KKO:1993:135
- Asiasanat
- Takaus - Omavelkainen takaus - Takauksen vanhentuminen
- Tapausvuosi
- 1993
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S 92/1621
- Taltio
- 3587
- Esittelypäivä
Pankin puolesta toiminut perintäyhtiö oli 6.7.1990 päivätyssä kirjeessä vaatinut velalliselta sekä omavelkaiseen takaukseen sitoutuneilta takaajilta, joille pankki oli aikaisemmin huomauttanut velallisen maksuhäiriöstä, velan koko pääoman ja korkojen sekä perimis- ja muistutuskulujen maksamista viimeistään eräpäivänä 14.7.1990. Velallinen oli 6.7.1990 suorittanut pankille velasta sen maksamatta olleen erän. Yleisissä velkakirjaehdoissa oli mainittu useita velan irtisanomisperusteita.
Kun takaajille ei ollut ilmoitettu velan irtisanomisen perustetta eivätkä he myöskään olleet velvollisia itse ottamaan siitä selvää, velka katsottiin tapahtuneesta maksusta huolimatta takaajiin nähden takausmiehen edesvastausvelvollisuuden tarkemmasta määräämisestä annetun asetuksen 4 §:ssä tarkoitetuin tavoin erääntyneeksi 14.7.1990.
TakausA 4 §
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Kanne Karstulan kihlakunnanoikeudessa
A ja B ovat Postipankki Oy:lle 26.2.1992 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla lausuneet, että C oli 27.1.1989 saanut pankilta 150 000 markan luoton, minkä velan pääoman, koron, viivästyskoron, perimis- sekä muiden kulujen ja palkkioiden maksamisesta A ja B olivat sitoutuneet omavelkaiseen takaukseen. Keski-Suomen lääninhallitus oli 21.1.1992 lainhakuasiassa antamallaan päätöksellä velvoittanut A:n ja B:n yhteisvastuullisesti C:n kanssa suorittamaan pankille velkakirjan pääomaa 135 000 markkaa, korkoa 11,5 prosenttia 16.7.1990-15.4.1991 väliseltä ajalta, viivästyskorkoa 18 prosenttia pääomalle ja edellä mainitulta ajalta erääntyneelle korolle 16.4.1991 lukien sekä korvaamaan Postipankki Oy:n lainhakukulut 1 700 markalla 16 prosentin korkoineen 21.1.1992 lukien.
Postipankki Oy oli kuitenkin jo 26.3.1990 päivätyllä maksukehotuksella ilmoittanut C:lle sekä A:lle ja B:lle harkitsevansa lainan eräännyttämistä kokonaisuudessaan maksettavaksi, jollei 15.1.1990 erääntyneitä velkakirjaan perustuvia saatavia maksettu viikon kuluessa. Tämän jälkeen velka oli pankin puolesta toimineen Tietoperintä Oy:n 6.7.1990 päivätyllä kirjeellä eräännytetty kokonaisuudessaan maksettavaksi eräpäivän ollessa 14.7.1990.
Kun velkomusasia oli takaajiin nähden tullut vireille A:lle 20.9.1991 ja B:lle 22.10.1991 tiedoksiannetuilla lääninhallituksen lainhakuasiassa antamilla välipäätöksillä eikä saatavaa ollut haettu takaajalta säädetyssä yhden vuoden määräajassa, A ja B ovat vaatineet, että lääninhallituksen päätös kumotaan sekä Postipankki Oy velvoitetaan korvaamaan A:n ja B:n oikeudenkäyntikulut korkoineen.
Karstulan kihlakunnanoikeuden päätös 10.6.1992
Kihlakunnanoikeus, jossa Postipankki Oy on vastustanut kannetta ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen, on päätöksessään katsonut, ettei pankki ollut kirjeellään 26.3.1990 irtisanonut velkaa maksettavaksi, vaan kysymyksessä oli ollut vain kehotus erääntyneiden erien maksamiseen viikon kuluessa. Tietoperintä Oy ei ollut kirjeellään 6.7.1990 ollut oikeutettu irtisanomaan velkaa, vaan ainoastaan perimään velalliselta ja takaajilta kirjeestä ilmenevät saatavat. Pankki oli vasta kirjeellään 25.3.1991 maksujen olennaisen viivästymisen vuoksi irtisanonut velan maksettavaksi eräpäivän ollessa 15.4.1991. Lainhakua koskeva välipäätös oli annettu tiedoksi A:lle 20.9.1991 ja B:lle 22.10.1991 eli vähemmän kuin vuoden kuluttua mainitusta eräpäivästä. Siten heidän takaussitoumuksensa eivät olleet vanhentuneet.
Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen. A ja B on velvoitettu yhteisvastuullisesti korvaamaan Postipankki Oy:n oikeudenkäyntikulut 6 100 markalla 16 prosentin korkoineen 10.6.1992 lukien.
Vaasan hovioikeuden tuomio 28.9.1992
Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B olivat valittamalla saattaneet jutun, on todennut, että Tietoperintä Oy oli pankin valtuuttamana asiamiehenä 6.7.1990 päivätyissä päävelalliselle sekä A:lle ja B:lle takaajina lähetetyissä kirjeissä ilmoittanut saaneensa tehtäväkseen periä heiltä velan jäljellä olleen pääoman korkoineen ja kuluineen. Suorituksen oli tapahduttava viimeistään eräpäivänä 14.7.1990 tai muuten Tietoperintä Oy aloitti oikeudelliset toimenpiteet saatavan ulosmittaamiseksi. Hovioikeus on katsonut, että kirjeen sanamuodon perusteella se oli tarkoitettu velan irtisanomisilmoitukseksi päävelalliselle ja takaajille.
Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan päävelallinen oli kiistänyt pankin oikeuden irtisanoa velka. Asiakirjoista ilmeni myös, että kyseisestä velasta oli ollut heinäkuun alussa 1990 maksamatta ainoastaan yksi erääntynyt lyhennyserä, jonka päävelallinen oli maksanut 6.7.1990. Velkakirjan yleisten ehtojen mukaan maksu ei siten ollut olennaisesti viivästynyt. Pankilla ei näin ollen ollut 6.7.1990 ollut velkakirjan mukaista tai muutakaan laillista velan irtisanomisperustetta. Hovioikeus on sen vuoksi katsonut, ettei mainituilla 6.7.1990 päivätyillä kirjeillä ollut ollut velan lailliseen irtisanomiseen liittyvää takausasetuksen 4 §:n mukaista takauksen vanhentumisajan alkamisvaikutusta.
Näillä ja muutoin kihlakunnanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus on pysyttänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen.
A ja B on velvoitettu yhteisvastuullisesti suorittamaan Postipankki Oy:lle vastauskulujen korvaukseksi kohtuulliseksi harkitut 1 200 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Valituslupa on myönnetty 9.2.1993.
A ja B ovat vaatineet hovioikeuden tuomion ja lääninhallituksen lainhakupäätöksen kumoamista. B on vaatinut Postipankki Oy:n velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa kaikissa oikeusasteissa korkoineen.
Postipankki Oy on vastannut valitukseen sekä vaatinut vastauskulujensa korvaamista korkoineen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 19.10.1993
Perustelut
C:n velallisena sekä A:n ja B:n omavelkaisina takaajina allekirjoittaman velkakirjan yleisten ehtojen mukaan pankilla oli oikeus irtisanoa velka heti takaisin maksettavaksi, jos velallinen olennaisesti viivästyi velan, sen lyhennyksen tai koron maksamisessa. Sama oikeus pankilla oli myös siinä tapauksessa, että velallinen tai takaaja kuoli, asetettiin konkurssiin, haki akordia tai lakkautti maksunsa, että velallinen oli antanut pankille harhaanjohtavia tietoja taikka että velan vakuutena oleva pantti panttausehtojen mukaan tai muuten muutettiin rahaksi. Sanottujen ehtojen erityisten erääntymisperusteiden mukaan velallisen oli, jos velasta annettua vakuutta ei enää voitu katsoa riittäväksi tai jos havaittiin, että velan tai sen koron sopimuksen mukainen suorittaminen vaarantui, määräajassa ja pankin määräämällä tavalla lisättävä vakuutta tai lyhennettävä velkaa uhalla, että pankki muutoin saattoi pitää velkaa määräajan päättyessä erääntyneenä.
Pankki on kirjeellään 26.3.1990 velalliselle ja takaajille kehottanut näitä viipymättä maksamaan 15.1.1990 erääntyneet koron, lyhennyksen, viivästyskoron sekä muut kulut. Kirjeessään pankki on ilmoittanut: "Ellemme ole saaneet suoritusta viikon kuluessa, harkitsemme lainan katsomista kokonaisuudessaan erääntyneeksi ja ryhdymme oikeudellisiin toimiin saatavamme perimiseksi. Tällöin tulevat maksettavaksenne lisäksi perimiskulut. Perinnän tulee hoitamaan Tietoperintä Oy. Samansisältöiset maksukehotukset olemme lähettäneet kaikille maksuvelvollisille". Tietoperintä Oy:n kirjeessä 6.7.1990 velallista ja takaajia on kehotettu suorittamaan velan koko pääoma sekä korot, perimiskulut ja muistutuskulut eräpäivän ollessa 14.7.1990. Kirjeeseen on liitetty tilillepanokortti. Kirjeessä on myös todettu, että maksun laiminlyönti aiheutti oikeudellisia toimenpiteitä.
Korkein oikeus toteaa, että pankki ja sen lukuun perintää hoitanut Tietoperintä Oy ovat edellä kerrotuilla kirjeillään osoittaneet pankin tahtovan käyttää hyväkseen yleisten velkakirjaehtojen antamaa mahdollisuutta velan välittömään irtisanomiseen.
Kirjeessä 6.7.1990 ei velalliselle eikä takaajille ole ilmoitettu, millä yleisten velkakirjaehtojen perusteilla velka oli irtisanottu erääntymään maksettavaksi 14.7.1990. Takaajat eivät ole myöskään olleet velvollisia ottamaan siitä selvää. Näin ollen se seikka, että velallinen oli 6.7.1990 suorittanut pankille myöhässä olleen lyhennyksen, ei ole poistanut velan irtisanomisilmoituksen oikeusvaikutuksia takaajiin nähden. Tietoperintä Oy:n 6.7.1990 päivätty irtisanomiskirje, jota ei ole samanaikaisesti tapahtuneesta velallisen lyhennyssuorituksesta huolimatta peruutettu, on siten eräännyttänyt velan takaajiin nähden. Takausasetuksen 4 §:ssä säädetty vanhentumisaika on alkanut kulua takaajien hyväksi irtisanomiskirjeessä ilmoitetusta erääntymispäivästä 14.7.1990 alkaen.
Koska lainhakua koskevat välipäätökset on annettu tiedoksi A:lle ja B:lle vasta 20.9.1991 ja 22.10.1991 eli myöhemmin kuin vuoden kuluessa velan erääntymispäivästä, A ja B ovat takausasetuksen 4 §:n nojalla vapautuneet takausvastuustaan.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomio ja kihlakunnanoikeuden päätös sekä lääninhallituksen päätös takaisinsaannin kohteena olevalta osalta kumotaan. A ja B vapautetaan sanottuihin ratkaisuihin perustuvasta maksuvelvollisuudestaan Postipankki Oy:lle.
Postipankki Oy velvoitetaan korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut jutussa 6 000 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.
Valtion varoista maksetaan varatuomari X:lle, jonka Karstulan kihlakunnanoikeus myöntäessään A:lle maksuttoman oikeudenkäynnin on määrännyt hänen oikeudenkäyntiavustajakseen, palkkioksi 1 000 markkaa. Postipankki Oy velvoitetaan korvaamaan valtiolle sanottu palkkio sekä myös jutussa aikaisemmin valtion varoista maksetut avustajanpalkkiot ja kulujen korvaukset 4 700 markkaa eli siis yhteensä 5 700 markkaa.
Postipankki Oy:n vaatimus kulujensa korvaamisesta Korkeimmassa oikeudessa hylätään.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Paasikoski, Taipale, Sevon, Möller ja Lehtimaja