7.6.1994

Asianomistajan vaatimukset Tuusulan kihlakunnanoikeudessa

Virallisen syyttäjän A:han kohdistamaan syytteeseen yhtyen B lausui kihlakunnanoikeudessa, että A oli 15.8.1990 Tuusulassa kuljettaessaan henkilöautoa laiminlyönyt noudattaa olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi ja antaa esteettömän kulun suojatiellä tietä jalankulkijana ylittämässä olleelle B:lle seurauksin, että A:n kuljettama auto törmäsi suojatiellä kävelleeseen B:hen. Törmäyksestä B sai muun ohessa aivoruhjeen, kasvohaavoja, hammasmurtumia, ilmarinnan, maksarepeämän, oikean polven nivelsidevamman, oikean säären murtuman, molempien olkaluiden murtumat, lantion murtuman ja kylkiluiden monimurtumia. Vammoista B:lle aiheutui välitön hengenvaara.

Lisäksi B viitaten jutussa esittämäänsä erikoislääkäri Kimmo Vihtosen antamaan lausuntoon esitti, että hänen lähiomaisensa olivat 15.8. - 26.10.1990 käyneet päivittäin katsomassa häntä sairaalassa ja että omaisten sairaalakäynnit olivat kuuluneet hänen lääketieteelliseen hoitoonsa ja olleet hänen toipumisensa kannalta välttämättömiä. Hänen oli ollut opeteltava kaikki toiminnot puhumisesta, syömisestä ja kävelemisestä alkaen. Omaisten käynnit eivät olleet mitään passiivista tervehtimistä, vaan nämä olivat auttaneet häntä intensiivisesti päivittäin useiden tuntien ajan, käytännössä koko työpäivän jälkeisen loppupäivän ja illan. Hoitohenkilökunnan voimavarat eivät olisi riittäneet tähän.

Sen vuoksi ja kun asianomainen liikennevakuutusyhtiö oli kieltäytynyt korvaamasta B:lle tämän omaisten sairaalakäynneistä aiheutuneita matkakustannuksia, B vaati, paitsi A:n tuomitsemista rangaistukseen, tämän velvoittamista korvaamaan B:lle mainitut matkakustannukset 5 616 markkaa 16 prosentin korkoineen 26.10.1990 lukien ja tämän oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Kihlakunnanoikeuden päätös 14.11.1991

Kuultuaan esitetyistä vaatimuksista A:ta sekä asianomaista liikennevakuutusyhtiötä ja katsottuaan selvitetyksi, että A oli menetellyt syytteessä kerrotuin tavoin ja seurauksin, kihlakunnanoikeus totesi, että B:n oikeudelle antamassa edellä kerrotussa erikoislääkäri Vihtosen lausunnossa oli seuraava maininta: "Potilaalla on ongelmia korvausasioiden kanssa ja nyt tullut kieltävä päätös vakuutusyhtiöstä koskien potilaan omaisten sairaalavierailujen korvaamista. Potilaallahan oli suhteellisen vaikea-asteinen kallovammakin ja sen toipumiseen jatkuva päivittäinen kontakti omaisiin on ollut erittäin merkittävä. Mielestäni omaisten sairaalakäynnit on katsottava kuuluvaksi lääketieteelliseen hoitoon ja ollut erittäin suuri merkitys suotuisalle aivovammasta toipumiselle".

Liikennevakuutusyhtiö oli antanut oikeudelle jäljennöksen Liikennevahinkoasiain korvauslautakunnan päätöksestä 31.5.1991. Tuolla päätöksellä korvauslautakunta oli hylännyt B:n nyt kyseessä olevaa vaatimusta vastaavan korvausvaatimuksen. Muun ohella korvauslautakunta oli päätöksessään viitannut asiantuntijalääkäri Veli Matti Huittisen antamaan lausuntoon. Tässä oli todettu: "Vahingoittuneen omaisen sairaalakäynnit edellä mainittuna sairaalahoitoaikana ovat olleet luonnollisia ja ymmärrettäviä, mutta ei vammojen hoidon kannalta välttämättömiä. Käsitykseni mukaan matkoista aiheutuneet kustannukset eivät kuulu liikennevakuutuksesta korvattaviksi".

Kihlakunnanoikeus antoi edellä kerrotuista, nyt kysymyksessä olevilta osiltaan vastakkaisista lääkärinlausunnoista suuremman painon hoitavan lääkärin, erikoislääkäri Vihtosen, lausunnolle. Ottaen myös huomioon oikeudelle annetun erikoislääkäri Matti Karjalaisen lääkärinlausunnon sekä oikeudessa todistajana kuullun henkilön kertomuksen kihlakunnanoikeus katsoi, että B:n omaisten käynnit sairaalassa tämän luona ajalla 15.8. -26.10.1990 oli tässä tapauksessa katsottava kuuluviksi muun ohella aivovamman saaneen B:n lääketieteelliseen hoitoon.

Asiassa ei ollut esitetty selvitystä B:n perheoloista. Tarkemman selvityksen puuttuessa kihlakunnanoikeus katsoi edellä tarkoitettuun hoitoon liittyviksi matkakuluiksi kahden henkilön päivittäiset matkat. Julkisella kulkuneuvolla tehtyinä B oli ilmoittanut edestakaisten matkakulujen määräksi 32 markkaa henkilöltä.

Liikennevakuutuslain 12 a §:n 1 ja 2 momenttien säännökset huomioon ottaen korkoa oli määrättävä maksettavaksi vasta kun oli kulunut kolme kuukautta sen kalenterikuukauden päättymisestä, jona vaatimus oli esitetty vakuutusyhtiölle. Kihlakunnanoikeus totesi, että asiaa koskeva korvausvaatimus oli saapunut liikennevakuutusyhtiöön 31.5.1991.

Sen vuoksi kihlakunnanoikeus, tuomitessaan A:n mainitsemiensa lainkohtien nojalla yksin teoin tehdyistä liikenteen vaarantamisesta ja ruumiinvamman tuottamuksesta sakkorangaistukseen, velvoitti A:n suorittamaan B:lle korvaukseksi lääketieteelliseen hoitoon kuuluviksi katsotuista omaisten sairaalassa käynneistä aiheutuneista matkakuluista ajalta 15.8. - 26.10 1990 yhteensä 4 008 markkaa 16 prosentin korkoineen 1.9.1990 lukien, samoin kuin korvaamaan tämän oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Helsingin hovioikeuden päätös 18.5.1993

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä.

Perustelut

Onnettomuudessa vakavasti vammautunut B on sairaalassa annetun perushoidon lisäksi saanut perheeltään päivittäin tukea ja hoitoa, joka on edistänyt hänen tervehtymistään. Sairaalakäynneistä aiheutuneet matkakulut ovat siten olleet B:n sairaanhoitoon liittyviä tarpeellisia kustannuksia, jotka A on velvollinen korvaamaan hänelle.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. A velvoitetaan korvaamaan B:n vastauskulut Korkeimmassa oikeudessa 1 100 markalla 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.