31.5.1995

ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY

A lausui B:tä vastaan Ylöjärven kihlakunnanoikeudessa ajamassaan kanteessa, että Ylöjärven kihlakunnanoikeus oli 21.8.1989 julistamallaan päätöksellä määrännyt heidän 10.10.1979 syntyneen lapsensa asumaan B:n luona, sekä velvoittanut A:n maksamaan elatusapua lapselle kertamaksuna 80 000 markkaa. Tämän määrän A oli suorittanut 8.8.1989. Koska lapsi oli asunut äitinsä luona vain noin seitsemän viikon ajan tammi - helmikuussa 1990 ja muutoin isänsä luona, A vaati B:n velvoittamista palauttamaan A:n aiheetta suorittaman elatusavun 80 000 markkaa korkoineen.

B vastusti elatusavun palauttamista koskevaa vaatimusta sillä perusteella, että kertakaikkinen elatusapu oli osa lainvoiman saanutta ositussopimusta. Elatusavun saatuaan B olikin sillä samana päivänä maksanut A:lle tältä ositussopimuksen mukaisesti lunastamansa henkilöauton hintana 40 000 markkaa. B oli käsittänyt, ettei elatusapua voitu periä häneltä takaisin. B ei ollut sopimuksella saanut muuta kuin mainitun elatusavun.

Kihlakunnanoikeus katsoi 9.7.1991 julistamassaan päätöksessä, että elatusavun maksaminen kertamaksuna oli perustunut asianosaisten sopimukseen, jonka kihlakunnanoikeus oli 21.8.1989 vahvistanut. Maksamista ei siten ollut suoritettu aiheettomasti, vaikka B:n luokse asumaan määrätty lapsi olikin asunut A:n luona helmikuun lopusta 1990 alkaen. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus hylkäsi maksetun elatusavun palauttamista koskevan vaatimuksen.

A valitti Turun hovioikeuteen. B ei vastannut valitukseen. Hovioikeus 1.7.1992 antamassaan tuomiossa lausumillaan perusteilla katsoen, ettei elatusapua voitu määrätä palautettavaksi, jätti asian kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.

HAKEMUKSEN KOHTEENA OLEVA KORKEIMMAN OIKEUDEN PÄÄTÖS 31.8.1993

A:lle myönnettiin valituslupa 8.1.1993. Hän toisti vaatimuksensa, että B velvoitetaan palauttamaan aiheetta suoritettu kertakaikkinen elatusapu korkoineen.

B antoi pyydetyn vastauksen. Hän lausui vastauksessaan muun muassa, että elatusapu oli osa ositussopimusta ja että hän ei ollut osituksessa saanut muuta kuin 80 000 markkaa rahaa, mistä hän oli välittömästi suorittanut A:lle 40 000 markkaa auton kauppahintana. A oli hyväksynyt, että maksuksi oli osittain käytetty elatusavuksi kirjattua rahasuoritusta. B oli lisäksi vilpittömässä mielessä käyttänyt rahamäärästä huomattavan osan kodin perustamiseen. Osituksessa hän ei ollut saanut edes irtaimistoa.

Korkein oikeus lausui nyt kysymyksessä olevalta osalta, että A oli suorittanut kyseessä olevat 80 000 markkaa lapselle tulevana elatusapuna. B oli vastaanottanut rahat lapsen puolesta. Kysymyksessä olivat siis lasta varten käytettävät varat. Koska lapsi ei enää pysyvästi asunut B:n luona eikä B siten enää mainitulla tavalla huolehtinut tämän elatuksesta, hän oli velvollinen palauttamaan varat, joita ei ollut käyttänyt lapsen huoltoon tai muutoin asianosaisten edellyttämällä tavalla.

Samana päivänä 8.8.1989, jona B oli kuitannut saaneensa puheena olevat 80 000 markkaa, A oli puolestaan kuitannut osituksen yhteydessä saaneensa B:ltä 40 000 markkaa lunastuksena henkilöautosta. Viimeksi mainittua määrää oli niin ollen asianosaisten sopimuksen mukaisesti käytetty muuhun kuin lapsen elatukseen eikä B ollut hakemuksessa mainitulla perusteella velvollinen palauttamaan tuota määrää. Eräänä syynä siihen, että elatusapu oli sovittu suoritettavaksi kertamaksuna, oli ollut suoda B:lle mahdollisuus kohentaa lapsen ja hänen yhteistä kotia. Niin ollen suoritettua määrää ei ollut enää jäljellä eikä B ollut velvollinen realisoimaan koti-irtaimistoaan lapsen poismuuton johdosta. Näin ollen B ei ollut velvollinen palauttamaan varoja miltään osalta. Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muutettu.

HAKEMUS KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A vaati Korkeimman oikeuden päätöksen poistamista tapahtuneiden virheiden johdosta lausuen muun muassa, ettei häntä ollut kuultu B:n Korkeimmalle oikeudelle antaman vastauksen johdosta, vaikka Korkeimman oikeuden päätös perustui pelkästään B:n esittämiin virheellisiin seikkoihin. A ei ollut saanut vastauksen jäljennöstä eivätkä vastauksessa esitetyt seikat siten olleet tulleet hänen tietoonsa. A:lla ei ollut ollut mahdollisuutta vastata B:n vastauksessa esittämiin väitteisiin. Korkein oikeus oli perustanut päätöksensä vain toisen osapuolen esittämiin seikkoihin.

VÄLITOIMENPITEET

B vaati häneltä pyydetyssä vastauksessa, että hakemus hylätään.

Korkeimpaan oikeuteen saapuivat 27.5.1994 A:n vastaukseksi B:n vastaukseen tarkoitettu kirjoitus ja 10.6.1994 B:n vastaukseksi viimeksi mainittuun kirjoitukseen tarkoitettu kirjoitus.

Asian ratkaissut jaosto antoi siltä pyydetyn lausunnon 10.2.1995. Lausunnossa on todettu, että erehdyksen johdosta B:n vastauskirjelmän jäljennöstä ei ollut asian käsittelyn yhteydessä lähetetty A:lle.

Presidentti määräsi kantelun ratkaistavaksi täysistunnossa siltä osalta kuin on kysymys Korkeimman oikeuden 31.8.1993 antaman päätöksen nro 2905 poistamisesta kantelun johdosta.

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Nuorempi oikeussihteeri Hyvärinen, jonka mietintö oli käsittelyratkaisun ja pääasiaratkaisun sovellettavien lainkohtien ja päätöslauselman osalta Korkeimman oikeuden päätöksen mukainen, esitti pääasiaratkaisun perustelujen osalta seuraavan mietinnön.

Korkein oikeus on kantelussa tarkoitetussa päätöksessä katsonut, että B oli velvollinen palauttamaan varat, joita hän ei ollut käyttänyt lapsen huoltoon tai muutoin asianosaisten edellyttämällä tavalla. Korkein oikeus on lausunut, että eräänä syynä siihen, että elatusapu oli sovittu suoritettavaksi kertamaksuna, oli ollut suoda B:lle mahdollisuus kohentaa X:n ja hänen yhteistä kotiaan. Suoritettua määrää ei tästä sekä eräistä muista päätöksessä lausutuista syistä ollut enää jäljellä eikä B ollut velvollinen realisoimaan koti-irtaimistoaan pojan poismuuton johdosta. Korkein oikeus on lausumillaan perusteilla katsonut, ettei B ollut velvollinen palauttamaan varoja miltään osalta.

Korkein oikeus on perustanut kanteen hylkäävän päätöksensä sanotulta osalta B:n Korkeimmassa oikeudessa vastauksessaan vetoamaan uuteen seikkaan. A:lle ei ole Korkeimman oikeuden toimesta varattu tilaisuutta tulla kuulluksi B:n vastauksen johdosta. B:n Korkeimpaan oikeuteen toimittamasta vastauksesta ei ole myöskään oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 11 §:n 3 momentin mukaisesti lähetetty muutoksenhakijalle jäljennöstä. Kun Korkein oikeus on perustanut päätöksensä mainittuun seikkaan, josta A ei ole saanut tietoa ja josta hänellä ei ole ollut tilaisuutta lausua käsitystään, Korkeimmassa oikeudessa on tapahtunut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 4 kohdassa tarkoitettu oikeudenkäyntivirhe. Sanotun virheen voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen.

Näillä perusteilla esitän päätöslauselmaksi Korkeimman oikeuden ratkaisuksi tulleen päätöslauselman.

Oikeusneuvos Palaja: Hyväksyn mietinnön.

Oikeusneuvos Raulos:

Käsittelyratkaisun osalta yhdyn Korkeimman oikeuden lausuntoon. Pääasian osalta totean, ettei B:n Korkeimmalle oikeudelle lähettämästä vastauskirjelmästä ole toimitettu A:lle jäljennöstä, vaikka oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 11 §:n 3 momentin mukaan niin olisi tullut menetellä. Tämä on siten ollut oikeudenkäyntivirhe.

Kantelun kohteena olevassa ratkaisussa Korkein oikeus on arvioinut jutun keskeistä kysymystä eli kertakaikkisen elatusavun palauttamisvelvollisuutta eri tavoin kuin alemmat oikeudet. Korkein oikeus on lausunut, että B oli velvollinen palauttamaan varat, joita ei ollut käytetty lapsen huoltoon tai muutoin asianosaisten edellyttämällä tavalla. Korkein oikeus on kuitenkin katsonut, että varoista oli asianosaisten sopimuksen mukaisesti käytetty, osa muuhun kuin lapsen elatukseen ja loput kertamaksuisen elatusavun tarkoitusperän mukaisesti äidin ja lapsen yhteisen kodin kohentamiseen, ja sanotuilla perusteilla hylännyt A:n palautuskanteen.

Korkeimman oikeuden ratkaisunsa perusteeksi ottamat elatusapuvarojen tosiasiallista käyttöä koskevat seikat ovat olennaisesti samoja, joita B on esittänyt Korkeimmalle oikeudelle lähettämässään vastauksessa. Ne eivät vielä alemmissa oikeuksissa ole olleet merkityksellisiä jutun lopputuloksen kannalta eivätkä siten myöskään keskeisesti oikeudenkäynnin kohteena.

Siitä, ettei B:n vastauskirjelmää ollut toimitettu A:lle tiedoksi, on tosin seurannut, ettei A ollut saanut tietoonsa kaikkea B:n jutussa esittämää. Kun A:lla ei lain mukaan kuitenkaan olisi ollut oikeutta vastata B:n vastaukseen, ei ole aihetta lähteä siitä, että puheena oleva laiminlyönti olisi olennaisesti vaikuttanut jutun lopputulokseen. Pelkästään sanotun laiminlyönnin johdosta Korkeimman oikeuden päätöstä ei siten voida poistaa. Korkeimman oikeuden olisi kuitenkin tullut omasta aloitteestaan huolehtia siitä, että B:n vastauksessa mainitut seikat olisi joko suullisessa käsittelyssä tai asianosaisten välillä toimitettavassa kirjelmien vaihdossa saatettu asianosaiskeskustelun ja tutkinnan kohteeksi ennen niiden ottamista jutun ratkaisun perusteiksi. Tämä velvollisuus ei olisi poistunut pelkästään sillä, että B:n vastauskirjelmä olisi toimitettu A:lle tiedoksi. Puheena olevan oikeudenkäyntivirheen perusteella päädyn Korkeimman oikeuden päätöksen lopputuloksen kannalle.

Oikeusneuvokset Wirilander, Taipale ja Riihelä sekä presidentti Heinonen olivat kukin vuorollaan samaa mieltä kuin oikeusneuvos Palaja.

Oikeusneuvos Krook: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Raulos.

Oikeusneuvos Paasikoski:

Käsittelyratkaisun osalta olen samaa mieltä kuin Korkeimman oikeuden enemmistö. Pääasiaratkaisun osalta lausuntoni on seuraava:

Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 4 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio voidaan tehdystä kantelusta tuomiovirheen perusteella poistaa, jos oikeudenkäynnissä on tapahtunut oikeudenkäyntivirhe ja tämän virheen havaitaan tai voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen.

B:n Korkeimpaan oikeuteen toimittamasta vastauskirjelmästä ei ole lähetetty A:lle jäljennöstä, vaikka näin olisi oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 11 §:n 3 momentin mukaan pitänyt menetellä. Kun Korkein oikeus ei ole myöskään erikseen varannut A:lle tilaisuutta tulla puheena olevan vastauksen johdosta kuulluksi, A ei ole saanut tietoonsa kaikkea asian ratkaisuun vaikuttavaa oikeudenkäyntiaineistoa. Tämä on ollut oikeudenkäyntivirhe.

Kantelun kohteena olevan Korkeimman oikeuden päätöksen perusteluissa on, toisin kuin alempien oikeuksien ratkaisuissa, katsottu B velvolliseksi palauttamaan ne hänelle kertakaikkisena elatusapuna suoritetut varat, joita hän ei ollut käyttänyt lapsen huoltoon tai muutoin asianosaisten edellyttämällä tavalla. Korkein oikeus on kuitenkin sillä perusteella, että varoista osa oli asianosaisten sopimuksen mukaisesti käytetty muuhun kuin lapsen elatukseen ja loput asianosaisten kertamaksusopimuksen tarkoituksen mukaisesti äidin ja lapsen yhteisen kodin kohentamiseen, ja kun äiti ei ollut velvollinen realisoimaan koti-irtaimistoaan pojan poismuuton johdosta, katsonut, ettei B ollut velvollinen palauttamaan varoja miltään osalta. Rahojen käyttöä koskevat perustelut nojautuvat B:n Korkeimpaan oikeuteen toimittamassa vastauskirjelmässä esiintuomiin seikkoihin.

Siihen, että varoja oli käytetty muuhun kuin lapsen elatukseen, B on viitannut jo kihlakunnanoikeudessa. Mitä taas tulee kodin kohentamista koskevaan kysymykseen, A on itse valituslupahakemuksessaan Korkeimmalle oikeudelle vedonnut kertakaikkisen elatusavun tarkoitukseen turvata lapsen edut muun muassa asunnon järjestämisen kautta. Näin ollen B on vastineessaan nojautunut toisaalta seikkaan, joka jo aikaisemmin oli ollut huomion kohteena, ja toisaalta A:n itsensä esille ottamaan kysymykseen.

Esitettyyn viitaten katson A:n kantelun menestymisen edellyttävän sitä, että B:n vastinekirjelmän toimittamatta jättämisen hänelle voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Tätä kysymystä arvioidessani totean, että virheen ei tule koitua kummankaan asianosaisen vahingoksi. Samalla kun A:n oikeusturva vaatii asian uutta käsittelyä mikäli oikeudenkäyntivirheellä on ollut merkitystä jutun lopputuloksen kannalta, edellyttää B:n oikeuksista huolehtiminen, ettei Korkeimman oikeuden ratkaisua tule muussa tapauksessa poistaa ja saattaa juttua toisessa tuomarikokoonpanossa uudelleen ratkaistavaksi, koska tällöin olisi vaarana ratkaisun muuttuminen muusta kuin menettelyvirheestä aiheutuvasta syystä.

Siihen nähden mitä A on kantelukirjelmässään esittänyt vastauksena B:n vastineessa esitettyihin seikkoihin, katson, ettei kysymyksessä olevan oikeudenkäyntivirheen voida otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen.

Mainituilla perusteilla hylkään kantelun. Asian laatuun nähden B:n on pidettävä oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.