12.9.1995

Tuusulan piirin nimismiehen toimittama pakkohuutokauppa

Uudenmaan lääninhallitus oli Kansallis-Osake-Pankin hakemuksesta 19.8.1991 julistanut Kiinteistö Oy Myllykiventie 2:n Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä omistaman K.2.T.1 nimisen tilan RN:o 2:69 ulosmitatuksi. Tuusulan piirin nimismiehen ulosottomiehenä pakkohuutokauppaa varten 4.11.1992 järjestämässä velkojainkeskustelussa A oli tilaan 1.12.1987 kiinnitettyjen kymmenen haltijavelkakirjan sekä velkakirjasta ja siihen liittyvästä panttaussitoumuksesta otetun jäljennöksen perusteella valvonut haltijavelkakirjojen pääoman, yhteensä 500 000 markkaa, kolmen vuoden korkoineen. Kansallis-Osake-Pankin riitautettua valvonnan ulosottomies oli merkinnyt valvonnan riitautettuna velkojainluetteloon, pääoman ja yhden vuoden koron osalta kiinnitettyjen haltijavelkakirjojen tuottamalla etuoikeudella ja muutoin ilman etuoikeutta. Alimmaksi hyväksyttäväksi tarjoukseksi oli merkitty 618 707,55 markkaa.

Pakkohuutokaupassa 5.11.1992 tehty korkein tarjous oli pienempi kuin alin hyväksyttävä tarjous. Kansallis-Osake-Pankin vaadittua uuden huutokaupan toimittamista ulosottomies ilmoitti, että uusi huutokauppa toimitetaan 17.12.1992.

Kansallis-Osake-Pankki toimitti 7.12.1992 ulosottomiehelle Suomen Yhdyspankki Oy:ltä saamansa kirjeen, josta ilmeni, että Suomen Yhdyspankki Oy, jonka hallussa haltijavelkakirjat olivat aiemmin olleet panttina, oli 25.9.1992 luovuttanut ne eräälle lakiasiaintoimistolle ja ettei pankki ollut antanut vakuudesta jälkipanttaussitoumusta.

Koska A näin ollen oli saanut haltijavelkakirjat haltuunsa vasta sen jälkeen kun tila oli ulosmitattu, ulosottomies katsoi, että panttaussitoumuksella ei ollut vaikutusta muiden panttivelkojien oikeuksiin. Sen vuoksi ulosottomies oikaisi 4.11.1992 laatimaansa velkojainluetteloa niin, että A:n hallussa oleville kiinnitetyille velkakirjoille ei merkitty rahallista valvonta-arvoa. A:n valvonta merkittiin uuden pakkohuutokaupan velkojainluetteloon kokonaisuudessaan vailla etuoikeutta olevana. Alimmaksi hyväksyttäväksi tarjoukseksi merkittiin 39 396,05 markkaa.

Uudessa, 17.12.1992 toimitetussa pakkohuutokaupassa tila myytiin 270 000 markan kauppahinnasta.

Uudenmaan lääninhallituksen päätös 28.4.1993

A valitti huutokaupasta ja esitti valituksessaan, että haltijavelkakirjat eivät olleet olleet Suomen Yhdyspankki Oy:n hallussa velan vakuutena vaan ainoastaan säilytettävinä A:n lukuun. Pakkohuutokaupan alimman hyväksyttävän tarjouksen kuului olla 4.11.1992 pidetyssä velkojainkeskustelussa ilmoitettujen huutokaupan ehtojen mukaisesti 618 707,55 markkaa. Uuden huutokaupan kuulutuksessa ei ollut mainittu mitään velkojainluettelon muuttamisesta eikä siitä, että asiassa järjestetään uusi velkojainkeskustelu. Ulosottomies ei olisi saanut muuttaa velkojainluetteloa kuulematta A:ta.

Lääninhallitus lausui selvitetyksi, että kyseinen tila oli lääninhallituksen päätöksellä 19.8.1991 julistettu ulosmitatuksi. Ulosmittaus oli merkitty kiinnitysrekisteriin 23.8.1991. Eräs henkilö oli 26.2.1988 päivätyn velkakirjan jäljennöksen mukaan saanut lainaksi A:lta 492 000 markkaa. Tuohon velkakirjaan merkityn, 20.12.1990 päivätyn panttaussitoumuksen mukaan Kiinteistö Oy Myllykiventie 2 oli luovuttanut velan pantiksi nyt kysymyksessä olevat kiinnitetyt haltijavelkakirjat. Tila oli ulosmittauksen johdosta tullut myymis- ja hukkaamiskiellon alaiseksi eikä siihen laissa säädettyjä poikkeuksia lukuunottamatta enää olisi saanut vahvistaa kiinnityksiä. Ulosmittauksen jälkeen tapahtuva, aikaisemmin kiinnitettyjen haltijavelkakirjojen panttaus oli rinnastettava kiinnittämiseen. Tällainen panttaus oli pätemätön muihin ulosmittausvelkojiin nähden.

Suomen Yhdyspankki Oy:n 7.12.1992 päivätyn ilmoituksen mukaan pankki oli luovuttanut kysymyksessä olevat velkakirjat erään lakiasiaintoimiston edustajalle 25.9.1992. Ilmoituksen mukaan panttaus Suomen Yhdyspankki Oy:lle oli tapahtunut 2.9.1987. Pankki oli lisäksi ilmoittanut, ettei se ollut antanut vakuudesta jälkipanttaussitoumusta.

A ei ollut esittänyt selvitystä siitä, että velkakirjat olisivat hänen väitteensä mukaisesti olleet Suomen Yhdyspankki Oy:ssä vain säilytettävinä. Velkakirjojen panttauksesta A:lle ei ollut ilmoitettu Suomen Yhdyspankki Oy:lle.

Suomen Yhdyspankki Oy:n ilmoitus osoitti, että haltijavelkakirjat oli voitu luovuttaa A:lle aikaisintaan 25.9.1992. Panttaus olisi siten voitu toteuttaa aikaisintaan 25.9.1992 eli sen jälkeen, kun kiinteistö oli ulosmitattu.

Kiinteistö Oy Myllykiventie 2 ei ulosmittauksen jälkeen ollut enää pätevästi voinut panttauksin luovuttaa kiinteistöön kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja ja näin suosia yhtä velkojaa muiden ulosmittausvelkojien vahingoksi. Koska ulosmittaus oli ennen panttausta merkitty kiinnitysrekisteriin, A ei voinut saada vilpittömän mielen suojaa.

Velkojainkeskustelussa 4.11.1992 A:n asiamies oli antanut ulosottomiehelle kyseiset kiinnitetyt haltijavelkakirjat sekä valojäljennöksen velkakirjasta panttaussitoumuksineen. Kansallis-Osake-Pankki oli riitauttanut A:n valvonnan. A ei ollut voinut esittää alkuperäistä velkakirjaa eikä selvitystä velkakirjan tarkoittaman lainan nostamisesta. A:n valvonta oli merkitty riitautettuna kiinnitettyjen haltijavelkakirjojen tuottamalla etuoikeudella velkojainluetteloon. Täytäntöönpanoperusteen puuttuessa velkakirjoille oli merkitty yhden vuoden korko. Vailla etuoikeutta olevalta osalta valvonta oli merkitty riitautettuna ilman etuoikeutta.

Saatuaan Suomen Yhdyspankki Oy:n edellä mainitun, 7.12.1992 päivätyn ilmoituksen ulosottomies oli oikaissut velkojainluetteloa niin, että A:n hallussa oleville kiinnitetyille velkakirjoille ei ollut velkojainluetteloon merkitty rahallista valvonta-arvoa. A:n valvonta oli siten merkitty kokonaan vailla etuoikeutta olevaksi.

Jos myytävään kiinteistöön kiinnitetty haltijavelkakir- ja on luovutettu velkojalle pantiksi sen jälkeen, kun kiinteistön ulosmittaus on tapahtunut ja merkitty kiinnitysrekisteriin, ei tällaista saatavaa voida ottaa huomioon pakkohuutokaupassa.

Pakkohuutokaupassa 5.11.1992 Kansallis-Osake-Pankki oli pakkohuutokaupan hakijana vaatinut ulosottolain 5 luvun 42 §:n perusteella uuden huutokaupan toimittamista. Pakkohuutokauppatilaisuudessa oli ilmoitettu, että uusi huutokauppa toimitetaan 17.12.1992 samassa paikassa. Uudesta huutokaupasta julkaistavassa kuulutuksessa oli tällöin tarpeen ilmoittaa vain uuden huutokaupan toimittamisaika ja muutoin voitiin viitata aikaisemman kuulutuksen sisältöön.

Pakkohuutokaupassa 17.12.1992 laaditun pöytäkirjan mukaan velkojainluettelo oli ollut nähtävillä ja velkojainluetteloon tehdystä oikaisusta oli tehty selkoa ennen huutokauppaa.

Pakkohuutokauppatilaisuudessa 17.12.1992 oli valituskirjelmän mukaan ollut läsnä valittajan asiamies, jolla oli ollut tilaisuus ilmoittaa vaatimuksensa huutokaupan toimittajalle. Pakkohuutokaupasta laaditun pöytäkirjan mukaan vaatimuksia ei ollut esitetty.

Näin ollen ulosottomiehen ei voitu katsoa menetelleen virheellisesti hänen toimittaessaan pakkohuutokaupan.

Tämän vuoksi lääninhallitus ulosottolain 4 luvun 30 §:n 2 momentin, 5 luvun 11 §:n 2 momentin sekä 19 ja 42 §:n, 7 luvun 3 §:n 2 momentin ja 8 luvun 2 §:n sekä velkakirjalain 10, 14 ja 22 §:n nojalla hylkäsi valituksen ja määräsi ulosottomiehen ryhtymään toimenpiteisiin täytäntöönpanon jatkamiseksi ja kauppahinnan jakamiseksi.

Helsingin hovioikeuden tuomio 10.2.1994

A haki muutosta toistaen lääninhallituksessa esittämänsä vaatimukset.

Hovioikeus lausui ratkaisunsa perusteluina, että A:n pakkohuutokauppaa edeltäneessä, 4.11.1992 toimitetussa velkojainkeskustelussa valvoma saatava ja sille kyseiseen tilaan kiinnitettyjen haltijavelkakirjojen perusteella vaatima etuoikeus olivat muistutuksen johdosta tulleet riitaisiksi. Valvonta oli merkitty 5.11.1992 laadittuun velkojainluetteloon edellä olevan mukaisesti asianomaisin etuoikeuksin ja riitauttamishuomautuksin. Ulosottomies oli antanut ulosottolain 6 luvun 12 §:ssä tarkoitetun asianmukaisen osoituksen erillisen oikeudenkäynnin vireille panemista varten riitaisen saamisen selvittämiseksi. Huutokauppapöytäkirjaan 5.11.1992 ulosottomies oli niin ikään liittänyt ulosottolain 9 luvun 3 §:n mukaisen valitusosoituksen, jonka mukaisesti muun muassa velkojainluetteloon tyytymättömän tuli menetellä. Ulosottomiehen toimivaltaan ei siten ollut kuulunut toisen velkojan pyynnöstä muuttaa velkojainluetteloa ensimmäisen, tuloksettoman huutokaupan jälkeen. Velkojainluettelon olisi sellaisenaan tullut olla uuden, 17.12.1992 toimitetun huutokaupan pohjana.

Mainituin perustein hovioikeus kumosi lääninhallituksen päätöksen ja Tuusulan piirin nimismiehen 17.12.1992 toimittaman huutokaupan.

Perustelut

Ensimmäinen huutokauppa on rauennut sen vuoksi, että tarjousta ei ole voitu hyväksyä. Kansallis-Osake-Pankki on ulosottolain 5 luvun 42 §:n nojalla vaatinut uuden huutokaupan pitämistä. Saman luvun 52 §:n mukaan uudessa huutokaupassa on noudatettava, mitä ensimmäisestä huutokaupasta on säädetty. Saamista, joka ilmoituksen nojalla on otettu ensimmäistä huutokauppaa varten tehtyyn velkojainluetteloon, ei kuitenkaan tarvitse uudelleen ilmoittaa. Ulosottomiehen on siis uutta huutokauppaa varten laadittava uusi velkojainluettelo, jossa on otettava huomioon, mitä ensimmäistä luetteloa varten on ilmoitettu. Rauennutta huutokauppaa varten laadittu luettelo ei ole oikeudellisesti sitova uutta luetteloa laadittaessa. Ulosottomies on näin ollen ollut velvollinen ottamaan huomioon Kansallis-Osake-Pankin ennen uutta huutokauppaa tekemän muistutuksen. Hovioikeuden ei olisi mainitsemallaan perusteella pitänyt kumota huutokauppaa.

Lääninhallituksen päätöksestä ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kysymyksessä olevat kiinnitetyt velkakirjat on annettu pantiksi A:lle vasta sen jälkeen kun kiinteistö oli ulosmitattu ja että panttaus sen vuoksi on mitätön.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään lääninhallituksen päätöksen varaan.