13.7.1994

Vaatimukset Porvoon kihlakunnanoikeudessa

Virallinen syyttäjä on asian ensikäsittelyssä 13.4.1992 vaatinut A:lle rangaistusta törkeästä huumausainerikoksesta sillä perusteella, että A oli tammikuun 1992 -24.2.1992 välisenä aikana Sipoossa luvattomasti yhdessä B:n kanssa pitänyt hallussaan yli kahta kiloa amfetamiinia. Asian jatkokäsittelyssä 5.6.1992, jossa A ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä, syyttäjä on toissijaisesti vaatinut A:lle rangaistusta avunannosta törkeään huumausainerikokseen sillä perusteella, että A 22.2.1992 - 24.2.1992 välisenä aikana, tiedettyään B:llä olevan kätkössä huumausainetta, oli kätköllä pitänyt vahtia B:n käsitellessä ainetta. Hyötynä rikoksesta A oli saanut B:n tarjoaman viikon kestäneen matkan Viroon kestityksineen, jonka arvon, 5 000 markkaa, hänet oli myös tuomittava menettämään valtiolle. Syyttäjä on edelleen vaatinut, että A velvoitettaisiin korvaamaan valtiolle laittomasti hallussapitämänsä huumausaineen arvona yhteisvastuullisesti B:n kanssa ainakin 20 000 markkaa.

A on kiistänyt syyttäjän 13.4.1992 esittämän rangaistusvaatimuksen. Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla A:n avustajaksi määrätty asianajaja Hannu Kokko on A:n asiamiehenä toimien kiistänyt syyttäjän 5.6.1992 esittämät vaatimukset.

Porvoon kihlakunnanoikeuden päätös 5.6.1992

Syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta törkeästä huumausainerikoksesta, koska A oli tammikuusta helmikuun 24 päivään 1992 saakka pitänyt hallussaan yli kahta kiloa amfetamiinia. A oli viitannut tutkinnassa kertomaansa ja kiistänyt syyllistyneensä huumausaineen hallussapitoon, koska ei ollut lainkaan pitänyt syytteessä mainittua amfetamiinia hallussaan.

Kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli käynyt B:n seurassa Sipoossa sijaitsevalla kätköllä 22.2.1992 pitäen lähinnä vartiota B:n noutaessa ainakin 100 grammaa amfetamiinia. A oli niinikään ollut B:n apulaisena kätköllä käytäessä 4.3.1992 ja tuolloin auttanut kätkön avaamisessa.

Kihlakunnanoikeus on katsonut A:n esitutkinnassa kertomallaan menettelyllä syyllistyneen avunantoon törkeään huumausainerikokseen. A oli kertonut käyneensä kerran B:n mukana kätköllä, ennen kiinniottamista. Kiinni otettaessa hän oli ollut kaivamassa rautakangella kätköä auki. A:n liikkuminen B:n seurassa oli katsottava avunantona liittyneen B:n huumausaineen myyntitoimintaan. A oli avustanut B:tä kätkön esille kaivamisessa ja pitänyt vahtia. Hyötynä A oli saanut B:ltä ainakin matkan Viroon kaikkine kuluineen.

Tämän johdosta kihlakunnanoikeus on huumausainelain 3 §:n ja rikoslain 5 luvun 3 §:n 1 momentin nojalla tuominnut A:n 22.2. - 4.3.1992 tapahtuneesta avunannosta törkeään huumausainerikokseen 10 kuukaudeksi vankeuteen, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla on tehty vapaudenmenetystä 4.3. - 26.4.1992 vastaava 1 kuukauden 23 päivän vähennys. A on myös velvoitettu korvaamaan valtiolle rikoksella saamansa hyödyn 5 000 markkaa ja luvattomasti hallussapidetyn huumausaineen arvona yhteisvastuullisesti B:n kanssa 20 000 markkaa.

Helsingin hovioikeuden päätös 18.11.1992

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja virallinen syyttäjä saattoivat jutun, on lausunut, että A oli avustanut B:tä tämän hakiessa kätköltä huomattavan suuren määrän erittäin vaarallista ja vahingollista huumausainetta. Näyttämättä oli jäänyt, että A olisi muulloin kuin 22.2.1992 käynyt B:n kanssa tämän Sipoossa metsässä olleella amfetamiinikätköllä hakemassa huumausainetta ja avustanut B:tä kätkön avaamisessa.

Tämän johdosta hovioikeus on muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä siten, että A on tuomittu 22.2.1992 tapahtuneesta avunannosta törkeään huumausainerikokseen 8 kuukaudeksi vankeuteen. Muilta osilta kihlakunnanoikeuden päätöstä ei ole muutettu.

Perustelut

Virallinen syyttäjä on A:lle tiedoksi annetun haasteen nojalla 13.4.1992 jutun ensikäsittelyssä A:n ollessa henkilökohtaisesti läsnä lausunut, että tämä oli tammikuun 1992 ja 24.2.1992 välisenä aikana Sipoon Kirkonkylän alueella olevassa metsässä yhdessä B:n kanssa luvattomasti pitänyt hallussaan maahan kaivetussa muovisäiliössä yli kahden kilon amfetamiinierää ja sen vuoksi vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta.

Kihlakunnanoikeuden lykättyä jutun käsittelyn neljä kertaa ja A:n kiistettyä syytteen kieltäen pitäneensä hallussa siinä tarkoitettua huumausainetta, virallinen syyttäjä on 5.6.1992 jutun viimeisessä oikeudenkäyntitilaisuudessa, jossa A:ta on edustanut hänelle määrätty lainoppinut oikeudenkäyntiavustaja, esittänyt, että A oli tietoisena siitä, että kätkössä säilytettiin huumausainetta, pitänyt paikalla vahtia B:n käsitellessä ainetta ja siten syyllistynyt ainakin avunantoon törkeään huumausainerikokseen. Sen vuoksi virallinen syyttäjä on, täsmentäen tekoajaksi 22. - 24.2.1992, toissijaisesti vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen tästä teosta.

Näin täsmennetty syyte on edellä ilmenneen mukaisesti tarkoittanut aikaan, paikkaan ja muihin teko-olosuhteisiin nähden samaa tapahtumaa kuin A:n henkilökohtaisesti saapuvilla ollessa esitetty rangaistusvaatimus. Kysymys ei siten ole ollut sellaisesta uudesta vaatimuksesta, jonka esittäminen olisi edellyttänyt vastaajan haastamista vastaamaan siihen, vaan syytteenalaisen teon uudesta rikosoikeudellisesta luonnehdinnasta. Syyttäjä on vaihtoehtoisesti esittänyt uuden oikeudellisen arvioinnin siitä, onko A syyllistynyt syytteessä kuvatulla teolla siinä mainittuun rikokseen tekijänä vai vain avunantajana edistäen tuolla teollaan syytteessä jo esitettyä B:n rikosta.

Tässä tapauksessa syytettä käsiteltäessä esitetty väite A:n vahdin pitämisestä B:n käsitellessä maahan kätkettyä huumausainetta verrattuna syyttäjän aikaisemmin esittämään väitteeseen, että A oli yhdessä B:n kanssa pitänyt tuota samaa maahan kätkettyä huumausainetta hallussaan, ei siten sisällä mitään sellaista seikkaa, johon vetoaminen olisi välttämätön edellytys lausunnon antamiselle A:n syyllistymisestä avunantajana törkeään huumausainerikokseen.

Näin ollen A:han ei ole kohdistettu uutta syytettä eikä hänen syykseen ole luettu sellaista tekoa, jota hänen viakseen ei olisi hänen läsnäollessaan esitetyssä syytteessä väitetty. Hänellä on myös ollut tilaisuus asianmukaisesti vastata syytteeseen, ja hän on voinut ja hänellä on ollut aihetta jo tekijäkumppanuutta tarkoittavan syytevaatimuksen johdosta niin katsoessaan esittää arvionsa myös siitä, ettei syytteessä hänen tekemäkseen esitetty teko hänen osaltaan täyttänyt tekijäkumppanuutta vaan vain avunannon B:n rikokseen.

Vaatimukseen huumausaineen arvon korvaamisesta on lievempänä sovellettava 1.1.1994 voimaan tullutta rikoslain 50 luvun 6 §:ää (1304/94). Asiassa ei ole ilmennyt, että tässä tapauksessa huumausainetta olisi, siltä osalta kuin korvausta vaaditaan, kätketty tai hävitetty menettämisseuraamuksen välttämiseksi. Sen vuoksi vaatimus huumausaineen arvon menettämisestä on hylättävä.

Näillä ja muutoin alempien oikeuksien päätöksistä ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta muutoin kuin siltä osin, että A vapautetaan korvaamasta valtiolle huumausaineen arvoa 20 000 markkaa. Täytäntöönpanoa koskeva määräys raukeaa.

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla maksetaan valtion varoista asianajaja Hannu Kokolle palkkioksi A:n avustamisesta Korkeimmassa oikeudessa 1 200 markkaa.