7.2.1992

Lunastustoimitus

Valtioneuvosto oli 31.5.1984 ja 30.5.1985 tekemillään päätöksillä antanut kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 5 §:n 1 momentin mukaisen luvan Kokemäen ja Huittisten kaupungeissa sekä Äetsän kunnassa sijaitsevien Puurijärven-Isosuon kansallispuistoalueen eräiden osien lunastamiseen valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin.

Toimituksessa, joka oli aloitettu 25.3.1986, on todettu, että lunastuksen kohteena olivat valtioneuvoston mainittujen päätösten liitekarttojen mukaiset alueet, joihin kuului muun muassa määräala A:n ja hänen myötäpuoliensa omistamasta Tessun tilasta RN:o 1:25 Kokemäen kaupungin Harolan kylässä.

A ja hänen myötäpuolensa ovat toimituksessa vaatineet korvausta, paitsi muusta, lunastettavalla määräalalla olleesta sora-alueesta noin 12.500 neliömetriltä 21 markan mukaan neliömetriltä yhteensä 262.500 markkaa korkoineen.

Valtio on vastustanut vaatimusta, koska alueella ei ollut maa-aineslain edellyttämää lupaa soran ottamiseen ja maaaineslain 3 § esti uusien soranottolupien myöntämisen.

Lunastustoimikunta on lunastuspäätöksessään 23.11.1988 todennut sora-alueiden osalta, että Kokemäen kaupungilta saadun tiedon mukaan Ronkansuon eteläosassa Ronkan-Kokemäen paikallistien 12804 ja varsinaisen suoalueen välissä oleville alueille, mihin puheena oleva alue Tessun tilasta kuului, ei ollut myönnetty maa-aineslaissa tarkoitettua ottolupaa millekään tilalle. Kokemäen kaupunginhallitus oli kokouksessaan 8.2.1988 yksimielisesti todennut, ettei lunastettavalle alueelle olisi ollut maa-aineslain 3 §:n rajoitukset huomioon ottaen mahdollista myöntää maaaineksen ottolupaa. Mainitulla perusteella lunastustoimikunta on katsonut, ettei puheena olevan alueen kohteenkorvausta voinut perustaa alueella mahdollisesti olevien soravarojen markkinoinnista saataviin tuottoihin.

Edelleen lunastustoimikunta on todennut, että maa-aineslain 4 §:n 2 momentin nojalla maa-ainesten ottolupa ei ollut tarpeen, jos aineksia otettiin omaa tai toisen tavanomaista kotitarvekäyttöä varten. Sen vuoksi soraalueita menettäville tiloille oli korvattava kotitarvekäyttöön verrattavan soranoton menetys.

Näillä ja toimituspöytäkirjasta tarkemmin ilmenevillä maapohjan ja puuston korvausta koskevilla perusteilla lunastustoimikunta on velvoittanut Suomen valtion suorittamaan Tessun tilalle RN:o 1:25 korvauksena maapohjasta 5.270 markkaa, puustosta 24.000 markkaa ja maa-aineslain 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun soranottomahdollisuuden menetyksestä 20.000 markkaa eli yhteensä 49.270 markkaa 6 prosentin korkoineen 25.3.1986 lukien sekä kustannusten korvauksena 1.400 markkaa.

Vaatimukset maaoikeudessa

A ja hänen myötäpuolensa ovat maaoikeudessa lausuneet, että Tessun tilasta RN:o 1:25 lunastettuun noin 2,22 hehtaarin kangasalueeseen sisältyi noin 1,25 hehtaarin suuruinen avaamaton sora-alue. Lunastustoimikunnan tehtävänä ei ollut tutkia maa-ainesluvan edellytyksiä, vaan määrätä käyvän hinnan mukainen täysi korvaus lunastetuista alueista. Puheena olevaa tapausta ei tullut ratkaista maa-aineslain nojalla, vaan kyse oli lunastuslain mukaisesta toimituksesta. A myötäpuolineen on vaatinut korvausta sora-alueesta lunastustoimituksessa esittämänsä mukaisesti 262.500 markkaa korkoineen ja korvausta kuolinpesän oikeudenkäyntikuluista.

Etelä-Suomen maaoikeuden päätös 12.4.1990

Maaoikeus on lausunut sorakorvausten osalta, että maaaineslaki oli tullut voimaan 1.1.1982, josta alkaen maaainesten ottamiselle oli pitänyt olla lupa. Tässä asiassa asianomaisia lupia ei ollut ollut. Lain 4 §:n 2 momentin mukaan lupa ei kuitenkaan ollut tarpeen, jos aineksia otettiin omaa tai toisen tavanomaista kotitarvekäyttöä varten. Lain säännösten johdosta maanomistaja oli lunastushankkeesta riippumatta menettänyt mahdollisuutensa käyttää aluetta muuhun maa-ainesten ottoon kuin laissa tarkoitettuun kotitarvekäyttöön.

Tämän lunastushankkeen johdosta alueen omistaja oli menettänyt mahdollisuutensa ottaa lunastetuilta alueilta maaaineksia kotitarvekäyttöä varten. Maaoikeus on todennut, että oman tai toisen tavanomaisen kotitarvekäytön osalta oli kysymys sen maa-ainesmäärän arvioimisesta, mikä vuosittain tilalla tarvittiin.

Huomioon ottaen tilalla olevan soramäärän ja maatilataloudessa kotitarvekäyttöön tarvittavana soramääränä 200-300 kuutiometriä vuodessa sekä soran hintana 3,50 markkaa kuutiometriltä ja pääomitusprosenttina viisi prosenttia, maaoikeus on katsonut, että lunastustoimikunnan määräämää korvausta oli pidettävä oikeana. Kotitarvekäyttöön sora olisi voitu ottaa niin, ettei siitä olisi aiheutunut kauniin maisemakuvan turmeltumista, luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista taikka huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa. Soran kotitarveottoalueille laskettu metsätalousarvo oli perustunut yksinomaan metsätalousarvoon eikä sora-arvoihin.

Mainituilla perusteilla maaoikeus on hylännyt A:n ja hänen myötäpuoltensa valituksen.

Perustelut

A:n ja hänen myötäpuoltensa korvausvaatimus tarkoittaa kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 30 §:n mukaista kohteenkorvausta. Lain 29 §:n 1 momentin mukaan lunastettavan omaisuuden omistajalla on oikeus saada täysi korvaus lunastuksen vuoksi aiheutuvista taloudellisista menetyksistä. Lunastuskorvaus on siis määrättävä sen mukaan, mitä luovuttaja menettää eikä sen mukaan, mitä lunastaja saa. Vuoden 1982 alussa voimaan tulleen maa-aineslain 4 §:n 1 momentin mukaan maa-ainesten ottamiseen on saatava lupa. Lain 4 §:n 2 momentin mukaan lupa ei kuitenkaan ole tarpeen, jos aineksia otetaan omaa tai toisen tavanomaista kotitarvekäyttöä varten. Ennen mainitun lain voimaantuloa maaainesten ottamista ei ole säännöksin rajoitettu tai estetty.

A ja hänen myötäpuolensa eivät siten maa-aineslain voimaantulon jälkeen ole ilman asianmukaista lupaa voineet ottaa maa-aineksia omistamaltaan Tessun tilalta RN:o 1:25 muuhun tarkoitukseen kuin tilan kotitarvekäyttöä varten.

Asiassa on selvitetty, ettei A:lla ja hänen myötäpuolillaan ole ollut edellä mainittua maa-ainesten ottamiseen vaadittavaa lupaa. Sen vuoksi ja kun A:lle ja hänen myötäpuolilleen on toimituksessa määrätty maksettavaksi korvaus soran kotitarvekäyttöä vastaavasta menetyksestä, heille ei puheena olevasta lunastamisesta ole tältä osin aiheutunut muuta taloudellista menetystä.

Tuomiolauselma

Maaoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.