29.12.1993

Kanne Pudasjärven kihlakunnanoikeudessa

A on B:tä vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että A ja B olivat asuneet avoliitossa 1960-luvun alkupuolelta alkaen yhtäjaksoisesti helmikuuhun 1988 saakka eli yhteensä noin 27 vuotta. Tämän jälkeen heidän välinsä olivat rikkoutuneet ja A oli muuttanut erilleen asumaan. A:lla ja B:llä oli kolme yhteistä nyt jo täysi-ikäistä lasta. A oli käynyt ansiotyössä kodin ulkopuolella koko avoliiton ajan lukuun ottamatta lyhyitä äitiyslomia.

A oli käyttänyt saamansa ansiotulot perheen elatukseen. Tämä oli osaltaan mahdollistanut sen, että vuonna 1973 oli kyetty hankkimaan Vesakko niminen tila RN:o 57:69 Pudasjärven kunnan Pudasjärven kylässä. Tilalle oli vuonna 1974 rakennettu yli 100 neliömetrin suuruinen omakotitalo. Tila oli yksin B:n nimissä. Tilan nykyinen arvo oli 280 000 markkaa.

Avoliiton aikana oli lisäksi hankittu Mercedes Benz -merkkinen vuoden 1982 mallia oleva henkilöauto, jonka arvo oli noin 60 000 markkaa. Auto oli yksin B:n nimissä. Lisäksi avoliiton aikana oli B:n nimissä hankittu normaali koti-irtaimisto, jonka arvo oli 30 000 markkaa.

B oli kirvesmies ja oli ollut pitkiäkin jaksoja työttömänä. Tällöin perheen elatus oli ollut paljolti A:n ansiotulojen varassa.

A:n ja B:n avoliiton päätyttyä kaikki omaisuus oli jäänyt B:lle eikä A ollut saanut omaisuudesta korvausta.

A on edelleen lausunut, että hänen säästäväisyytensä ja se, että hänen ansiotulonsa oli käytetty perheen elantomenoihin, oli mahdollistanut B:n omaisuuden hankkimisen. Tarkoituksena oli ollut, että tila ja sillä oleva rakennus ja muukin hankittu omaisuus olisi kuulunut myös A:n omistukseen. Omaisuus oli hankittu yhteiseen käyttöön ja se oli ollut yhteisessä käytössä kevääseen 1988 saakka. Kummankin varoja oli sijoitettu yhteistalouteen. B:lle ei A:n tietämän mukaan ollut jäänyt velkoja.

A on katsonut, että B oli saanut A:n kustannuksella perusteetonta etua, jonka määrä oli puolet omaisuuden nykyarvosta. A on vaatinut, että B velvoitettaisiin hänelle suorittamaan 185 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 29.9.1989 lukien.

Vastaus

B on kiistänyt kanteen perusteettomana ja vaatinut sen hylkäämistä.

B on lausunut, että hän oli työskennellyt koko kanteessa tarkoitetun ajan kirvesmiehenä ja hänen tulonsa olivat olleet merkittävästi suuremmat kuin A:n. Poikkeuksellisina työttömyysaikoina B oli saanut ammattiliitolta työttömyyskorvauksen ja ansiotuloa oli kertynyt jatkuvasti.

B oli itse rakentanut kanteessa tarkoitetun omakotitalon ja kustantanut rakennustarvikkeet omista varoistaan. B oli saanut velkaa Pudasjärven kunnalta rakennuskohteeseen 28.8.1972 päivätyn hakemuksen nojalla 34 000 markkaa. Hakemuksen mukaan omakotitalon hankinta-arvo oli 60 460 markkaa. Puutavara oli hankittu B:n perintötilalta ja hän oli tehnyt kaikki rakennustyöt. Sähkötyöt ja LVI-työt olivat korvauksetta tehneet B:n tuttavat. A ei ollut osallistunut rahoitukseen lainkaan. B oli omista varoistaan maksanut kunnalta saadun velan.

B on edelleen lausunut, että hän ja A olivat asuneet avoliitossa pitkään ja molemmat olivat osallistuneet yhteisen talouden menoihin ja elantokustannuksiin. B oli yksin rahoittanut omakotitalon ja auton hankinnan omilla varoillaan, koska hänen tulonsa olivat olleet suuremmat kuin A:n. Kummallekaan ei ollut syntynyt perusteetonta etua toisen kustannuksella.

Mahdollista perusteetonta etua arvioitaessa oli otettava huomioon varallisuuden todelliset hankintakustannukset. Rahan arvon aleneminen ja omaisuuden arvon nousu eivät voineet tulla kysymykseen A:n perusteettoman edun määrää harkittaessa. Lähtökohtana voitiin pitää omakotitalon osalta edellä mainitun velan määrää 34 000 markkaa ja auton osalta 59 500 markkaa.

B on vielä lausunut, että hänen suorittamansa omakotitalon, koti-irtaimiston ja auton hankinta avoliiton aikana oli tapahtunut kummankin osapuolen hyväksi ja A oli avoliiton aikana voinut käyttää B:n omaisuutta hyväkseen. Tämä vastasi A:n suoritusta yhteistalouden hyväksi. B ei ollut estänyt A:ta edelleenkin käyttämästä omakotitaloa asuntonaan. Avopuolisoilla ei ollut avio-oikeutta toistensa omaisuuteen eikä mikään tasingon suorittaminen tullut kysymykseen.

Kihlakunnanoikeuden päätös 26.4.1990

Kihlakunnanoikeus on perusteluinaan lausunut, että A ja B olivat 1960-luvun alkupuolelta alkaen asuneet yhdessä avioliiton omaisissa olosuhteissa eli avoliitossa. Heille oli avoliiton aikana syntynyt kolme yhteistä lasta vuonna 1961, 1964 ja 1967. A oli ollut 1.4.1961 - 22.12.1970 siivoojana ja 27.2.1971 alkaen sairaala-apulaisena, jona hän toimi edelleenkin. B oli puolestaan työskennellyt hänestä itsestään riippumattomia työttömyyskausia lukuun ottamatta koko avoliiton ajan kirvesmiehenä. Työttömyysaikana B oli saanut työttömyyskorvausta. Oikeudelle esitetyn selvityksen mukaan B:n ansiotulot olivat avoliiton aikana olleet suuremmat kuin A:n ansiotulot.

B oli 13.6.1973 päivätyllä kauppakirjalla ostanut Vesakon tilan 5 085 markan kauppahinnalla. Pudasjärven kunta oli 28.8.1972 päivätyn hakemuksen mukaan myöntänyt B:lle omakotitalon rakentamista varten velkaa 34 000 markkaa. Vuonna 1974 tilalle oli rakennettu omakotitalo. B oli maksanut sanotun velan takaisin omista varoistaan. Omakotitalossa olivat asuneet B:n ja A:n lisäksi heidän kolme lastaan, jotka olivat asuneet siellä siihen saakka, kunnes olivat ylioppilastutkinnon suoritettuaan valmistuneet ammattiin, sekä osa sen jälkeenkin.

Omakotitalossa oli tavanomainen koti-irtaimisto, mikä A:n ilmoituksen mukaan oli tällä hetkellä 30 000 markan arvoinen.

B oli ostanut vuonna 1987 vuoden 1982 vuosimallia olevan Mercedes Benz -merkkisen henkilöauton maksaen siitä pankista nostamillaan varoilla 59 500 markkaa.

B:n ja A:n sekä oikeudessa todistajina kuultujen henkilöiden kertomusten mukaan sekä B että A olivat avoliiton aikana ansiotuloillaan osallistuneet perheen elanto- ja muihin yhteisiin kustannuksiin. A:n oli lisäksi näytetty huolehtineen yhteiseen talouteen kuuluvien tehtävien suorittamisesta B:n, A:n ja heidän lastensa hyväksi.

Näyttämättä oli jäänyt, että A olisi käyttänyt ansiotulojaan omaksi yksityiseksi hyödykseen tavanomaista enempää.

Edellä olevan nojalla kihlakunnanoikeus on katsonut, että Vesakon tila ja sillä oleva omakotitalo sekä asuntoon hankittu koti-irtaimisto oli tarkoitettu B:n, A:n ja heidän lastensa yhteiseen käyttöön ja että sitä oli käytetty näin kevääseen 1988 saakka, jolloin A oli avoliiton päättyessä muuttanut asumaan erilleen. Edelleen kihlakunnanoikeus on katsonut, että A oli käyttämällä ansiotulonsa hänen, B:n ja heidän lastensa hyväksi sekä tekemällä työtä yhteisen talouden hyväksi osallistunut siten yhteisiin kustannuksiin, että tästä oli ollut etua myös B:lle, joka näin oli voinut yksin huolehtia tilan ja rakennusten sekä asuinirtaimiston hankinnasta.

Koska avoliiton aikana yhteiseen käyttöön tarkoitettu Vesakon tila rakennuksineen sekä asuinirtaimisto olivat jääneet edelleen korvauksetta yksin B:n omistukseen eikä A:lle ollut jäänyt avoliiton aikana hankittua omaisuutta, B oli saanut A:n kustannuksella perusteetonta etua.

Sen sijaan kihlakunnanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että B:n säästötililtä nostamillaan 59 500 markalla vuonna 1987 ostaman henkilöauton B olisi tarkoittanut hänen, A:n ja heidän lastensa yhteiseen käyttöön ja että B tältä osalta olisi saanut A:n kustannuksella edellä kerrotuin tavoin perusteetonta etua.

Koska B:n omistukseen oli avoliiton purkautuessa jäänyt tila rakennuksineen ja asuinirtaimisto sekä B oli hankkinut nämä itselleen osittain A:lta saamaansa etua hyväksi käyttäen, kihlakunnanoikeus on katsonut, että perusteetonta etua arvioitaessa oli A:n hyväksi otettava huomioon omaisuuden arvossa tapahtuneet muutokset ja perusteeton etu oli laskettava avoliiton purkautumisen ajankohdan mukaan.

Koska mainittu omaisuus oli hankittu yhteisesti B:n, A:n ja heidän lastensa käyttöön, kihlakunnanoikeus on katsonut, että A:n voitiin hänen edellä kerrottu toimintansa yhteiseksi hyväksi huomioon ottaen katsoa osallistuneen yhtä suurin osuuksin omaisuuden hankintaan kuin B:nkin.

Tämän vuoksi B:n saaman perusteettoman edun arvo oli, kun tilan ja rakennuksen arvoksi oli näytetty 280 000 markkaa ja asuinirtaimiston arvo oli 30 000 markkaa, mitä B ei ollut kiistänyt, 155 000 markkaa.

Näillä perusteilla B on velvoitettu suorittamaan A:lle 155 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 29.9.1989 lukien.

Vaatimukset hovioikeudessa

A on vaatinut, että kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainittu auto katsotaan hankituksi B:n, A:n ja heidän lastensa yhteiseen käyttöön ja B velvoitetaan suorittamaan hänelle auton osalta perusteettomasti saamanaan etuna kihlakunnanoikeuden tuomitseman määrän lisäksi 29 750 markkaa korkoineen.

B on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 10.12.1991

Hovioikeus on perusteluinaan lausunut, että B oli avoliiton aikana hankkinut omistukseensa kihlakunnanoikeuden päätöksessä selostetun tilan, omakotitalon asuinirtaimistoineen ja henkilöauton. A:n ja B:n avoliiton päättyessä omaisuus oli jäänyt B:n omistukseen. B oli hankkinut omaisuuden palkkatuloillaan, jotka olivat olleet A:n tuloja suuremmat. B oli rakentanut omakotitalon itse käyttäen taloon perintötilaltaan saamaansa puutavaraa. A ei ollut osallistunut omaisuuden rahoitukseen eikä omakotitalon rakennustyöhön. A oli saanut käyttää omakotitaloa asuntonaan maksamatta vuokraa talon valmistumisesta aina erilleenmuuttoon asti.

A oli käyttänyt ansiotulonsa perheen elatukseen, lähinnä ruokamenoihin. B oli osaltaan osallistunut perheen elatukseen huolehtimalla perheen asumismenoista, joihin sisältyivät sähköt, vedet, puhelinmaksut, TV-lupamaksut ja lämmityskustannukset, sekä osallistumalla myös perheen ruoanhankintaan. Näyttämättä oli jäänyt, että A olisi käyttänyt perheen elatukseen varoja yli oman osuutensa.

Edellä kerrotuilla perusteilla oli jäänyt näyttämättä, että B olisi saanut perusteetonta etua A:n kustannuksella.

Tämän vuoksi hovioikeus on hylännyt A:n kanteen ja vapauttanut B:n suorittamasta A:lle tuomittua 155 000 markkaa korkoineen.

Perustelut

A ja B ovat eläneet avoliitossa 1960-luvun alkupuolelta lähtien. Heidän kolme lastaan ovat kasvaneet aikuisiksi A:n ja B:n yhteisessä kodissa suorittaen kukin ylioppilastutkinnon ja valmistuen ammattiin.

A on alempien oikeuksien lausumin tavoin työskennellyt ansiotyössä ja käyttänyt tulonsa perheen elatukseen siten, ettei hänelle ole kertynyt omaisuutta. Tämän lisäksi hän on huolehtimalla kodissa yhteisestä taloudesta toiminut perheen hyväksi.

Myös B on hovioikeuden toteamin tavoin koko avoliiton ajan osallistunut perheen elatukseen. B on avoliiton jatkuttua noin 10 vuotta hankkinut tilan, jolle hän on rakentanut omakotitalon rahoittaen sen ansiotuloillaan ja ottamallaan ja sittemmin maksamallaan lainalla sekä käyttäen perintötilaltaan saamiaan rakennusaineita.

B:n ansiotulot ovat koko avoliiton ajan olleet suuremmat kuin A:n. A:n ansiotulot ja toimiminen kodissa perheen hyväksi ovat sen lisäksi, että hän näin oli osallistunut lastensa elatukseen, kuitenkin osaltaan myös mahdollistaneet B:n kiinteistön ja omakotitalon hankkimisen. Auton ja tavanomaisen koti-irtaimiston hankkimisessa A:n panoksella ei sen sijaan B:n ansiotulot ja muut olosuhteet huomioon ottaen ole ollut sanottua merkitystä. Pitkäaikainen avoliitto ja siinä syntyneet kolme lasta perustelevat päätelmää, että A:n menettelyn tavoitteena on ollut perheen yhteinen etu, jolloin hänen oman etunsa valvominen on väistynyt.

Yhteiselämän jatkuessa A on perheen jäsenenä asunut yhteisessä kodissa, kunnes yhdessä asuminen päättyi alkuvuodesta 1988 A:n ja B:n välien rikkoutuessa. A:n asumista kodissaan ei voida pitää riittävänä vastikkeena hänen toimistaan B:n omaisuuden kartuttamiseksi eikä ole pääteltävissä, että hän olisi tarkoittanut kartuttaa tämän omaisuutta siinä tapauksessa, että avoliitto päättyy välirikkoon.

Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että A:lla on oikeus saada kohtuullinen korvaus B:ltä panoksestaan edellä mainitun asunnon hankkimisessa. Korvauksen määräksi Korkein oikeus arvioi 45 000 markkaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

B velvoitetaan suorittamaan A:lle 45 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haastepäivästä 29.9.1989 lukien.