19.5.1993

A:n kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

A on B:lle 13.9.1989 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla lausunut, että asianajaja X oli pesänselvittäjänä ja toimittaessaan 22.3.1989 pesänjakajana osituksen ja perinnönjaon B:n Helsingissä 11.6.1984 kuolleen puolison C:n jälkeen soveltanut väärää lakia ja tulkinnut toimituksen perusteena ollutta testamenttia väärin. Lisäksi hän oli määrännyt pesän osakkaat suorittamaan itselleen palkkion, vaikka pesän varat olisivat riittäneet siihen. Palkkio oli määrätty kohtuuttoman suureksi tehtävän suorittamiseen käytettyyn työhön nähden.

Tämän vuoksi A on vaatinut, että puolisoiden varallisuussuhteisiin on sovellettava Pakistanin lakia, jolloin C:n kuoleman johdosta ei ole suoritettava Suomen lain mukaista ositusta vaan omaisuuden erottelu. Lisäksi A on vaatinut, että huoneiston vuokrauksesta saatu tuotto oli määrättävä hänelle sekä että pesänselvittäjälle ja -jakajalle tuleva kohtuullinen palkkio ja korvaus kuluista oli otettava pesän varoista. Vielä A on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

B:n kanne, joka on käsitelty raastuvanoikeudessa yhdessä A:n kanteen kanssa

B on A:lle 19.9.1989 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla lausunut, että pesänjakajan suorittaman jaon perusteluissa oli todettu, että B:llä oli oikeus saada pesään kuuluvasta asunnosta sen tuotto silloin kun hän itse ei käyttänyt asuntoa. Ositustoimituksen kestäessä tulleet vuokratulot oli kuitenkin jaettu B:n ja A:n kesken puoliksi. Lisäksi B oli suorittanut pesän ulkopuolisilla varoillaan hautajaiskulut. Niitä vastaavalle määrälle ei kuitenkaan jakotoimituksessa ollut maksettu korkoa.

Tämän vuoksi B on vaatinut, että ositus ja perinnönjako toimitetaan siten, että B saa rahavaransa 887,31 markkaa, puolet yhteisestä omaisuudesta 100 markkaa, vainajan viimeisen palkan 4 563 markkaa, vainajan kotiirtaimiston ja muun irtaimiston 13 840 markkaa, Helsingin Puhelinyhdistyksen osuustodistuksen 4 200 markkaa, pesän rahavarat 29 970,25 markkaa ja 187 368,99 / 350 000 osaa Asunto Oy Yliskyläntie 5 nimisen yhtiön osakkeista numerot 2274 - 2301 ja A saa samoista osakkeista 162 631,01 / 350 000 osaa. Lisäksi B on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

Raastuvanoikeuden päätös 26.1.1990

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että pesänjakaja oli toimittamassaan osituksessa ja perinnönjaossa C:n jälkeen soveltanut Suomen lakia sekä perintöoikeutta että aviovarallisuutta koskevissa asioissa. C oli testamentissaan määrännyt, että kaikki hänen omaisuutensa oli menevä täysin omistusoikeuksin hänen kummityttärelleen A:lle, kuitenkin siten, että B sai elinikäisen asumisoikeuden huoneistoon, jonka hallintaan C:n omistamat asunto-osakkeet oikeuttivat. Pesänjakaja oli katsonut testamentissa mainitun asumisoikeuden tarkoittavan perintökaaren 12 luvun 3 §:n mukaista käyttöoikeutta ja määrännyt, että B, joka oli karkotettu Suomesta 12.1.1992 saakka, oli sen jälkeen oikeutettu asumaan puheena olevassa huoneistossa. Perintökaaren 12 luvun mukaisesti B oli oikeutettu saamaan asunnosta saadun puhtaan tuoton.

Raastuvanoikeus on katsonut, että eräistä kansainvälisluontoisista perheoikeudellisista suhteista annetun lain (379/29) säännösten nojalla avioliiton oikeudelliset vaikutukset puolisoiden varallisuussuhteisiin määräsi pääsääntöisesti sen valtion laki, johon mies avioliittoa päätettäessä kuului. Perimykseen taas oli Suomessa sovellettava sen valtion lakia, jonka kansalainen perittävä oli kuollessaan. Nyt puheena olevassa tapauksessa ei ollut katsottava olevan syytä poiketa tästä menettelystä.

Testamentissa olleen asumisoikeusmääräyksen tulkinnan osalta raastuvanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että määräystä olisi ollut tulkittava pesänjakajan tulkinnasta poikkeavalla tavalla.

Koska pesän varat riittivät pesänselvittäjän ja -jakajan palkkion maksamiseen, ei pesänjakajalla ollut oikeutta velvoittaa pesän osakkaita vastaamaan henkilökohtaisella omaisuudellaan palkkion maksamisesta.

Raastuvanoikeus on katsoen, ettei ollut aihetta lausua muista kanteissa esitetyistä yksityiskohdista, kumonnut osituksen ja perinnönajaon sekä palauttanut asian X:lle ja velvoittanut hänet kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun päätös oli saanut lainvoiman, toimittamaan uuden jaon.

Asian laatuun nähden asianosaiset saivat kärsiä oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Helsingin hovioikeuden tuomio 15.1.1992

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B olivat valittamalla saattaneet asian, on katsonut selvitetyksi, että C oli 5.12.1983 tekemässään testamentissa ilmoittanut viimeisenä tahtonaan, että "kuolemani jälkeen on kaikki omaisuuteni, olkoonpa se minkä nimistä tai laatuista tahansa, lankeava täysin omistusoikeuksin kummityttärelleni A:lle, kuitenkin siten että mieheni B saa elinikäisen asumisoikeuden omistamiini asunto-osakkeisiin perustuvan huoneiston hallintaan".

Pesänselvityskokouksessa 11.12.1987 oli kuultu testamentin laatinutta varatuomaria. Tämä oli kertonut, että B oli nimenomaisesti käyttänyt testamentissa sanaa asumisoikeus ja että tieten tahtoen testamentissa ei ollut käytetty sanaa hallintaoikeus. Testamentissa B:lle oli taattu asumisoikeus C:n kodissa. Kysymys oli siten vain asumisoikeudesta eikä sitä laajemmasta oikeudesta ollut ollut puhetta C:n kanssa. Mainitussa pesänselvityskokouksessa B:tä oli edustanut hänen asiamiehenään myös tässä oikeudenkäynnissä toiminut asianajaja. Raastuvanoikeudessa kuultu pesänselvittäjä oli ilmoittanut, että testamentin laatineen varatuomarin kuulustelusta pesänselvityskokouksessa oli tehty pöytäkirja. Kokouspöytäkirjassa olevaa lausuntoa ei ollut edes väitetty väärin merkityksi.

Edellä kerrotun perusteella hovioikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että testamenttia olisi tulkittava vastoin sen sanamuotoa. B oli siten testamentilla saanut vain henkilökohtaisen oikeuden asua A:lle omistusoikeuksin kuuluvassa asunnossa. Tämä asumisoikeus ei ollut lakannut B:n henkilökohtaisissa olosuhteissa tapahtuneen muutoksen vuoksi. Koska kysymyksessä ei ollut perintökaaren 12 luvun 3 §:n tarkoittama oikeus asunnon hallintaan, vuokrauksesta saatava tuotto kuului A:lle.

A oli voittanut kanteensa osittain ja B hävinnyt omansa kokonaisuudessaan. Sen vuoksi B oli velvollinen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut raastuvanoikeudessa.

Hovioikeus on jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen varaan siltä osin kuin sillä oli kumottu X:n 22.3.1989 C:n jälkeen toimittama ositus ja perinnönjako, määrätty X kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun asiassa annettava ratkaisu oli tullut lainvoimaiseksi, toimittamaan uusi jako sekä vahvistettu, että puolisoiden varallisuussuhteet oli ratkaistava Pakistanin lain ja perintöoikeudelliset kysymykset Suomen lain mukaan. C:n 5.12.1983 päivätyn testamentin asumisoikeusmääräyksen tulkintaa sekä oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevalta osalta hovioikeus on kumoten raastuvanoikeuden päätöksen vahvistanut, että A:lla oli oikeus testamentin nojalla saamansa asunnon vuokrauksesta saatuun tuottoon.

Lisäksi B on velvoitettu suorittamaan A:lle korvaukseksi raastuvanoikeudessa olleista oikeudenkäyntikuluista 20 162 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien, ja hovioikeudessa olleista oikeudenkäyntikuluista 1 500 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Asian näin päättyessä B:lle ei tullut korvausta vastauskuluista.

Käsittelyratkaisu

B:n mainittu kirjoitus jätetään huomioon ottamatta, koska sitä ei ole häneltä pyydetty.

Perustelut

Sovellettava laki

Perintöä koskeviin kysymyksiin C:n jälkeen on sovellettava Suomen lakia. Eräistä kansainvälisluontoisista perheoikeudellisista suhteista annetun lain 14 §:n 2 momentin nojalla avioliiton oikeudelliset vaikutukset puolisoiden varallisuussuhteisiin määrää sen valtion laki, johon mies avioliittoa päätettäessä on kuulunut. Tämän perusteella puolisoiden varallisuussuhteisiin on sovellettava Pakistanin lakia. Pakistanin laissa on, siitä esitetyn selvityksen mukaan, omaksuttu puolisoiden kesken omaisuuden erillisyysjärjestelmä. Tämän mukaista puolisoiden varallisuussuhteiden järjestelyä ei voida pitää Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisena jo sen vuoksi, että puolisot voivat myös Suomen lain mukaan solmimalla avioliittolain 41 §:n mukaisen avioehtosopimuksen määrätä, että avio-oikeutta ei ole sellaiseen omaisuuteen, joka jommallakummalla heistä on tai jonka hän myöhemmin saa. Näin ollen asiassa ei ole syytä poiketa eräistä kansainvälisistä perheoikeudellisista suhteista annetussa laissa säädetystä menettelystä.

Asunnon tuotto

B on pesänselvitys- ja pesänjakokokouksissa lokaja marraskuussa 1987 ilmoittanut vaativansa puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn asunnon vuokrauksesta saadun tuoton itselleen paitsi testamentissa määrätyn asumisoikeuden myös perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 ja 3 momentin nojalla. Pesänjakaja on toimittamansa jaon perusteluissa määrännyt, että vuokratuotto kuului B:lle mainitsematta kuitenkaan millä perusteella. B on edelleen vastustaessaan A:n kannetta vaatinut asunnon vuokratuoton määräämistä hänelle myös perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 ja 3 momentin nojalla. Raastuvanoikeus ei ole muuttanut pesänjakajan ratkaisua asunnon tuottoa koskevalta osalta. B on vielä vastineessaan hovioikeudelle katsonut, että asunnon tuotto kuului hänelle myös perintökaaren mainitun säännöksen nojalla.

Hovioikeus on tulkinnut testamenttia siten, että B on testamentilla saanut vain asumisoikeuden eikä hänellä siten ole ollut testamentin perusteella oikeutta vuokrauksesta saatuun tuottoon. Hovioikeus on kuitenkin laiminlyönyt lausua B:n vaihtoehtoisesta vaatimuksesta saada itselleen asunnon vuokrauksesta saatu tuotto perintökaaren säännösten nojalla, vaikka B on vastustanut A:n kannetta myös tällä perusteella. Viivytyksen välttämiseksi Korkein oikeus tutkii välittömästi myös tämän vaatimuksen.

B on puolisonsa kuoleman jälkeen asunut puheena olevassa puolisoiden yhteisenä kotina käyttämässä asunnossa kevääseen 1987 saakka, jolloin hänet on viranomaisen päätöksellä karkotettu Suomesta ja määrätty viiden vuoden maahantulokieltoon. Tästä syystä B ei ole voinut enää asua puolisoiden entisessä kodissa, vaan se on ollut vuokrattuna kuolinpesän lukuun. B:n olosuhteista on pääteltävissä, ettei hänellä ole maahantulokiellon päättymisenkään jälkeen ollut aikomusta palata Suomeen.

Perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 3 momentin mukaan eloonjääneen puolison oikeuteen saada pitää omaisuutta hallinnassaan on sovellettava, mitä 12 luvussa on säädetty testamenttiin perustuvasta käyttöoikeudesta. Hallituksen esityksessä (nro 225/1982 vp.) perintökaaren muuttamiseksi, joka on muun muassa sisältänyt perintökaaren 3 luvun 1 a §:n lisäämisen perintökaareen, kerrotaan lainmuutoksen erääksi tavoitteeksi puolison asumisturvallisuuden parantaminen siten, että eloonjääneelle puolisolle turvataan mahdollisuus jatkaa asumista yhteisenä kotina käytetyssä asunnossa. Kun asiassa esitetyn selvityksen perusteella on pääteltävissä, ettei nyt Pakistanissa vakinaisesti asuvan B:n tarkoituksena ole enää asua puheena olevassa asunnossa, ei asiassa ole kysymys sellaisen suojan antamisesta leskelle, jota perintökaaren 3 luvun 1 a §:n säännöksessä tarkoitetaan. Näin ollen ja kun asunnon vuokrauksesta saatuun tuottoon ei ole sovellettava perintökaaren 12 luvun säännöksiä, hovioikeuden tuomiosta ilmenevän lopputuloksen muuttamiseen ei ole syytä tältäkään osalta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian laatuun nähden asianosaiset saavat pitää vahinkonaan oikeudenkäyntikulunsa jutussa.