24.6.1993

Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

Mikko ja Antero S. ovat sisarelleen Irma-Asta Ö:lle 3.11.1987 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla kertoneet, että heidän isänsä Henrik S., joka oli kuollut 27.8.1986, oli 12.12.1985 vaimonsa Maire S:n suostumuksin myynyt tyttärelleen Irma Ö:lle useita eri kiinteistöjä käsittävän maatilakokonaisuuden irtaimistoineen ja kotieläimineen 2 840 169 markan kauppahinnasta. Kantajien hankkiman arvion mukaan pelkästään maatilakokonaisuuden peltojen, rantojen ja metsäalueiden arvo sekä puuston hakkuuarvo oli kaupantekohetkellä ollut yhteensä 14 180 000 - 15 380 000 markkaa. Rakennusten, maatalousirtaimiston ja kotieläinten arvo oli ollut vielä ainakin 1 512 000 markkaa.

Henrik S:n jälkeen toimitetussa perunkirjoituksessa pesän oli ilmoittanut Maire S. Perukirjan mukainen pesän säästö oli ollut 5 915 948,95 markkaa.

Henrik S. oli puheena olevalla 12.12.1985 tehdyllä kiinteistönkaupalla lahjoittanut omaisuuttaan Irma Ö:lle sellaisissa olosuhteissa, että se tarkoituksensa puolesta oli rinnastettavissa testamenttiin. Ainakin se oli lahja, jolla ilmeisesti oli ollut tarkoitus suosia Irma Ö:tä muiden lakiosaan oikeutettujen perillisten vahingoksi.

Tämän vuoksi Mikko ja Antero S. ovat vaatineet

1) että raastuvanoikeus vahvistaisi, että edellä mainitulla kaupalla myytyjen maatilojen todellisen arvon 16 892 000 markan ja sovitun kauppahinnan 2 840 169 markan välinen erotus 14 051 831 markkaa oli testamenttiin rinnastettava lahja tai ainakin niin sanottu suosiolahja,

2) että lahjan arvo 14 051 831 markkaa lisätään kantajien lakiosia laskettaessa pesän varoihin,

3) että raastuvanoikeus laskee ja vahvistaa kantajien oikeat lakiosat ja

4) että raastuvanoikeus velvoittaa Irma Ö:n vastaamaan sen täyttämisestä, mitä kantajien lakiosista puuttuu, ja suorittamaan kantajille nämä määrät 16 prosentin korkoineen.

Mikko ja Antero S. ovat lisäksi vaatineet Irma Ö:n velvoittamista korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa ja asian selvittelykustannukset.

Vastaus

Irma Ö. on vaatinut, että kanne jätetään tutkimatta, koska sitä ei ollut nostettu perintökaaren 7 luvun 10 §:n mukaisessa vuoden määräajassa siitä kun kantajat olivat saaneet tiedon perittävän kuolemasta ja heidän lakiosiaan loukkaavaksi väitetystä kiinteistönkaupasta. Henrik S. oli kuollut 27.8.1986 ja kantajat olivat jo tuolloin tienneet mainitusta kaupasta. Kanne olisi siten tullut panna vireille 27.8.1987 mennessä. Itse asian osalta Irma Ö. on todennut, että kyseinen maatilakauppa oli tehty noudattaen soveltuvin osin perintökaaren 25 luvun säännöksiä. Tilasta maksettu kauppahinta oli maksettu sanotun luvun määräyksiä noudattaen. Kun Irma Ö. maatalous- ja metsätieteiden maisterina oli koulutukseltaan sovelias tilanpidonjatkaja, kenenkään oikeuksia ei ollut loukattu. Mikäli tilaa ei olisi myyty Henrik S:n eläessä, Irma Ö. olisi joka tapauksessa tullut vaatimaan, että kyseinen maatila annetaan hänelle perintökaaren tarkoittamana soveliaana tilanpidonjatkajana. Henrik ja Maire S:n tekemistä keskinäisistä testamenteista ilmeni, että Henrik S. oli ollut erityisen huolissaan siitä, että tila säilyisi elinkelpoisena. Koska Irma Ö. oli kaupantekohetkeen mennessä työskennellyt tilalla jo runsaat kolme vuotta ja oli koulutukseltaan sopivin tilaa hoitamaan, Henrik S. oli katsonut parhaaksi vaihtoehdoksi tilan luovuttamisen Irma Ö:lle. Puolisoiden keskinäisessä testamentissa oli lisäksi määräys, jonka mukaan omaisuutta, jonka perillinen muodossa tai toisessa vanhemmiltaan tai toiselta heistä oli saanut, ei ollut pidettävä ennakkoperintönä muuta kuin siinä tapauksessa, että luovutuskirjassa oli nimenomaan toisin määrätty. Kun kaupan tarkoituksena oli siten yksinomaan turvata tilanpidon jatkuminen häiriöittä ja tilan säilyttäminen elinkelpoisena kokonaisuutena ja kun kauppa oli tehty perintökaaren 25 luvun säännöksiä noudattaen, ei voinut olla kysymys mistään suosimisesta. Tilan käypä arvo oli Irma Ö:n hankkiman asiantuntijalausunnon mukaan 6,5 - 7,0 miljoonaa markkaa.

Koska pesän varoihin ei tullut lisätä mitään perukirjassa mainitsemattomia varoja, lakiosien suuruuden laskemista ja vahvistamista koskeva vaatimus oli perusteeton ja lisäksi Henrik S:n kuolinpesään jo määrätyn pesänjakajan toimivaltaan kuuluva.

Irma Ö. on kiistänyt kanteen ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

Raastuvanoikeuden päätös 8.12.1989

Lakiosan täydennystä koskevan vaatimuksen esittämisestä määräajassa

Kantajat olivat myöntäneet, että Henrik S. oli ilmoittanut heille kaupasta puhelimitse uudenvuoden päivänä 1986 kertomatta kuitenkaan mitään kaupan ehdoista tai kauppahinnastakaan muuta kuin että se oli "sopiva". Maire S. oli oikeudessa vahvistanut, että puhelinkeskustelussa oli luvattu antaa yksityiskohtaiset tiedot kaupasta myöhemmin. Kantajat olivat ilmoituksensa mukaan saaneet kauppakirjan nähtäväksi syksyllä 1986 ja tuolloin vain vähän ennen perunkirjoituksen toimittamista.

Asiassa oli selvitetty, että Mikko S. oli 5.9.1986 päivätyllä kirjeellä pyytänyt ennakkotietoa tilan kaupasta Muuramen eli aikaisemmin mainitun maatilakokonaisuuden verotuskunnan verojohtajalta kauppakirjan luonnoksella, joka olennaisilta kohdiltaan kuten esimerkiksi kauppahinnan osalta oli toteutetun kaupan kanssa samansisältöinen ja jossa myyjäksi oli merkitty Irma Ö. ja ostajaksi Mikko S. Asiassa todistajana kuultu Suomen Yhdyspankki Oy:n notariaattiosaston lakimies oli lisäksi todistajana kertonut, että Henrik S. oli jo alkukesällä 1986 halunnut selvittää pankkisalaisuuden pitävyyttä todistajan pankissa, koska Mikko S. oli saanut haltuunsa jäljennöksen 12.12.1985 allekirjoitetusta kauppakirjasta ja siihen 10.1.1986 tehdystä lisäyksestä.

Edelleen asiassa todistajina kuullut metsänhoitaja Y ja maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti Z olivat kertoneet, että he olivat kesällä 1986 laatineet Mikko ja Antero S:n pyynnöstä arvion aikaisemmin mainitun tilakokonaisuuden arvosta. Kirjallinen arvio oli päivätty 15.12.1986, mutta Z:n todistajanlausunnosta ilmeni, että toimeksianto arvion laatimiseen oli saatu jo kesällä. Z oli aloittanut arvion edellyttämät maastotutkimukset heinäkuun lopulla 1986.

Perintökaaren 7 luvun 10 §:n mukaan lakiosan täydennystä oli vaadittava kanteella vuoden kuluessa siitä, kun perillinen oli saanut tiedon perittävän kuolemasta ja siitä perittävän tekemään lahjoitukseen tai muuhun oikeustoimeen sisältyvästä määräyksestä, joka loukkasi hänen oikeuttaan lakiosaan, kuitenkin viimeistään 10 vuoden kuluessa perittävän kuolemasta.

Oikeuskäytännössä (KKO 1968 II 100) säännöstä oli tulkittu siten, että vuoden aika oli luettu perittävän jälkeen toimitettavasta perunkirjoituksesta, koska lakiosaperillisen oli katsottu vasta siinä saaneen perittävän tekemästä oikeustoimesta sellaisen tiedon, että hänellä oli ollut edellytykset harkita, oliko tuolla oikeustoimella loukattu hänen oikeuttaan lakiosaan perittävän jälkeen ja missä määrin näin oli tapahtunut. Sanottu tulkinta oli saanut tukea myös oikeuskirjallisuudessa.

Henrik S:n kuolinpesässä oli perukirjan mukaan huomattava varallisuus. Asiassa ei ollut selvitetty, että kantajat olisivat ennen perunkirjoitusta tienneet sanotun varallisuuden määrästä ja laadusta. Vaikka oli ilmeistä, että kantajat olivat tienneet tilojen kaupasta ja kauppaehdoista jo varsin varhaisessa vaiheessa ja viimeistään 5.9.1986, heillä ei ollut ollut kauppakirjan ehtojen lisäksi sellaista tietoa pesän varallisuudesta, että heillä olisi ollut edellytyksiä harkita, oliko tuolla oikeustoimella loukattu heidän oikeuttaan lakiosaan Henrik S:n jälkeen ja missä määrin näin oli tapahtunut. Tämän vuoksi raastuvanoikeus, ottaen huomioon, että perunkirjoitus Henrik S:n jälkeen oli saatettu loppuun 27.1.1987 ja haaste jutussa oli annettu Irma Ö:lle tiedoksi 3.11.1987, on katsonut, että lakiosan täydennystä koskeva kanne oli pantu vireille perintökaaren 7 luvun 10 §:ssä tarkoitetussa määräajassa.

Maatilakokonaisuuden arvosta esitetty näyttö

Edellä mainitun lausunnon maatilakokonaisuuden arvosta olivat kantajien pyynnöstä laatineet metsänhoitaja Y ja maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti Z. Molempia oli kuultu asiassa todistajina.

Irma Ö. oli esittänyt maatilakokonaisuuden arvosta ja Y:n ja Z:n lausunnosta professori Å:n lausunnon. Myös Å:ta oli kuultu asiassa todistajana. Y ja Å olivat kumpikin erikseen vielä laatineet täydentävän lausunnon toistensa lausunnoista ja vielä vahvistaneet ne todistajina oikeiksi.

Lisäksi maatilakokonaisuuden arvosta oli kuultu todistajina professori Ä:tä ja vastaaja Irma Ö:n aviopuolisoa maanviljelijä, maatalous- ja metsätieteen tohtori Kustaa Ö:tä.

Y toimi metsäntutkimuslaitoksessa metsänhoitajana ja tutkijana ja hän oli ilmoittanut suorittaneensa niin sanotun metsätutkinnon ja kandidaatin tutkinnon. Kiinteistönarviointiopissa Y oli suorittanut virkatutkinnon laudatur arvosanan.

Å oli Helsingin yliopiston metsätalouden liiketieteen professori. Metsätalouden liiketiede käsitteli kaikkia niitä liiketaloustieteen kysymyksiä, joita metsätalouteen sovellettuna opetettiin. Eräs niistä oli metsän arvon laskenta ja hinnoitus.

Y ja Å olivat kumpikin osaltaan selostaneet laajaa tutkimus- ja julkaisutoimintaansa.

Esitetystä selvityksestä ilmeni, että myytyyn tilakokonaisuuteen kuuluivat Korpilahden kunnassa Särkijoen kylässä sijaitsevat erilliset palstat Saukko, Repo, Jokiniitty ja Lehtilä, RN:ot 2:66, 2:68, 3:12 ja 2:56 ja Korpilahden kylässä sijaitsevat palstat Kirkonmiehenniitty ja Jokiniitty RN:ot 1:25 ja 1:39. Talouskeskus sijaitsi noin 8,5 kilometrin etäisyydellä kunnan keskustasta. Tilojen peltopinta-ala oli 33 hehtaaria, metsätalousmaan pinta-ala 587,4 hehtaaria, tiealueet 1,5 hehtaaria ja tontti 2,2 hehtaaria eli yhteensä 624,1 hehtaaria. Pellot olivat rinnemaita, pääosin salaojitettuja ja osin epäyhtenäisiä. Kotipalsta rajoittui Päijänteeseen. Ryhinsaaren palsta mukaanlukien tilojen rantaviivan pituus oli noin 6 kilometriä.

Y:n ja Z:n lausunto

Lausunnossa tilojen arvo oli arvioitu omaisuusosittain, koska vastaavista kiinteistöistä ei lausunnon mukaan juuri tehty kauppoja. Arviointimenetelmänä eri omaisuusosien arvon määrityksessä oli käytetty kauppa-arvomenetelmää. Menetelmän vertailuaineistona olivat viljelmän osalta maanmittaushallituksen kauppahintarekisteri ja maanmittaushallituksen tutkimus pellon hinnasta vuosina 1981 - 1985, metsälön osalta maanmittaushallituksen ja metsäntutkimuslaitoksen yhteistyössä keräämän metsälöiden kauppahintatutkimuksen aineisto vuodelta 1984 tehdyistä kiinteistökaupoista Keski-Suomen läänissä, rantatonttien osalta kiinteistöjen kauppahintatilasto vuodelta 1985 sekä kiinteistöjen hintakehityksen seuranta. Arvon määrityksessä oli myös otettu huomioon eri omaisuusosien realisoimismahdollisuus. Tilalla sijaitsevat rakennukset ja irtaimisto eivät sisältyneet arviointiin.

Tilan ranta-alueet oli arvioitu kahden vaihtoehdon mukaisesti, ensinnä normaalin haja-asutusalueiden perusrakennusoikeuden perusteella ja toiseksi olettaen, että alueelle laadittiin rantakaava, jolloin alueelta voitaisiin lohkoa kaksinkertainen määrä tontteja lomarakennuspaikoiksi. Lausunnossa ranta-alueen arvoksi oli saatu ensimmäisen vaihtoehdon mukaan 1 710 000 markkaa ja toisen vaihtoehdon mukaan 4 995 000 markkaa.

Peltojen arvon osalta lausunnossa todettiin, että peltoalueilla oli mahdollista kysyntää, koska alle kahdeksan kilometrin etäisyydellä sijaitsi useita elinkelpoisia maatiloja. Maanmittaushallituksen hintatason arvio ja rakentamattomien, yksinomaan viljeltyä maata käsittäneiden peltokauppojen kauppahintatilaston mukaan vuonna 1985 Jyväskylän maatalouspiirin alueella nyt kysymyksessä olevien peltojen arvoksi oli merkitty 330 000 markkaa.

Hakattavissa olevan puuston hakkuuarvon osalta lausunnossa todettiin, että tilan puusto voitaisiin myydä kahden vuoden kuluessa. Hakattavissa olevan puuston käypä arvo oli vuonna 1985 ollut 10 200 000 markkaa.

Kun puuston myyntimahdollisuudet oli ensin käytetty hyväksi, metsäalueen arvoksi oli lausunnossa katsottu vuonna 1985 2 100 000 markkaa.

Yhteenvedossa eri omaisuusosien käyvistä arvoista vuonna 1985 todettiin tilakokonaisuuden arvon olevan siitä riippuen, laskettiinko arvo rantojen perusrakennusoikeuden perusteella vai mahdollisen rantakaavan mukaisesti, joko 14 180 000 markkaa tai 15 380 000 markkaa.

Å:n lausunto

Å oli lausuntonsa johdanto-osassa ilmoittanut esittävänsä oman käsityksensä Y:n ja Z:n edellä selostetusta lausunnosta sekä huomauttanut, että hänen käytettävänään oli lisäksi ollut tiloille vuonna 1981 laadittu metsätaloussuunnitelma kuviotietoineen sekä tiedot tiloilla vuosina 1981 - 1985 suoritetuista hakkuista ja metsänhoitotöistä.

Å oli huomauttanut, että käsitteellä maatilan käypä arvo tarkoitettiin yleensä hintaa, joka vastaavanlaisista maatiloista markkinoilla keskimäärin maksettiin. Kun asiaa tarkasteltiin yksittäisen tilan kannalta, voitiin myös puhua siitä todennäköisestä kauppahinnasta, joka maatilasta saataisiin, jos se myytäisiin vapailla markkinoilla. Kaupan kohteeksi ymmärrettiin tällöin tila kokonaisuutena, ei osiin jaettuna. Kun Y:n ja Z:n lausunnossa tilojen käyvän arvon määrittäminen oli perustettu edellä mainittuun "jaa osiin ja myy erikseen" - ajatteluun, voitiin Å:n mielestä todeta, että tällä menetelmällä laskettu käyvän hinnan ennuste johti jo periaatteessa yliarvioon, sillä tällaisia hintoja ei maatilaa tuotantovälineenään käyttävä ostaja pystyisi maksamaan. Käytetyllä menetelmällä laskettava tulos ei siis osoittanut maatilan käypää hintaa vaan lähinnä korkeinta mahdollista hintaa, jonka keinottelemaan pyrkivä ostaja voisi tilasta maksaa, jos halvemmalla ei saisi.

Å oli lausunnossaan laajalti arvostellut Y:n ja Z:n laatimaa lausuntoa kunkin tilan osa-alueen osalta todeten muun muassa, että Y:n ja Z:n lausunnossa ranta-alueet oli oletettu myytäväksi joko ilman rantakaavoitusta tai rantakaavan laadinnan jälkeen. Kummassakin tapauksessa verottaja tulkitsisi menettelyn ammattimaiseksi kiinteistökaupaksi. Y:n ja Z:n lausunnossa ei ollut lainkaan pohdittu, miten tämä vaikuttaisi maanomistajan myynneistä saamaan nettotuloon. Toisaalta mikäli rantaalueet verotuksen välttämiseksi myytäisiin yhtenä jakamattomana kokonaisuutena, kauppahinta ei olisi läheskään Y:n ja Z:n käyttämien hintojen mukainen. Kunnan myönteinen suhtautuminen näinkin lähellä kuntakeskusta sijaitsevan yleiseenkin käyttöön soveltuvan ranta-alueen lomarakentamiseen ei ollut ilman muuta selvää. Jos suhtautuminen olisi kielteinen, myyntimahdollisuudet saattaisivat olla paljon huonommat kuin Y:n ja Z:n lausunnossa oli oletettu. Mainitussa lausunnossa pellot oli ajateltu myytäviksi lisämaana ja hinnoitettu sellaisena. Tarkemmin ei ollut pohdittu peltojen soveltuvuutta lähistöllä sijaitsevien tilojen tarpeisiin. Kun Saukon tilan pellot olivat pääosin varsin jyrkkiä rinnepeltoja, niiden soveltuvuus viljan viljelyyn oli huono eikä voimaperäinen käyttö viiden kilometrin etäisyydeltä ollut enää kovin kannattavaa. Lausunnossa oli puustosta oletettu kaikki hakkuukelpoiset osat eli 74 prosenttia hakattavaksi kahden vuoden kuluessa, minkä jälkeen noin 200 hehtaaria olisi aukeana ja uudistumisvelvoitteen alaista. Tästä aiheutuvia varsin merkittäviä kustannuksia ei ollut otettu huomioon vähennyksenä. Mikäli lausunnossa oli oletettu, että velvoite voitiin siirtää jäljelle jääneen metsäalueen ostajalle, metsäalueen laskettu kauppa-arvo oli tällöin kyseisten kustannusten verran ylimitoitettu. Summa oli ainakin 800 000 markkaa. Edelleen osa metsistä ja ranta-alueet oletettiin laskelmassa myytäviksi kahteen kertaan: ensin puusto ja maapohja kumpikin erikseen ja sitten sama rantatontteina. Rantatonttien hinnoittelussa ei ollut lainkaan pohdittu, mitä ostohalukkuuteen ja hintaan vaikuttaisi se, että tontit ja ympäristö hakattaisiin suurilta osin aukeaksi. Edellä esitettyjen näkökohtien perusteella Å ei pitänyt Y:n ja Z:n hinta-arviota luotettavana edes havittelumielessä liikkeellä olevalle sijoittajalle laskettavana arviona siitä, mitä tiloista ne osina edelleen myymällä voitaisiin parhaimmillaan saada. Vielä huonommin arvio soveltui käytettäväksi arviona sukupolvenvaihdoskaupassa siirtyvän omaisuuden arvosta. Tällöinhän tila on tarkoitettu siirtymään polvelta toiselle edelleen kokonaisuutena viljeltäväksi, ei paloiteltavaksi ja lisämaana kaupiteltavaksi.

Å oli esittänyt omia arvostelevia näkemyksiään tilojen omaisuusosilta keskeisimmän eli metsän hinnoitteluperusteista ja arvioista. Omassa yhteenvedossaan tilojen käyväksi hinnaksi Å oli päätynyt metsän osalta 6,52 miljoonaan, pellon osalta 0,24 miljoonaan ja ranta-alueen osalta 0,56 miljoonaan markkaan. Tilojen käypä hinta oli siten yhteensä 7,32 miljoonaa markkaa. Käyvän hinnan arvioon eivät tässä Å:n lausunnossa olleet sisältyneet rakennukset eikä irtaimisto. Myöhemmin oikeuteen antamassaan täydennyslausunnossa Å oli, saatuaan nähtäväkseen tiloille valmistuneen uuden metsätaloussuunnitelman, arvioinut tilojen käyväksi hinnaksi 6,5 - 7 miljoonaa markkaa.

Vastaaja Irma Ö:n aviopuoliso Kustaa Ö. oli todistajana kertonut, että kysymyksessä olivat tilat, joissa oli runsaat 30 hehtaaria peltoa ja runsaat 500 hehtaaria metsää. Pellot olivat sen laatuisia, että ainoa järkevä tuotantomuoto oli kotieläintalous. Tilojen pääasiallinen tuotantomuoto oli ollut maidontuotanto. Tällä hetkellä tiloilla oli 15 lehmää, saman verran pienkarjaa, lampaita hieman yli 30, kaksi hevosta ja noin 60 kanaa. Pellot olivat jyrkkiä rinnemaita, ja ne kaikki sijaitsivat Särkijoki-nimisen puron varressa molemmin puolin noin puolentoista kilometrin matkalla 100 -150 metriä leveänä nauhana ja viettivät jyrkästi puroon. Osa pelloista oli niin jyrkkiä, että niillä ei nykyisillä korjuukoneilla pystynyt liikkumaan. Sen vuoksi niitä saatettiin käyttää ainoastaan laitumena. Neljännes pelloista oli tämän laatuisia. Maasto oli muutenkin rikkonaista, ja puroon virtasi jyrkiltä rinteiltä molemmin puolin useita pienempiä puroja, jotka katkoivat peltomaisemaa niin, että peltopinta-ala 32,5 hehtaaria oli 38 erillisessä lohkossa. Pelloilla viljeltiin tällä hetkellä pääasiassa nurmikasveja laitumeksi ja vihantanurmeksi. Todistaja Kustaa Ö. oli arvellut, että tilojen hinta siinä tapauksessa, että ne myytiin vapaassa kaupassa eniten tarjoavalle ja että ostajana olisi metsäteollisuusyritys tai maatalousoppilaitos tai jokin maatalouden tutkimuskeskus, joka ostaisi itselleen koetilan, saattaisi olla Å:n esittämää suuruusluokkaa. Yksityinen henkilö ei kuitenkaan sillä hinnalla kykenisi tilanpitoa enää jatkamaan. Y:n arviota Kustaa Ö. oli pitänyt aivan liian korkeana muun muassa sillä perusteella, että syksyllä 1988 tehdyn uuden metsätaloussuunnitelman mukaan käyttöpuun määrä eli se, minkä metsästä voitiin laskea saatavan pinoon, oli 74.000 kiintokuutiometriä. Y:n laskelmissa tämä olisi ollut 107.000 kiintokuutiometriä eli 44 prosenttia suurempi. Jo pelkästään tällä perusteella Kustaa Ö. ei pitänyt Y:n arviota luotettavana.

Todistaja Ä, joka oli todennut, että metsän arviointitiede ei ollut hänen erityisalaansa, oli katsonut, että Y oli pätevä arvioimaan maatilakiinteistöjä ja että Y:n käyttämät tutkimusmenetelmät olivat niitä, joita tämän tapaisissa maatilakiinteistöarvioinneissa yleisesti käytettiin. Ä oli kuitenkin korostanut, että lopullinen tämän kaltaisten maakiinteistöjen arviointi perustui aina tehtyihin kauppoihin.

Tilojen verotuskunnassa ei kauppa ollut esitetyn selvityksen perusteella aiheuttanut veroseuraamuksia, koska verotoimiston laskelma tilojen käyvästä arvosta oli ollut niin lähellä suoritettua kauppahintaa. Vainajan kotipaikan verotuskunnassa Irma Ö:n oli katsottu saaneen 8 miljoonan markan arvoisen lahjan, josta oli määrätty 693 176,35 markan suuruinen lahjavero. Vero oli perintöverolain 63 a §:n nojalla jätetty kuitenkin 5 000 markan ylittävältä osalta maksuunpanematta.

Maatilankaupan tausta

Asiassa oli selvitetty, että S:n puolisot olivat laatineet ainakin kolme keskinäistä testamenttia eli 5.6.1980, 10.5.1983 ja 4.6.1986 allekirjoitetut testamentit. Testamentissa, joka oli allekirjoitettu 5.6.1980, leskelle oli määrätty täysi hallinta- ja käyttöoikeus ensiksi kuolleen pesäosuuteen sekä siitä saatavaan tuottoon ilman tilintekovelvollisuutta. Testamentin kohdassa 3 oli seuraava määräys: "Korpilahden kunnan Särkijoen kylässä omistamamme Saukon tilan ja sen kanssa yhdysviljelyksessä olevien muiden tilojen kohtalo on meille läheinen ja tunnemme sen tärkeäksi. Tämän vuoksi on tavoitteenamme, että tila säilyy elinkelpoisena. Sen takia olemme päätyneet siihen, että tilojen tulee kokonaisuutena siirtyä yhdelle ainoalle perillisistämme. Koska tyttäremme Irma S. on suorittanut maa- ja metsätaloustieteellisen loppututkinnon, on hänellä tilan ja eritoten sen metsän järkiperäiseen hoitoon nähdäksemme parhaimmat edellytykset.

Tämän vuoksi on, jos joku lapsistamme vaatii lakiosaansa, Irma S:lle annettava koko hänen osuutensa jaettavana olevasta jäämistöstä osana näistä kiinteistöistä. Muu osa niistä on sisällytettävä meistä jälkeen elävälle tämän avio-oikeuden perusteella tulevaan osuuteen ja hänen hallittavakseen jäävään omaisuuteen."

Jäljempänä testamentissa oli määrätty, että molempien puolisoiden kuoltua Irma S. eli nykyisin Irma Ö. oli saava Saukon tilasta ja sen kanssa yhdysviljelyksessä olevista tiloista elävine ja kuolleine irtaimistoineen kaiken sen, mitä hän jo aikaisemmin ei ollut saanut ja puolisoiden pojat Antero ja Mikko S. kumpikin puolet kaikesta muusta puolisoiden omaisuudesta. Mikäli Irma S:n saadessa Saukon tilan Antero ja Mikko S. eivät saisi lakiosiaan, Irma S:llä oli oikeus halutessaan suorittaa lakiosasta puuttuva osa kokonaan tai osaksi rahassa. Testamentin 6 kohdassa oli määrätty, että omaisuutta, minkä puolisoiden perilliset olivat muodossa tai toisessa puolisoilta molemmilta tai jommalta kummalta saaneet, ei ollut pidettävä ennakkoperintönä ellei luovutuskirjassa ollut toisin määrätty. Lisäksi testamentissa oli määräys, että ellei puolisoiden jälkeen vastoin kaikkea olettamusta jäisi rintaperillisiä, puolisoiden koko omaisuus oli molempien heistä kuoltua lankeava Helsingin yliopiston maatalous- ja metsätieteelliselle tiedekunnalle toivomuksin, että Saukon tilaa ja sen kanssa yhdysviljelyksessä olevia tiloja mikäli mahdollista käytettäisiin koetilana ja / tai -opetustarkoituksiin.

Puolisoiden 10.5.1983 allekirjoittama keskinäinen testamentti sisälsi edellä selostettuja vastaavat määräykset kuitenkin siten muutettuina, että Antero ja Mikko S:lle oli molempien puolisoiden kuoltua tuleva vain heidän lakiosansa Irma Ö:n saadessa kaiken muun omaisuuden. Puolisoiden 4.6.1986 allekirjoittamassa testamentissa, jolloin maatilakokonaisuuden kauppa oli jo tehty, leskelle oli rintaperillisten lakiosien erottamisen jälkeen määrätty täysi omistusoikeus ensiksi kuolleen jäämistöön.

Asiassa oli tältä osin kuultu todistajana vuonna 1983 allekirjoitetun testamentin laatinutta lakimiestä, joka oli muutoinkin toiminut S:n puolisoiden lainopillisena neuvonantajana sekä toimittanut perunkirjoituksen Henrik S:n jälkeen, sekä Suomen Yhdyspankki Oy:n notariaattiosaston lakimiestä, joka oli neuvotellut ja valmistellut maatilakokonaisuuden kauppakirjan.

Ensin mainittu todistaja oli kertonut, että vuoden 1983 testamentin tarkoituksena oli mahdollisuuksien mukaan turvata se, että Irma Ö. saisi tilat itselleen ilman, että siitä koituisi hänelle kohtuuttoman suurta rasitusta. Todistaja oli lisäksi kertonut, että S:n puolisoiden kanssa käydyistä keskusteluista saattoi tehdä sellaisia johtopäätöksiä, että jonkinlaista kitkaa itse perhesuhteissakin oli ollut ja että tämän vuoksi pojille oli myönnetty myöhemmässä testamentissa vain lakiosa. Maatilakokonaisuuden kauppaa oli ryhdytty harkitsemaan sen vuoksi, että pelättiin, että jos kaikki tämä tapahtuisi vasta jomman kumman S:n puolison kuoleman jälkeen, saattoi syntyä testamentin moiteoikeudenkäynti tai pesänselvityksen muu lykkääntyminen. Tämä olisi saattanut aiheuttaa katkoksen tilan hoidossa. Todistajalla oli sellainen käsitys, että kysymyksessä oli ollut perintötila ja että se olisi ollut S:n suvun hallussa pitempään. Nimenomaan tämä oli yksi syistä minkä vuoksi S:n puolisot halusivat että tila säilyisi ehjänä kokonaisuutena ja jakamattomana.

Jälkimmäinen todistaja oli kertonut aloittaneensa neuvottelut tilakokonaisuuden kaupasta S:n puolisoiden kanssa 26.6.1985. Tapaaminen oli tuolloin koskenut lähinnä sitä, että Henrik S. halusi varmistaa maatilan jatkuvuuden ja sen pysymisen S:n suvussa. Henrik S. oli lisäksi epäillyt sitä, että jos maatilakokonaisuus hänen kuolemansa jälkeen olisi vielä pesässä, niin erityisesti hänen poikansa Mikko S. rupeaisi asiasta riitelemään. Henrik S:n kertoman mukaan Mikko S:n elämäntavat olivat sellaiset, että häneen ei voinut tässä asiassa luottaa. Tuolloin keskustelussa käsiteltiin erilaisia vaihtoehtoja asian järjestämiseksi ja yhtenä niistä oli suora lahjoitus, joka suljettiin pois sen takia, että se olisi epäedullinen muita perillisiä kohtaan. Siten oli päädytty kauppaan, joka alkuperäiseltä ajatukseltaan oli lähinnä vaihto. Tyttären omistamat huoneistot vaihdettaisiin näihin kiinteistöihin ja tytär maksaisi välirahaa. Henrik S. oli myöhemmin itse ehdottanut menettelyä, jossa otettaisiin pohjaksi perintökaaren 25 luvussa säädellyt laskemisperusteet sitä tapausta varten, että maatila lunastetaan perinnönjaossa. Kauppahinta oli sitten laskettu Muuramen verotoimistosta saadun verotusarvotodistuksen arvojen perusteella perintökaaren 25 luvun säännöksiä noudattaen. Henrik S:n toivomuksesta vaihtokirjan asemesta oli tehty kaksi erillistä kauppakirjaa, joista toisessa Henrik S. osti tyttäreltään mainitut osakehuoneistot.

Asiassa oli lisäksi selvitetty, että Irma Ö. ja hänen puolisonsa olivat muuttaneet maatilalle asumaan vakinaisesti vuonna 1982. Tuolloin he olivat lomien aikana ja vapaa-aikoina ryhtyneet tekemään tilalla töitä. Päätoimisesti he olivat työskennelleet maatilalla vuoden 1985 alusta lukien. Irma Ö:n oli lisäksi selvitetty käyneen maatilalla jo opiskeluajoistaan 1970-luvun lopusta lähtien lomittamassa silloista karjanhoitajaa. Esitetyn selvityksen mukaan Antero S. oli käynyt maatilalla vuonna 1980 auttamassa vanhempiaan, mutta ei tämän jälkeen ostettuaan oman maatilan. Mikko S. ei ollut esitetyn selvityksen perusteella lainkaan osallistunut maatilan töihin.

Johtopäätökset maatilakokonaisuuden kaupasta

S:n puolisoiden tarkoituksena oli ollut siirtää maatilakokonaisuus valitsemalleen soveliaalle tilanpidon jatkajalle eli tyttärelleen Irma Ö:lle. Tämä oli alunperin ollut tarkoitus toteuttaa testamenttimääräyksellä. Eräänä syynä siirtää tilakokonaisuus Irma Ö:lle kaupalla oli kuitenkin ollut pelko testamentin mahdollisesta moiteoikeudenkäynnistä ja sen tilan hoidolle mahdollisesti aiheuttamasta häiriöstä.

Mitä tuli tilan arvoon, raastuvanoikeus on katsonut, että erityisesti silmälläpitäen Henrik S:n pitkään harkittua ja useasti julkituotua toivomusta säilyttää suvun perintötila ehjänä ja elinkelpoisena kokonaisuutena yhden perheenjäsenen hallussa ja hoidettavana, ei tilan käyvän arvon määrityksen perustaksi voitu ottaa kantajien asiasta esittämää arviota. Toisaalta Henrik S:n jälkeen jokaisen perillisen perintöja lakiosa tuli laskea siten kuin perintökaaren 2, 3, 6, 7 ja 8 luvuissa säädettiin. Vastaajien mainitsemat perintökaaren 25 luvun säännökset tulivat sovellettaviksi vasta jäämistöomaisuuden jaossa. Näin ollen se vastaajien ilmoittama seikka, että maatilakokonaisuuden kauppahinta Henrik S:n vielä eläessä oli laskettu perintökaaren 25 luvun lähinnä verotukseen liittyviä säännöksiä noudattaen, ei ratkaissut, oliko kysymyksessä kanteessa tarkoitettu testamenttiin rinnastuva lahja tai lahja, jolla oli ilmeisesti tarkoitettu suosia sen saajaa lakiosaan oikeutettujen perillisten vahingoksi.

Edellä kerrotun perusteella raastuvanoikeus on katsonut, että Henrik S:n ja Irma Ö:n välinen maatilakokonaisuuden kauppa oli ollut maatilakokonaisuuden arvon osalta osittain lahjan luontoinen.

Edellä kerrotut seikat huomioon ottaen Saukon maatilakokonaisuuden arvona Henrik S:n perinnönjaossa oli pidettävä 5 miljoonaa markkaa. Sanotun arvon ja tilasta Irma Ö:n suorittaman kauppahinnan erotusta 2 159 831 markkaa oli pidettävä Henrik S:n sellaisissa olosuhteissa eläessään antamana lahjana, että se oli tarkoituksensa puolesta rinnastettava testamenttiin ja, kun vastasyitä ei ollut näytetty olleen, lisättävä Henrik S:n pesän varoihin.

Kantajien muut vaatimukset

Kanteen 3 ja 4 kohdissa esitettyjen vaatimusten osalta raastuvanoikeus on lausunut, että Henrik S:n kuolinpesään oli määrätty pesänjakaja. Pesänjakajan toimivaltaan kuului lakiosien laskeminen sen jälkeen kun oikeus oli vahvistanut edellä kerrotulla tavalla pesän varoihin lisättävän testamenttiin rinnastettavan lahjan arvon. Kantajilla ei siten lakiosien laskemista ja vahvistamista koskevan vaatimuksen osalta ollut oikeussuojan tarvetta.

Henrik S:n ja Maire S:n aikaisemmin mainitun keskinäisen testamentin 1-kohdassa on määrätty: "Toisen meistä kuoltua on se osa ensiksi kuolleen jäämistöstä, mikä vastaa rintaperillistemme lakiosaa hänen jälkeensä, erotettava pesästä ja luovutettava rintaperillisillemme täydellä omistus- ja hallintaoikeudella. Eloonjääneellä puolisolla on kuitenkin oikeus niin halutessaan suorittaa rintaperillisillemme jollekin tai joillekin heistä lakiosaa vastaava määrä tai osa siitä rahana".

Kerrotuilla perusteilla raastuvanoikeus on jättänyt tutkimatta vaatimuksen Henrik S:n rintaperillisten oikeiden lakiosien laskemisesta ja vahvistamisesta pesänjakajan toimivaltaan kuuluvana.

Tutkiessaan asian muutoin raastuvanoikeus on, kanteen tältä osin enemmälti hyläten, vahvistanut, että 27.8.1986 kuolleen Henrik S:n ja Irma Ö:n välillä 12.12.1985 allekirjoitettu Saukon maatilakokonaisuuden kauppa on ollut tilan arvon 5 000 000 markan ja suoritetun kauppahinnan 2 840 169 markan erotuksen eli 2 159 831 markan osalta perittävän Henrik S:n sellaisissa olosuhteissa ja sellaisin ehdoin eläessään antama lahja, että se oli tarkoituksensa puolesta rinnastettavissa testamenttiin ja sen vuoksi perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentin nojalla lisättävä Henrik S:n kuolinpesän varoihin. Samalla raastuvanoikeus on, testamentin sanamuoto ja pesänjakajan määrääminen huomioon ottaen, hylännyt ennenaikaisena vaatimuksen Irma Ö:n velvoittamisesta vastaamaan sen täyttämisestä, mitä kantajien lakiosista testamentin huomiotta jättämisestä huolimatta mahdollisesti puuttui.

Irma Ö. on velvoitettu suorittamaan Mikko ja Antero S:lle yhteisesti korvaukseksi heillä asiassa olleista oikeudenkäyntikuluista 60 000 markkaa.

Helsingin hovioikeuden tuomio 20.11.1991

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi Mikko ja Antero S. toiselta sekä Irma Ö. toiselta puolen olivat saattaneet asian, on lausunut seuraavaa.

Maatilakokonaisuutta koskeva luovutus

Henrik S. oli myynyt Irma Ö:lle raastuvanoikeuden päätöksessä selostetussa tarkoituksessa ja päätöksessä kerrotuilla ehdoilla puheena olevan maatilakokonaisuuden maatalousirtaimistoineen. Luovutetusta omaisuudesta ja sen arvosta todistajina kuullut henkilöt olivat kertoneet raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotulla tavalla. Kauppaa koskeneen, vainajan kotipaikan verotuskunnan kannanoton selostuksen osalta hovioikeus on todennut, että Helsingin perintöverolautakunta oli raastuvanoikeuden päätöksessä tarkoitetulla ratkaisullaan katsonut, että Irma Ö. oli puheena olevalla oikeustoimella saanut 8 000 000 markan omaisuuden ja että hyväksyttyjen vähennysten jälkeen Irma Ö:n oikeustoimella saaman lahjan arvo oli ollut 5 159 831 markkaa.

Asiassa oli selvitetty, että tilakokonaisuuden kauppahinta 2 840 169 markkaa oli laskettu perintökaaren 25 luvun 2 §:ssä säädettyä laskutapaa noudattaen. Hovioikeus on katsonut, että luovutetun omaisuuden arvoa ei voitu määritellä sanottua menettelyä käyttäen silloin, kun kysymys oli perittävän eläessään tekemän oikeustoimen lahjanluontoisuuden arvioimisesta.

Toisaalta hovioikeus on katsonut, että todistajana kuullun Y:n esittämä arvioimismenetelmä ei sellaisenaan soveltunut arvioitaessa luovutetun omaisuuden arvoa vanhemman ja lapsen välisessä oikeustoimessa, jolla on pyritty säilyttämään tilakokonaisuus alkuperäisessä käytössään. Arvioidessaan luovutettua omaisuutta hovioikeus on ottanut pohjaksi todistaja Å:n esittämän, mutta katsonut, että arviota oli korotettava tilan rakennusten ja luovutetun irtaimiston johdosta sekä siitä syystä, että tilakokonaisuuteen kuuluvien rantojen arvo oli jutussa esitetyn muun selvityksen perusteella Å:n arviota suurempi. Luovutetun omaisuuden arvoksi sitä vastaanotettaessa hovioikeus on katsonut edellä mainituilla perusteilla 9 000 000 markkaa.

Irma Ö:n saamastaan omaisuudesta maksama kauppahinta oli ollut 2 840 169 markkaa. Hovioikeus on katsonut, että luovutetun omaisuuden arvon ja siitä suoritettavaksi otetun vastikkeen välillä oli niin ilmeinen epäsuhde, että oikeustoimi oli ollut luonteeltaan lahja. Asiassa esitetyn ja raastuvanoikeuden päätöksessä selostetun näytön perusteella hovioikeus on katsonut lisäksi, että Henrik S. myydessään vaimonsa Maire S:n suostumuksin puheena olevan maatilakokonaisuuden tyttärelleen Irma Ö:lle oli antanut sellaisen lahjan, jolla oli ilmeisesti tarkoitettu suosia Irma Ö:tä muiden Henrik S:n jälkeen lakiosaan oikeutettujen perillisten vahingoksi. Lahjan arvo oli näin ollen lisättävä Henrik S:n pesän varoihin Mikko ja Antero S:n lakiosia laskettaessa.

Pesän varoihin perintökaaren 7 luvun 3 §:n nojalla tehtävien lisäyksien vahvistaminen

Sanotun lainkohdan nojalla mahdollisesti tehtävien lisäysten määrittely kuuluu pesänjakajan tehtäviin siltä osin kuin pesässä riittää varoja lakiosan katteeksi. Henrik S:n pesään pesänjakajaksi määrätty henkilö oli kuitenkin kieltäytynyt suorittamasta jakoa ennen kuin nyt käsiteltävänä olevat Antero ja Mikko S:n kanteet oli lainvoimaisesti ratkaistu. Tästä syystä hovioikeus on katsonut pesänosakkailla olevan oikeudellinen tarve siihen, että oikeus vahvistaa Henrik S:n pesän varoihin perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentin nojalla tehtävät lisäykset.

Lakiosan täydennyskanne

Raastuvanoikeuden päätöksessä oli katsottu, että kanne on pantu vireille perintökaaren 7 luvun 10 §:ssä tarkoitetussa ajassa. Hovioikeus on tältä osin hyväksynyt raastuvanoikeuden päätöksen perusteluineen.

Henrik S:n pesässä olevien varojen osalta selvitykseksi jutussa oli esitetty 27.1.1987 päättyneestä perunkirjoituksesta laadittu perukirja. Sen mukaan pesän säästö oli ollut 5 915 948,95 markkaa. Henrik ja Maire S:n välillä ei ollut ollut avioehtosopimusta. Pesän varallisuus koostui pääasiassa asunto-osakeyhtiöiden osakkeista ja 1 171 419 markan määräisestä kauppahintasaatavasta Irma Ö:ltä. Jutun asianosaiset eivät olleet esittäneet käsitystään siitä, minkä arvoiseksi pesän omaisuus oli katsottava Antero ja Mikko S:lle tulevia lakiosia määrättäessä. Raastuvanoikeus ei myöskään ollut tiedustellut tätä asianosaisilta. Tämän vuoksi ja kun Irma Ö. oli velvollinen vastaamaan vain sen täyttämisestä, mitä Antero ja Mikko S. eivät saa lakiosinaan pesässä olevista varoista siitä huolimatta, että testamentti jätettiin ottamatta huomioon, asia oli tältä osin palautettava raastuvanoikeuteen.

Kerrotuilla perusteilla hovioikeus on vahvistanut, että Henrik S:n ja Irma Ö:n välillä 12.12.1985 kaupan muodossa solmitulla oikeustoimella Irma Ö:n Henrik S:ltä saaman lahjan arvo on 6 159 831 markkaa ja määrännyt, että sanottu määrä oli lisättävä Henrik S:n pesän varoihin Mikko ja Antero S:lle tulevia lakiosia laskettaessa.

Vaatimuksen Henrik S:n rintaperillisten lakiosien laskemisesta ja vahvistamisesta on hovioikeus jättänyt pesänjakajan toimivaltaan kuuluvana tutkimatta.

Kanteessa esitetyn vaatimuksen, että Irma Ö. velvoitetaan täyttämään mitä Mikko ja Antero S:n lakiosista puuttuu siitä huolimatta, että Henrik S:n tekemä testamentti jätetään huomioon ottamatta, osalta hovioikeus on palauttanut asian raastuvanoikeuteen, jonka tuli hovioikeuden päätöksen saatua lainvoiman ottaa se asianosaisen ilmoituksesta uudelleen käsiteltäväkseen.

Sen ohessa hovioikeus on velvoittanut Irma Ö:n suorittamaan Mikko ja Antero S:lle yhteisesti korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 2 000 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä.

Perustelut

Oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan haastehakemuksessa on ilmoitettava hakijan vaatimus ja ne seikat, joihin hän perustaa vaatimuksensa. Kanne tulisi jo haastehakemuksessa perustella niin yksilöidysti, että vastaajan olisi sen perusteella heti mahdollista vastata kanteeseen. Mikäli kanne koskee rahasaamista, haastehakemuksessa on ilmoitettava myös vaadittu markkamäärä. Ellei näin tehdä, haastehakemus on puutteellisesti yksilöity.

Haastehakemuksessaan Mikko ja Antero S. ovat ilmoittaneet vaativansa Irma Ö:ltä lakiosiensa täydennystä isänsä jälkeen ja perustaneet vaatimuksensa siihen, että heidän isänsä oli 12.12.1985 tehdyllä kauppakirjalla myynyt Irma Ö:lle useita tiloja käsittävän maatilakokonaisuuden sellaisesta hinnasta, että kauppaan sisältyi 14 051 831 markan määräinen lahja. Lakiosan täydennyskanne on tarkoittanut rahamääräisen maksuvelvollisuuden perustamista Irma Ö:lle. Siitä huolimatta Mikko ja Antero S. eivät ole haastehakemuksessaan ilmoittaneet rahamäärää, jonka suorittamiseen velvoittamista kanne koski. Vaikka mainittu puute onkin koskenut kanteen yksilöintiä eikä sen kehittämistä, raastuvanoikeuden tai sen puheenjohtajan olisi oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 1 §:n 1 momentin periaatteiden mukaan tullut juttua ensi kerran käsiteltäessä kehottaa kantajia, jotka eivät olleet kysymykseen tulevaa rahamäärää vieläkään oma-aloitteisesti ilmoittaneet, heti korjaamaan sanottu puutteellisuus ja ilmoittaa, että kannetta ei muutoin voida ottaa tutkittavaksi. Kun näin ei ole menetelty, kanteen tarkoittama rahamäärä on jäänyt ilmoittamatta. Kysymyksessä on siten ollut virhe raastuvanoikeuden harjoittamassa oikeudenkäynnin johtamisessa. Näillä ja hovioikeuden lakiosan täydennyskanteen osalta lausumilla perusteilla kanne on hovioikeuden mainitsemilta osilta palautettava raastuvanoikeuteen.

Jutussa ajetut vaatimukset Henrik S:n kuolinpesän varoihin perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentin nojalla tehtävästä lisäyksestä sekä Irma Ö:n velvoittamisesta suorittamaan Mikko ja Antero S:lle mitä heidän lakiosistaan puuttuu liittyvät läheisesti toisiinsa. Ensiksi mainitun kysymyksen ratkaisemisesta riippuu asian ratkaisu muilta osin. Voimassa olevan oikeuden kannalta ei voida pitää perusteltuna, että suoritusvelvollisuutta koskevasta lakiosan täydennyskanteesta annetaan erillinen jutussa myöhemmin sitova tuomioistuimen ratkaisu kuolinpesän varoihin lisättävän suosiolahjan arvon osalta. Sen vuoksi asia on palautettava raastuvanoikeuteen myös tältä osin.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että se kumotaan siltä osin kuin hovioikeus on vahvistanut, että Irma Ö. on 12.12.1985 tehdyllä kaupalla saanut Henrik S:ltä 6 159 831 markan lahjan, ja määrännyt lahjan arvon lisättäväksi Henrik S:n kuolinpesän varoihin Mikko ja Antero S:lle tulevia lakiosia laskettaessa. Asia palautetaan myös tältä osin raastuvanoikeuteen käsiteltäväksi osana vaatimusta Irma Ö:n velvoittamisesta suorittamaan kantajille lakiosan täydennystä. Lisäksi kumotaan hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös siltä osin kuin ne koskevat Irma Ö:n velvollisuutta korvata Mikko ja Antero S:n oikeudenkäyntikulut.

Raastuvanoikeuden on otettava juttu ilmoituksesta uudelleen käsiteltäväkseen ja annettava lausunto myös asianosaisten oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevista vaatimuksista.