27.2.1995

Orimattilan kihlakunnanoikeuden päätös 29.7.1992

Kihlakunnanoikeus lausui virallisen syyttäjän ja asianomistajapankin syytteestä selvitetyksi päätöksensä kohdissa 7.1 ja 10.1 seuraavaa:

Päätöksen kohta 7.1

Näyttö A oli 28.11.1988 saanut Mäntsälän Säästöpankista 250 000 markan lainan vuodeksi niin, että hänen oli maksettava ensimmäinen erä siitä 30.5.1989 tasaeränä korkoineen. Lainan vakuudeksi hän oli antanut 100 000 markan talletuksen. Osoitteekseen A oli ilmoittanut vanhempiensa osoitteen Mäntsälässä, vaikka hän oli tuohon aikaan jo vuodesta 1983 alkaen ollut kirjoilla Ruotsissa. A oli kertonut tehneensä kauppaa Ruotsissa ja pääosin Suomessa ja oman ilmoituksensa mukaan asustellut paljon vanhempiensa luona.

Lainaa A oli pyytänyt hankkiakseen nahkatakkeja niitä myydäkseen. Hän on kertonut ostaneensa 100 000 markalla nahkatakkeja, joita oli myynyt voitolla ja tappiolla. Loput rahat hän oli käyttänyt elämiseen, ryyppäämiseen ja pelaamiseen. Kun hän oli saanut rahoja kaupoistaan, ne olivat huvenneet elämiseen ja totoon. Aikanaan hänellä ei ollut ollut varoja lainan lyhennyksen maksamiseen. Hän oli jo aikaisemmin suostunut siihen, että vakuutena ollut vakuustalletus käytettiin toisen luoton maksuksi niin, että tuosta vakuudesta jäi tähän luottoon vain 2 681,45 markkaa.

A oli ollut päävelallisena myös 4.11.1988 SHOP-Myyrmäestä myönnetyssä 165 000 markan luotossa ja takaajana 18.11.1988 Mäntsälän Säästöpankista X:lle myönnetyssä 238 000 markan luotossa. X oli puolestaan tämän A:n lainan takaajana. Pankinjohtaja oli ollut tietoinen A:lle ja X:lle Mäntsälän Säästöpankista myönnetyistä luotoista, mutta kumpikaan ei ollut selvittänyt muissa pankeissa jo olleita velkojaan ja takauksiaan. Näin he ovat salanneet maksuvalmiuttaan pankinjohtajalta, jonka ei tosin ollut näytetty sitä edes tiedustelleen.

Toinen A:n lainan takaaja Y oli ollut tietoinen, että laina oli otettu takkikauppaa varten. Ilmoituksensa mukaan hän ei ole ollut tietoinen, että A:n tarkoitus olisi ollut käyttää laina muuhun tarkoitukseen tai jättää se maksamatta. Y on myöntänyt, ettei hänellä olisi ollut varoja maksaa laina vaadittaessa.

Perustelut Kihlakunnanoikeus on katsonut, että A oli 28.11.1988 tahallaan erehdyttänyt pankinjohtajan myöntämään hänelle 250 000 markan luoton, johon hän oli antanut 100 000 markan vakuuden, hankkiakseen itselleen tai toiselle laitonta aineellista etua aikomattakaan maksaa lainaa takaisin. Pankille oli aiheutunut 247 318 markan vahinko.

Kun A:lla oli ollut jo tuossa vaiheessa toisessa pankissa takauksia ja vastuita, joista hän ei ole antanut pankinjohtajalle tietoa, hän oli erehdyttänyt pankinjohtajaa taloudellisesta asemastaan ja maksukyvystään myöntämään luoton. Vaikka hän oli osin käyttänyt luoton ilmoittamaansa tarkoitukseen, hänen menettelynsä kaupankäynnissä ja kaupankäynnin jälkeen osoittaa, ettei hänellä ole ollut tarkoitusta maksaa lainaa takaisin.

Päätöksen kohta 10.1

Näyttö B oli 30.3.1989 neuvotellut pankinjohtajan myöntämään Z:lle 170 000 markan lainan, johon hän itse oli tullut takaajaksi. B oli ollut tietoinen, että lainaneuvotteluissa velkakirjaan oli annettu Z:stä virheelliset henkilö- ja osoitetiedot. B on kertonut, että lainaa oli pyydetty, koska Z:lla oli tarkoitus ostaa B:ltä 250 000 markan arvoinen Mercedes Benz -merkkinen henkilöauto. B ei ollut tosiasiassa koskaan omistanut mainittua, lainan vakuudeksi luvattua autoa.

Pankinjohtaja ei ollut tosiasiallisesti antanut paljon merkitystä vakuuslupaukselle. Hän ei ollut kysynyt mitään B:n maksukyvystä ja Z oli ollut hänelle entuudestaan tuntematon. B:n pankille olleista veloista pankinjohtaja oli ollut tietoinen.

Luotto oli myönnetty 30.3.1989. B:n kertomuksen mukaan lainasta käytettiin 100 000 markkaa B:n pankille olevan luoton maksamiseen. Pankin ilmoituksen mukaan lainasta käytettiin vain vähäinen osa B:n vekseliluoton maksamiseen ja ulos annettiin 160 080 markkaa. Laina myönnettiin kuudeksi vuodeksi ja sitä tuli lyhentää tasaerin kuukausittain. Lainasta oli maksettu yhteensä 11 076,40 markkaa lopun jäädessä maksamatta.

Perustelut Kihlakunnanoikeus katsoi, että B oli 30.3.1989 hankkiakseen itselleen tai toiselle laitonta aineellista etua erehdyttänyt pankinjohtajan myöntämään Z:lle 170 000 markan luoton, jolla oli osin maksettu B:n erääntymässä olevaa vekseliä takaisin. B oli ollut tietoinen, ettei Z:llä ollut mahdollisuutta maksaa lainaa takaisin. B oli ollut myös tietoinen, että Z:sta annettiin virheellisiä ja tekaistuja henkilö- ja osoitetietoja sekä että myös annettiin tekaistuja tietoja lainan käyttötarkoituksesta. Hän oli myös antanut virheellisen kuvan omasta taloudellisesta asemastaan ja varallisuudestaan kertomalla olevansa myymässä Mercedes Benz -autoa, jota hän ei ollut kuitenkaan omistanut.

Lopputulos

Kihlakunnanoikeus sovelsi näihin tekoihin, jotka oli tehty ennen 1.1.1991 ja joiden kihlakunnanoikeus katsoi tapahtuneen erittäin raskauttavien asianhaarain vallitessa, 1.1.1991 voimaan tullutta petosrikoksia koskevaa uutta lakia, koska se johti olennaisesti lievempään lopputulokseen kuin tekohetkellä voimassa ollut laki. Koska teoilla oli aiheutettu huomattavaa vahinkoa asianomistajalle ja tekoja oli kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeinä, kihlakunnanoikeus tuomitsi A:n ja B:n rikoslain 36 luvun 2 §:n (769/90) nojalla kummankin törkeästä petoksesta, A:n 8 kuukaudeksi ja B:n 7 kuukaudeksi vankeuteen. A:n rangaistus määrättiin ehdolliseksi 31.12.1993 päättyvin koetusajoin.

Kouvolan hovioikeuden päätös 21.9.1993

Kaikki asianosaiset valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus totesi kohdan 10.1 osalta, että B oli lainaneuvotteluissa antanut virheellisen kuvan omasta taloudellisesta asemastaan ilmoittaessaan pankinjohtajalle, että hän myi Z:lle Mercedes Benz -merkkisen 250 000 markan arvoisen auton, jota hän todellisuudessa ei ollut omistanut, ja että pyydettyä lainaa käytettiin tuon autokaupan rahoittamiseen. B oli kertonut, että autokauppaa ei ollut tehty. Näin ollen B oli valheellista tietoa antamalla, hankkiakseen itselleen laitonta taloudellista etua erehdyttänyt pankin myöntämään Z:lle luoton ja siten aiheuttanut pankille 158 923,40 markan vahingon.

Hovioikeus ei muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputulosta.

Perustelut

Päätöksen kohta 7.1 Kihlakunnanoikeus ja hovioikeus ovat katsoneet A:n erehdyttäneen pankin toimitusjohtajaa taloudellisesta asemastaan ja maksukyvystään. Jutussa ei kuitenkaan ole edes väitetty, että A olisi antanut näistä seikoista virheellisiä tietoja. Se, ettei hän ole oma-aloitteisesti kertonut muissa pankeissa olleista vastuistaan, ei yksinään riitä osoittamaan, että hänellä olisi lainaa anoessaan ollut petollinen tarkoitus jättää laina maksamatta.

Alemmat oikeudet ovat katsoneet A:n menettelyn myös lainansaannin jälkeen osoittavan, ettei hänellä ole ollut tarkoitustakaan maksaa lainaa takaisin. A on kuitenkin harjoittanut sitä liiketoimintaa, jonka rahoittamiseen puheena oleva laina on myönnetty. Hän on kertonut käyttäneensä vain pienen osan lainasta elämiseen ja huvituksiin. Se, että A on käyttänyt tähän tarkoitukseen myös kaupankäynnistä saamansa varat, ei vielä osoita, ettei hänellä luottoa hakiessaan olisi ollut aikomustakaan maksaa sitä takaisin. Näin ollen A:n ei ole näytetty syyllistyneen tässä asiassa petokseen ja häneen kohdistettu syyte on siten hylättävä.

Päätöksen kohta 10.1 Neuvotellessaan pankin edustajan kanssa Z:lle myönnettävästä luotosta B on ilmoittanut luottoa tarvittavan autokaupan rahoitukseen. B on kertonut, että hän oli myymässä omistamansa 250 000 markan arvoisen auton Z:lle ja että auto oli tarkoitettu olemaan luoton vakuutena. Mitään autokauppaa ei ole kuitenkaan tapahtunut eikä B ole edes omistanut kaupan kohteeksi ilmoitettua autoa. Takaajaksi tullut B on saanut osan luottona myönnetyistä varoista ja käyttänyt ne omiin tarkoituksiinsa. Luotto on suurimmaksi osaksi jäänyt maksamatta takaisin. Edellä kerrotuista olosuhteista ja B:n menettelystä voidaan päätellä, että B jo luottoa myönnettäessä on ymmärtänyt sen jäävän pankin tappioksi. B on siten, hankkiakseen itselleen laitonta aineellista etua, valheellisen asianlaidan esittämällä aiheuttanut pankille hovioikeuden päätöksestä ilmenevän rahan tappion.

Pankille on aiheutunut hovioikeuden toteama 158 923,40 markan vahinko, joka sinänsä on huomattava. Toisaalta pankin edustaja ei ole selvittänyt pankille ennestään tuntemattoman Z:n taloudellista asemaa ja maksukykyä. Vakuudeksi tarjotun auton omistussuhteista tai olemassaolosta ei ole myöskään vaadittu selvitystä. Lainaneuvotteluihin aktiivisesti osallistuneen B:n omaa maksukykyä ei ole tutkittu, vaikka pankin edustajan on täytynyt olla tietoinen B:n jo aikaisemminkin huomattavista vastuista Mäntsälän Säästöpankissa ja vaikka Z:lle on myönnetty 170 000 markan määräinen laina pelkästään B:n takausta vastaan. Teko ei siten vahingollisuudestaan huolimatta ole vaatinut erityistä suunnitelmallisuutta tai menettelyltään poikkeuksellisen moitittavaa toimintaa.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei B:n syyksi luettua petosta ole tehty rikoksen tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 36 luvun 1 §:n viimeisessä virkkeessä tarkoitetulla tavalla erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa. Puheena olevaan petosrikokseen on sovellettava sen tekohetkellä voimassa ollutta lakia, koska 1.1.1991 voimaan tulleen petosrikoksia koskevan uuden lain (769/90) soveltaminen ei tässä tapauksessa johtaisi syytetyn kannalta lievempään lopputulokseen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan.

A:han kohdistettu syyte hylätään ja hänet vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta.

B tuomitaan hovioikeuden hänen syykseen lukeman rikoksen ja siitä tuomitseman rangaistuksen asemesta rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 momentin (498/72) nojalla petoksesta 60 päiväksi vankeuteen.