12.9.1990

Kanne Porin raastuvanoikeudessa

Asianajaja A, jolle Ovi- ja Vaneriyhtymä Oy:n työntekijät B, C, D, E, F, G, H, J, K, L, M, N, P ja R olivat 2.9.1987 siirtäneet palkkasaatavansa, on yhtiölle 18.12.1987 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla kertonut, että työntekijöille oli syntynyt pysyvä ja säännöllinen etuus saada kunakin kalenterivuonna joulukuussa taulukkopalkan lisänä puolen kuukauden palkka eli niin sanottu jouluraha. Yhtiö oli muuttanut tämän taulukkopalkasta poikkeavan palkkaetuuden maksutapaa vuoden 1985 alusta lukien siten, että suoritus oli jaettu tasan vuoden kunkin palkanmaksukauden yhteyteen, laskelmallisesti 4,2 prosentiksi kuukausipalkasta.

Kun yhtiö oli jättänyt 1.4.1985 lukien mainitun työpaikan nimenomaiseksi etuudeksi muodostuneen edun suorittamatta, eikä ollut myöhemminkään sitä suorittanut, A on vaatinut, että yhtiö velvoitettaisiin suorittamaan hänelle palkkasaatavia 1.4.1985-30.11.1987 yhteensä 54.037,08 markkaa korkoineen.

Yhtiön vastine

Yhtiö on esittänyt, että henkilökunnalle oli maksettu vuosittain tulokseen perustuen joulurahana puolen kuukauden palkka, mikä ei ollut perustunut sopimukseen, vaan oli edellyttänyt joka kerralla työnantajan erillisen päätöksen. Palkkapolitiikan yhdenmukaistamiseksi oli päätetty vuoden 1985 alusta lukien lisätä palkkoihin joulurahan suuruinen erä jaettuna kullekin palkanmaksukaudelle, mikä oli tarkoittanut 4,2 prosentin suuruista niin sanottua palkkaliukumaa. Koska joulurahan maksaminen ei ollut ollut työsuhteen ehto, vaan yhtiön päätökseen perustuva ylimääräinen palkkio, ei vaatimus sen säilyttämisestä prosentuaalisesti saman suuruisena ollut perusteltu. Näillä perusteilla yhtiö on kiistänyt kanteen perusteeltaan sekä vaatinut sen hylkäämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Yhtiö on myöntänyt, että kanteessa mainituilta työntekijöiltä oli palkanmaksukäytännön muuttumisen vuoksi jäänyt 1.4.1985-30.11.1987 saamatta palkkana yhteensä 44.631,08 markkaa.

Raastuvanoikeuden päätös 11.10.1988

Raastuvanoikeus on katsonut, että yhtiön henkilökunnalle maksettu joululahjaraha ei ollut ollut työsopimuksen ehto, vaan työnantajan yksipuolinen, vuosittain erikseen tehtyyn ratkaisuun perustuva palkanlisä työntekijöille. Yhtiö oli yksipuolisesti muuttanut joululahjarahan vuoden 1985 alusta lukien kuukausipalkan lisäksi eli 4,2 prosentin korotukseksi kuukausipalkkaan, mihin sillä oli ollut oikeus. Vaikka joululahjarahan maksaminen oli ollut pitkäaikainen käytäntö, raastuvanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että palkkasaatavansa A:lle siirtäneille työntekijöille olisi muodostunut pysyvä ja säännöllinen oikeus saada kunakin kalenterivuonna joulukuussa taulukkopalkan lisänä puolen kuukauden palkka tai sitä vastaava muuttumaton korvaus. Siten oli jäänyt näyttämättä, että yhtiö olisi ollut velvollinen suorittamaan kanteessa tarkoitetut palkkasaatavat.

Sen vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut A:n korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut 10.000 markalla.

Turun hovioikeuden tuomio 28.4.1989

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli valittamalla saattanut jutun, on lausunut, että vaikka puolen kuukauden palkkaa vastaavan joulurahan maksaminen oli jatkunut yhtiössä pitkään, maksaminen oli perustunut yhtiön joka vuosi tekemään päätökseen. Sen vuoksi työntekijöille ei joka vuosi tapahtuvan erillisen maksamista koskevan ilmoituksen johdosta ollut katsottava syntyneen aihetta olettaa, että joulurahan maksaminen olisi vakiintunut työsuhteen palkkaa koskevaksi ehdoksi. A ei ollut edes väittänyt, että muutettaessa jouluraha 4,2 prosentin suuruiseksi korotukseksi kuukausipalkkaan olisi sovittu korotuksen tulevan työntekijöiden työsopimuksen ehdoksi.

Näillä ja raastuvanoikeuden päätöksessä muutoin mainituilla perusteilla hovioikeus on jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen varaan.

A on lisäksi velvoitettu suorittamaan yhtiölle korvaukseksi sillä hovioikeudessa olleista kuluista 700 markkaa.

Perustelut

Jutussa esitetyn selvityksen mukaan yhtiö oli jo 1950-luvulla maksanut työntekijöilleen joulurahaa. Sellaisen työntekijän joulurahan määräksi, joka oli ollut yhtiön palveluksessa vähintään vuoden, oli 1960-luvulla vakiintunut puolen kuukauden palkka. Sitä vähemmän yhtiön palveluksessa olleet olivat saaneet pienempää joulurahaa. Joulurahan maksamisesta oli vuosittain päätetty erikseen ja työntekijöille oli myös erikseen ilmoitettu sen maksamisesta. Joulurahan maksamiseen oli myös saattanut vaikuttaa yhtiön tulos, sillä eräänä vuonna 1970-luvun lopulla joulurahana oli maksettu vain puolet tavanomaisesta määrästä.

Yhtiö on vuoden 1984 loppupuolella ilmoittanut työntekijöilleen, ettei joulurahaa enää maksettaisi. Työnantajan ja työntekijöiden asiasta käymien neuvottelujen jälkeen yhtiö on 1.1.1985 lukien muuttanut joulurahan työntekijöiden kuukausipalkkaan tulevaksi 4,2 prosentin korotukseksi. Korotus on kuitenkin maksettu vain tammi-, helmi- ja maaliskuulta 1985 ja 1.4.1985 alkaen yhtiö on lakkauttanut sen maksamisen.

Tammi-maaliskuun 1985 voimassa olleen käytännön mukaan joulurahaa vastaavan korotuksen maksaminen ei enää ole voinut olla ennalta määräämättömistä tekijöistä kuten yhtiön tuloksesta riippuva eikä perustua siitä erikseen tehtäviin päätöksiin. Kun otetaan huomioon joulurahan pitkähkön ajan kestänyt maksukäytäntö, sitä vastaavan korotuksen suorittaminen on viimeistään maksutavan muutoksen yhteydessä muodostunut sellaiseksi yhtiötä sitovaksi sopimuksen veroiseksi käytännöksi, jota yhtiö ei olisi saanut yksipuolisesti muuttaa.

A ei ole näyttänyt, että kanteessa mainituilta työntekijöiltä olisi korotuksen maksamatta jättämisen vuoksi jäänyt kanteessa mainitulta ajalta saamatta palkkaa yhtiön puolesta raastuvanoikeudelle 16.8.1988 annetussa luettelossa mainittuja 44.631,08 markkaa enempää. Yhtiön on korvattava A:lle, jolle työntekijät ovat siirtäneet saatavansa, sanottu määrä.

Esittelijän mietintö

Nuorempi oikeussihteeri Ruokojärvi: Korkein oikeus katsonee, että yhtiö ja sen työntekijät eivät ole sopineet joululahjarahan maksamisesta, vaan yhtiö on 1960-luvulta lähtien suonut mainitun etuuden vähintään vuoden työsuhteessa olleille työntekijöilleen vapaaehtoisin, vuosittain erikseen tekeminsä yksipuolisin päätöksin, joista on myös erikseen ilmoitettu työntekijöille. Yhtiö on 1.1.1985 lukien ainoastaan muuttanut joululahjarahan maksutapaa sisällyttämällä sen prosenttikorotuksena työntekijöiden kuukausipalkkaan. Kysymys on tällöinkin ollut lahjanluonteisesta suorituksesta eivätkä lahjan antoperusteet siten ole muodostuneet työntekijöiden työsuhteiden ehdoksi. Näillä perusteilla Korkein oikeus jättänee hovioikeuden tuomion lopputuloksen pysyväksi ja velvoittanee A:n korvaamaan yhtiön vastauskulut Korkeimmassa oikeudessa 1.500 markalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös kumotaan sekä A vapautetaan velvollisuudesta korvata yhtiön oikeudenkäyntikuluja sanotuissa oikeusasteissa. Ovi- ja Vaneriyhtymä Oy velvoitetaan, kanne enemmälti hyläten, suorittamaan A:lle hänelle siirrettyjä palkkasaatavia ajalta 1.4.1985-30.11.1987 44.631,08 markkaa 16 prosentin korkoineen 18.12.1987 lukien.