22.9.1992

Kanne Turun raastuvanoikeudessa

B:n ja C:n konkurssipesät ovat Lihayhtymä Oy:lle 5.9.1989 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausuneet, että B ja C oli asetettu konkurssiin, B 22.2.1989 ja C 23.2.1989. Konkurssiin asettamishetkellä B ja C:n maatilan sikalassa oli ollut kasvatettavana lihotussikoja, jotka konkurssipesät olivat myyneet yhtiölle. Tilalta oli toimitettu yhtiölle teuraseläimiä 39 754,25 markan arvosta 8.3.1989, 72 254,67 markan arvosta 20.3.1989, 147 657,37 markan arvosta 23.3.1989 ja 135 460,87 markan arvosta 27.3.1989. Eläintilitykset olivat erääntyneet maksettaviksi 21 päivän kuluttua eläinten noutopäivästä.

Eläimet oli kasvatettu teuraspainoisiksi konkurssipesien toimesta ja niiden hankkimilla rehuilla. B oli hankkiessaan kasvatettavat porsaat suorittanut niiden ostohinnan kokonaisuudessaan yhtiölle.

Yhtiö oli kieltäytynyt suorittamasta eläintilityksiä konkurssipesille vetoamalla B:n kanssa tekemäänsä tuotantosopimukseen sisältyvään sikojen omistuksenpidätysehtoon. Sen mukaan yhtiön taattua B:lle myönnetyn eläinluoton omistusoikeus luottomäärällä ostettuihin eläimiin ja niistä kasvatettaviin teuraseläimiin kuului tuotantosopimuksen mukaan yhtiölle, kunnes luottosumma oli kokonaan maksettu, eikä tuottajalla ollut oikeutta myydä tai pantata eläimiä laina-aikana.

Koska porsaiden kauppahinta oli maksettu ja tuotantosopimukseen sisältyvä omistuksenpidätysehto loukkasi B ja C:n velkojia, omistuksenpidätysehto oli tehoton konkurssivelkojiin nähden ja siat tai niiden arvo kuuluivat konkurssipesiin.

Tämän vuoksi konkurssipesät ovat vaatineet, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan niille sikojen myyntihinta 394 880,46 markkaa ja 16 prosenttia viivästyskorkoa 39 507,55 markalle 29.3.1989, 72 254,67 markalle 10.4.1989, 147 657,37 markalle 13.4.1989 ja 135 460,87 markalle 17.4.1989 lukien. Lisäksi konkurssipesät ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

Yhtiön vastaus

Yhtiö on vastustanut kannetta ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen. Yhtiö on lausunut muun muassa, että omistusoikeus porsaisiin tai sikoihin ei missään vaiheessa ollut tarkoitettu siirtymään B:lle. Yhtiön ja B:n välillä oli kirjallisesti vahvistettu, että yhtiö omisti kasvatettavana olleet eläimet. Eläimet oli vain kasvatusta varten toimitettu kasvattajalleen, ja tarkoituksena oli ollut, että eläimet palautuivat takaisin omistajalleen, kun ne olivat tulleet teurastuskelpoisiksi. Eläinten kasvattajalle maksettiin teurastuskelpoisista eläimistä kasvatuspalkkio. Omistuksenpidätysehto kysymyksessä olevassa teuraseläinten kasvatusta koskevassa sopimusjärjestelyssä oli pätevä.

Teurastettaviksi tulleista kasvatetuista sioista suoritettavan sopimuksenmukaisen laskun 394 880,46 markkaa yhtiö oli suorittanut kuittaamalla mainitulla määrällä B:ltä ollutta vastasaatavaansa. Yhtiö oli maksanut osan vaaditusta määrästä eläinluottosopimusjärjestelyyn kuuluvan B:n Kansallis-OsakePankin Loimaan konttorissa olevan shekkitilin suoritukseksi, minkä lisäksi yhtiö oli kuitannut 220 000 markkaa etumaksulla, jonka se oli suorittanut B:lle. Etumaksu oli maksettu saman sopimussuhteen nojalla.

Raastuvanoikeuden päätös 19.6.1990

Raastuvanoikeus on lausunut, että 6.5.1987 päivättyyn eläinluottohakemukseen sisältyvässä porsaita ja sikoja koskevassa B:n ja yhtiön välisessä tuotantosopimuksessa oli sovittu, että yhtiön taattua eläinluottohakemuksessa tarkoitetun luoton "omistusoikeus luottomäärällä ostettuihin eläimiin ja niistä kasvatettaviin teuraseläimiin kuuluu Lihayhtymä Oy:lle, kunnes luottosumma on kokonaan maksettu". Sopimuksen ehdosta ilmeni, että sopimuksessa tarkoitettujen eläinten omistusoikeus siirtyi yhtiöltä, kun luottosumma oli kokonaan maksettu. Vaikka tuotantosopimuksessa ei ollutkaan ilmoitettu, kenelle eläinten omistusoikeus siirtyi yhtiön omistusoikeuden lakatessa, niin huomioon ottaen sopimuksen osapuolet ja sen, että B:n oli suoritettava luotto, oli katsottava, että sopimuksessa oli määrätty eläinten omistusoikeuden siirtyvän B:lle.

B:n ja yhtiön välisen tuotanto- ja markkinointisopimuksen mukaan tuottajan oli suoritettava yhtiön hänelle toimittamista porsaista ostohinta joko eläinluottosopimuksella tai käteismaksuna. B oli suorittanut kanteessa tarkoitettujen porsaiden ostohinnan yhtiölle kahdessa erässä 16. ja 31.1.1989 Kansallis-Osake-Pankilta eläinluottohakemuksen mukaisilla ehdoilla velaksi saamallaan rahalla, jonka takaisinmaksamisesta yhtiö oli mennyt omavelkaiseen takaukseen.

Kanteessa tarkoitetut porsaat olivat olleet B ja C:n hallinnassa ja kasvatettavina heidän omistamallaan maatilalla, kun heidän omaisuutensa oli määrätty asetettavaksi konkurssiin.

Ratkaisusta KKO 1977 I 1 ilmenevän oikeusohjeen mukaan eläinluottohakemukseen sisältyvässä tuotantosopimuksessa oleva omistuksenpidätysehto ei sitonut B ja C:n konkurssivelkojia tällaisessa tilanteessa, joten siat olivat kuuluneet B:n konkurssipesään. Konkurssien alettua konkurssipesät olivat siten voineet myydä siat yhtiöstä riippumatta.

Konkurssipesät olivat luovuttaneet siat yhtiölle. Kun konkurssipesät olivat väittäneet myyneensä siat yhtiölle eikä asiassa ollut näytetty, että sikojen luovuttaminen olisi tapahtunut yhtiön ja B:n välisen tuotantosopimuksen tai tuotanto- ja markkinointisopimuksen täyttämiseksi, siat olivat siirtyneet yhtiölle sen ja konkurssipesien välisellä kaupalla.

Yhtiö oli 27.1.1989 maksanut tuotantosopimuksen ja tuotanto- ja markkinointisopimuksen täyttämiseksi sioista B:lle etumaksuna 220 000 markkaa. Koska etumaksun suoritus oli perustunut muuhun sopimukseen kuin konkurssipesien ja yhtiön väliseen sikakauppaan ja kun maksu ei ollut tullut konkurssipesille, ei etumaksua ollut luettava konkurssipesien vaatiman kauppahinnan osasuoritukseksi.

Yhtiön vastasaatavat B:ltä olivat perustuneet siihen, että yhtiö oli 27.1.1989 suorittanut tälle mainitun etumaksun 220 000 markkaa ja 11.5.1989 omavelkaisena takaajana Kansallis-Osake-Pankille 190 230,10 markkaa B:n shekkiluottoa. Nämä vastasaatavat olivat syntyneet ennen B:n konkurssin alkamista, kun taas konkurssipesien vaatima suoritus oli syntynyt konkurssin alkamisen jälkeen. Saatavat eivät siten olleet olleet vastakkain konkurssisäännön 33 §:ssä edellytetyllä tavalla konkurssin alkaessa eivätkä keskenään kuitattavissa.

Konkurssipesät eivät olleet saaneet suoritusta kanteessa vaatimastaan sikojen kauppahinnasta. Yhtiö ei ollut näyttänyt perustetta, jonka vuoksi se ei olisi velvollinen suorittamaan kauppahintaa. Asianosaiset olivat olleet yksimielisiä sioista suoritettavan korvauksen määrästä. Yhtiö ei ollut kiistänyt suoritukselle vaadittua korkoa. Yhtiö oli velvollinen suorittamaan konkurssipesille niiden ilmoituksen mukaan yhteisesti kanteessa vaaditun sikojen kauppahinnan.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on velvoittanut Lihayhtymä Oy:n suorittamaan B:n ja C:n konkurssipesille yhteisesti vaaditut 394 880,46 markkaa ja 16 prosenttia korkoa 39 507,55 markalle 29.3.1989, 72 254,67 markalle 10.4.1989, 147 657,37 markalle 13.4.1989 ja 135 460,87 markalle 17.4.1989 lukien sekä oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi 21 486,80 markkaa 16 prosentin korkoineen raastuvanoikeuden päätöksen julistamispäivästä lukien.

Turun hovioikeuden tuomio 20.6.1991

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi yhtiö oli valittamalla saattanut jutun, on lausunut, että vaaranvastuu kysymyksessä olevista porsaista oli muun muassa asianosaisten kesken tehdyn tuotanto- ja markkinointisopimuksen 5 kohdan perusteella katsottava siirtyneeksi porsaiden hallinnan luovutuksella B:lle. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon raastuvanoikeuden mainitseman eläimiä koskevan omistuksenpidätysehdon sanamuodon ja sen, että B oli maksanut yhtiölle porsaiden ostohinnan, eläinten omistusoikeus oli siirtynyt B:lle yhtiön omistusoikeuden lakattua.

Näillä ja muutoin raastuvanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus on jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. Lihayhtymä Oy on velvoitettu suorittamaan B:n ja C:n konkurssipesille yhteisesti korvaukseksi hovioikeudessa olleista kuluista 1 400 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Perustelut

B sopimustuottajana ja yhtiö ovat 8.12.1983 solmineet teuraseläinten tuotanto- ja markkinointisopimuksen, jonka mukaan yhtiö sitoutui ottamaan vastaan sopimustuottajan koko teuraseläintuotannon ja takaamaan markkinoinnin kaikissa olosuhteissa sekä pitämään yllä vakaan hintatason. Sopimustuottaja puolestaan sitoutui luovuttamaan yhtiölle markkinoitavaksi kaikki tuottamansa teuraseläimet avoimeen jälkitiliin. Jos sopimustuottaja hankki eläimet yhtiön eläinvälityksen kautta, yhtiö sitoutui toimittamaan ne eläinluottosopimuksella tai käteismaksulla. Eläimen kuollessa sopimuksessa määritellyssä tilanteessa yhtiö suoritti sopimustuottajalle takaisin puolet eläimen ostohinnasta. Korvauksella hyvitettiin sopimustuottajan eläinluottoa tai käteismaksuhintaa.

B on porsaiden hankkimista varten 27.5.1985 tehnyt eläinluottohakemuksen, jossa luoton määräksi on arvioitu 170 000 markkaa lopullisen määrän selvitessä yhtiön myyntisopimuksesta. Eläinluottohakemukseen on sisältynyt seuraava tuotantosopimus: "Allekirjoittanut tuottaja sitoutuu kasvattamaan eläinluottohakemuksessa mainitut Lihayhtymä Oy:n toimittamat eläimet teuraskypsiksi tai tuottamaan Lihayhtymä Oy:lle porsaita, mikäli kysymyksessä on siitossikojen hankinta. Molemmissa tapauksissa markkinointi tapahtuu Lihayhtymä Oy:n ja kasvattajan kesken tehdyn erillisen tuotanto- ja markkinointisopimuksen puitteissa. Lihayhtymä Oy tilittää teurastilin tuottajalle yllä mainittuun Kansallis-OsakePankin konttoriin, jolloinka Kansallis-Osake-Pankki vähentää luottoa tilityksessä merkityn määrän korkoineen ja mahdollisine kuluineen. Lihayhtymä Oy:n taattua edellä mainitun luoton omistusoikeus luottomäärällä ostettuihin eläimiin ja niistä kasvatettaviin teuraseläimiin kuuluu Lihayhtymä Oy:lle, kunnes luottosumma on kokonaan maksettu, eikä tuottajalla ole oikeutta myydä tai pantata näitä eläimiä laina-aikana. Jos tämän sopimuksen taikka erillisen tuotanto- ja markkinointisopimuksen ehtoja rikotaan, katsotaan luotto heti erääntyneeksi."

Yhtiö on sen väitteensä tueksi, että kysymys on ollut pelkästään teuraseläinten kasvatusta koskevasta sopimusjärjestelystä, esittänyt kasvatussopimusehdot sisältävän painetun kaavakkeen. Näiden ehtojen mukaan kasvattaja muun muassa sitoutui maksamaan kasvatettavista eläimistä yhtiölle vakuusmaksun ja kasvattamaan eläimet teurastuskuntoisiksi sekä luovuttamaan ne teuraaksi yhtiölle. Kasvattajalle maksettiin teuraseläimistä kasvatuspalkkiona kulloinkin luovutushetkellä voimassa olevan tilityshinnaston mukainen hinta, josta vähennettiin maksamatta oleva vakuusmaksu. Omistusoikeus kasvatettaviin eläimiin kuului koko kasvatusajan yhtiölle. Sopimuksen purkautuessa kasvattajasta johtuvasta syystä jäi suoritettu vakuusmaksu yhtiölle sopimussakkona.

Tuotanto- ja markkinointisopimuksessa sekä eläinluottohakemukseen sisältyvässä tuotantosopimuksessa, joihin eläinten luovutus B:lle on perustunut, ei ole viitattu kasvatussopimusehtoihin. Yhtiö ei ole muutenkaan näyttänyt, että kasvatussopimusehdot olisivat tulleet sen ja B:n välisen sopimuksen osaksi tai että olisi olemassa sellaisia seikkoja, joiden johdosta yhtiön ja B:n sopimussuhdetta olisi arvosteltava mainittujen sopimusten asemesta jollakin muulla perusteella.

Tuotantosopimukseen sisältyvä omistuksenpidätysehto ei olisi ollut tarpeellinen, jos yhtiö ja B olisivat tarkoittaneet eläinten luovuttamisen tapahtuneen vain kasvatettavaksi ja niiden omistusoikeuden pysyneen luovutuksesta huolimatta yhtiöllä. Omistuksenpidätysehdon sanamuoto samoin kuin sopimuksissa käytetyt muut edellä selostetut sanonnat osoittavat, että eläimet on luovutettu B:lle kaupalla ja että yhtiö on B:lle annetun eläinluoton takaukseen perustuvan takautumissaatavansa vakuudeksi pidättänyt omistusoikeuden eläimiin. Tällainen omistuksenpidätysehto ei sido B:n konkurssivelkojia eikä yhtiö näin ollen olisi saanut kuitata takautumissaatavaansa 190 230,10 markkaa konkurssipesien velkomaa kauppahintaa vastaan.

Yhtiö on 27.1.1989 maksanut B:lle 220 000 markkaa etumaksuna niistä eläimistä, jotka tuli sopimuksen mukaisesti luovuttaa yhtiölle teurastettaviksi ja jotka B:llä oli hänen konkurssinsa alkaessa. Jutussa ei ole selvitetty, mitä konkurssipesät ja yhtiö ovat eläimistä sopineet, kun konkurssipesät ovat kasvattaneet eläimet teurastuskelpoisiksi ja myyneet ne sitten yhtiölle. Edellä sanotusta ja siitä, että konkurssipesät ovat myyneet kasvattamansa eläimet yhtiölle tämän yleisesti noudattamilla hintaehdoilla, on pääteltävissä, että konkurssipesät ovat täyttäneet sen sopimuksen, johon B oli sitoutunut. Kun ennen konkursseja suoritettu etumaksu siten on tarkoittanut yhtiön ja B:n sopimukseen perustuvia ja konkurssipesien täyttämiä eläintoimituksia, yhtiöllä on oikeus lukea etumaksu hyväkseen konkurssipesien siltä velkoman kauppahinnan vähennyksenä.

Yhtiö ei ole velvollinen suorittamaan viivästyskorkoa kauppahinnan osille ennen kuin ennakkomaksu on otettu kauppahinnan vähennyksenä huomioon.

Konkurssipesät ovat voittaneet jutun alemmissa oikeuksissa eivätkä ole hävinneet sitä kokonaan Korkeimmassa oikeudessa. Oikeudenkäynnissä on alemmissa oikeuksissa lähinnä keskitytty yhtiön ja B:n välisen oikeustoimen ja siihen liittyvän omistuksenpidätysehdon selvittelyyn. Tämän vuoksi yhtiö on velvollinen korvaamaan konkurssipesien oikeudenkäyntikulut alemmissa oikeuksissa. Koska yhtiö on kuitenkin voittanut jutun osaksi Korkeimmassa oikeudessa, konkurssipesien on korvattava yhtiölle muutoksenhausta Korkeimpaan oikeuteen aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota ja raastuvanoikeuden päätöstä muutetaan siten, että Lihayhtymä Oy:n on suoritettava B:n ja C:n konkurssipesille yhteisesti kauppahintana alempien oikeuksien tuomitseman määrän asemesta 174 880,46 markkaa ja että yhtiön on suoritettava alempien oikeuksien määräämä 16 prosentin viivästyskorko 39 419,59 markalle 13.4.1989 lukien ja 135 460,87 markalle 17.4.1989 lukien.

Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevilta osilta alempien oikeuksien ratkaisut jäävät pysyviksi. Konkurssipesien vaatimus vastauskulujen korvaamisesta Korkeimmassa oikeudessa hylätään ja konkurssipesien on yhteisvastuullisesti korvattava yhtiön oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa 2 500 markalla.