5.9.1995

A:n ja B:n vaatimukset Pirkanmaan käräjäoikeudessaA

Aviopuolisoiden A:n ja B:n velkajärjestelyt oli aloitettu 14.2.1994. Laatimissaan maksuohjelmaehdotuksissa selvittäjä esitti maksuohjelmien kestoksi ensisijaisesti neljää vuotta sekä peruskoulua käyvän, mutta lukiossa tai ammatillisessa koulussa opintojaan jatkavan hakijoiden pojan koulutuskustannusten ottamista huomioon perheen elinkustannuksissa 500 markan suuruisena kuukaudessa 1.5.1996 alkaen eli pojan täytettyä 18 vuotta. A ja B vaativat maksuohjelmien keston määräämistä kolmeksi vuodeksi sekä pojan koulutusmenojen ottamista huomioon elinkustannuksissa 1 500 markan suuruisina kuukaudessa sen jälkeen, kun hän täyttää 18 vuotta.

Velkojista Kansallis-Osake-Pankki ja K-Luotto Oy vastustivat maksuohjelmien keston vahvistamista lyhyemmäksi kuin viideksi vuodeksi.

Käräjäoikeuden päätökset 23.5.1994

Maksuohjelmien keston osalta käräjäoikeus totesi, että yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 30 §:n 2 momentin mukaan tavallisten velkojen osalta velkajärjestelyn ja maksuohjelman sisältö oli määrättävä niin, että maksuohjelman kesto on viisi vuotta. A:n ja B:n velat eivät tulleet heidän maksuvaransa huomioon ottaen viidessä vuodessa kokonaan suoritetuiksi. Toisaalta maksuohjelman noudattaminen ei saanut muodostua velalliselle kohtuuttoman raskaaksi. Näillä perusteilla ja kun otettiin huomioon hakijoiden yhdenvertainen kohtelu, oli viittä vuotta pidettävä kohtuullisena aikana.

Edelleen käräjäoikeus katsoi, että hakijoiden pojan koulutuskustannusten osalta ei ollut syytä poiketa selvittäjän ehdotuksista.

Näillä perusteilla käräjäoikeus vahvisti hakijoille selvittäjän vaihtoehtoisten ehdotusten mukaiset viiden vuoden maksuohjelmat alkamaan 1.5.1994 ja päättymään 30.4.1999 siten, että sanottuina koulutuskustannuksina otettiin huomioon 500 markkaa kuukaudessa ajan 1.5.1996 - 31.5.1997, jonka hakijoiden poika 18 vuotta täytettyään kävi koulua.

Asiat on ratkaissut käräjäoikeuden jäsen Hakala.

Turun hovioikeuden tuomio 14.10.1994

A ja B valittivat hovioikeuteen vaatien maksuohjelmien keston lyhentämistä sekä poikansa koulutusmenojen ottamista huomioon 1 500 markan suuruisina kuukaudessa hänen täytettyään 18 vuotta. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden päätökset.

Perustelut

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan A:n ja B:n ylivelkaantuminen on aiheutunut siitä, että he ovat kesällä 1989 ryhtyneet rakentamaan omakotitaloa, mutta eivät ole saaneet myydyksi tuolloin omistamaansa rivitalohuoneistoa. Tämän vuoksi he ovat lyhytaikaisen, koroltaan verrattain edullisen rahoituksen sijasta joutuneet rahoittamaan omakotitalon rakentamista lainalla pari vuotta ennakoitua kauemmin ja tuntuvasti korkeammalla korolla. Tästä johtuneen taloudellisen ahdingon takia A ja B ovat keväällä 1992 ryhtyneet myymään myös omakotitaloa, mutta saaneet sen myydyksi vasta elokuussa 1993 talon hankintahintaa huomattavasti alhaisemmalla hinnalla. Molempien asuntojen kauppahinnat, yhteensä yli miljoona markkaa, on käytetty velkojen maksuun. Lainojen korkoja A ja B ovat maksaneet pankille vuosina 1991 - 1993 yhteensä yli 300 000 markkaa.

Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 30 §:n 2 momentin mukaan velkajärjestelyn ja maksuohjelman sisältö on tavallisten velkojen osalta määrättävä niin, että maksuohjelman kesto on viisi vuotta. Maksuohjelman kesto voi kuitenkin olla lyhyempi kuin viisi vuotta, jos se on kohtuullista, kun otetaan huomioon velallisen olosuhteet sekä se, miten ja missä määrin velallinen on suorittanut velkojaan ennen velkajärjestelyn hakemista tai suorittaa niitä omaisuuden rahaksimuutosta saatavilla varoilla.

A:n ja B:n maksuohjelmien keston lyhentämistä vastaan puhuu käräjäoikeuden mainitsemien näkökohtien lisäksi se, että molempien maksuvara kahden ensimmäisen vuoden aikana on varsin vähäinen, minkä vuoksi vahvistettujenkin maksuohjelmien mukaan merkittävä velkojen maksu kestää vain kolme vuotta. A:lla ja B:llä on vakituinen työ, vuonna 1957 syntyneellä A:lla kaupungin palveluksessa perushoitajana sekä vuonna 1955 syntyneellä B:llä valtion palveluksessa vanhempana konstaapelina. Heidän olosuhteistaan sinänsä ei muutoinkaan ilmene maksuohjelman keston lyhentämistä puoltavaa seikkaa.

Maksuohjelman keston lyhentämistä puoltaa kuitenkin se, että A ja B ovat jo ennen velkajärjestelyn hakemista myyneet molemmat asuntonsa sekä käyttäneet kaikki myynneistä kertyneet varat lainojensa ja niiden korkojen maksuun. Tässä yhteydessä he ovat menettäneet heillä rivitalohuoneiston arvossa olleen netto-omaisuutensa. Toisaalta asuntolainat myöntänyt pankki on saanut suoritusta saatavilleen omaisuuden rahaksimuuton yhteydessä ja jo sitä ennen usean vuoden ajan verrattain korkeana korkona.

Korkein oikeus päätyy eri näkökohtia punnittuaan siihen, että A:n ja B:n maksuohjelmat on yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 30 §:n 2 momentin nojalla kohtuullista määrätä kestämään neljä vuotta.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että maksuohjelmien kestoksi määrätään neljä vuotta. Näin ollen 1.5.1994 alkaneet maksuohjelmat päättyvät 30.4.1998. Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.