18.12.1992

Kanne Kuhmon kihlakunnanoikeudessa

A on B:lle 6.2.1989 tiedoksi annetun haasteen nojalla lausunut, että hän oli tyttärensä C:n valtuuttamana 25.4.1979 päivätyllä lahjakirjalla lahjoittanut Kuhmon kaupungin Saunajärven kylässä olevan Nivaniemen tilan RN:o 34:1 ja siihen liitetyn, metsähallitukselta 13.10.1977 ostetun määräalan pojalleen B:lle. Lahjoitukseen oli ryhdytty sen vuoksi, että C oli tuolloin hakemassa valtion aravalainaa asumista varten eikä voinut omistaa kiinteää omaisuutta täyttääkseen lainansaannin ehdot. Luovutukselle oli sovittu ehdoiksi, että B sitoutui myymään heti tilan täydestä hinnasta, kun tilan tosiasiallinen omistaja eli A ei enää kyennyt pitämään tilaa, ja että saatu kauppahinta tuli kokonaisuudessaan hänelle.

C oli puolestaan ostanut tilan ja määräalan A:n varoilla ja tämän lukuun. Tila oli hankittu muodollisesti C:n nimiin, koska A oli luullut, ettei hän Englannissa asuvana voinut omistaa kiinteää omaisuutta Suomessa. Tämän vuoksi myös lahjakirja oli tehty B:lle. B, joka oli ollut tietoinen kaikista näistä järjestelyistä, oli sittemmin kieltäytynyt myymästä tilaa ja vedonnut omistusoikeuteensa.

B oli lahjoituksessa käyttänyt hyväkseen A:n ja C:n pulaa ja ymmärtämättömyyttä. Hän oli ollut tietoinen olosuhteista, joissa lahjoitus oli tehty. Sen vuoksi hänen oli kunnian vastaista ja arvotonta vedota tuohon oikeustoimeen.

Kerrotuilla perusteilla A on vaatinut, että lahjoitus julistetaan pätemättömäksi ja puretaan varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 31 ja 33 §:n nojalla sekä että B velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.

Lisäksi A on katsonut, että hänen oikeudelle jättämänsä C:n antama, asianajovaltakirjaksi otsikoitu asiakirja tuki hänen kannettaan. Tuossa asiakirjassa C oli valtuuttanut A:n asiamiehen esiintymään puolestaan kihlakunnanoikeudessa ja uudistanut asiassa oikeudessa aikaisemmin esittämänsä.

C:tä oli ennen valtakirjan oikeudelle antamista kuultu kihlakunnanoikeudessa kuultavan ominaisuudessa. Tuolloin C oli kertonut, että tilan ostoon tarkoitetut rahat olivat olleet A:n rahoja. B:tä oli pyydetty mukaan järjestelyihin, jotta C olisi saanut aravarahoituksen. C oli myös toistanut aikaisemmin antamansa poliisikuulustelukertomuksen, jossa hän oli kertonut, että tilan kauppakirja oli tehty hänen nimiinsä, vaikka A oli tilan omistaja. Tilan lahjoituksen yhteydessä oli sovittu yhteisesti, että tila oli edelleen A:n omistama.

B:n vastaus

B on vastustanut kannetta ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen. Kanne tuli jättää tutkimatta tai joka tapauksessa hylätä. Koska C oli ollut lahjoittajana kiinteistön luovutuksessa, ei A:lla ollut asiassa puhevaltaa.

Kihlakunnanoikeuden päätös 28.9.1989

Jutussa esitetyn todistelun perusteella oli selvitetty, että Nivaniemen tila ja siihen liitetty määräala oli ostettu 1.8.1974 A:n varoilla C:n nimiin. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on katsonut, että A:lla oli puhevalta jutussa.

C oli 1.8.1974 45 000 markalla ostanut Nivaniemen tilan isänsä A:n varoilla mutta omiin nimiinsä. Lainhuudon tilaan C oli saanut 25.7.1975. Syynä menettelyyn oli ollut A:n virheellinen käsitys siitä, ettei hän pysyvästi Englannissa asuvana Suomen kansalaisena voinut hankkia nimiinsä kiinteää omaisuutta Suomesta.

Vuonna 1979 C:n tarkoituksena oli ollut ostaa aravalainoitettu asunto-osake. Kun tuolloin oli selvinnyt, että kiinteän omaisuuden omistaminen oli esteenä aravalainan saamiselle, C:n, A:n ja B:n kesken oli sovittu sellaisesta menettelystä, että C lahjoitti tilan ja siihen 13.10.1977 metsähallitukselta ostetun määräalan B:lle.

A:lle, B:lle ja C:lle oli tullut selväksi, että lahjoitus oli nimellinen ja että todellisena omistajana oli tilan kaupan alunperin rahoittanut A. A oli edustanut C:tä 25.4.1979 tehdyssä lahjoituksessa, jolla Nivaniemen tila ja määräala olivat siirtyneet B:lle. B oli hakenut ja saanut lainhuudon tilaan 5.5.1980.

B oli tiennyt, että lahjoitus oli ollut näennäinen eikä todellisuudessa ollut ollut myöskään lahjoitustarkoitusta ja että tilan todellinen omistaja oli ollut A. Näin ollen lahjoitus oli tehty sellaisissa olosuhteissa, että B:n oli kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen. Kun B oli ollut tietoinen näistä olosuhteista eikä hänellä siten ollut sellaista saantoa, johon hän saattoi perustaa tilan ja siihen kuuluvan määräalan omistusoikeuden, kihlakunnanoikeus on julistanut pätemättömäksi lahjoituksen, joka oli tehty 25.4.1979 C:n ja B:n välillä ja johon lahjoitukseen kuului Nivaniemen tila ja siihen 13.10.1977 metsähallitukselta ostettu määräala.

B on velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 12 000 markalla.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös 31.12.1991

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi B oli valittamalla saattanut asian, on päätöksessään lausunut, että A oli ajanut kannetta B:tä vastaan vaatien, että C:n B:lle tekemä Nivaniemen tilan ja siihen ostetun määräalan lahjoitus julistettaisiin pätemättömäksi. Nivaniemen tilan ja määräalan oli omistanut C, jolle myös oli myönnetty tilaan lainhuuto. A:lla ei ollut puhevaltaa C:n ja B:n keskenään tekemän kysymyksessä olevan oikeustoimen suhteen. Hovioikeus on sen vuoksi kumonnut kihlakunnanoikeuden päätöksen, jättänyt A:n kanteen tutkimatta ja velvoittanut hänet suorittamaan B:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista jutussa 11 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 31.12.1991 lukien.

Perustelut

A ei ole lainhuudon mukaan eikä saantokirjan perusteella Nivaniemen tilan eikä määräalan omistaja. Hän ei kanteessaan vaadi vahvistettavaksi, että hän on tilan ja määräalan omistaja, eikä myöskään C:n saannon julistamista pätemättömäksi. Näin ollen hänellä ei ole puhevaltaa C:n tilan ja määräalan omistajana B:lle tekemän lahjoituksen julistamisesta pätemättömäksi.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

A velvoitetaan suorittamaan B:lle korvaukseksi vastauskuluista Korkeimmassa oikeudessa 1 100 markkaa 16 prosentin korkoineen tämän päätöksen antopäivästä lukien.