16.3.1993

Kanne Raahen raastuvanoikeudessa

A ja hänen myötäpuolensa ovat B::lle 17.4.1990 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausuneet, että he olivat 1.8.1989 tilanneet B:ltä itselleen ja lapsilleen C:n järjestämän ja 5.12.1989 alkavaksi tarkoitetun yhteisen seuramatkan Amerikan Yhdysvaltoihin Floridaan. Matkoista olivat B::lle maksaneet A 11 836 markkaa 8.8.1989 ja A:n myötäpuoli 14 752 markkaa 10.8.1989. Matkaa suunnitellessaan A ja hänen myötäpuolensa olivat hakeneet eri matkatoimistoista, myös B:stä esitteitä, joiden joukossa oli ollut C:n esitteitä. A:n puoliso oli esitteisiin tutustuttuaan tiedustellut B:n virkailijalta, välittikö yhtiö C:n matkoja. Tähän virkailija oli vastannut myöntävästi. Ensimmäinen yhteydenotto B:hen oli tapahtunut kesäkuussa 1989. Matkoja 1.8.1989 varattaessa oli B:n virkailija ilmoittanut, että C:n ilmoituksen mukaan matkat oli varattava nopeasti, koska niillä oli ollut kova kysyntä. Tämän vuoksi tilatut matkat oli maksettu B::lle 10.8.1989 mennessä kokonaisuudessaan. Saadessaan elokuun loppupuolella 1989 tietää C:n olevan taloudellisissa vaikeuksissa A ja hänen myötäpuolensa olivat 30.8.1989 peruuttaneet matkansa.

B oli matkojen peruuttamisen yhteydessä palauttanut A:lle ja hänen myötäpuolilleen matkojen hinnasta ainoastaan välityspalkkiokseen ilmoittamansa osuuden yhteensä 1 409 markkaa. C oli 11.9.1989 jättänyt konkurssihakemuksensa. A ja hänen myötäpuolensa olivat valvoneet matkojen hintoihin perustuvat saatavansa konkurssissa, mutta heille oli konkurssipesän hallinnon toimesta ilmoitettu, ettei etuoikeudettomille velkojille tullut jako-osuutta. C:n omat varat ja elinkeinohallituksessa hyväksytyt takaussitoumukset eivät riittäneet niihin korvausvelvoitteisiin, joihin yhtiö järjestämiensä matkojen johdosta oli joutunut.

A ja hänen myötäpuolensa olivat sopineet kaupan kohteesta eli ulkomaan matkoista B:n kanssa, joten B oli ollut A:n ja hänen myötäpuolensa sopijapuoli eikä ollut toiminut C:n asiamiehenä matkatoimistoasetuksessa tarkoitetulla tavalla. Matkatoimistoalalla oli yleisenä käytäntönä tilittää matkan hinta matkanjärjestäjälle vasta lähtöpäivänä tai jopa sen jälkeen. Näin menetellessään B olisi voinut varmistautua siitä, että A ja hänen myötäpuolensa olisivat saaneet rahansa takaisin, jos he matkaehtojen mukaisesti peruuttivat matkansa tai matkanjärjestäjä ei toteuttanut matkaa. B oli kuitenkin tilittänyt jo elokuussa 1989 A:lta ja hänen myötäpuoliltaan vastaanottamansa varat C:lle.

B vastasi matkatoimistoasetuksen ja kuluttajansuojalain säännösten sekä tarkoituksen nojalla matkojen hinnan palauttamisesta. A ja hänen myötäpuolensa ovat vedonneet kuluttajavalituslautakunnan päätökseen 13.12.1989, jossa kuluttajavalituslautakunta oli päätynyt suosittamaan, että B palautti heille matkojen hinnat korkoineen.

Tämän vuoksi A ja hänen myötäpuolensa ovat vaatineet, että B velvoitetaan suorittamaan matkojen arvona A:lle 13 170 markkaa ja A:n myötäpuolelle 10 609 markkaa molemmat määrät 16 prosentin korkoineen 30.8.1989 lukien sekä korvaamaan heidän yhteiset oikeudenkäyntikulunsa 16 prosentin korkoineen raastuvanoikeuden päätöksen julistamispäivästä lukien.

B:n vastaus

B on vastustanut kannetta ja lausunut muun muassa, että se ei ollut ollut vastuullinen matkanjärjestäjä, vaan oli ainoastaan välittänyt C:n matkoja. A ja hänen myötäpuolensa olivat myös tienneet, että C oli ollut varsinainen matkanjärjestäjä. B ei ollut menetellyt minkään oikeussäännöksen tai sopimuksen vastaisesti. B:n ei ollut näytetty menetelleen A:n ja hänen myötäpuolensa tahdon tai vallinneen käytännön vastaisesti eikä muutoinkaan huolimattomasti. Elinkeinohallitus ei ollut valvonut C:n vakuuksia riittävän tarkasti, mistä oli aiheutunut A:lle ja hänen muotepuolelleen puheena oleva vahinko.

Raastuvanoikeuden päätös 24.10.1990

Raastuvanoikeus on lausunut, että matkatoimistoasetuksen 2 §:n mukaan matkatoimistoliikkeen harjoittamisena pidettiin ansiotarkoituksessa tapahtuvaa matkojen myymistä ja välittämistä. Kuluttajavalituslautakunnan päätöksessä 13.12.1989 oli katsottu, että B oli vastuussa matkojen hinnan palautuksesta, koska A ja hänen myötäpuolensa olivat tilanneet matkansa B:ltä ja maksaneet sille matkojen hinnan. B ei ollut toiminut C:n asiamiehenä matkatoimistoasetuksessa tarkoitetulla tavalla. Tämän vuoksi kuluttajavalituslautakunta oli katsonut B:n olleen A:n ja hänen myötäpuolensa sopijapuoli eikä C:n lukuun toiminut välittäjä.

B:llä oli ollut suulliseen sopimukseen ja käytäntöön perustuva valtuutus välittää C:n matkoja. B ei ollut ostanut näitä matkoja jälleenmyyntiä varten. B oli saanut korvauksen C:n hyväksi tekemästään myyntityöstä provision muodossa.

A ja hänen myötäpuolensa olivat saaneet tietää maksamistaan matkoista C:n esitteestä. Esitteen mukaan C toimi matkanjärjestäjänä. Esitteeseen sisältyi ohjeita matkan varaamiseksi. Esitteessä oli erityismatkaehtojen ohella viittaus yleisiin seuramatkaehtoihin. Kaikki ehdot koskivat matkustajan ja matkanjärjestäjän välistä sopimussuhdetta. Esitteen ehtojen mukaan matkanostaja tuli suoraan oikeutetuksi ja velvoitetuksi matkanjärjestäjään nähden.

Yleisten seuramatkaehtojen 2 kohdan mukaan sopimus syntyi, kun matkustaja matkan tilattuaan maksoi matkanjärjestäjän vahvistaman ilmoittautumismaksun matkanjärjestäjän määräämänä ajankohtana. Yleinen käytäntö oli, että matka maksettiin matkan välittäneen toimiston kautta. A ja hänen myötäpuolensa olivat saadakseen sopimuksen syntymään ja hyväkseen matkaesitteessä tarjotun 400 markan määräisen niin sanotun nopean päättäjän edun maksaneet matkansa matkanjärjestäjän hyväksymällä tavalla B:lle.

A:n ja hänen myötäpuolensa sekä B:n välinen asiakassuhde oli muodostunut siitä, että A ja hänen myötäpuolensa olivat B:ltä saaneet tietoja C:n järjestämistä matkoista. Lisäksi B oli ottanut vastaan heidän toimeksiantonsa matkan varaamisesta ja sitovan sopimuksen aikaansaamisesta heidän ja C:n välille. Vielä B oli ottanut hoidettavakseen matkan peruutuksen. B oli asiakassuhteessa esiintynyt sellaisella tavalla, että A ja hänen myötäpuolensa olivat koko ajan käsittäneet, ettei B ollut se, johon oikeustoimien oikeusvaikutukset eräistä varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (jäljempänä oikeustoimilaki) 10 §:n mukaan kohdistuivat. He olivat tienneet, että nämä oikeusvaikutukset kohdistuivat C:hen matkanjärjestäjänä. Kysymyksessä oli siten B:n osalta ollut matkojen välittäminen eikä myynti omaan lukuun.

B oli vastaanotettuaan A:n ja hänen myötäpuolensa tahdonilmaisut matkojen tilaamisesta myötävaikuttanut matkoja koskevan sopimuksen syntymiseen. Yksin se seikka, että B oli kerrotuissa olosuhteissa vastaanottanut matkojen tilauksen ja hinnat, ei luonut minkään säännöksen perusteella sopimussuhdetta sen ja A:n ja hänen myötäpuolensa välillä, kun otettiin vielä huomioon heidän tietoisuutensa varsinaisesta matkanjärjestäjästä. B ei, ottaen huomioon oikeustoimilain 10 §:n säännöksen, toimiessaan C:n toimeksiannon ja valtuutuksen nojalla ollut tullut sidotuksi ja velvoitetuksi matkojen järjestämisestä, vaan sopimus näissä olosuhteissa oli tullut voimaan A:n ja hänen myötäpuolensa sekä C:n välillä. C oli puolestaan tilaukset vastaanottamalla hyväksynyt B:n toimet. B oli siten jäänyt A:n ja hänen myötäpuolensa sekä C:n välisen sopimussuhteen ulkopuolelle.

Asiakassuhteensa perusteella B oli joutunut vastuuseen siitä, että tilattu matka peruutettiin ja että A:lle ja hänen myötäpuolelleen syntyi peruutusehtojen mukaisesti lasketut saatavat C:ltä. B ei ollut velvoittautunut A:han ja hänen myötäpuoleensa nähden vastaamaan C:n maksukyvystä eikä tällaista vastuuta syntynyt lain nojalla ilman B:n tahdonilmaisua.

A ja hänen myötäpuolensa olivat halunneet käyttää C:n nopeille matkanvaraajille ja maksajille tarjoamaa ennakkovarausetua sekä tästä syystä maksaneet 10.8.1989 B:lle matkojensa hinnan kokonaisuudessaan. B oli tämän vuoksi maksanut matkojen hinnat omalla provisiollaan vähennettynä 14.8.1989 C:lle. Rahojen edelleen tilittämisen oli näin ollen katsottava tapahtuneen A:n ja hänen myötäpuolensa edellyttämällä tavalla. B:n henkilökunnan ei ollut näytetty olleen tietoinen C:n taloudellisista vaikeuksista ennen rahojen tilittämistä eikä menetelleen muutoinkaan A:n ja hänen myötäpuolensa edun vastaisesti asiakassuhteen aikana.

Mainituilla perusteilla raastuvanoikeus on katsonut A:n ja hänen myötäpuolensa vaatimuksen saada matkojen hinnat palautetuksi B:ltä lakiin perustumattomaksi ja hylännyt kanteen.

Vaasan hovioikeuden tuomio 20.12.1991

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja hänen myötäpuolensa olivat yhteisesti valittamalla saattaneet jutun, on lausunut lisäperusteluina, että A ja hänen myötäpuolensa olivat vaatineet raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotulla tavalla B:n velvoittamista suorittamaan heille B:n välittämän ja C:n järjestämän, heidän sittemmin peruuttamansa ulkomaanmatkan hinnan yhteensä 23 779 markkaa korkoineen. A ja hänen myötäpuolensa olivat perustaneet kanteensa siihen, että he olivat sopineet ulkomaanmatkoista nimenomaan B:n kanssa, josta oli tullut heidän sopijapuolensa. B ei ollut toiminut C:n asiamiehenä matkatoimistoasetuksen 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla. B vastasi joka tapauksessa palveluiden välittäjänä, ottaen huomioon matkatoimistoasetuksen ja kuluttajansuojalain säännökset sekä kuluttajansuojalain tarkoituksen, vaaditun hinnan palauttamisesta A:lle ja hänen myötäpuolelleen. He olivat pitäneet välittäjän vastuuta kuluttajaa kohtaan itsenäisenä.

B oli toiminut matkan välittäjänä matkatoimistoasetuksen 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla matkanjärjestäjän C:n lukuun. B ei ollut toiminut asetuksen 9 §:ssä tarkoitettuna asiamiehenä. Välittäminen oli tapahtunut ilman kirjallista sopimusta. A ja hänen myötäpuolensa olivat tienneet, että matkanjärjestäjä oli C, jonka matkaesitteen mukaisia ehtoja he olivat myös noudattaneet. Matkaesitteeseen sisältyvien yleisten seuramatkaehtojen mukaan ostaja tuli suoraan oikeutetuksi ja velvoitetuksi matkanjärjestäjään nähden. Näihin seikkoihin nähden ja raastuvanoikeuden päätöksessä selostetut seikat huomioon ottaen sopimus matkan järjestämisestä oli syntynyt A:n ja hänen myötäpuolensa sekä C:n välille.

Kuluttajansuojalain 1 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan lakia sovellettiin myös, kun elinkeinonharjoittaja välitti hyödykkeitä kuluttajille. Säännöksen sisältöä ei ollut selostettu tarkemmin hallituksen esityksessä kuluttajansuojalainsäädännöksi. Ehdotuksessa kuluttajansuojalain muuttamisesta (oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu nro 9/1988 s. 74 - 75) oli sen sijaan perusteluissa todettu, että mainitulla säännöksellä oli merkitystä lain 2 ja 3 lukujen nojalla tapahtuvassa markkinoinnin ja sopimusehtojen valvonnassa, mutta lain 5 luvun säännöksiä myyjän velvollisuuksista ja vastuusta ei sitä vastoin ollut katsottu voitavan soveltaa välittäjänä toimivaan elinkeinonharjoittajaan. Yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaan välittäjä jäi sopimussuhteen ulkopuolelle välittäessään elinkeinonharjoittajan hyödykettä tämän lukuun kuluttajan ollessa siitä tietoinen. Välittäjän vastuu rajoittui tällaisessa tapauksessa kuluttajansuojalain 5 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun velvollisuuteen korvata väärästä tiedosta aiheutunut vahinko.

Koska kuluttajansuojalaista ei selvästi ilmennyt, voiko kuluttaja tällaisessa tapauksessa kohdistaa vaatimuksensa suoraan palveluiden välittäjään ja ottaen huomioon yleiset sopimusoikeudelliset periaatteet, B:n ei ollut katsottava olevan kuluttajansuojalain 5 luvun säännösten nojalla vastuussa A:lle ja hänen myötäpuolelleen vaadituista matkojen hintojen korvaamisesta.

Tämän vuoksi hovioikeus on pysyttänyt raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen.

Perustelut

B on matkatoimistoasetuksen 2 §:ssä tarkoitettuna matkatoimistoliikkeenä välittänyt A:lle ja hänen myötäpuolelleen kysymyksessä olevat Matkatoimisto C:n järjestämät lomamatkat.

Jutussa esitettyjen matkanjärjestäjän ja matkustajan välistä sopimussuhdetta säätelevien yleisten seuramatkaehtojen mukaan "matkaa koskeva sopimus syntyy, kun matkustaja tilattuaan matkan maksaa matkanjärjestäjän vahvistaman ilmoittautumismaksun matkanjärjestäjän määräämänä ajankohtana". Matkoja varatessaan A ja hänen myötäpuolensa ovat tienneet, että matkanjärjestäjänä toimi C. Heillä on ollut käytettävänään C:n matkaesite, jonka perusteella he ovat myös tulleet tietoisiksi yleisistä seuramatkaehdoista. A ja hänen myötäpuolensa ovat saadakseen hyväkseen mainitussa matkaesitteessä tarjotun alennuksen maksaneet 8. ja 10.8.1989 matkojen hinnat B:lle, joka puolestaan on tilittänyt saamansa suoritukset 14.8.1989 C:lle.

Mainittujen seikkojen perusteella on sopimus matkoista syntynyt C:n sekä A:n ja hänen myötäpuolensa välillä. Vaikka A ja hänen myötäpuolensa ovatkin matkoja suunnitellessaan olleet yhteydessä B:hen, varanneet matkat siltä ja myös maksaneet matkat sille, on heidän ja B:n välinen sopimussuhde rajoittunut matkojen välitykseen. B ei myöskään ole ottanut vastattavakseen C:n kanssa tehdyn matkoja koskevan sopimuksen täyttämisestä.

Ottaen huomioon syyn, jonka johdosta B on välittömästi tilittänyt A:n ja hänen myötäpuolensa suoritukset C:lle, ei B ole matkan välittäjänä menetellyt tilitystoimenpiteessään huolimattomasti. B on myös yhdessä A:n puolison kanssa 30.8.1989 C:lle lähetetyllä kirjatulla kirjeellä peruuttanut matkat ja vaatinut suoritettujen maksujen palauttamista.

Hovioikeuden tuomiossa lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei B myöskään kuluttajansuojalain säännösten nojalla ole velvollinen suorittamaan A:lle ja hänen myötäpuolelleen peruutuneiden matkojen arvoja.

Asian laadun vuoksi B:n on pidettävä vastauskulunsa Korkeimmassa oikeudessa vahinkonaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Oikeudenkäyntikuluvaatimukset hylätään.