26.3.1991

Keuruun kihlakunnanoikeuden päätös 22.2.1989

Kihlakunnanoikeus on virallisen syyttäjän syytteestä katsonut selvitetyksi, että

1) A oli 5.8.1988 Keuruulla ilman laillista oikeutta ottanut käyttöönsä C:n omistaman henkilöauton, jonka hän oli saanut C:ltä haltuunsa samana päivänä Keuruulla suoritettavaa tiettyä ajokertaa varten, ja käyttänyt autoa Keuruun lisäksi ainakin Mäntässä. Moottoriajoneuvon luvatonta käyttöönottamista oli pidettävä törkeänä, koska autolle oli aiheutettu erityistä vahinkoa ja vaaraa jäljempänä mainituin tavoin.

2) B oli 6.8.1988 Keuruulla ja Mäntässä kuljettanut 1 kohdassa mainittua henkilöautoa, vaikka hänellä ei ole ollut sen kuljettamiseen oikeuttavaa voimassa olevaa ajokorttia. Keuruun keskustaajamassa Melonsaarentiellä B oli laiminlyönyt noudattaa olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi, minkä seurauksena auto oli suistunut kaarteessa oikealle tien oheen päin puuta ja romuttunut korjauskelvottomaksi ja B itse oli loukkaantunut lievästi.

Sen vuoksi kihlakunnanoikeus, samalla kun se on tuominnut A:n rangaistukseen moottoriajoneuvon törkeästä luvattomasta käyttöönottamisesta ja B:n rangaistukseen nuorena henkilönä yksin teoin tehdyistä ajokortitta-ajosta ja liikenteen vaarantamisesta, on velvoittanut B:n suorittamaan yhteisvastuullisesti A:n kanssa korvaukseksi C:lle aiheutetusta vahingosta 7.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 5.8.1988 lukien.

Vaasan hovioikeuden päätös 24.4.1990

Hovioikeudessa, jonka ratkaistavaksi kaikki asianosaiset olivat saattaneet jutun, B on vaatinut, että hänen yhteisvastuullisesti A:n kanssa C:lle maksettavakseen tuomittua korvausta tuhoutuneesta autosta sovitellaan vahingonkorvauslain 2 luvun 2 §:n nojalla sen puoleen määrään. Vielä B on toistanut kihlakunnanoikeudessa esittämänsä vaatimuksen, että hänen ja A:n kesken vahingonkorvauksen määrä jaetaan mainitun lain 6 luvun 3 §:n tarkoittamalla tavalla siten, että hän vastaa korvauksesta 1/5:n ja A 4/5:aa.

Hovioikeus on todennut C:n esittäneen hovioikeudelle kuitin, jonka mukaan hän oli 1.8.1988 ostanut kysymyksessä olevan korjauskelvottomaksi vaurioituneen auton 11.500 markan käteishintaan. Sen perusteella C:lle aiheutuneen vahingon määräksi oli katsottava 11.000 markkaa.

Hovioikeus on viivytyksen välttämiseksi tutkinut B:n vaatimukset. Hovioikeus on lausunut, että B:n oli täytynyt ymmärtää puuttuvasta ajokokemuksestaan johtuvan vahingon vaaran. Näin ollen B:n tuottamus aiheutuneeseen vahinkoon oli katsottava yhtä suureksi kuin jutussa moottoriajoneuvon törkeästä luvattomasta käyttöönottamisesta tuomitun A:n. Tähän nähden sekä ottaen huomioon aiheutuneen vahingon määrän hovioikeus on jättänyt sovittelematta vahingonkorvauslain 2 luvun 2 §:n nojalla B:n C:lle maksettavaksi tuomittua vahingonkorvausta ja myös jakamatta B:n ja A:n välillä korvausmäärää sanotun lain 6 luvun 3 §:n nojalla.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus on korottanut B:n yhteisvastuullisesti A:n kanssa C:lle suoritettavan korvauksen 11.000 markaksi kihlakunnanoikeuden määrämine korkoineen. Sen lisäksi B on velvoitettu suorittamaan yhteisvastuullisesti A:n kanssa C:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 300 markkaa.

Perustelut

B on aiheuttanut vahingon tuottamuksellisella rikoksella. Sen vuoksi ja huomioon ottaen hänen ikänsä ja varallisuusolonsa Korkein oikeus harkitsee vahingonkorvauslain 2 luvun 2 §:n nojalla kohtuulliseksi sovitella vahingonkorvausvelvollisuutta siten, että B:n korvausvelvollisuus koskee puolta C:lle aiheutuneesta vahingosta.

Koska B on vaatinut vahingonkorvauksen määrän jakamista hänen ja A:n kesken vahingonkorvauslain 6 luvun 3 §:n tarkoittamalla tavalla, hovioikeuden olisi pitänyt nimenomaan lausua, miten korvaus B:n ja A:n välillä jaetaan. Hovioikeuden päätöksestä ilmenee kuitenkin, että B:n ja A:n keskinäinen vastuu jakaantui heidän hovioikeuden perustelemaa yhtä suurta tuottamustaan vastaavasti puoleksi. Myös Korkein oikeus katsoo, että B:n ja A:n syyllisyyden määrä aiheutuneeseen vahinkoon nähden on yhtä suuri.

Päätöslauselma

B:n C:lle suoritettavaa vahingonkorvausta sovitellaan siten, että B:n on yhteisvastuullisesti A:n kanssa suoritettava siitä puolet eli 5.500 markkaa alempien oikeuksien määrämine korkoineen. Toinen puoli jää yksin A:n vastattavaksi.

B:n ja A:n yhteisvastuullisesti C:lle suoritettava korvausmäärä jaetaan heidän keskensä siten, että kummankin on suoritettava siitä puolet.