KKO:1993:169
- Asiasanat
- Oikeudenkäyntimenettely - Poissaolosakko
- Tapausvuosi
- 1993
- Antopäivä
- Diaarinumero
- H 93/99
- Taltio
- 4662
- Esittelypäivä
Kihlakunnanoikeus oli jättänyt rikosjutun käsittelyn vastaajan poissaolon johdosta uuden ilmoituksen varaan. Kihlakunnanoikeuden otettua jutun syyttäjän ilmoituksesta uudelleen käsiteltäväksi ja vastaajan oltua tällöin haastettuna poissa kihlakunnanoikeus tuomitsi vastaajan poissaolosakkoon.
Ään.
Koska oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 17 §:ssä säädetty rangaistus poissaolosta saadaan tuomita vain kun vastaajaksi haastettu on poissa rikosasian ensikäsittelystä, kihlakunnanoikeuden päätös tältä osalta purettiin ja poistettiin.
OK 12 luku 17 § 1 mom
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Kurikan kihlakunnanoikeuden päätös 20.6.1990
Kihlakunnanoikeus on päätöksellään, samalla kun se on tuominnut vastaajan näpistyksestä sakkorangaistukseen, tuominnut hänet 16.11.1989 ja 21.2.1990 tapahtuneista esteettömistä poissaoloista oikeudessa vastaajana kummastakin 20:een 20 markan määräiseen päiväsakkoon.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Kihlakunnanoikeudessa puheenjohtajana toiminut käräjätuomari on pyytänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen purkamista siltä osin kuin vastaaja on tuomittu rangaistukseen 21.2.1990 tapahtuneesta poissaolosta oikeudessa, koska kyseinen poissaolo oli tapahtunut vasta rikosasian jatkokäsittelyssä.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 30.12.1993
Perustelu
Kihlakunnanoikeus on 16.11.1989 lykännyt asian käsittelyn istuntoonsa 18.1.1990 ja tuolloin jättänyt vastaajaa koskevan rikosasian käsittelyn uuden ilmoituksen varaan sekä määrännyt, että juttu otetaan syyttäjän ilmoituksesta uudelleen käsiteltäväksi. Kun juttu on otettu syyttäjän ilmoituksesta 21.2.1990 uudelleen käsiteltäväksi, vastaaja on ollut haastettuna poissa oikeudesta. Kihlakunnanoikeus on päätöksellään 20.6.1990 tuominnut vastaajan myös tuosta rikosasian jatkokäsittelyssä tapahtuneesta poissaolosta rangaistukseen, vaikka oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan rangaistus poissaolosta saadaan tuomita vain kun vastaajaksi haastettu on poissa rikosasian ensikäsittelystä. Kihlakunnanoikeuden päätös mainittuun poissaolosakkoon tuomitsemisen osalta perustuu siten ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.
Lainkohta
Oikeudenkäymiskaari 31 luku 8 § 4 kohta
Päätöslauselma
Kihlakunnanoikeuden päätös 20.6.1990 puretaan ja poistetaan siltä osin kuin vastaaja on tuomittu rangaistukseen esteettömästä poissaolosta oikeudessa vastaajana 21.2.1990.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeusneuvos Möller: Kurikan kihlakunnanoikeus on 18.1.1990 jättänyt rikosasian käsittelyn uuden ilmoituksen varaan ja määrännyt, että juttu otetaan syyttäjän ilmoituksesta uudelleen käsiteltäväksi. Kihlakunnanoikeus ei samalla ole velvoittanut vastaajaa sakon uhalla saapumaan uuteen jatkokäsittelyyn tai määrännyt, että vastaaja on noudettava tuohon käsittelyyn. Kun juttu on syyttäjän ilmoituksesta 21.2.1990 otettu uudelleen käsiteltäväksi, vastaaja on ollut poissa oikeudesta siitä huolimatta, että hänelle oli annettu tiedoksi haaste saapua tuona päivänä kihlakunnanoikeuteen vastaamaan asiassa. Haastetodistuksessa, josta vastaajalle oli annettu jäljennös, oli ilmoitettu muun ohella seuraavaa: "Määräaikana laillista estettä ilmoittamatta poissa oleva vastaaja tuomitaan rangaistukseen esteettömästä poissaolosta tai noudetaan." Kihlakunnanoikeus on päätöksellään 20.6.1990 tuomiolauselmansa kohdassa 3 tuominnut vastaajan oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 17 §:n 1 momentin nojalla asian käsittelyssä 21.2.1990 tapahtuneesta esteettömästä poissaolosta oikeudesta vastaajana sakkorangaistukseen.
Asiassa on kysymys siitä, voidaanko oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 17 §:n 1 momenttia soveltaa, kun vireille tullut rikosasia, jonka käsittelyn alioikeus on jättänyt uuden ilmoituksen varaan, ilmoituksesta otetaan uudelleen käsiteltäväksi. Oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa on varsinkin aikaisemmin pidetty epäselvänä, milloin vireillä olevan rikosasian jättäminen uuden ilmoituksen varaan olisi rinnastettava asian jättämiseen sillensä ja milloin asian lykkäämiseen. Niinpä oikeuskirjallisuudessamme (Halila, Lakimies 1963 s. 258 s.) on katsottu, että uusi syyteoikeuden vanhentumisaika alkaa juosta siitä, kun vireillä oleva rikosjuttu on jätetty uuden ilmoituksen varaan. Korkein oikeus on sitä vastoin ratkaisuissaan KKO 1978 II 132 ja KKO 1986 II 155 asettunut päinvastaiselle kannalle ja katsonut, että juttu on tällaisissa tapauksissa edelleen vireillä ja että syyteoikeuden vanhentumista arvosteltaessa ei ollut sovellettava rikoslain 8 luvun 2 §:n 2 säännöstöä.
Katson, että tuomioistuimen rikosasiassa antama päätös ei ole oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 4 kohdan nojalla purettavissa pelkästään sillä perusteella, että korkein oikeus sittemmin katsoo, ettei lainkohta, jonka nojalla rangaistus on tuomittu, eikä muukaan rangaistussäännös sovellu syyksi luettuun tekoon. Edellä mainituista korkeimman oikeuden ratkaisuista ilmenee kuitenkin, ettei vireille tulleen rikosasian käsittelyn jättäminen uuden ilmoituksen varaan merkitse asian jättämistä sillensä, eikä sitä oikeudenkäyntitilaisuutta, jossa uuden ilmoituksen varaan jätetty rikosasia ilmoituksesta otetaan uudelleen käsiteltäväksi ja johon vastaaja on haastettu, siten voida ainakaan täysin rinnastaa rikosasian ensikäsittelyyn. Näin ollen ja kun rangaistussäännöksiä on tulkittava suppeasti, katson, että kihlakunnanoikeuden päätös mainittuun poissaolosakkoon tuomitsemisen osalta perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.
Edellä esittämilläni perusteilla olen sovellettavan lainkohdan ja asian lopputuloksen osalta samaa mieltä kuin enemmistö.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Tulenheimo-Takki, Tapale, Wirilander, Sevon ja Möller (eri mieltä)