7.4.1995

Hyvinkään kihlakunnanoikeuden päätös 23.4.1992

Kihlakunnanoikeus lausui virallisen syyttäjän ja B:n ajamasta syytteestä selvitetyksi, että A oli 18.12.1990 ryhtynyt B:n tilauksesta kuljettamaan B:n omistamaa traktorikaivuria kuorma-autoon kytketyllä kuljetusalustalla Riihimäeltä Nurmijärvelle Klaukkalaan. A oli tuolloin laiminlyönyt varmistaa kuorman korkeuden ja sen, että kyseinen korkea kuljetus mahtui valtatie 3:lla olleen väliaikaisen ns. Kuumolan sillan alitse. Tästä A:n laiminlyönnistä oli ollut seurauksena, että hänen kuljettamansa auton kuljetusalustalla olleen traktorikaivurin puomi oli osunut siltapalkkiin, jolloin silta sekä puomin kaivurisylinteri olivat vaurioituneet. A oli huolimattomuudesta ja varomattomuudesta rikkonut tieliikennelakia niin, että hänen menettelynsä oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa liikenneturvallisuudelle.

Tielaitoksen tieraportin mukaan kyseisen sillan vapaa korkeus mitattuna tien pinnasta oli ollut 4,35 metriä. Kihlakunnanoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että puheena oleva kuljetus olisi ylittänyt ajoneuvoasetuksen 35 b §:n 1 momentissa säädetyn 4,4 metrin enimmäiskorkeuden tai että A olisi jättänyt edellä kerrotussa tilaisuudessa sovittamatta ajoneuvonsa nopeuden sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus oli edellyttänyt.

B:n esittämien korvausvaatimusten johdosta kihlakunnanoikeus lausui, että A oli tavarankuljettajana vastuussa kuormauksesta. Vaikka B oli itse ajanut kaivurin kuljetusalustalle, hän oli tehnyt työn A:n ohjeiden mukaisesti ja tämän valvonnassa. Koska A oli rikokseksi katsottavalla menettelyllä tuottamuksellisesti aiheuttanut B:lle taloudellista vahinkoa, tiekuljetussopimuslain ohella oli sovellettava vahingonkorvauslakia.

Törmäyksessä vaurioitunut traktorikaivuri oli ollut korjattavana 18.12.1990 ja 28.3.1991 välisen ajan. B oli vuokrannut käyttöönsä ajalla 19.12.1990 -31.1.1991 toisen kaivurin, jonka vuokra tuolta ajalta oli ollut 22 750 markkaa. Edelleen B oli ostanut 23.1.1991 päivätyllä tilaussopimuksella vaurioituneen kaivurin tilalle käytettynä uuden kaivurin. B oli käyttänyt maksuna vanhaa kaivuria ja maksanut lisäksi välirahaa 35 000 markkaa. Ostamaansa kaivuriin B oli teettänyt muutos- ja korjaustöitä ilmoituksensa mukaan 20 000 markan arvosta.

Vakuutusyhtiö oli korvannut A:n tiekuljetusvastuuvakuutuksen perusteella törmäyksessä vaurioituneen traktorikaivurin korjauskustannukset, mutta ei vaurioitumisesta aiheutuneita välillisiä vahinkoja.

Korvausvaatimusten osalta kihlakunnanoikeus katsoi, että

1) A oli velvollinen korvaamaan B:lle törmäyksessä vaurioituneen kaivurin tilalle vuokratun kaivurin vuokrat ajalta 19.12.1990 - 31.1.1991 yhteensä 22 750 markkaa;

2) B ei ollut näyttänyt perustetta, miksi hänen olisi tullut ostaa omistukseensa uusi kaivuri vaurioituneen kaivurin korjaustyön ajaksi. Tämän vuoksi vaatimus uuden traktorikaivurin hankinnasta aiheutuneiden matka- ja puhelinkustannusten korvaamisesta hylättiin lakiin perustumattomana;

3) kun B ei ollut näyttänyt perustetta uuden kaivurin hankkimisesta vaurioituneen kaivurin korjausajaksi, vaatimus uuden traktorikaivurin hankintakustannusten eli välirahan korvaamisesta hylättiin lakiin perustumattomana;

4) samalla perusteella, eli kun B ei ollut näyttänyt perustetta uuden kaivurin hankkimiselle vaurioituneen kaivurin korjauksen ajaksi, vaatimus vaihtokoneeseen tehtyjen muutos- ja korjaustöiden kustannusten korvaamisesta hylättiin lakiin perustumattomana;

5) vaatimus B:n solmiman lumitöiden tekemistä koskeneen urakkasopimuksen purkamisesta aiheutuneiden ansionmenetysten korvaamisesta hylättiin näyttämättömänä siihen nähden, että B oli itse esittänyt sopimusosapuolelleen sopimuksen purkamista vaikka hänellä oli ollut käytettävissään purkamisajankohtana 11.11.1991 edellä kerrottu vaurioituneen koneen tilalle vuokrattu kone;

6) A oli velvollinen korvaamaan vaurioituneen koneen seisontapäivistä vuokratun koneen vuokra-ajan päättymisen ja vaurioituneen koneen korjauksen päättymisen väliseltä ajalta eli ajalta 1.2. - 29.3.1991 eli 40 työpäivältä kultakin 650 markkaa yhteensä 26 000 markkaa.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus vaatimukset enemmälti hyläten tuomitsi A:n liikenteen vaarantamisesta sakkoon ja velvoitti hänet suorittamaan B:lle korvaukseksi rikkoutuneen traktorikaivurin tilalle vuokratun traktorikaivurin vuokrauskustannuksista 19.12.1991 - 31.1.1991 väliseltä ajalta 22 750 markkaa korkoineen ja seisontapäivistä 1.2. - 29.3.1991 väliseltä ajalta 26 000 markkaa korkoineen sekä oikeudenkäyntikuluista 10 000 markkaa korkoineen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 26.4.1994

B ja A valittivat hovioikeuteen.

B vaati, että A:n katsotaan syyllistyneen liikenteen vaarantamiseen kihlakunnanoikeuden päätöksessä kerrotun menettelyn lisäksi myös ylittämällä ajoneuvoasetuksen 35 b §:n 1 momentissa säädetyn kuljetuksen enimmäiskorkeuden sekä laiminlyömällä sovittaa ajoneuvonsa nopeuden sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus on vahingon välttämiseksi edellyttänyt. B vaati lisäksi, että A velvoitetaan korvaamaan hänelle rikkoutuneen traktorikaivurin tilalle ostetun koneen hankinnasta aiheutuneet matka- ja puhelinkulut 3 525 markkaa korkoineen, uuden traktorikaivurin tilaussopimukseen liittyvä väliraha 35 000 markkaa korkoineen, urakkatöiden hoitamiseksi uuteen traktorikaivuriin tehtyjen välttämättömien muutos- ja korjaustöiden aiheuttamat kustannukset 20 000 markkaa korkoineen ja lumitöiden tekemistä koskevan urakkasopimuksen purkamisesta aiheutunut ansionmenetys 31 500 markkaa korkoineen sekä oikeudenkäyntikulut asiassa korkoineen, kihlakunnanoikeuden osalta 21 586,20 markalla.

A vaati, että rangaistusvaatimukset ja vahingonkorvausvaatimukset hylätään ja että B velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.

Hovioikeus katsoi asiassa selvitetyksi, että B oli tilannut puheena olevan kuljetuksen Hämeen Kuljetus Oy:ltä, jolta saamansa tehtävän mukaisesti A oli suorittanut kuljetuksen. Kysymyksessä oli ollut kuljetus, johon tiekuljetussopimuslain 1 §:n 1 momentin mukaan sovelletaan sanottua lakia. Rahdinkuljettajan vastuu kuljetettavan tavaran vahingoittumisesta rajoittuu tiekuljetussopimuslain 32 ja 34 §:ien nojalla vahingoittuneen omaisuuden arvon vähentymisestä suoritettavaan korvaukseen. Tiekuljetussopimuslain 37 §:n mukaan sanotun lain säännöksiä rahdinkuljettajan vastuuvapaudesta tai sen rajoittamisesta taikka korvauksen määrästä on sovellettava myös silloin, kun rahdinkuljettajaan tai johonkuhun, jonka menettelystä hän lain 10 §:n mukaan vastaa, kohdistettu korvauskanne ei perustu kuljetussopimukseen. Ottaen huomioon, että B oli huolehtinut traktorikaivurin kuormauksesta, A:n ei voitu katsoa aiheuttaneen vahinkoa törkeästä huolimattomuudesta eikä A siten ollut menettänyt oikeuttaan vedota edellä mainittuihin rahdinkuljettajan vastuun rajoittamista koskeviin säännöksiin. B:llä ei näin ollen ollut oikeutta saada A:lta vaatimiaan korvauksia välillisistä vahingoista, joiden hän oli ilmoittanut aiheutuneen A:n menettelystä kuljetuksen suorittamisessa.

Hovioikeus pysytti kihlakunnanoikeuden päätöksen siltä osalta, kuin A:n oli katsottu syyllistyneen liikenteen vaarantamiseen, mutta hylkäsi B:n A:han kohdistamat vahingonkorvausvaatimukset kokonaisuudessaan ja alensi A:n B:lle suoritettavan oikeudenkäyntikulujen korvauksen määrän 3 000 markkaan. Hovioikeus velvoitti B:n korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 1 500 markalla korkoineen.

Perustelut

Vahingonkorvausvaatimus

A:n rahdinkuljettajana suorittamaan traktorikaivurin kuljetukseen on hovioikeuden toteamalla tavalla sovellettava tiekuljetussopimuslakia. Rahdinkuljettajalla on mainitun lain mukaan yleinen velvollisuus valvoa tavaran omistajan etua kuljetuksen yhteydessä ja vastata tavaran kuljetuksen turvallisesta suorittamisesta. Jos kuljetettava tavara vahingoittuu, rahdinkuljettaja vastaa vahingosta tiekuljetussopimuslain 27 §:n mukaan. Hän voi kuitenkin vedota tiekuljetussopimuslain säännöksiin rahdinkuljettajan vastuuvapaudesta tai vastuun rajoittamisesta. Tämän hän voi tiekuljetussopimuslain 37 §:n mukaan tehdä myös silloin, kun häneen kohdistettu kanne ei perustu kuljetussopimukseen, vaan yleiseen tuottamusvastuuseen.

B on suorittanut traktorikaivurin kuormaamisen ajamalla sen kuljetukseen käytetylle alustalle. Tiekuljetussopimuslain 29 §:n säännöksen mukaan rahdinkuljettaja ei ole vastuussa vahingosta, joka on voinut johtua sellaisesta erityisestä vaarasta, jonka syynä on tavaran kuormaaminen lähettäjän toimesta. Traktorikaivurin vahingoittumisen ei ole näytetty johtuneen erityisestä vaarasta, jonka syynä oli B:n suorittama kuormaaminen. Tämän vuoksi A ei vapaudu vastuusta tällä perusteella.

Tiekuljetussopimuslain 38 §:n mukaan, jos rahdinkuljettaja on aiheuttanut vahingon tahallaan tai törkeällä huolimattomuudellaan, hän ei voi vedota lain 34 §:n säännökseen, jonka nojalla hänen vastuunsa kuljetettavan tavaran vahingoittumisesta rajoittuu vahingoittuneen omaisuuden arvon vähentymisestä suoritettavaan korvaukseen. Hallituksen esityksessä tiekuljetussopimuslaiksi (HE 107/1978 vp) ei 38 §:n säännöstä törkeästä huolimattomuudesta ole enemmälti käsitelty. Tiekuljetussopimuslain säännökset perustuvat kansainväliseen yleissopimukseen, joka koskee tavaran kansainvälisissä tiekuljetuksissa käytettävää rahtisopimusta, eli niin kutsuttuun CMR-sopimukseen. Tiekuljetussopimuslain 38 § vastaa CMR-sopimuksen 29 artiklan 1 kohtaa. CMR-sopimuksen mukaan rahdinkuljettaja ei voi vedota vastuuta rajoittaviin määräyksiin, jos hän on aiheuttanut vahingon tahallisesti tai se johtuu hänen sellaisesta huolimattomuudesta, mikä sen valtion lain mukaan, jossa kanne on nostettu, rinnastetaan tahallisuuteen. Ruotsin korkeimman oikeuden ratkaisussa (NJA 1986 s. 61) on tiekuljetussopimuslain 38 §:ää vastaavan Ruotsin lain säännöksen katsottu edellyttävän varomattomuutta, joka on luonteeltaan erittäin vakavaa. Vahingonkorvausoikeudessa on huolimattomuutta pidetty törkeänä usein silloin, kun toiminta on ollut lähellä tahallista menettelyä ja siten häikäilemätöntä ja välinpitämätöntä.

A on ilmoittanut mitanneensa kuorman korkeudeksi 4,35 metriä. Asiassa on esitetty tielaitoksen julkaisu "Alikulkupaikat yleisillä teillä 1990", jonka mukaan sillan alituskorkeus A:n käyttämällä ajoradalla oli 4,35 metriä. A on kertonut olleensa tietoinen alituskorkeudesta tämän julkaisun perusteella. Kuitenkin sekä A että B ovat katsoneet, että tämä ilmoitettu alituskorkeus ei koskenut väliaikaista siltaa.

A:n velvollisuutena on ollut varmistua siitä, että hänen kuljettamansa ajoneuvo saattoi turvallisesti kulkea sillan alitse ilman että kuljetettava tavara vahingoittuisi. Hänen laiminlyöntinsä osoittaa huolimattomuutta, mutta ei kuitenkaan niin vakavaa välinpitämättömyyttä, että se olisi katsottava törkeäksi. A voi siten vedota vastuunsa rajoittamiseksi tiekuljetussopimuslain säännöksiin. B:llä ei ole oikeutta saada A:lta korvausta välillisistä vahingoista, joiden hän on ilmoittanut aiheutuneen A:n menettelystä kuljetuksen suorittamisessa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.