11.10.1990

Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

A on Creator Oy:lle 10.12.1987 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla raastuvanoikeudessa lausunut, että hän oli 6.7.1985 ja 31.3.1987 välisen ajan työskennellyt työsopimuslain 1 §:n mukaisessa toistaiseksi voimassa olleessa työsopimussuhteessa mainonnansuunnittelijana yhtiön palveluksessa. Hänen palkkansa autoetuineen oli työsuhteen päättyessä ollut 18.650 markkaa kuukaudessa.

A oli koko työsuhteensa ajan jatkuvasti tehnyt lisä- ja ylitöitä, joista työnantaja ei ollut maksanut palkkaa eikä ylityökorvauksia. Hänen saatavansa olivat olleet vuodelta 1985 30.267 markkaa, vuodelta 1986 23.512 markkaa 50 penniä ja vuodelta 1987 1.596 markkaa eli yhteensä 55.375 markkaa 50 penniä, josta oli vähennettävä hänen ylityövapaina pitämiään 38 tuntia vastaavat 4.332 markkaa. Hän oli myös oikeutettu odotusajan palkkaan kuudelta päivältä, koska hänellä oli työsuhteen päättyessä ollut työnantajalta palkkasaatavaa.

Yhtiö oli 31.3.1987 irtisanonut A:n työsopimuksen sillä perusteella, että hän oli ollut soveltumaton työhönsä ja työympäristöönsä sekä pääasiakkaaseensa, mistä oli aiheutunut kohtuutonta haittaa työnantajan toiminnalle. Työsopimuksen irtisanominen oli kuitenkin ollut perusteeton. Hän oli työsuhteensa päättymisestä lähtien ollut työttömänä, mistä hänelle oli aiheutunut vahinkoa. Yhtiö oli velvollinen suorittamaan hänelle vahingonkorvaukseksi kuuden kuukauden palkkaa vastaavat 111.900 markkaa, josta oli vähennettävä hänen satunnaisilla freelance-töillä ansaitsemansa 49.875 markkaa.

Sen vuoksi A on vaatinut, että yhtiö velvoitettaisiin suorittamaan hänelle

1) vuosina 1985-1987 tehdyistä lisä- ja ylitöistä aiheutuvia korvauksia yhteensä 51.043 markkaa 50 penniä 16 prosentin korkoineen 25.935 markalle 31.12.1985 lukien, 23.512 markalle 50 pennille 31.12.1986 lukien ja 1.596 markalle 31.3.1987 lukien,

2) odotusajan palkkaa 5.086 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiannosta lukien ja

3) työsopimuslain nojalla korvausta työsuhteen päättymisestä aiheutuneesta vahingosta 62.025 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiannosta lukien sekä

4) korvausta oikeudenkäyntikuluista 16 prosentin korkoineen päätöksen julistamisesta.

Vastine

Yhtiö on myöntänyt A:n laskelmissa esitettyjen tuntimäärien ja laskentaperusteiden pitävän paikkansa. Yhtiön palveluksessa oleville mainonnansuunnittelijoille sen paremmin kuin muissakaan mainostoimistoissa työskenteleville niin kutsutuille luoville eli art directoreille ja copywritereille ei kuitenkaan maksettu korvausta lisäja ylitöistä, vaan se oli jo sisällytetty kuukausipalkkaan. Mainonnansuunnittelijoiden työ oli tavallaan urakkaluontoista ja he saivat varsin vapaasti itse valita työaikansa. A:n vuodelta 1985 vaatimat ylityökorvaukset olivat työaikalain 19 §:n nojalla jo vanhentuneet.

A:lla ei ollut oikeutta odotusajan palkkaan, koska hänellä ei ollut työnantajalta palkkasaatavia.

Yhtiö oli ollut pakotettu irtisanomaan A:n työsopimuksen, koska hänen asenteensa muita työntekijöitä, työntekoa ja erityisesti suurasiakkaita kohtaan oli kehittynyt negatiiviseen suuntaan. Hän ei ollut useasta keskustelusta, puhuttelusta ja varoituksesta huolimatta ottanut ojentuakseen.

Näillä perusteilla yhtiö on kiistänyt kanteen ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan 16 prosentin korkoineen päätöksen julistamisesta.

Raastuvanoikeuden päätös 1.2.1989

Raastuvanoikeus on katsonut, että A:n oikeus lisäja ylityökorvaukseen vuodelta 1985 oli työaikalain 19 §:n säännös huomioon ottaen rauennut, kun haaste oli annettu tiedoksi vasta 10.12.1987.

Asiassa oli selvitetty, että niin yhtiössä kuin alalla yleisestikään ei A:han verrattavassa asemassa olevalle ollut suoritettu erikseen korvausta lisä- ja ylityöstä. A ei ollut näyttänyt, että hänen osaltaan olisi sovittu poikkeuksellisesta menettelystä.

A:lla ei ollut oikeutta odotusajan palkkaan, koska hänellä ei ollut yhtiöltä palkkasaatavaa.

Asiassa todistajina kuultujen X:n ja Y:n kertoman perusteella oli selvitetty, että A oli toimeksiantojen osalta tuntuvasti ylittänyt budjetit. Lisäksi niin sanottujen kohdematkojen esitteet oli, kun A ei ollut saanut niitä useista kehotuksista huolimatta tehdyiksi, jouduttu teettämään yhtiön toimesta ulkopuolisella. Tämän vuoksi ja kun työnantaja oli esittänyt A:lle huomautuksia työtehtävien suorittamisen johdosta, hänen työsopimuksensa irtisanomiseen oli ollut työsopimuslain 37 §:n tarkoittama erityisen painava syy.

Näillä perusteilla raastuvanoikeus on hylännyt kanteen kokonaan. A on velvoitettu korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut 8.000 markalla 16 prosentin korkoineen 1.2.1989 lukien.

Helsingin hovioikeuden tuomio 8.11.1989

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun toistaen kanteensa ja vaatien korvaukseksi oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa 4.000 markkaa korkoineen, on kanteen kohdan 3 osalta lausunut selvitetyksi, että A:n työskentelytavat olivat poikenneet hänen ryhmänsä muiden jäsenten työskentelytavoista siten, että hän oli tullut työhön huomattavasti myöhemmin kuin muut, hoitanut osan aikaa päivällä omia asioitaan ja alkanut työskennellä keskitetymmin vasta kello 16-17 jälkeen, sekä siten, että hän oli käyttänyt oman osuutensa suorittamiseen liian suuren osan tehtävälle varatusta ajasta. Ainakin osittain tästä oli ollut seurauksena, että ryhmän muut jäsenet olivat joutuneet tekemään osuutensa työstä poikkeuksellisen lyhyessä ajassa ja tehtävälle laadittu aikataulu oli ylitetty.

Asiassa oli edelleen selvitetty, että A oli laiminlyönyt yhtiössä laskutuksen perusteena olleiden 15 minuutin tarkkuudella tehtävien päiväraporttien toimittamisen ajoissa, mistä oli ollut seurauksena, että yhtiö oli joutunut laskuttamaan asiakkaita puutteellisilla laskutustiedoilla. Tästä puolestaan oli aiheutunut, kun asiakkaita oli jouduttu laskuttamaan lisää, tyytymättömyyttä heidän keskuudessaan ja taloudellista vahinkoa yhtiölle sen luovuttua joidenkin lisälaskujen lähettämisestä.

Näillä sekä muutoin raastuvanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus on jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. A on velvoitettu korvaamaan yhtiön vastauskulut 900 markalla 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 11.10.1990