27.10.1992

Kanne Suomussalmen kihlakunnanoikeudessa

Valtiokonttori on Energiasampo Oy:n konkurssipesälle 12.4.1989 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että Energiasampo Oy oli saanut teknologian kehittämiskeskuksen 15.9.1986 tekemän päätöksen nojalla valtiokonttorilta 17.11.1986 päivättyä velkakirjaa vastaan valtion varoista 300 000 markan määräisen tuotekehityslainan. Lainalla ei ollut vakuutta. Lainan korko oli kolme prosenttiyksikköä alempi kuin kulloinkin voimassa ollut Suomen Pankin peruskorko.

Yhtiö oli 19.11.1986 nostanut lainan ensimmäisen erän 200 000 markkaa. Lainaehdoissa oli sovittu, että valtiokonttori suoritti lainan loppuosan teknologian kehittämiskeskuksen kirjallisen luvan perusteella. Yhtiö oli 25.5.1987 päivätyssä kirjeessään pyytänyt, että kehittämiskeskus antaisi valtiokonttorille luvan maksaa lainan loppuosan 100 000 markkaa. Yhtiö oli salannut, että Oulun lääninverovirasto oli 14.4.1987 Suomussalmen kihlakunnanoikeudelle jättämässään hakemuksessa vaatinut yhtiön asettamista konkurssiin. Yhtiö olikin tämän hakemuksen perusteella 11.6.1987 asetettu konkurssiin. Yhtiön konkurssi oli alkanut hakemuksen jättöpäivänä 14.4.1987. Kehittämiskeskus oli yhtiön konkurssiuhasta tietämättä 2.6.1987 päivätyssä kirjeessä antanut valtiokonttorille yhtiön pyytämän luvan. Valtiokonttori oli tietämättömänä yhtiön asettamisesta konkurssiin 12.6.1987 maksanut lainan loppuosan 100 000 markkaa yhtiön tilille.

Alkuperäinen velkasuhde oli ollut yhtiön ja valtiokonttorin välillä eikä konkurssipesän ja valtiokonttorin välillä. Valtiokonttori oli suorittanut 100 000 markkaa erehdyksessä ja perusteetta konkurssipesälle, eivätkä varat kuuluneet konkurssipesään. Valtiokonttori oli useita kertoja pyytänyt konkurssipesän hallintoa palauttamaan mainitut 100 000 markkaa korkoineen valtiokonttorille, mihin ei ollut suostuttu.

Tämän vuoksi valtiokonttori on vaatinut, että konkurssipesä velvoitetaan suorittamaan sille 100 000 markkaa ja korkoa tuolle määrälle 4 prosenttia ajalta 19.6.1987 -15.5.1988, 5 prosenttia ajalta 16.5. - 31.12.1988, 4,5 prosenttia ajalta 1.1. - 11.4.1989 ja 16 prosenttia 12.4.1989 alkaen sekä korvaamaan valtiokonttorin oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Konkurssipesän vastaus

Konkurssipesä on vastustanut kannetta ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen. Konkurssipesä on lausunut muun muassa, että yhtiön konkurssi oli alkanut myöhään iltapäivällä 11.6.1987, jolloin yhtiö oli asetettu konkurssiin, ja että lainan loppuosa 100 000 markkaa oli suoritettu yhtiön tilille 12.6.1987. Päätös lainan myöntämisestä ja sen loppuosan maksatuksesta oli kuitenkin tehty ennen konkurssin alkamista. Koska valtiokonttorin vaatiman saatavan peruste oli syntynyt ennen konkurssin alkamista, valtiokonttorin olisi pitänyt valvoa saatavansa yhtiön konkurssissa, mitä se kuitenkaan ei ollut tehnyt. Valtiokonttori oli siten menettänyt mahdollisuutensa saada osuutensa pesän varoista. Yhtiön asettaminen konkurssiin oli ollut yllätys yhtiöllekin eikä se ollut pyytäessään lainan loppuosan maksamista antanut virheellisiä tietoja eikä erehdyttänyt valtiokonttoria suoritukseen.

Kihlakunnanoikeuden päätös 13.9.1989

Kihlakunnanoikeus on lausunut, että teknologian kehittämiskeskus oli 15.9.1986 myöntänyt yhtiölle 300 000 markan tuotekehityslainan valtion menoarvion siirtomäärärahasta. Tämän jälkeen kehittämiskeskus ja yhtiö olivat tehneet tuotekehityslainasopimuksen, joka oli allekirjoitettu kehittämiskeskuksen puolesta 24.9.1986 ja yhtiön puolesta 8.10.1986. Sopimuksessa oli määritelty muun ohella kehitystyön aihe, tutkimussuunnitelma, kustannusarvio, valtion osuus rahoituksesta ja tutkimustyön vastuullinen johtaja. Sopimukseen oli liitetty kehitystyön tutkimussuunnitelma aikatauluineen, kustannusarvio sekä kehittämiskeskuksen tuotekehitysavustusten ja -lainojen yleiset ehdot. Kehittämiskeskus oli 28.10.1986 valtiokonttoriin saapuneessa kirjeessä ilmoittanut, että yhtiölle oli myönnetty 300 000 markan tuotekehityslaina. Kirjeessä oli myös mainittu lainan ehdot.

Yhtiön puolesta oli marraskuussa 1986 allekirjoitettu lainaa koskeva valtiokonttorin toimittama velkakirja, jonka ehdoissa todettiin valtiokonttorin suorittavan lainaerät kehittämiskeskuksen kirjallisen luvan perusteella. Velkakirjassa määriteltiin lisäksi ne tilanteet, jolloin kehittämiskeskuksella ja valtiokonttorilla oli oikeus irtisanoa laina heti takaisin maksettavaksi. Tuotekehityslainasopimukseen sisältyneen lainan nostosuunnitelman mukaan lainasta tuli maksaa 200 000 markkaa heti sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ja 100 000 markkaa loppuraporttia vastaan. Lainasta oli 200 000 markkaa määrätty maksettavaksi 18.11.1986.

Yhtiön toimitusjohtaja oli 25.5.1987 päivätyssä ja seuraavana päivänä kehittämiskeskukseen saapuneessa kirjeessä pyytänyt lainan loppuosan maksamista. Kirjeeseen oli liitetty 25.5.1987 päivätty väliraportti. Kirjeen perusteella kehittämiskeskus oli 2.6.1987 päivätyssä ja 5.6.1987 valtiokonttoriin saapuneessa kirjeessä pyytänyt, että valtiokonttori maksaisi yhtiölle lainan loppuosan 100 000 markkaa. Valtiokonttori oli 11.6.1987 määrännyt pyydetyt 100 000 markkaa maksettavaksi. Maksu oli 12.6.1987 suoritettu valtiokonttorin telex-sanoman nojalla ja samana päivänä kirjattu yhtiön tilille.

Oulun lääninverovirasto oli 12.5.1987, oikeastaan 14.4.1987, Kuusamon tuomiokunnan kansliaan jättämässään hakemuksessa pyytänyt yhtiön asettamista konkurssiin. Suomussalmen kihlakunnanoikeus oli velallisen jatkokuulustelussa 11.6.1987 asettanut yhtiön konkurssiin. Velallisen edustaja ei ollut ollut läsnä mainitussa käsittelyssä.

Kihlakunnanoikeus on katsonut, että kehittämiskeskus oli sille toimitetun selvityksen nojalla määrännyt 100 000 markan osalta maksatuksen toimeenpantavaksi 2.6.1987. Tämän päätöksen ja 2.6.1987 valtiokonttorille toimitetun maksatuspyynnön oli katsottava perustuneen lainan myöntämisen yhteydessä määriteltyihin nosto-ohjelmaan ja maksatusperusteisiin. Se, ettei kehittämiskeskuksella eikä valtiokonttorilla ollut ollut tietoa yhtiön konkurssiin asettamiseen tähtäävästä hakemuksesta, ei voinut tehdä maksatusmääräystä ja sen nojalla valtiokonttorin tekemää maksatusta sillä tavalla pätemättömäksi, että valtiokonttori voisi vedota konkurssipesään nähden tuohon pätemättömyyteen ja että suoritetut 100 000 markkaa voitaisiin saada takaisin konkurssiin menneen yhtiön varallisuudesta ilman konkurssissa suoritettua valvontaa. Yhtiölle oli lainan maksatuksesta vastaavan viranomaisen päätöksen nojalla syntynyt oikeus lainan loppuosaan ennen konkurssiin asettamista. Kun myös valtiokonttorin varsinainen maksatuspäätös oli tehty konkurssiin asettamispäivänä eikä lainan tilille merkitsemisen ajankohdalla ollut merkitystä, kihlakunnanoikeus on konkurssisäännön 45 §:n nojalla katsonut, että kanteessa mainitut 100 000 markkaa kuuluivat yhtiön konkurssiin luovutettuihin varoihin.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut valtiokonttorin suorittamaan konkurssipesälle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 10 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 13.9.1989 lukien.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 19.6.1991

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi valtiokonttori oli valittamalla saattanut jutun, on lausunut, että teknologian kehittämiskeskus/valtiokonttori oli ennen yhtiön 11.6.1987 tapahtunutta konkurssiin asettamista 15.9.1986 sitoutunut antamaan yhtiölle velaksi 300 000 markan tuotekehityslainan. Kehittämiskeskus oli yhtiön 25.5.1987 tekemän hakemuksen ja kehitystyön sen hetkisen selvityksen perusteella 2.6.1987 päivätyssä kirjeessä antanut luvan lainan viimeisen erän 100 000 markan maksamiseen. Valtiokonttori oli maksanut erän yhtiön tilille 12.6.1987 eli yhtiön konkurssiin asettamisen jälkeen.

Yhtiön olisi tullut pyytäessään lainaerän maksatusta ilmoittaa kehittämiskeskukselle/valtiokonttorille 14.4.1987 vireille tulleesta yhtiöön kohdistuneesta konkurssihakemuksesta. Laiminlyödessään tämän yhtiö ei ollut menetellyt sopimuspuoltaan kohtaan kunniallisesti ja rehellisesti. Kehittämiskeskus/valtiokonttori oli ollut tietämätön yhtiön konkurssiuhasta. Tuotekehityslainan ehtojen mukaan valtiokonttorilla olisi ollut oikeus sanoa laina irti, jos velallinen joutui konkurssiin. Valtiokonttori ei olisi konkurssista tietoisena maksanut lainaerää. Maksu oli näin ollen tapahtunut erehdyksessä ja yhtiön konkurssiin asettamisen jälkeen. Lainaerä ei siten kuulunut konkurssipesän varoihin ja konkurssipesä oli velvollinen maksamaan perusteetta saamansa rahamäärän takaisin.

Tämän vuoksi hovioikeus on, kumoten kihlakunnanoikeuden päätöksen ja hyväksyen kanteen, velvoittanut Energiasampo Oy:n konkurssipesän maksamaan valtiokonttorille 100 000 markkaa 4 prosentin korkoineen ajalta 19.6.1987 -15.5.1988, 5 prosentin korkoineen ajalta 16.5. -31.12.1988, 4,5 prosentin korkoineen ajalta 1.1. -11.4.1989 ja 16 prosentin korkoineen 12.4.1989 alkaen sekä korvaamaan valtiokonttorin oikeudenkäyntikulut jutussa 12 000 markalla 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Perustelut

Luotonannossa on edellytyksenä, että luotonsaaja kykenee maksamaan saamansa luoton takaisin. Kun luotonsaaja asetetaan konkurssiin, tämä edellytys raukeaa eikä luotonantaja ole velvollinen täyttämään sitoumustaan antaa luottoa.

Yhtiö on 11.6.1987 asetettu konkurssiin. Valtiokonttorin ja yhtiön välistä velkasuhdetta määränneeseen velkakirjaan tehdyn merkinnän mukaan valtiokonttori on samana päivänä päättänyt, että lainan loppuosa 100 000 markkaa maksetaan yhtiölle. Esitetyn selvityksen mukaan valtiokonttori on tietämättömänä yhtiön konkurssista maksanut loppuosan 12.6.1987, jolloin maksamiseen käytetyt varat ovat siirtyneet valtiokonttorin määräysvallasta yhtiölle. Koska yhtiö tällöin on ollut konkurssissa, ei valtiokonttorilla ole ollut velvollisuutta lainan loppuosan suorittamiseen.

Tällä perusteella konkurssipesän on suoritettava lainan loppuosan maksamiseksi tarkoitetut 100 000 markkaa takaisin valtiokonttorille.

Ottaen huomioon yhtiölle konkurssin alkamisen jälkeen maksetun rahasuorituksen tarkoitus ja peruste konkurssipesän olisi pitänyt käsittää, ettei suoritus ole voinut kuulua konkurssiin luovutettuihin varoihin. Sen vuoksi konkurssipesä on velvollinen maksamaan tuottokorkoa perusteettomasti saatua rahasuoritusta tarkoittavalle palautusvelalleen. Kun valtiokonttori on tältä osalta vaatinut korkoa alhaisemman korkokannan mukaan kuin korkolain 3 §:n 2 momentissa on tarkoitettu ja myöhäisemmästä ajankohdasta kuin rahasuorituksen vastaanottopäivästä, tuottokoron määrä ja laskemisen alkamispäivä määräytyvät valtiokonttorin vaatimuksen mukaisesti. Näin ollen konkurssipesän on palautusvelalleen suoritettava korkoa hovioikeuden määräämällä tavalla siten, että koronmaksuvelvollisuus ajalta 19.6.1987 - 11.4.1989 tarkoittaa tuottokorkoa ja 12.4.1989 alkaen korkolain 4 §:n 1 momentissa säädettyä viivästyskorkoa.

Esittelijän mietintö

Esittelijäneuvos Kitunen: Korkein oikeus antanee seuraavan ratkaisun.

Perustelut

Luotonannossa on edellytyksenä, että luotonsaaja kykenee maksamaan saamansa luoton takaisin. Kun luotonsaaja asetetaan konkurssiin, tämä edellytys raukeaa eikä luotonantaja ole velvollinen täyttämään sitoumustaan antaa luottoa.

Yhtiö on 11.6.1987 asetettu konkurssiin. Valtiokonttorin ja yhtiön välistä velkasuhdetta määränneeseen velkakirjaan tehdyn merkinnän mukaan valtiokonttori on samana päivänä päättänyt, että lainan loppuosa 100 000 markkaa maksetaan yhtiölle. Esitetyn selvityksen mukaan valtiokonttori on tietämättömänä yhtiön konkurssista maksanut loppuosan 12.6.1987, jolloin maksamiseen käytetyt varat ovat siirtyneet valtiokonttorin määräysvallasta yhtiölle. Koska yhtiö tällöin on ollut konkurssissa, ei valtiokonttorilla ole ollut velvollisuutta lainan loppuosan suorittamiseen.

Tällä perusteella konkurssipesän on suoritettava lainan loppuosan maksamiseksi tarkoitetut 100 000 markkaa takaisin valtiokonttorille.

Kysymys on perusteettomasti saatua rahasuoritusta koskevasta palautusvelasta. Korkolaissa ei ole säädetty tällaiselle velalle ennen sen eräpäivää maksettavasta korosta. Suoritus on tullut konkurssipesän varoihin yhtiön ja valtiokonttorin välisen sopimuksen ja teknologian kehittämiskeskuksen yhtiön hakemuksesta ennen konkurssin alkamista antaman luvan nojalla. Tämän vuoksi konkurssipesä on voinut käsittää suorituksen kuuluvan konkurssiin luovutettuihin varoihin, vaikka suoritus onkin tapahtunut konkurssin alkamisen jälkeen. Näin ollen konkurssipesä ei ole velvollinen maksamaan palautusvelalle lainaehtojen mukaista tuottokorkoa, vaan ainoastaan korkolain mukaisen 16 prosentin viivästyskoron haasteen tiedoksiannosta lukien.

Kumpikaan asianosaisista ei ole voittanut kokonaan juttua Korkeimmassa oikeudessa. Tämän vuoksi asianosaiset saavat pitää Korkeimmassa oikeudessa olleet kulunsa vahinkonaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että Energiasampo Oy:n konkurssipesä vapautetaan velvollisuudesta suorittaa valtiokonttorille korkoa 100 000 markalle ajalta 19.6.1987 - 11.4.1989. Konkurssipesän on siten suoritettava valtiokonttorille hovioikeuden tuomiossa mainitut 100 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.4.1989 lukien. Oikeudenkäyntikuluvaatimukset hylätään.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Konkurssipesä velvoitetaan korvaamaan valtiokonttorin vastauskulut 1 500 markalla.