31.3.1995

Kanne Orimattilan kihlakunnanoikeudessa

A ja B vaativat, että 12.11.1991 tehty kauppa, jolla heidän isänsä D oli myynyt C:lle Orimattilan kaupungin Luhtikylässä olevan Riistanotkon tilan RN:o 1:77, purettaisiin ja C:lle 2.3.1992 tilaan myönnetty lainhuuto kumottaisiin.

Vastaus

D ja C kiistivät kanteen. He katsoivat, ettei kantajilla ollut asiassa kanneoikeutta, että kanne oli nostettu liian myöhään ja että D:llä oli ollut oikeus kiinteistön myyntiin, koska kysymyksessä ei ollut D:n ja hänen edesmenneen vaimonsa E:n yhteinen koti.

Kihlakunnanoikeuden päätös 10.11.1992

Kihlakunnanoikeus lausui seuraavaa:

Kantajien äiti E kuoli 26.12.1991. Perunkirjoituksen yhteydessä 12.3.1992 kantajat saivat ilmoituksensa mukaan tietää, että heidän isänsä, E:n puoliso D oli myynyt Riistanotkon tilan C:lle 12.11.1991 70 000 markan kauppahinnasta. Tilalla sijaitsi heidän ilmoituksensa mukaan E:n ja D:n yhteisessä asumiskäytössä ollut tilan vanha päärakennus.

E ei ollut nostanut kannetta kaupan johdosta. Kumpikaan kantajista ei ollut asunut Riistanotkon tilalla kaupan tekoaikaan.

Kanne perustui siihen, että D oli myynyt tilan vastoin avioliittolain 38 §:n 1 momentin säännöstä.

Ennen 1.1.1988 voimassa olleen avioliittolain 38 §:n 2 momentin mukaan oli, jos puoliso oli kuollut ennen kuin hän oli menettänyt kannevaltansa, hänen perillisillään sama kanneaika hänen kuolemastaan lukien. Sen sijaan 1.1.1988 voimaan tulleessa avioliittolain 38 §:n 2 momentissa ei ollut vastaavaa säännöstä.

Hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi avioliittolain muuttamisesta (HE nro 62/1986) todettiin (sivu 57), että "koska vallintarajoitukset lakiehdotuksen mukaan eivät enää kytkeytyisi toisen puolison avio-oikeuteen, vaan niiden tarkoituksena olisi perheen asunto-olojen turvaaminen omistajapuolison yksipuolisilta toimilta, ei erityisen kanneajan varaaminen suojatun puolison perillisille ole enää perusteltua. Lakiehdotukseen ei tämän vuoksi sisälly mainitunlaista säännöstä perillisten kanneoikeudesta".

Mainituin perustein kihlakunnanoikeus katsoi, että avioliittolain muutoksella ei ollut poistettu perillisten kanneoikeutta vaan muutos oli koskenut vain kanteen nostamisaikaa. Kantajilla oli näin ollen E:n perillisinä asiassa kanneoikeus.

Kanne oli nostettava kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun kanteen nostamiseen oikeutettu sai tiedon luovutuksesta. Haaste asiassa oli annettu tiedoksi D:lle 27.5.1992 ja C:lle 29.5.1992.

Kihlakunnanoikeus katsoi, että vastaajilla oli näyttövelvollisuus siitä, että E oli saanut tiedon luovutuksesta tai että kantajat olivat saaneet tiedon luovutuksesta ennen myöntämäänsä ajankohtaa 12.3.1992. Vastaajat eivät olleet tätä tehneet. Kanne oli siten nostettu määräajassa.

Riidatonta asiassa oli, että kysymyksessä olevalla tilalla oleva rakennus oli ollut aikaisemmin puolisoiden yhteinen asunto. D oli muuttanut sieltä pois 15.8.1990 tilapäisesti Orimattilan keskustasta ostamaansa huoneistoon. Takaisin Riistanotkon tilalle D oli muuttanut 12.9.1991. D:n vakituinen asunto-osoite oli koko ajan ollut Riistanotkon tila. E oli muuttanut Riistanotkon tilalta Orimattilan keskustaan vanhustentaloon 7.11.1990. Vanhustentalossa hän oli asunut kuolemaansa saakka.

Oikeudelle esitetyn lääkärintodistuksen mukaan E ei ollut D:n muutettua pois Riistanotkon tilalta kyennyt tulemaan siellä yksin toimeen.

Oikeudessa kuultujen todistajien kertomusten mukaan D:n ja E:n keskinäiset välit olivat olleet riitaiset. D oli käynyt ruokailemassa vanhustentalossa ennen kuin E oli muuttanut sinne, mutta sen jälkeen hän ei enää ollut siellä käynyt.

Kihlakunnanoikeus katsoi, että puolisoiden erillään asuminen oli johtunut välien rikkoutumisesta, vaikka avioeroasia ei ollut vireillä.

Hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi avioliittolain muuttamisesta (HE nro 62/1986) todettiin (sivu 55), että "vallintarajoitukset eivät lakkaisi pelkästään sillä perusteella, että puolisot muuttavat erilleen toisistaan. Luonteeltaan tilapäinen, esimerkiksi työstä johtuva erillään asuminen ei lakkauttaisi vallintarajoituksia, vaikka se jatkuisi pitkäänkin. Myös silloin, kun puolisot joko avioeron jälkeen tai muutoin muuttavat pysyvästi erilleen toisistaan, vallintarajoitusten olisi katsottava olevan edelleen voimassa siihen saakka, kunnes puolisoiden välillä on toimitettu ositus - - -. Vaikka asunnon tosiasiallinen käyttö puolisoiden yhteisenä kotina on lakannut, toisen puolison aseman suojaaminen edellyttää siten, ettei omistajapuoliso ennen ositusta saa yksin määrätä asunnosta".

E oli muutettuaan Riistanotkon tilalta maksanut ainakin osaksi tilalla olevan rakennuksen sähkölaskuja. Kihlakunnanoikeus katsoi, että laskujen maksaminen osaltaan oli osoitus siitä, että E oli pitänyt tilalla olevaa asuntoa kotinaan.

Puolisoilla ei ollut ollut Orimattilan keskustassa yhteistä asuntoa.

Kihlakunnanoikeus katsoi olevan epätodennäköistä, että puolisot olisivat muuttaneet takaisin asumaan yhteen. Samoin oli epätodennäköistä, että E olisi muuttanut yksin takaisin Riistanotkon tilalle. Kihlakunnanoikeus katsoi kuitenkin, että vallinneissa olosuhteissa Riistanotkon tilalla olevaa rakennusta oli pidettävä avioliittolain 38 §:ssä tarkoitettuna D:n ja E:n yhteisenä kotina. D:llä ei siten ollut oikeutta myydä tilaa ilman E:n suostumusta.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus purki, oikeastaan julisti pätemättömäksi, kaupan, jolla D oli myynyt C:lle Riistanotkon tilan, ja kumosi C:lle tilaan myönnetyn lainhuudon.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 16.2.1994

D ja C valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä.

Perustelut

Avioliittolain muutoksella 16.4.1987, joka on tullut voimaan 1.1.1988 (411/1987), on muutettu muun muassa lain 38 ja 39 §:n säännökset puolison oikeudesta vallita omaisuuttaan. Edellisessä pykälässä kielletään puolisoa luovuttamasta ilman toisen puolison suostumusta kiinteää omaisuutta, joka on yksinomaan tai pääasiallisesti tarkoitettu käytettäväksi puolisoiden yhteisenä kotina, ja oikeutetaan toinen puoliso ajamaan määräajassa kannetta ilman hänen suostumustaan tehdyn toimen julistamiseksi pätemättömäksi. Sen varalta, että kanteen ajamiseen oikeutettu kuolee ennen kuin määräaika on kulunut umpeen, oli vanhan lain 38 §:ssä nimenomainen säännös siitä, että hänen perillisillään oli sama kanneaika kuin hänellä, luettuna hänen kuolemastaan. Mitään vastaavaa säännöstä ei ole uudessa laissa. Kysymys on näin ollen siitä, onko perillisillä, tässä tapauksessa A:lla ja B:llä, uuden lain mukaan oikeus ajaa kannetta sanotunlaisen kiinteistönluovutuksen julistamiseksi pätemättömäksi sillä perusteella, että kiinteistö on luovutettu ilman sittemmin kuolleen toisen puolison, tässä tapauksessa E:n suostumusta.

Kihlakunnanoikeuden päätökseen sisältyvä lainaus hallituksen esityksestä avioliittolain muuttamiseksi (HE nro 62/1986 s. 57), jossa lopputuloksena todetaan, ettei erityisen kanneajan varaaminen suojatun puolison perillisille enää ole aiheellista, on tosin tulkinnanvarainen. Tämä johtuu ennen muuta lauseesta, jonka mukaan lakiehdotuksen mukaiset vallintarajoitukset oli kytketty perheen asunto-olojen eikä avio-oikeuden turvaamiseen. Toisaalta on epäilemättä niin, että nykyisetkin avioliittolain 38 ja 39 §:n vallintarajoitussäännökset palvelevat myös avio-oikeuden suojaamista ja että perittävälle kuulunut kanneoikeus henkilöä koskevia asioita lukuunottamatta yleisten oikeusperiaatteiden mukaisesti yleensä siirtyy hänen oikeudenomistajilleen. Tähän nähden vaikuttaa perustellulta ymmärtää lainatun lausuman lopputoteama sanamuotonsa mukaisesti siten, että lainmuutoksen tarkoituksena on ollut vain perillisille varatun erityisen kanneajan poistaminen, mutta ei itse kanneoikeuteen puuttuminen. Tätä tulkintaa tukee lisäksi lain 86 §:n 2 momentin säännös, jonka tarkoituksena nimenomaisesti on turvata perillisten oikeusasema. Tämän säännöksen mukaan eloonjääneen puolison, joka tahtoo tehdä sellaisen luovutustoimen, johon toisen puolison suostumus lain 38 tai 39 §:n mukaan oli tarpeen, on hankittava siihen oikeuden lupa tai, jos perilliset ovat täysivaltaisia, heidän suostumuksensa.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn kiinteistön myyneen D:n aviopuolison E:n perillisillä A:lla ja B:llä on oikeus ajaa kannetta kiinteistön kaupan julistamiseksi pätemättömäksi avioliittolain 38 §:n säännösten nojalla.

Muilta osilta Korkein oikeus hyväksyy alempien oikeuksien perustelut.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota ei muuteta.