22.2.1995

Kanne Oulun raastuvanoikeudessa

A kertoi Pohjolan Sähkö Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa ja sitä kehittäessään, että hän oli 6.11.1990 tullut yhtiön palvelukseen varastomieheksi ja autonkuljettajaksi. Yhtiö oli 17.9.1991 irtisanonut hänen työsuhteensa päättymään 31.10.1991. Irtisanomisen perusteeksi yhtiö oli ilmoittanut Oulun osastonsa töiden vähenemisestä johtuvan työvoiman tarpeen pienenemisen.

A:n työt eivät olleet kuitenkaan vähentyneet työsopimuslain 37 a §:ssä tarkoitetulla tavalla. A:n työsuhteen irtisanomisen jälkeen hänen tehtäviinsä oli siirretty aiemmin sähköasennustöissä toiminut sähköasentaja. Kun työt olivat vähentyneet nimenomaan sähköasennuspuolella, olisi myös irtisanomisen tullut kohdistua näissä tehtävissä toimineeseen henkilöön.

Tämän vuoksi A vaati, että yhtiö työsopimuslain 51 §:n nojalla velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi työsopimuksen laittomasta irtisanomisesta 80 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien.

Vastaus

Yhtiö kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä.

Yhtiö kertoi, että A:n työsopimus oli jouduttu irtisanomaan, koska yhtiö oli työvoiman tarpeen vähenemisen vuoksi joutunut järjestelemään uudelleen työtehtäviä. A:n tilalle tullut henkilö oli työkokemuksensa ja käytettävyytensä perusteella yhtiölle A:ta tärkeämpi työntekijä. Mainittu henkilö oli aikaisemmin toiminut niissä varastotehtävissä, joita A oli sittemmin hoitanut, ja sitten jonkin aikaa sähköasennustöissä. Tämän työntekijän työsuhde oli lisäksi ollut huomattavasti pitempi kuin A:n.

Yhtiö katsoi, että sillä oli ollut työsopimuslaissa tarkoitetut tuotannolliset ja taloudelliset perusteet irtisanoa A:n työsopimus.

Raastuvanoikeuden päätös 1.4.1993

Raastuvanoikeus lausui selvitetyksi, että A oli 6.11.1990 lukien ollut toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa yhtiön palveluksessa varastomiehenä ja autonkuljettajana. Yhtiö oli 17.9.1991 irtisanonut hänen työsuhteensa päättymään 31.10.1991. Irtisanominen oli perustunut töiden vähenemisestä johtuneeseen työvoiman tarpeen pienenemiseen. Työn vähenemisen oli ilmoitettu olevan ennakoitavissa pitkähköaikaiseksi.

A:n työtehtäviin oli siirretty henkilö, joka oli helmikuusta 1989 lähtien ollut yhtiön palveluksessa, aluksi varastomiehenä ja autonkuljettajana sekä maaliskuusta 1991 alkaen sähköasentajana.

Asiassa oli riidatonta, että yhtiö oli taloudellisen tilansa vuoksi joutunut suorittamaan työvoiman uudelleenjärjestelyjä ja että työntekijöiden lukumäärää oli vähennetty.

Uudelleenjärjestelyjen ei kuitenkaan ollut näytetty varsinaisesti koskeneen A:n tekemää työtä. Asiassa ei myöskään ollut näytetty, että A:lle kuuluneet tehtävät olisivat oleellisesti vähentyneet tai muuttuneet.

Raastuvanoikeus viittasi Korkeimman oikeuden 30.12.1980 antamaan tuomioon nro 4443, jossa työsopimuksen irtisanominen oli katsottu perusteettomaksi, ellei irtisanotun työntekijän työn ollut näytetty pysyvästi vähentyneen.

A oli pätevä sähköasentaja. Hänen työsuhteensa yhtiöön ei myöskään ollut ollut merkittävästi lyhyempi kuin hänen tilalleen tulleen työntekijän. Asiassa ei myöskään ollut esitetty sellaista selvitystä, joka olisi osoittanut A:n sopimattomaksi tehtäviinsä.

A:n työsopimuksen irtisanomiselle ei siten ollut näytetty olleen työsopimuslain 37 a §:ssä tarkoitettua tuotannollista ja taloudellista syytä eikä myöskään lain 37 §:n 2 momentissa tarkoitettua erityisen painavaa syytä.

Näillä perusteilla raastuvanoikeus velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle työsopimuslain 51 §:n mukaisena vahingonkorvauksena kanteessa vaaditun määrän korkoineen.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 10.11.1993

Yhtiö valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä.

Perustelut

A on 6.11.1990 lukien ollut yhtiön palveluksessa työsopimuslain 1 §:n mukaisessa, toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa varastomiehenä ja autonkuljettajana. Yhtiö on 17.9.1991 irtisanonut hänen työsuhteensa päättymään 31.10.1991 ilmoittaen perusteeksi sen, että yhtiön Oulun osaston työt olivat vähentyneet, minkä vuoksi myös työvoiman tarve oli vähentynyt. Töiden vähenemisen on ennakoitu kestävän pitkähkön ajan.

Yhtiön sähköasentajille tarjolla ollut työ on vähentynyt niin, että kun vuoden 1990 ensimmäisellä neljänneksellä tehtiin 40 000 työtuntia, oli vastaava luku vuoden 1992 viimeisellä neljänneksellä vain noin 10 300 työtuntia. Yhtiön Oulun osaston sähköasentajien työt ovat samana aikana vähentyneet yli 12 000 tunnista jonkin verran yli 4 000 tuntiin vuosineljänneksessä.

Tarjolla olleen työn vähentymisen vuoksi yhtiön on täytynyt ryhtyä taloudellisen tuottavuutensa parantamista tarkoittaviin uudelleenjärjestelyihin. Tässä tarkoituksessa yhtiö on A:n lisäksi irtisanonut kahdeksan sähköasentajaa. A:n varastomies-autonkuljettajan tehtävät on saneerauksen yhteydessä siirretty niitä aikaisemmin hoitaneelle sähköasentajalle, jonka jälkeen yhtiöllä ei ole ollut tarjota työtä A:lle. Ei ole ilmennyt, että yhtiö näin tehdessään olisi menetellyt epäasiallisesti yhtiön tarpeet, kyseisten työntekijöiden soveliaisuus uudelleen järjestettyihin työtehtäviin sekä muut seikat huomioon ottaen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös kumotaan. A:n kanne hylätään ja yhtiö vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta. Asian laatuun nähden yhtiö saa pitää vahinkonaan oikeudenkäyntikulunsa jutussa.