24.9.1996

Velkajärjestelyhakemukset Vantaan käräjäoikeudessa ja käräjäoikeuden päätös 26.6.1995

A ja B pyysivät 13.4.1994 käräjäoikeuteen saapuneissa hakemuksissa, että heille myönnettäisiin yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukainen velkajärjestely.

Velkojana ollut Suomen Yhdyspankki Oy, nyttemmin Merita Pankki Oy, vastusti hakemuksia katsoen, että velkajärjestelyille oli olemassa lain 10 §:n 5, 6, 7 ja 8 kohdan mukaiset esteet. Lisäksi pankki vaati selvittäjän laatiman maksuohjelmaehdotuksen osalta vakuusvelan määrän korottamista, vakuusvelan maksuajan lyhentämistä ja vakuusvelan korkokannan korottamista.

A ja B antoivat pankin vaatimusten johdosta käräjäoikeuden heiltä pyytämät kaksi eri selvitystä, jotka oli laatinut asianajaja Pekka Mononen.

Määrättyään päätöksellään 21.9.1994 velkajärjestelyn alkamaan käräjäoikeus katsoi myös päätöksessään 26.6.1995, ettei asiassa ollut ilmennyt lain 10 §:ssä tarkoitettuja esteitä velkajärjestelylle, ja vahvisti selvittäjän laatimat maksuohjelmaehdotukset sellaisinaan hakijoiden maksuohjelmiksi.

Helsingin hovioikeuden päätös 28.12.1995

Pankki valitti käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen ja toisti käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimukset.

A ja B vastasivat pankin valitukseen ja vaativat sen hylkäämistä. Lisäksi A ja B pyysivät, että heille myönnettäisiin asiassa maksuton oikeudenkäynti 13.4.1994 lukien ja että heidän oikeudenkäyntiavustajakseen määrättäisiin asianajaja Mononen.

Hovioikeus myönsi A:lle ja B:lle maksuttoman oikeudenkäynnin 13.4.1994 lukien korvausvelvollisuudetta valtiolle, mutta hylkäsi oikeudenkäyntiavustajan määräämistä koskevat pyynnöt, koska asiassa oli määrätty selvittäjä ja koskei oikeudenkäyntiavustajan määräämiseen ollut ilmennyt erityisen painavia syitä. Pääasian osalta hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Perustelut

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 10 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimen on määrättävä avustaja maksuttoman oikeudenkäynnin saaneelle, jos hän ei kykene ilman avustajaa asianmukaisesti valvomaan etuaan ja oikeuttaan asiassa. Säännöksen 2 momentin 1 kohdan (1668/92) mukaan avustajaa ei kuitenkaan saa määrätä hakemusasioissa, ellei siihen ole erityisen painavia syitä.

Tässä muutetussa muodossaan lainkohta on eduskunnan lakivaliokunnan ehdotuksen mukainen (LaVM 12/1992 vp.). Lainkohdan muuttamiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 185/1992) oli maksuttoman oikeudenkäynnin saamista hakemusasioissa esitetty rajoitettavaksi vain holhousta sekä lapsen oikeudellista asemaa ja huoltoa koskeviin asioihin. Lakivaliokunnan mietinnön mukaan maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain perusajatus on kuitenkin, että maksuttoman oikeudenkäynnin myöntämistä harkitaan yksinomaan asianosaisen varallisuusolojen perusteella ja oikeudellisen avustajan myöntäminen ratkaistaan oikeudellisen asiantuntemuksen tarpeen perusteella. Maksuttoman oikeudenkäynnin tarpeellisuutta ei siten voida arvioida prosessilajin perusteella. Lakivaliokunnan mielestä oli edelleenkin varattava mahdollisuus myöntää asianosaiselle oikeusavustaja oikeuskäytännössä esiintyvissä hankalissa ja yksilön oikeudelliseen asemaan ratkaisevasti vaikuttavissa hakemusasioissa. Lakivaliokunta viittasi myös yksityishenkilön velkajärjestelystä annettavaan lakiin ja totesi, että velkajärjestelyasioissa on ainakin alkuvaiheissa, ennen oikeuskäytännön vakiintumista, erityisen painavia syitä avustajan määräämiseen, ellei selvittäjää aseteta.

Oikeuskäytännössä (KKO:1995:191) on katsottu, että yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukaan selvittäjäksi määrätty henkilö ei voi toimia velallisen asiamiehenä ja oikeudenkäyntiavustajana velkajärjestelyä koskevassa asiassa. Tämän vuoksi selvittäjän määrääminen ei sellaisenaan ratkaise kysymystä, onko velallinen oikeudenkäyntiavustajan tarpeessa, vaan asia on ratkaistava siltä pohjalta, onko asianosainen selvittäjän määräämisestä huolimatta oikeudellisen asiantuntijan avun tarpeessa.

A:n ja B:n velkajärjestelyhakemuksia käräjäoikeudessa käsiteltäessä pankki velkojana katsoi hakemuksista antamissaan lausumissa, että velkajärjestelyille oli olemassa yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 1 momentin 5, 6, 7 ja 8 kohdan mukaiset esteet. Sen vuoksi pankki vastusti hakemusten hyväksymistä. Selvittäjän laatimista maksuohjelmaehdotuksista antamissaan lausumissa pankki edelleen vastusti velkajärjestelyn myöntämistä. Lisäksi pankki vaati vakuusvelan määrän korottamista 450 000 markasta 500 000 markkaan sekä vakuusvelalle esitetyn maksuajan lyhentämistä ja vakuusvelalle esitetyn korkokannan korottamista. Pankin väitteiden vuoksi käräjäoikeus oli kirjallisessa menettelyssä pyytänyt selityksen A:lta ja B:ltä. A ja B olivat tämän johdosta antaneet kaksi kirjallista lausumaa, jotka oli laatinut asianajaja Mononen. Hakiessaan muutosta hovioikeudessa pankki oli toistanut alioikeudessa esittämänsä vaatimukset.

A:n yhteenlaskettu velkamäärä on velkajärjestelyhakemuksen mukaan ollut 2 781 094 markkaa ja B:n 1 109 444 markkaa. A:n veloista pääasiallinen osa oli syntynyt epäonnistuneen yritystoiminnan seurauksena. Muu osa A:n ja B:n veloista koostui lähinnä asunnon ostamista varten otetuista lainoista ja niiden koroista.

Velkajärjestelyasia oli pankin esittämien väitteiden ja vaatimusten johdosta muuttunut riitaiseksi sekä velkajärjestelyn edellytysten että maksuohjelman sisällön osalta. Maksuohjelman sisällön osalta oli pohjimmiltaan kysymys siitä, voisivatko A ja B säilyttää omistusasuntonsa. Tämän ja velkojen suuren määrän vuoksi asia on ollut heidän tulevaisuutensa kannalta erittäin merkittävä. Vastaaminen pankin esittämiin väitteisiin ja vaatimuksiin on jo käräjäoikeudessa edellyttänyt A:lta ja B:ltä erityistä oikeudellista asiantuntemusta. Asian käsittely hovioikeudessa ei ole sanottavasti poikennut tavallisen riita-asian käsittelystä.

Kun lisäksi otetaan huomioon, että pankkia asiassa on edustanut oikeustieteellisen koulutuksen saanut henkilö, Korkein oikeus katsoo, että asiassa on ollut erityisen painavia syitä määrätä A:lle ja B:lle oikeudenkäyntiavustaja.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin A:n ja B:n oikeudenkäyntiavustajan määräämistä koskeva pyyntö on hylätty. Asianajaja Mononen määrätään A:n ja B:n oikeudenkäyntiavustajaksi 25.5.1994 lukien. Valtion varoista maksetaan Monoselle kohtuulliseksi harkituksi palkkioksi A:n ja B:n avustamisesta käräjäoikeudessa 8 000 markkaa, hovioikeudessa 1 500 markkaa ja Korkeimmassa oikeudessa 1 800 markkaa, mitkä määrät jäävät valtion vahingoksi.