18.11.1992

Oulun raastuvanoikeuden päätös 22.4.1988

Raastuvanoikeus on Pizzeria B Ky:n ja B:n Oulun läänin Kauppiaat ja Yrittäjät ry:tä ja A:ta vastaan ajamasta kanteesta lausunut selvitetyksi, että yhdistyksen tilitoimiston tehtävänä oli ollut sen ja kommandiittiyhtiön välisen sopimuksen nojalla huolehtia kommandiittiyhtiön kirjanpidosta ja veroilmoitusten laadinnasta.

Vuosien 1980-1984 kirjanpito oli ollut virheellistä ainakin siten, että samoja laskuja oli kirjattu kuluiksi kahteen tai useampaan kertaan, tilitapahtumia oli kirjattu väärälle tilille, kirjanpitoon oli kirjattu toisen yrityksen menoja sekä vähennyskelvottomia menoja. Näistä virheellisyyksistä johtuen jälkiverotuksessa oli sanotuilta vuosilta maksuunpantu jälkiveroja ja maksuja korotuksineen ja viivästyskorkoineen kommandiittiyhtiölle 731 035,65 markkaa sekä lisäksi liikevaihtoveroja 63 913 markkaa ja B:lle 20 597,10 markkaa.

Kommandiittiyhtiö ja yhdistys olivat olleet yksimielisiä siitä, että jälkiverotus oli aiheutunut edellä mainituista kirjanpidon virheellisyyksistä. Sen sijaan yhdistys oli katsonut, että virheet kahta sen yksilöimää poikkeusta lukuunottamatta olivat aiheutuneet kommandiittiyhtiön ja B:n omasta tuottamuksesta.

Raastuvanoikeus on katsonut, että yhdistyksen hyväksyttyä väitteen siitä, että kommandiittiyhtiölle ja B:lle oli kirjanpidon virheellisyyksien johdosta aiheutunut vahinkoa, olisi sen, koska sen ja kommandiittiyhtiön välillä oli sopimussuhde, vastuusta vapautuakseen ollut näytettävä, että vahingon syynä ei ollut ollut sen tuottamus.

Jutussa kuullut todistajat olivat yleisenä arvionaan esittäneet kirjanpidon laadusta muun muassa, että kirjanpito ei ollut vastannut hyvää tasoa ja että kirjanpito oli ollut huolimatonta kirjanpitoa, jota ei ollut jälkikäteen tarkastettu. Yhdistys ei ollut väittänytkään edellyttäneensä B:ltä kirjanpitoon liittyvien asioiden ymmärtämistä ja yhdistys oli mainostanut tilitoimistoa "palvelevana tilitoimistona". Kirjanpitotehtävistä tilitoimistossa huolehtinut A oli kertonut, että hän ei ollut antanut B:lle ohjeita. Yhdistys ei ollut muutoinkaan esittänyt selvitystä B:n ohjauksesta. A:n kertomuksesta oli ilmennyt lisäksi, että hänen ja ainakin joidenkin muiden tilitoimiston työntekijöiden tiedossa oli ollut, että tositteita oli tullut kirjatuksi useampaan kertaan ja että laskujen ja laskuyhdistelmien päivämääristä olisi ollut havaittavissa, että tilitoimistolle toimitetut laskut olivat sisältyneet jo kirjattuun yhdistelmään. A oli myös kertonut tehneensä virheelliseksi käsittämiään kirjauksia B:n vaatimuksesta.

Raastuvanoikeus on todennut, mitä tulee Oy Alko Ab:n ja Kesko Oy:n laskutusmenettelyyn, että molemmat olivat valtakunnallisia liikeyrityksiä, joiden laskutusmenettelyn selvittäminen, mikäli se ei olisi ollut tilitoimiston tiedossa jo entuudestaan, siihenkin nähden, että menettelyn tunteminen suurella todennäköisyydellä oli tarpeen myös tilitoimiston muiden asiakkaiden kirjanpitoa varten, oli kohtuudella tilitoimistolta edellytettävissä.

Asiassa kuultu todistaja oli kertonut, että helpoimmin havaittavia virheellisyyksiä olivat olleet eri liikkeiden laskujen sekoittaminen ja että sekaannus oli ollut havaittavissa suoraan tositteista. Todistaja oli lisäksi kertonut, että käytäntö arvokkaampien taulujen kirjausten osalta oli täysin vakiintunut.

A, joka oli laatinut myös kommandiittiyhtiön veroilmoituksia, oli kertonut, että yrittäjät yleensä olivat ottaneet nyt puheena olevan kaltaisissa tilanteissa ruokaedun.

Asiassa kuultu toinen todistaja oli esittänyt käsityksenään, että kirjaukset olisi tullut suorittaa asianmukaisesti, noudattamatta asiakkaan mahdollisia perusteettomia vaatimuksia.

Raastuvanoikeus on katsonut, että yhdistys ei ollut näyttänyt, että B tositemateriaalia toimittaessaan olisi toiminut olennaisesti huolimattomammin kuin muut hänen asemassaan olevat tilitoimiston asiakkaat. Kirjanpitoaineiston selvittämisen ehkä vaatima tavanomaista suurempi työmäärä ei ollut sellainen seikka, jonka perusteella kirjanpidosta vaadittavasta tasosta olisi voitu poiketa ja että mikäli kirjanpito oli käynyt ilmeisen virheelliseksi, kuten nyt oli ollut asian laita, kirjauksia ei olisi tullut ennen korjausten suorittamista jatkaa.

Edellä olevaan nähden raastuvanoikeus on katsonut, että yhdistys ei ollut näyttänyt, että kommandiittiyhtiön ja B:n vahinko olisi aiheutunut jostakin muusta syystä kuin sen tuottamuksesta.

Mitä tulee aiheutetun vahingon määrään, raastuvanoikeus on katsonut, että kommandiittiyhtiölle ja B:lle virheellisen kirjanpidon johdosta verottamatta jääneistä tuloista jälkiverotuksessa määrätty varsinainen vero ei ollut sellainen vahinko, joka voisi olla korvausvelvollisuuden kohteena. Asiassa kuultu todistaja oli määritellyt vahingon lähtien virheellisen kirjanpidon osoittamasta tulosta ja lisäten siihen vuosittain jälkiverotuksessa verotetut tulot kullekin vuodelle sekä vähentäen tämän jälkeen elinkeinoverolain sallimat vähennykset, joita kommandiittiyhtiö ei ollut voinut käyttää hyväkseen aikanaan säännönmukaisessa verotuksessa. Tällä tavoin saadun verotettavan tulon perusteella oli kunkin vuoden verotaulukosta laskettu maksettava vero, jota oli verrattu jälkiverotuksen määrään. Yhdistys oli hyväksynyt tämän arviointitavan periaatteeltaan. Edellä olevaan nähden raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että yhdistys oli aiheuttanut vahinkoa haitallisten veroseuraamusten muodossa kommandiittiyhtiölle yhteensä 350 353 markkaa ja B:lle 4 188 markkaa.

Raastuvanoikeus on vielä katsonut selvitetyksi, että virheellisen kirjanpidon aikaansaaman jälkiverotuksen johdosta kommandiittiyhtiölle oli aiheutunut asianajo-, kiinnitys- ja rahoituskuluja yhteensä 51 273 markkaa. Kommandiittiyhtiön maksettavaksi oli kuitenkin samalla pantu huomattava sellainen vero, joka ei ollut ollut sille aiheutettua vahinkoa. Kommandiittiyhtiö ei ollut näyttänyt, ettei näitä kuluja ainakin osaksi olisi aiheutunut sille yhdistyksen aiheuttamasta vahingosta riippumatta. Selvityksen puuttuessa ja ottaen huomioon, että kiinnitetyt haltijavelkakirjat olivat tarvittaessa uudelleen käytettävissä, minkä johdosta niillä oli varallisuusarvoa sinänsä, raastuvanoikeus on arvioinut, että kommandiittiyhtiölle edellä mainituista kustannuksista korvattava vahinko on 25 000 markkaa.

A:n kirjanpitotehtäviä suorittaessaan tekemät virheet ja laiminlyönnit eivät olleet vähäisiä. Tämän johdosta A vastasi vahingosta kommandiittiyhtiölle ja B:lle yhteisvastuullisesti yhdistyksen kanssa, hänen vastuunsa ollessa kuitenkin yhdistyksen työntekijänä toissijaista.

Mitä tuli esitettyihin sovitteluvaatimuksiin, raastuvanoikeus on katsonut, että tositeaineiston arvioinnin lähtökohdaksi oli otettava, että sitä oli ollut käsittelemässä julkisesti maksullisia palveluksia tarjoava yhdistyksen omistama, laajan asiakaspiirin omaava tilitoimisto. Tositeaineiston ei ollut näytetty olleen siten harhaanjohtavaa tai epäselvää, ettei se olisi ollut kohtuudella selvitettävissä. Sellaisten seikkojen olemassaoloa, jotka eivät olisi olleet yhdistyksen huomioon otettavissa, ei ollut selvitetty. B:n ei ollut näytetty sillä tavoin antaneen virheellisiä ohjeita tai määräyksiä tositteiden käsittelystä, että vahingon voitaisiin katsoa johtuneen osaksikaan hänen tuottamuksestaan. Muussakaan suhteessa yhdistys ei ollut näyttänyt B:n tuottamuksen olemassaoloa. Veronkorotuksen suuruus oli verolautakunnan harkittavissa. Yhdistys ei ollut näyttänyt tai saattanut edes todennäköiseksi, että verolautakunta olisi ylittänyt tämän harkintavaltansa tai että verotuksessa olisi tapahtunut muutakaan virhettä. Näin ollen sillä seikalla, oliko verotuksesta valitettu vaiko ei, ei ollut merkitystä sovittelun kannalta. Aihetta korvauksen sovittelemiseksi ei siten ollut miltään osin esitetty.

Sen vuoksi raastuvanoikeus on velvoittanut yhdistyksen ja A:n yhteisvastuullisesti suorittamaan kommandiittiyhtiölle vahingonkorvauksena haitallisista veroseuraamuksista 350 353 markkaa sekä näiden aiheuttamista kuluista 25 000 markkaa eli yhteensä 375 353 markkaa, joista kuitenkin oli vähennettävä jo suoritetuksi hyväksytyt 1 000 markkaa, 16 prosentin korkoineen 30.6.1987 lukien, kuitenkin siten, että A:n tuli vastata tästä korosta ainoastaan 18.11.1987 lukien, sekä B:lle haitallisista veroseuraamuksista 4 188 markkaa 16 prosentin korkoineen 30.6.1987 lukien, tältäkin osin siten, että A:n on vastattava tästä korosta ainoastaan 18.11.1987 lukien. Korvaukset voitiin kuitenkin periä A:lta ainoastaan sikäli, kun niitä ei saatu yhdistykseltä perityksi. Yhdistys ja A on lisäksi velvoitettu korvaamaan kommandiittiyhtiön ja B:n oikeudenkäyntikulut yhteisesti 27 055 markalla 16 prosentin korkoineen 22.4.1988 lukien.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 5.7.1990

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi muun muassa yhdistys ja A olivat saattaneet jutun, ei ole muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä muutoin kuin että A:n kommandiittiyhtiölle ja B:lle maksettavaksi tuomittu korvaus oikeudenkäyntikuluista raastuvanoikeudessa on alennettu 13 360 markaksi, mikä A:n oli suoritettava yhteisvastuullisesti yhdistyksen kanssa raastuvanoikeuden tuomitsemine korkoineen. Loppuosa tuomituista oikeudenkäyntikuluista jäi yhdistyksen yksin suoritettavaksi.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 18.11.1992