7.6.1993

A:n vaatimukset Helsingin raastuvanoikeudessa

B:n hakiessa harkinta-ajan jälkeen avioeroa A on vaatinut itselleen elatusapua 1 500 markkaa kuukaudessa, koska hän oli elatuksen tarpeessa. Hän on kertonut, että hän sai eläkettä vain noin 2 500 markkaa kuukaudessa, koska hän oli avioliiton alkuaikoina jäänyt hoitamaan puolisoiden yhteistä lasta, joka oli ollut sairas, eikä ollut ollut työelämässä tarpeeksi kauan.

B on vastustanut elatusavun määräämistä, koska A tulee saamaan osituksessa omaisuutta ja hänen eläkkeensä tulee hänen 65 vuotta täytettyään nousemaan. Lisäksi hänellä tulee olemaan mahdollisuus asumistuen saamiseen.

B on ilmoittanut, että mikäli elatusapua määrätään suoritettavaksi, sopiva määrä olisi 500 markkaa kuukaudessa siihen asti kunnes A täyttää 65 vuotta.

Raastuvanoikeuden päätös 15.11.1991

Raastuvanoikeus on todennut, että B ja A olivat solmineet avioliiton vuonna 1959. Avioliiton aikana A oli noin 10 vuoden ajan ollut kotona hoitamassa puolisoiden yhteisiä lapsia, joista yksi oli ollut sairas. A:n eläke oli 2 499,49 markkaa kuukaudessa. Ennakonpidätys siitä oli 87 markkaa kuukaudessa. B:n eläke oli kuukaudessa 14 991 markkaa bruttona ja 9 144 markkaa nettona.

Raastuvanoikeus on katsonut, että A oli elatuksen tarpeessa, koska hänen eläkkeensä oli jäänyt kotonaolon vuoksi pieneksi. B:n tulot huomioon ottaen elatusavun määrääminen ei ollut kohtuutonta hänen elatuskykyynsä ja muihin seikkoihin nähden. Tällä perusteella raastuvanoikeus, tuomitessaan B:n ja A:n avioeroon, on avioliittolain 31 ja 48 §:n nojalla velvoittanut B:n suorittamaan elatusapua A:lle 1 500 markkaa kuukaudessa 15.11.1991 lukien.

Helsingin hovioikeuden tuomio 24.6.1992

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi B oli valittamalla saattanut jutun vaatien ensisijaisesti, että A:n elatusapuvaatimus hylätään, ja toissijaisesti, että elatusavun määrää alennetaan ja se vahvistetaan maksettavaksi vain siihen saakka, kunnes A täyttää 65 vuotta, on lausunut seuraavaa.

Sen jälkeen, kun puolisot on tuomittu avioeroon, pääsääntöisesti kumpikin vastaa elatuksestaan itse. A oli avioliiton aikana vuosina 1960 -1970 hoitanut kotia ja puolisoiden yhteisiä lapsia. Ainakin 16.1.1975 lähtien hän oli ollut yhtäjaksoisesti työssä. A saa työntekijäin eläkelain mukaista vanhuuseläkettä ja avioeron jälkeen toimitettavassa osituksessa hän tulee saamaan varallisuutta. Sen vuoksi hovioikeus on katsonut, että A ei tarvitse elatusapua.

Hovioikeus on muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä siten, että A:n elatusapuvaatimus on hylätty ja B on vapautettu suorittamasta elatusapua A:lle. B ei ollut kuitenkaan saava takaisin, mitä hän raastuvanoikeuden päätöksen perusteella ehkä oli suorittanut elatusapua A:lle.

Perustelut

Puolisoiden keskinäistä elatusvelvollisuutta koskevaa avioliittolain säännöstä on muutettu 16.4.1987 annetulla lailla avioliittolain muuttamisesta (411/87). Kun tuomitaan avioeroon ja puolison katsotaan tarvitsevan elatusapua, toinen puoliso voidaan muutetun avioliittolain 48 §:n 1 momentin, joka vastaa aikaisempaa 79 §:n 1 momentin säännöstä, nojalla velvoittaa suorittamaan elatusapua sen mukaan kuin hänen kykyynsä ja muihin seikkoihin nähden harkitaan kohtuulliseksi. Lainmuutosta koskevan hallituksen esityksen (HE nro 62/1986 vp.) perusteluissa lausutaan, että puolisoiden keskinäistä elatusvelvollisuutta koskevat säännösehdotukset ovat lähinnä teknisiä tarkistuksia eikä uudistuksen tarkoituksena ole ollut laajentaa tai supistaa puolison elatusvelvollisuutta siitä, millaiseksi se on käytännössä vakiintunut.

Avioeron jälkeen kummankin puolison tulee pääsääntöisesti vastata elatuksestaan itse. Edellytyksenä elatusavun määräämiselle on elatusapua vaativan puolison tarve saada elatusapua. A on puolisoiden 1959 solmiman avioliiton aikana ollut noin 10 vuoden aikana kotona hoitamassa puolisoiden yhteisiä lapsia, joista yksi on ollut sairas. Hänen eläkkeensä on kotonaolon vuoksi jäänyt pieneksi. Jutussa ei ole esitetty selvitystä siitä, miten A:n varallisuusasema tulee osituksen jälkeen muuttumaan. On kuitenkin epätodennäköistä, että hän osituksen jälkeenkään kykenee pelkästään noin 2 500 markan suuruisella kuukausieläkkeellä yksin vastaamaan elatuksestaan. A on siten elatusavun tarpeessa. B:n taloudellisesta asemasta esitetyn selvityksen perusteella elatusavun määrääminen ei ole kohtuutonta. Asianosaisten olosuhteisiin nähden kohtuullisena elatusapuna on pidettävä 1 200 markkaa kuukaudessa. Elatusapua on suoritettava kunnes A täyttää 65 vuotta tai asiassa toisin määrätään.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. Raastuvanoikeudessa B:n maksettavaksi määrätty elatusapu alennetaan 1 200 markaksi kuukaudessa, jota elatusapua on suoritettava 30.6.1996 saakka, ellei asiasta toisin määrätä. B ei ole saava takaisin, mitä hän raastuvanoikeuden päätöksen perusteella on ehkä suorittanut A:lle.