13.11.1996

Lappeenrannan käräjäoikeuden tuomio 24.11.1994

Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä, johon asianomistaja C oli yhtynyt, selvitetyksi, että A oli 18.6.1994 Lappeenrannassa yleisellä paikalla, sen jälkeen kun B oli lyömällä C:tä useita kertoja nyrkillä kasvoihin, käteen ja ylävartaloon sekä potkaisemalla tätä kerran suun ja nenän seutuun tahallaan aiheuttanut C:n silmän muurautumisen umpeen ja nenän ja huulten turpoamisen, tahallaan aiheuttanut C:lle ruumiinvammoja potkaisemalla tätä kerran voimakkaasti ylävartaloon tai päähän, jolloin C oli kaatunut ja hänen päänsä oli iskeytynyt betonilaatoitukseen. C oli menettänyt tajuntansa, hänen takaraivoonsa oikealle oli tullut ruhjehaava sekä aivojen ohimolohkoon vasemmalle kaksi vuotopesäkettä. C:n saama aivovamma oli ollut hengenvaarallinen ja lääkärinlausunnon mukaan siitä todennäköisesti jäi C:lle jonkinasteinen henkisen suorituskyvyn invaliditeetti.

Pahoinpitelyä oli pidettävä törkeänä, koska teolla oli aiheutettu C:lle vaikea ruumiinvamma sekä koska teko oli tapahtunut ilman mitään edeltävää syytä ja kohdistunut tekoa edeltäneen pahoinpitelyn ja humalatilan vuoksi puolustuskyvyttömään henkilöön sekä koska teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

B ja A olivat esitutkinnassa yhtäpitävästi kertoneet tapahtumien edenneen siten, että ensin B oli edellä kerrotulla tavalla pahoinpidellyt C:tä. Tämän jälkeen A oli potkaissut C:tä, joka oli kaatunut ja lyönyt päänsä betonilaatoitukseen. Käräjäoikeudessa B oli kertonut tapahtumien kulun samoin kuin esitutkinnassa ja tunnistanut A:n henkilöksi, jonka potkusta C oli kaatunut. A oli käräjäoikeudessa kertonut, että kaksi henkilöä oli pahoinpidellyt C:tä potkimalla ja hakkaamalla. A oli kiistänyt itse potkaisseensa C:tä. A oli kertonut myöntäneensä esitutkinnassa potkaisseensa C:tä, koska häntä oli uhattu tutkintavankeudella, jollei hän tunnustanut.

Käräjäoikeus piti B:n asiassa antamaa kertomusta johdonmukaisena ja uskottavampana kuin A:n käräjäoikeudessa antamaa kertomusta.

Käräjäoikeudessa todistajana kuultu X oli nähnyt B:n pahoinpitelevän C:tä nyrkein lyömällä ja potkaisemalla. X oli ollut tapahtuma-aikaan juovuksissa eikä hän ollut seurannut tapahtumia koko aikaa. Näin ollen hänen kertomuksensa ei sulkenut pois sitä, että A oli voinut pahoinpidellä C:tä.

Käräjäoikeudessa todistajana kuultu Y oli muistellut olleensa A:n seurassa kyseisenä yönä eikä hän ollut nähnyt A:n pahoinpitelevän ketään. Y:n kertomuskaan ei sulkenut pois sitä, että A oli voinut pahoinpidellä C:tä.

C:n saama aivoruhje oli johtunut takaraivon iskeytymisestä betonilaatoitukseen. A oli aiheuttanut kyseisen vamman.

Näillä perusteilla käräjäoikeus, samalla kun se tuomitsi B:n rikoslain 21 luvun (491/69) 5 §:n 1 momentin nojalla pahoinpitelystä 3 kuukaudeksi vankeuteen, tuomitsi A:n mainitun luvun 6 §:n 1 momentin nojalla törkeästä pahoinpitelystä 7 kuukaudeksi vankeuteen ja velvoitti hänet suorittamaan C:lle vahingonkorvausta.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 5.9.1995

A valitti hovioikeuteen. Valituksessaan A vaati, että syyte hylätään tai että asiassa järjestetään suullinen käsittely Y:n ja kahden uuden, tapahtumaa myös seuranneen todistajan kuulemiseksi. Vaatimuksensa perusteluina A lausui, ettei B:n kertomusta voitu pitää luotettavana, koska tämä oli esitutkinnassa useaan otteeseen muuttanut kertomustaan ja koska B:n edun mukaista oli ollut vierittää syy jollekulle toiselle. Lisäksi X oli kertonut, että C oli kaatunut ja iskenyt takaraivonsa kiveykseen B:n potkun seurauksena.

Hovioikeus katsoi, ettei A:n todistajana kuultavaksi esittämän Y:n, jota oli jo kuultu todistajana esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa, kuulemiseen hovioikeudessa ollut aihetta. Myöskään A:n todistajiksi esittämien kahden muun henkilön, joita oli kuultu todistajina esitutkinnassa, kuulemisella hovioikeudessa heidän esitutkinnassa antamansa kertomukset huomioon ottaen ei ollut saatavissa asian lopputulokseen vaikuttavaa näyttöä. Näillä perusteilla hovioikeus hylkäsi A:n suullisen käsittelyn toimittamista koskevan pyynnön ja pysytti käräjäoikeuden tuomion.

Perustelut

Käräjäoikeus on tuominnut A:n rangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä C:tä välittömästi aikaisemmin vastaavalla tavalla pahoinpidelleen B:n kertomuksen perusteella. Käräjäoikeus on pitänyt B:n kertomusta johdonmukaisena ja uskottavampana kuin A:n oikeudessa muuttama kertomus. Myös B on kuitenkin muuttanut kertomustaan esitutkinnan aikana ja B:n kertomus poikkeaa todistajana kuullun X:n kertomuksesta sikäli, että X:n mukaan C oli kaatunut maahan B:n potkun jälkeen. Lisäksi X ja todistajana kuultu Y ovat kertoneet, etteivät he olleet nähneet kenenkään muun kuin B:n pahoinpitelevän C:tä.

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan hovioikeus toimittaa tarvittaessa suullisen käsittelyn. Asiassa esitetty näyttö on ollut ristiriitaista. Hovioikeus ei ole pelkästään välillisesti käräjäoikeudessa pöytäkirjattujen kertomusten perusteella voinut luotettavasti arvioida A:n ja kertomustaan esitutkinnassa myös muuttaneen ja vastaavasta teosta syytteessä olleen B:n sekä todistajina kuultujen X:n ja Y:n keskenään ristiriitaisten kertomusten uskottavuutta. Näissä olosuhteissa ja syytteen kiistäneen A:n oikeusturva huomioon ottaen hovioikeuden olisi tullut toimittaa A:n vaatima suullinen käsittely ja kuulla myös A:n esittämiä Z:aa ja W:tä todistajina.

Lainkohta

Oikeudenkäymiskaari 26 luku 7 § 1 momentti

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan A:n syyksi 27 kohdassa luetun rikoksen ja siitä tuomitun rangaistuksen osalta sekä siltä osalta kuin A on velvoitettu suorittamaan C:lle ja Kansaneläkelaitokselle korvauksia ja yhteisvastuullisesti erään toisen henkilön kanssa korvaamaan valtiolle todistelukustannukset 86 markkaa ja lääkärinlausunnon kustannukset 126 markkaa. Asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tulee, huomioon ottaen palauttamisen syy, omasta aloitteestaan ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen. Hovioikeuden on ratkaisussaan annettava lausunto myös C:n Korkeimmassa oikeudessa esittämästä oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevasta vaatimuksesta.