KKO:1994:29
- Asiasanat
- Saantosuoja, Omistuksenpidätys
- Tapausvuosi
- 1994
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S92/766
- Taltio
- 1546
- Esittelypäivä
Rahoitusyhtiö oli luovuttanut autoliikkeelle rahoitusleasingsopimuksella auton, joka oli rahoitusyhtiön omaisuutta ja jota ei saanut luovuttaa edelleen ilman rahoitusyhtiön suostumusta. Autoliike oli kuitenkin ilman rahoitusyhtiön suostumusta myynyt auton A:lle tilittämättä kauppahintaa yhtiölle.
Ään.
Ks. KKO:1992:13 ja KKO:1992:181
Tuomion perusteluissa selostettuihin olosuhteisiin nähden katsottiin, ettei A:lla ollut aihetta ryhtyä ottamaan selkoa auton omistusoikeudesta tai autoliikkeen oikeudesta myydä auto. A oli siten ollut vilpittömässä mielessä ja saanut auton omistukseensa eikä hän ollut velvollinen lunastuksetta luovuttamaan sitä rahoitusyhtiölle.
(Vahv. jaosto)
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
A:n kanne Helsingin raastuvanoikeudessa
A on Kansallisrahoitus Oy:lle tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että hän oli 7.6.1989 tehnyt Vantaalta olevan Vantaan RS-Auto Oy:n kanssa kauppasopimuksen, jolla hän osti yhtiöltä Volvo 245 GLi -merkkisen henkilöauton rekisterinumero ZAR-815. Hän oli sopinut maksavansa auton hinnan 130 000 markkaa käteisellä 14.6.1989, jolloin auton papereiden tuli olla kunnossa. Mainittuun päivään mennessä yhtiön toimitusjohtaja oli luvannut huolehtia sovittuna lisävarusteena vetokoukun kiinnityksestä autoon sekä vetokoukun kytkentäkatsastuksesta. Auto oli ollut 14.6.1989 muutoin luovutuskunnossa paitsi että vetokoukun kytkentäkatsastusta ei ollut suoritettu. Myyjäyhtiö oli kuitenkin luvannut ottaa sen hoitaakseen. A ei ollut tämän vuoksi saanut auton luovutuskirjaa tai rekisteriotetta, jotka yhtiön toimitusjohtaja oli luvannut hoitaa saatuaan katsastuksen toimitetuksi. Koska myyjäyhtiö ei ollut täyttänyt sopimuksen ehtoa katsastukseen toimittamisesta, A ei ollut ymmärtänyt vielä vaatia luovutustodistusta, vaikka hän oli 14.6.1989 maksanut kauppahinnan kokonaisuudessaan ja saanut auton hallinnan. Myyjäyhtiön toimitusjohtaja oli kirjoittanut hänelle käyttölupatodistuksen autolla ajoa varten, kunnes hän saisi auton luovutuspaperin.
Sittemmin oli ilmennyt, että Vantaan RS-Auto Oy oli haettu konkurssiin ja A:n ostaman auton omistaja olikin ollut Kansallisrahoitus Oy, joka oli valtuuttanut Vantaan RSAuto Oy:n myymään auton. Kansallisrahoitus Oy ei ollut suostunut luovuttamaan hänelle autoa koskevia asiakirjoja kuten luovutustodistusta ja rekisteriotetta, vaikka hän oli maksanut myyjäyhtiölle kauppahinnan kokonaisuudessaan ja saanut auton hallinnan.
A on katsonut toimineensa vilpittömässä mielessä ostaessaan auton autoliikkeestä. Hän oli maksanut autosta käyvän hinnan ja ostanut kaupan kohteen autoliikkeestä, jolloin ostajan oli täytynyt voida luottaa myyjän luovutuskompetenssiin. A:lle ei ollut tullut mieleen se, että autoliikettä voisivat sitoa jotkut toimivaltanormit kauppaamaansa esineeseen nähden, vaan hän oli luullut liikkeen myyneen omistamaansa esinettä.
Kerrotuilla perusteilla A on vaatinut, että raastuvanoikeus vahvistaa henkilöauton omistusoikeuden siirtyneen hänelle 7.6.1989 ja että Kansallisrahoitus Oy velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.
Kansallisrahoitus Oy:n vastaus
Kansallisrahoitus Oy on vastustanut kannetta ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen. A:n ostaman auton omistusoikeus kuului Kansallisrahoitus Oy:lle, joka oli ainoastaan vuokrannut auton Vantaan RSAuto Oy:lle. A ei ollut kaupanteon yhteydessä varmistautunut asiakirjojen avulla myyjän oikeudesta myydä ja luovuttaa auto. A:n olisi tullut vaatia nähtäväkseen ajoneuvon rekisteriote ja katkeamaton sarja luovutustodistuksia. Kun A oli laiminlyönyt selonottovelvollisuutensa, hän ei voinut saada saannolleen vilpittömän mielen suojaa vaan oli velvollinen luovuttamaan auton Kansallisrahoitus Oy:lle ilman lunastusta.
Kansallisrahoitus Oy:n kanne
Kansallisrahoitus Oy on puolestaan A:lle tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että Kansallisrahoitus Oy:n ja Vantaan RS-Auto Oy:n välillä oli 11. ja 12.5.1989 allekirjoitettu vuokrasopimus puheena olevasta henkilöautosta. Kysymyksessä oli ollut rahoitusleasingjärjestely, jossa Kansallisrahoitus Oy oli ostanut ajoneuvon sen edelliseltä omistajalta ja vuokrannut ajoneuvon kuudeksi kuukaudeksi Vantaan RS-Auto Oy:lle. Vuokrasopimuksen ehtojen mukaan Vantaan RS-Auto Oy:llä ei ollut ajoneuvon omistusoikeutta tai oikeutta myydä tai muutoin luovuttaa sitä.
A oli ostanut puheena olevan auton Vantaan RS-Auto Oy:ltä kesäkuussa 1989. Kysymys oli ollut rekisteröitävän omaisuuden myynnistä. Kaupanteon yhteydessä A ei ollut tarkistanut ajoneuvon omistusoikeusasiakirjoja eikä mitenkään varmistautunut siitä, että Vantaan RSAuto Oy olisi ollut oikeutettu myymään auton. Kun A oli laiminlyönyt velvollisuutensa tarkastaa ajoneuvon omistussuhteen ja katkeamattoman luovutusketjun ajoneuvon rekisteriin merkitystä omistajasta myyjään, hän ei ollut voinut saada saannolleen vilpittömän mielen suojaa. Ajoneuvon omistusoikeus kuului Kansallisrahoitus Oy:lle ja A:n tuli palauttaa se Kansallisrahoitus Oy:n hallintaan.
Kerrotuilla perusteilla Kansallisrahoitus Oy on vaatinut, että A velvoitetaan palauttamaan auton hallinta lunastuksetta Kansallisrahoitus Oy:lle ja korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut korkoineen.
A:n vastaus
A on vastustanut Kansallisrahoitus Oy:n kannetta. Jos hänet velvoitettaisiin luovuttamaan auto Kansallisrahoitus Oy:lle, tämä saattoi tapahtua vain 130 000 markan määräistä lunastusta vastaan 16 prosentin korkoineen 15.3.1990 lukien.
Raastuvanoikeuden päätös 15.3.1990
Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli 7.6.1989 allekirjoitetulla kauppasopimuksella ostanut Vantaan RS-Auto Oy:ltä puheena olevan auton. Auton hinnan 130 000 markkaa A oli sitoutunut maksamaan käteisellä 14.6.1989, jolloin autoa koskevien asiapapereiden oli pitänyt olla kunnossa. Tuohon päivään mennessä Vantaan RS-Auto Oy:n toimitusjohtaja oli luvannut huolehtia vetokoukun kiinnityksestä autoon lisävarusteena ja vetokoukun kytkentäkatsastuksesta. Auto oli 14.6.1989 ollut muutoin luovutuskunnossa paitsi että luvattu vetokoukun katsastus oli puuttunut. A oli tuolloin maksanut auton koko kauppahinnan 130 000 markkaa käteisellä ja saanut auton haltuunsa sekä käyttölupatodistuksen autolla ajoa varten. A ei ollut vaatinut auton luovutustodistusta ja rekisteriotetta, koska toimitusjohtaja oli luvannut toimittaa ne A:lle saatettuaan auton katsastusasian kuntoon. Sen jälkeen A ei ollut enää tavannut toimitusjohtajaa. Myöhemmin oli ilmennyt, että Vantaan RS-Auto Oy oli haettu konkurssiin ja että auton omisti Kansallisrahoitus Oy.
Asiassa oli riidatonta, että ostaessaan auton A ei ollut varmistautunut siitä, että Vantaan RS-Auto Oy saattoi omistajana luovuttaa auton edelleen, vaikka tämä olisi ollut auton rekisteröintiä koskevista asiakirjoista helposti selvitettävissä. Näin ollen ei voitu katsoa, että A olisi auton ostaessaan ollut perustellussa vilpittömässä mielessä.
Tämän vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt A:n kanteen kokonaisuudessaan sekä velvoittanut A:n Kansallisrahoitus Oy:n kanteesta lunastuksetta luovuttamaan Kansallisrahoitus Oy:lle mainitun henkilöauton Volvo 245 GLi rekisterinumero ZAR-815. A on velvoitettu korvaamaan Kansallisrahoitus Oy:n oikeudenkäyntikulut 4 000 markalla 16 prosentin korkoineen 15.3.1990 lukien.
Helsingin hovioikeuden tuomio 25.3.1992
Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on lausunut, että Vantaan RS-Auto Oy oli 11.5.1989 allekirjoittamallaan sopimuksella vuokrannut Kansallisrahoitus Oy:ltä kysymyksessä olevan auton. Vantaan RS-Auto Oy:llä ei ollut mainitun sopimuksen perusteella ollut oikeutta luovuttaa autoa edelleen. Asiassa esitetystä selvityksestä ilmeni tarkoituksena olleen, että Vantaan RS-Auto Oy hankki autolle ostajan ja Kansallisrahoitus Oy:n saatua kauppahinnan haltuunsa se antoi Vantaan RS-Auto Oy:n hankkimalle ostajalle auton luovutustodistuksen.
Vantaan RS-Auto Oy oli sen ja Kansallisrahoitus Oy:n välisen sopimuksen vastaisesti myynyt auton A:lle 7.6.1989. A oli saanut auton hallintaansa 14.6.1989. Ostaessaan käytetyn auton autoliikkeestä A:lla ei ollut velvollisuutta tarkastaa auton rekisteriotteen merkintää auton omistajasta eikä vaatia nähtäväkseen sellaisia luovutuskirjoja, joiden perusteella auton omistusoikeus olisi siirtynyt autoliikkeelle. A oli siten auton ostaessaan ollut vilpittömässä mielessä eikä hän ollut velvollinen luovuttamaan autoa Kansallisrahoitus Oy:lle.
Näillä perusteilla hovioikeus on kumonnut raastuvanoikeuden päätöksen ja hylännyt Kansallisrahoitus Oy:n A:han kohdistaman kanteen sekä vapauttanut A:n korvaamasta yhtiön oikeudenkäyntikuluja. Hovioikeus on A:n kanteesta vahvistanut, että Volvo 245 GLi -merkkisen henkilöauton rekisterinumero ZAR-815 omistusoikeus oli siirtynyt A:lle 7.6.1989.
Kansallisrahoitus Oy on velvoitettu suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista asiassa 5 500 markkaa 16 prosentin korkoineen 25.3.1992 lukien.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Valituslupa on myönnetty 7.7.1992.
Kansallisrahoitus Oy on vaatinut, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja että Korkein oikeus vahvistaa kanteissa tarkoitetun henkilöauton omistusoikeuden A:n ja Vantaan RS-Auto Oy:n kesken tehdystä kaupasta huolimatta jääneen Kansallisrahoitus Oy:lle. Lisäksi Kansallisrahoitus Oy on vaatinut A:n velvoittamista korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut korkoineen. Kansallisrahoitus Oy on ilmoittanut luopuneensa hallinnan palautusvaatimuksesta ja sen sijaan vaativansa omistusoikeuden vahvistamista, koska nyttemmin Kansallisrahoitus Oy:n ja A:n välillä oli sovittu auton myymisestä A:lle.
A on antanut vastauksen ja vaatinut korvausta vastauskuluistaan korkoineen sekä 5.5.1993 vielä toimittanut erään lisäkirjoituksen liitteineen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 26.4.1994
Käsittelyratkaisu
Korkein oikeus ottaa oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella tutkittavakseen Kansallisrahoitus Oy:n muutoksenhakemuksessaan esittämän uuden vaatimuksen auton omistusoikeuden vahvistamisesta, koska vaatimus perustuu olosuhteiden muutokseen yhtiön ja A:n sovittua auton myymisestä A:lle.
A:n lisäkirjoitusta ei oteta huomioon, koska siihen ei ole erityistä syytä.
Pääasiaratkaisu
Vantaan RS-Auto Oy:n toimialana on ollut muun muassa autojen ja moottoriajoneuvojen sekä niiden varaosien ja tarvikkeiden myynti-, vuokraus-, huolto- ja korjaustoiminta. Yhtiöllä on ollut kiinteä toimipaikka Vantaalla osoitteessa Kiitoradantie 1. Vantaan RS-Auto Oy:n konkurssin johdosta 14.8.1989 tehdyssä pesäluettelossa yhtiön vaihtoomaisuus, joka on käsittänyt 30 käytettyä autoa, yhden uuden moottoripyörän, yhden moottoripolkupyörän sekä renkaita ja vanteita, on arvioitu 726 000 markaksi.
Kansallisrahoitus Oy on rahoitusleasingsopimuksella vuokralleantajana luovuttanut kysymyksessä olevan auton Vantaan RS-Auto Oy:lle. Sopimuksen mukaan auto oli Kansallisrahoitus Oy:n omaisuutta eikä Vantaan RS-Auto Oy saanut millään tavoin luovuttaa autoa ilman Kansallisrahoitus Oy:n suostumusta.
Vantaan RS-Auto Oy on 7.6.1989 allekirjoitetulla kauppakirjalla kuitenkin myynyt auton A:lle 130 000 markan kauppahinnasta sopimuksin, että myyjä asensi autoon lisävarusteena vetokoukun ja huolehti sen kytkentäkatsastuksesta 14.6.1989 mennessä, jolloin myös auton asiakirjojen tuli olla kunnossa ja kauppahinta oli sopimuksen mukaan maksettava. Auton omistusoikeuden on sovittu siirtyvän, kun kauppahinta oli maksettu.
Vetokoukun kytkentäkatsastus on 14.6.1989 ollut vielä suorittamatta, mutta auto lisävarusteineen on ollut luovutuskunnossa. A on maksanut sovitun kauppahinnan ja saanut haltuunsa auton ja käyttölupatodistuksen autolla ajoa varten. Auton luovutustodistuksen ja rekisteriotteen Vantaan RS-Auto Oy:n toimitusjohtaja on luvannut toimittaa saatettuaan vetokoukun kytkentäkatsastusasian kuntoon.
A ei ole kauppaa tehdessään tiennyt, että Vantaan RSAuto Oy ei omistanut autoa.
Edellä selostetuissa olosuhteissa A:lla ei myöskään ole ollut syytä epäillä autoliikkeen oikeutta myydä sen hallussa oleva auto tai vaatia nähtäväkseen sellaisia luovutuskirjoja, jotka osoittivat autoliikkeen olleen oikeutettu myymään auton. A on siten auton ostaessaan ollut vilpittömässä mielessä eikä ole ollut velvollinen lunastuksetta luovuttamaan autoa Kansallisrahoitus Oy:lle. Kansallisrahoitus Oy:n ja A:n 25.6.1990 allekirjoittamasta sopimuksesta puolestaan ilmenee, ettei yhtiö ole ollut halukas kauppakaaren 11 luvun 4 §:n säännöksen nojalla lunastamaan autoa itselleen.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta muutoin kuin että auton todetaan 7.6.1989 tehdyn kaupan ehtojen mukaisesti siirtyneen A:n omistukseen 14.6.1989. Kansallisrahoitus Oy velvoitetaan korvaamaan A:n vastauskulut Korkeimmassa oikeudessa 1 100 markalla 16 prosentin korkoineen tämän tuomion antopäivästä lukien.
Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Virkaa toimittava vanhempi oikeussihteeri Petri Leskinen, jonka mietintö oli käsittelyratkaisun, pääasiaratkaisun perustelujen neljän ensimmäisen kappaleen ja tuomiolauselman osalta Korkeimman oikeuden tuomion mukainen, esitti muutoin pääasiaratkaisun perustelujen osalta seuraavan mietinnön.
Korkein oikeus lausunee lisäksi perusteluina:
Kansallisrahoitus Oy:n ja Vantaan RS-Auto Oy:n välinen sopimus on syntynyt siten, että Kansallisrahoitus Oy on ostanut auton sen edelliseltä omistajalta ja vuokrannut sen Vantaan RS-Auto Oy:lle. Hovioikeuden lausumasta selvityksestä ja sopimusjärjestelystä on pääteltävissä, että Kansallisrahoitus Oy:n ja Vantaan RS-Auto Oy:n välisellä sopimuksella on tarkoitettu turvata Kansallisrahoitus Oy:n oikeus autokaupan luotonantajana ja että sopimuksen ehdoista huolimatta tarkoituksena on ollut auton edelleen myyminen. Tämän vuoksi pelkästään sopimusehto Kansallisrahoitus Oy:n omistusoikeudesta myytävään autoon ei ole rajoittanut Vantaan RS-Auto Oy:n oikeutta toimialansa mukaisesti myydä sitä eikä näin ollen myöskään A:n oikeutta tulla kaupan perusteella auton omistajaksi.
Kun tarkoituksena on ollut auton edelleen myyminen, autokaupan toimialaan nähden erityinen kielto luovuttaa auto ilman Kansallisrahoitus Oy:n suostumusta estää A:ta saamasta 7.6.1989 Vantaan RS-Auto Oy:n kanssa tehdyn kaupan perusteella omistusoikeuden autoon vain, jos hän kaupan tehdessään tiesi luovutuskiellosta tai hänen olisi pitänyt tietää siitä.
A ei kauppaa tehdessään ole tiennyt Kansallisrahoitus Oy:n ja Vantaan RS-Auto Oy:n sopimasta luovutuskiellosta. Kielto ei ole luonnollisesti liittynyt Vantaan RS-Auto Oy:n näkyvään asemaan ja toimintaan itsenäisenä autokaupan harjoittajana. Luovutuskielto ei olisi ollut pääteltävissä autoa koskevista rekisterimerkinnöistä, vaan se on ilmennyt vain Kansallisrahoitus Oy:n ja Vantaan RS-Auto Oy:n sopimuksesta. Auton rekisteriotteen ja luovutustodistuksen A olisi saanut vasta vetokoukun kytkentäkatsastuksen jälkeen. Näissä olosuhteissa A:n ei myöskään ole pitänyt tietää luovutuskiellosta.
Näillä perusteilla esitän tuomiolauselmaksi Korkeimman oikeuden ratkaisuksi tulleen tuomiolauselman.
Oikeusneuvos Pellinen: Hyväksyn mietinnön.
Oikeusneuvos Lehtimaja: Käsittelyratkaisun osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö.
Puheena olevan rahoitusleasingsopimuksen omistusoikeutta koskevan sopimusehdon tarkoituksena on ollut suojata Kansallisrahoitus Oy:tä rahoittajana muun muassa sitä vastaan, että Vantaan RS-Auto Oy jättää auton myydessään rahoittajan saatavan maksamatta. Ehdolla on siten tarkoitettu sallia auton edelleenmyynti vain sillä edellytyksellä, että rahoittaja saa samalla suorituksen saatavastaan. Sopimusehto on todellinen ja osapuolia sitova.
Näin ollen Vantaan RS-Auto Oy:llä ei ole ollut oikeutta ilman Kansallisrahoitus Oy:n suostumusta luovuttaa puheena olevaa autoa A:lle eikä A siten ole maksamastaan kauppahinnasta huolimatta voinut saada autoa pelkästään tämän kaupan perusteella omistukseensa.
A:lla on kuitenkin ollut oikeus saada ostajana niin sanottua vilpittömän mielen saantosuojaa siinä tapauksessa, ettei hän ole kaupan tehdessään tiennyt tai ettei hänen olisi edes pitänyt tietää auton omistussuhteista ja Vantaan RS-Auto Oy:n määräämisvallan rajoituksista. Jos tämän ehdon katsotaan A:n tapauksessa täyttyneen, A olisi ollut ainoastaan lunastusta vastaan velvollinen palauttamaan auton sen oikealle omistajalle. Jollei auton oikea omistaja olisi tätä lunastusoikeutta halunnut käyttää, A olisi saanut omistusoikeuden autoon Vantaan RS-Auto Oy:n määräämisvallan puutteesta huolimatta.
A:n menettelyä saantosuojan kannalta arvioidessani totean seuraavan.
Kysymyksessä on ollut käytetyn auton kauppa. Yleinen elämänkokemus painottaa, että tällaisessa kaupassa ostajan tulee olla huolellinen. Tämä koskee paitsi auton kuntoa myös myyjän oikeutta määrätä kaupan kohteesta. Pelkästään auton hallinta ei riitä selvitykseksi siitä, että myyjällä on oikeus edes täyttä kauppahintaa vastaan myydä auto täysin omistusoikeuksin. Ostajalle asetettavan selonottovelvollisuuden laajuus riippuu muun ohella siitä, minkälaisesta myyjästä on kysymys. Se seikka, että myyjänä on ammattimaista autokauppaa kiinteässä toimipaikassa harjoittava liike, on yleensä omiaan keventämään huolellisen ostajan selonottovelvollisuutta mutta ei poista sitä kokonaan. Käytetyn auton ostajan voidaan edellyttää tietävän, että moottorikäyttöisistä ajoneuvoista pidetään ajoneuvorekisteriä ja että rekisteriotteesta voi muiden autoa koskevien tietojen ohella tarkistaa myös auton ajoneuvorekisteriin merkityn omistajan. Tästä huolimatta A ei ole vaatinut auton rekisteriotetta nähtäväkseen ennen kauppahinnan maksamista. Maksaessaan koko kauppahinnan 14.6.1989 hän ei ole myöskään vaatinut myyjältä sellaista luovutustodistusta, joka olisi osoittanut auton omistusoikeuden siirtyvän hänelle. Näin menetellessään A on käytetyn auton ostajana ottanut itselleen riskin siitä, että myyjän oikeus määrätä autosta oli puutteellinen. Tätä riskinottoa ei poista se seikka, että myyjä on kaupantekotilaisuudessa luvannut antaa rekisteriotteen ja luovutustodistuksen A:lle myöhempänä ajankohtana.
Näillä perusteilla katson, että A on ostajana laiminlyönyt huolellisuusvelvollisuutensa ja ettei hänelle sen vuoksi voida antaa tässä asiassa vilpittömän mielen saantosuojaa. Näin ollen Kansallisrahoitus Oy:llä on auton oikeana omistajana ollut oikeus saada auto lunastuksetta itselleen eikä auton omistusoikeus ollut siis tälläkään perusteella voinut siirtyä A:lle.
Kumoan hovioikeuden tuomion ja vapautan Kansallisrahoitus Oy:n velvollisuudesta suorittaa A:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista 5 500 markkaa korkoineen. Samalla kun hylkään A:n kanteen, vahvistan Kansallisrahoitus Oy:n kanteeseen perustuvasta vaatimuksesta, että Kansallisrahoitus Oy:llä on säilynyt omistusoikeus Volvo 245 GLi -merkkiseen henkilöautoon, rekisterinumero ZAR-815, Vantaan RS-Auto Oy:n ja A:n 7. ja 14.6.1989 tekemästä, kyseistä autoa koskevasta kaupasta huolimatta.
Asian laatuun nähden määrään, että kumpikin osapuoli saa pitää oikeudenkäyntikulunsa tässä asiassa vahinkonaan.
Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan A:n vastauskuluista olen niiden korvaamisesta Korkeimman oikeuden tuomiolauselman kannalla.
Oikeusneuvokset Tulokas ja Portin sekä presidentti Heinonen olivat kukin vuorollaan samaa mieltä kuin oikeusneuvos Lehtimaja.
Oikeusneuvokset Suhonen ja Roos olivat kumpikin vuorollaan samaa mieltä kuin oikeusneuvos Pellinen.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Surakka, Lötjönen ja Nikolainen. Esittelijä Sanna Mänttäri.
Asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen (eri mieltä), oikeusneuvokset Portin (eri mieltä), Lindholm, Haarmann, Roos (eri mieltä), Paasikoski, Taipale, Suhonen (eri mieltä), Tulokas (eri mieltä), Lehtimaja (eri mieltä) ja Pellinen (eri mieltä). Esittelijä Petri Leskinen.