12.9.1994

Hakemus Espoon käräjäoikeudessa

A kertoi, että keskusrikospoliisin rikoskomisario oli 25.5.1993 erään henkilön asunnosta takavarikoinut huomattavan määrän hänelle kuuluvaa asiakirja-aineistoa sillä perusteella, että se saattoi olla todisteena rikosasiassa, jossa A oli epäiltynä mm. velallisen epärehellisyyksistä. Espoon kihlakunnanoikeus oli 27.8.1993 sen vuoksi, että esitutkinta oli kesken ja takavarikoidulla omaisuudella saattoi olla merkitystä todisteena asiassa, pidentänyt syytteen nostamisen määräaikaa 31.12.1993 saakka. Käräjäoikeus oli 8.12.1993 samoilla perusteilla jatkanut syytteen nostamisen määräaikaa vielä 30.9.1994 saakka.

Esitutkinta oli toimitettava ilman aiheetonta viivytystä eikä siinä saanut puuttua kenenkään oikeuksiin enempää kuin oli välttämätöntä esitutkintatavoitteiden saavuttamiseksi. Lain tarkoitus oli, että takavarikko voi kestää vain neljä kuukautta ja vain poikkeustapauksia varten voitiin myöntää jatkoaikaa. Asiassa ei ollut esitetty riittäviä syitä määräajan pidentämiseen. Sen vuoksi ja kun häntä ei edes ollut kuultu syytteen nostamista koskevaa määräaikaa pidennettäessä, A vaati, että takavarikko heti kumotaan.

Käräjäoikeuden päätös 28.1.1994

Käräjäoikeus kuultuaan takavarikon suorittanutta viranomaista totesi, että syyte takavarikon aiheuttaneesta rikoksesta oli pakkokeinolain 4 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan nostettava määräajassa esineen takavarikoimisesta. Tuomioistuin sai pidättämiseen oikeutetun virkamiehen määräaikana tekemästä pyynnöstä pidentää tätä aikaa. Vallitseva käytäntö oli, ettei pidennyksen yhteydessä kuultu muita asiaan osallisia, koska tätä varten oli olemassa pakkokeinolain 4 luvun 13 §:ssä tarkoitettu menettely.

Takavarikon voimassaoloon oli oltava välttämättömät syyt siten, ettei syytettä olosuhteiden pakosta, esimerkiksi asiaan osallisten tavoittamattomuuden tai tutkinnan asian luonteesta johtuvan laajuuden vuoksi ole voitu nostaa määräajassa. Muutoinkin satunnaiset seikat saattoivat aiheuttaa tutkinnan epäonnistumisen selvitys- ja todistusaineiston puuttumisen vuoksi. Harkinta oli tehtävä huomioon ottaen takavarikon tarpeellisuus, rikostutkinnan yhdenvertaisuus ja asiaan osallisten oikeusturva. Esine voitiin takavarikoida, jos oli syytä olettaa, että se saattoi olla todisteena rikosasiassa.

Tutkinnassa oleva X Oy:n konkurssipesän rikosilmoitus koski velallisen epärehellisyyttä ja kirjanpitorikosta. Keskusrikospoliisin ilmoituksen mukaan asia oli laaja ja tutkinta oli kesken ja takavarikossa oleva A:n toimintaan liittyvä aineisto tarpeen hänen menettelynsä tutkimisessa. Keskusrikospoliisin ilmoituksen mukaan koko aineisto oli tarpeen olla käsillä tutkinnassa. Tutkintaa ei ollut voitu saattaa loppuun sen laajuuden johdosta.

Takavarikko koski suurta määrää asiakirja-aineistoa. Keskusrikospoliisin ilmoituksen mukaan asian viipyminen oli johtunut tutkittavana olevan asian laajuudesta. Tutkittavana olevan rikoksen laatuun nähden mitään asiakirja-aineistoa ei voitu pitää selvästi asiaan kuulumattomana.

Tämän vuoksi ja kun takavarikolle sekä syytteen nostamista koskevan määräajan pidentämiselle siten on ollut edellytykset, käräjäoikeus hylkäsi A:n vaatimuksen takavarikon kumoamisesta.

Helsingin hovioikeuden päätös 5.4.1994

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli valittamalla saattanut asian, ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Perustelut

Pakkokeinolain 4 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin saa pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tekemästä pyynnöstä pidentää syytteen nostamista koskevaa määräaikaa. Laissa ei tässä yhteydessä ole määräystä sen kuulemisesta, jota takavarikko koskee. Tuomioistuimen takavarikon voimassaoloajan pidentämistä koskevaan päätöksen ei pakkokeinolain 4 luvun 16 §:n 2 momentin mukaan saa hakea muutosta. Sillä, jota takavarikko koskee, on kuitenkin pakkokeinolain 4 luvun 13 §:n mukaan oikeus saattaa takavarikko tuomioistuimen tutkittavaksi, ja vaatimus on otettava käsiteltäväksi viikon kuluessa sen saapumisesta tuomioistuimelle. Vaikka rikoksesta epäillyllä, jota takavarikko koskee, on siten oikeus kohtuullisen ajan kuluessa saattaa asia tuomioistuimen tutkittavaksi, lainkäytön yleisistä periaatteista seuraa, että hänelle, jos se on mahdollista, on varattava jo syytteen nostamista koskevaa määräaikaa pidennettäessä tilaisuus tulla kuulluksi. Pidättämiseen oikeutetulla virkamiehellä ja sillä, jota takavarikko koskee, tulee olla tasapuolinen oikeus esittää kantansa määräajan pidentämisen tarpeellisuudesta.

Asiassa ei ole edes väitetty, ettei A:ta olisi voitu kutsua kuultavaksi päätettäessä syytteen nostamista koskevan määräajan pidentämisestä. Espoon kihlakunnanoikeuden ja Espoon käräjäoikeuden olisi siten pitänyt varata A:lle tilaisuus tulla kuulluksi. Koska A on tullut kuulluksi päätettäessä tässä asiassa takavarikon voimassa olosta, virheellinen menettely ei kuitenkaan vaikuta takavarikon pysyvyyteen.

Pakkokeinolain 4 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan takavarikko on kumottava, jollei syytettä sen aiheuttaneesta rikoksesta nosteta neljässä kuukaudessa esineen takavarikoimisesta. Tuomioistuimella on edellä kerrotulla tavalla oikeus pidentää tätä aikaa. Vaikka laissa ei ole asetettu pidennykselle määräaikaa, pidennyksen tulee esitutkinnan tavoitteet, joutuisuusvaatimus ja asianosaisten oikeusturvanäkökohdat huomioon ottaen olla mahdollisimman lyhyt. Määräajan pidentämiseen useampaan kertaan tai pidentämiseen enemmällä kuin syytteen nostamista varten säädetyllä neljällä kuukaudella tulee siten olla painava syy.

Takavarikon toimittaneen virkamiehen ilmoituksen mukaan tutkittavana oleva asiakirja-aineisto on laaja, yli 12 000 sivua, sekä asia tutkinnallisesti vaikea. Tätä ilmoitusta ei voida yksin pitää riittävänä perusteena syytteen nostamista koskevan määräajan pidentämiselle uudelleen. Kun syytteen nostamista koskevan määräajan pidentämiselle ei ole esitetty hyväksyttäviä perusteita, takavarikko on kumottava.

Asian laatuun nähden A:lle ei tule korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös ja takavarikko (7001/PAK/21/93) kumotaan.

A:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.