28.9.1992

Virallisen syyttäjän vaatimukset

Kanneviskaali on hovioikeuteen 17.12.1990 antamassaan virkasyytekirjelmässä lausunut, että Lahden raastuvanoikeus oli oikeusneuvosmies A:n toimiessa oikeuden puheenjohtajana ja oikeusneuvosmies B:n sen jäsenenä:

1) 28.4.1987 tuomitessaan Vantaalta olevan C:n rangaistukseen liikenteen vaarantamisesta samalla velvoittanut hänet suorittamaan jutun asianomistajalle D:lle vahingonkorvaukseksi 1 300 markkaa ja oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi 500 markkaa, vaikka D oli esittänyt vaatimuksensa vasta edellä mainittuna päivänä pidetyssä jutun jatkokäsittelyssä, jossa C ei ollut ollut saapuvilla.

2) 28.4.1987 tuomitessaan Lahdesta olevan E:n rangaistukseen nuorena henkilönä tehdystä näpistyksestä samalla velvoittanut hänet suorittamaan jutun asianomistajalle F:lle vahingonkorvaukseksi yhteensä 215 markkaa 16 prosentin korkoineen 10.2.1987 lukien, vaikka F oli esittänyt vaatimuksensa vasta edellä mainittuna päivänä pidetyssä jutun jatkokäsittelyssä, jossa E ei ollut ollut saapuvilla.

3) 21.5.1987 tuomitessaan Artjärveltä olevat G:n ja H:n kummankin rangaistukseen jatketusta kolme varkauden yritystä käsittävästä rikoksesta samalla velvoittanut heidät yhteisvastuullisesti suorittamaan jutun asianomistajalle I:lle vahingonkorvaukseksi 700 markkaa ja oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi 300 markkaa, vaikka I oli esittänyt vaatimuksensa vasta edellä mainittuna päivänä pidetyssä jutun jatkokäsittelyssä, jossa G ja H eivät olleet olleet saapuvilla.

4) 2.6.1987 tuomitessaan Järvenpäästä olevan J:n rangaistukseen lievästä petoksesta samalla velvoittanut hänet valtionrautateiden samana päivänä pidetyssä jutun jatkokäsittelyssä asianomistajana tekemästä vaatimuksesta suorittamaan sille vahingonkorvaukseksi 20 markkaa 16 prosentin korkoineen 3.4.1987 lukien, vaikka J ei ollut ollut saapuvilla jutun ensi- tai jatkokäsittelyssä.

Tämän vuoksi kanneviskaali on vaatinut, että A ja B tuomitaan kumpikin rikoslain 40 luvun 11 §:n nojalla rangaistukseen neljästä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Vastaukset

Hovioikeuden varattua C:lle, E:lle, G:lle, H:lle ja J:lle tilaisuuden esittää mahdolliset vaatimukset asiassa he eivät ole antaneet lausumaa. A ja B ovat antaneet heiltä vaaditun vastauksen. Kanneviskaali on antanut häneltä pyydetyn lausunnon A:n ja B:n vastauksen johdosta.

Hovioikeuden päätös 15.10.1991

Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että A ja B ovat menetelleet virkasyytekirjelmässä kerrotuin tavoin.

Oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 8 §:n mukaan rikokseen perustuva yksityisoikeudellinen vaatimus saadaan esittää samassa yhteydessä kuin rikoksen johdosta vaaditaan rangaistusta tai menettämisseuraamusta. Mainitun kaaren 11 luvun 22 §:n 1 momentissa säädetään, että jos rikoksen perusteella tahdotaan tehdä vaatimus jotakuta vastaan, hänet on haastettava vastaamaan. Haaste ei kuitenkaan ole tarpeen, milloin tuomioistuimessa henkilökohtaisesti saapuvilla olevaa vastaan tehdään rikokseen perustuva vaatimus.

C, E, G, H ja J eivät kukaan ole olleet raastuvanoikeudessa saapuvilla henkilökohtaisesti eivätkä edes asiamiehen edustamina, kun heitä vastaan on esitetty rikokseen perustuvia yksityisoikeudellisia vaatimuksia samalla kun heille on rikoksen johdosta vaadittu rangaistusta. C, E, G, H ja J eivät siten ole saaneet tietoa heihin kohdistetuista korvausvaatimuksista eikä heillä ole ollut tilaisuutta vastata niihin.

A:n ja B:n menettelyyn on sovellettava 1.1.1990 voimaan tulleen rikoslain muuttamisesta annetun lain (792/89) 40 luvun 11 §:ä rikoksentekohetkellä voimassa ollutta lakia lievempänä.

A ja B ovat jättäessään varaamatta C:lle kohdassa 1, E:lle kohdassa 2, G:lle ja H:lle kohdassa 3 sekä J:lle kohdassa 4 tilaisuuden vastata heihin kohdistettuihin korvausvaatimuksiin kussakin kohdassa virkaansa toimittaessaan varomattomuudesta jättäneet täyttämättä virkavelvollisuutensa. Tekoja on kuitenkin huomioon ottaen niiden haitallisuus ja vahingollisuus sekä C:n, E:n, G:n, H:n ja J:n kunkin maksettaviksi tuomittujen korvausten määrä kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisinä.

Tämän vuoksi hovioikeus on hylännyt A:ta ja B:tä vastaan ajetun syytteen.

Perustelut

Oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 8 §:n mukaan rikokseen perustuva yksityisoikeudellinen vaatimus saadaan esittää samassa yhteydessä kuin rikoksen johdosta vaaditaan rangaistusta tai menettämisseuraamusta. Saman lain 11 luvun 22 §:n 1 momentin mukaan tällaisen vaatimuksen tutkimisen edellytyksenä on kuitenkin, että se, johon vaatimus kohdistetaan, haastetaan vastaamaan vaatimuksen johdosta tai että hän on henkilökohtaisesti tuomioistuimessa saapuvilla vaatimusta esitettäessä. Kuten hovioikeus on todennut, näin ei ole ollut asia kysymyksessä olevissa, raastuvanoikeuden ratkaisemissa neljässä jutussa. Sen vuoksi raastuvanoikeuden ei olisi pitänyt tutkia kanneviskaalin syytekirjelmän kohdista 1 - 4 ilmeneviä, C:tä, E:tä, G:tä, H:ta ja J:tä vastaan kohdistettuja korvausvaatimuksia. Tutkiessaan nämä vaatimukset vastoin mainittuja kanteen nostamistapoja ja jutun vireilletuloa koskevia ehdottomia säännöksiä A ja B ovat, ensinmainittu raastuvanoikeuden puheenjohtajana ja jälkimmäinen sen lainoppineena jäsenenä, virkatoiminnassaan varomattomuudesta jättäneet täyttämättä virkavelvollisuutensa.

A:n ja B:n tekoihin on sovellettava 1.1.1990 voimaan tulleen rikoslain muuttamisesta annetun lain (792/1989) 40 luvun 11 §:ää tekohetkellä voimassa ollutta lakia lievempänä. Heidän virheellinen menettelynsä on merkinnyt vastaajan oikeusturvaksi annettujen keskeisten oikeudenkäyntisäännösten sivuuttamista. Huomioon ottaen tästä johtuva haitallisuus ja vahingollisuus A:n ja B:n tekoja ei voida kokonaisuutena arvostellen pitää vähäisinä. Teot ovat saman rikoksen jatkamista.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan, A ja B tuomitaan kumpikin rikoslain 40 luvun 11 §:n (L 792/1989) ja 7 luvun 2 §:n (L 39/1889) nojalla 28.4., 21.5. ja 2.6.1987 tehdystä jatketusta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta varoitukseen.