KKO:1989:50

Asiasanat: Vahingonkorvauslaki
Julkisyhteisön korvausvastuu - Julkisen vallan käyttö
Tapausvuosi: 1989
Antopäivä: 18.4.1989
Diaarinumero: S88/276
Taltio: 1143
Esittelypäivä: 25.5.1988

Valtion työvoimaneuvoja oli antanut paluumuuttoa Suomeen suunnittelevalle Kanadan kansalaiselle virheellisiä tietoja paluumuuttajalle tärkeiden ja häneen pakottavina sovellettavien säännösten ja määräysten sisällöstä. Tietojen antaminen oli ollut olennainen osa työvoimaneuvojan virkatehtävistä. Tietojen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen katsottiin, että työvoimaneuvoja oli tiedot antaessaan käyttänyt julkista valtaa. Valtio velvoitettiin korvaamaan tietojen virheellisyydestä aiheutunut vahinko.

VahL 3 luku 2 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

A:n ja B:n kanteesta, jota työvoimaministeriö on vastustanut ja josta on kuultu myös asianomaista työvoimaneuvojaa,

Helsingin raastuvanoikeus on 21.10.1985 julistanut seuraavan päätöksen:

"Suomen valtiolle 12.02.1985 tiedoksi annetulla haasteella A ja B ovat vaatineet, että Suomen valtio velvoitettaisiin korvaamaan heille Helsingin työvoimatoimiston työvoimaneuvoja S:n virkatoimessaan heille aiheuttaman vahingon 36.383 markkaa sekä 7.021 Kanadan dollaria 16 prosentin korkoineen haastepäivästä sekä korvaamaan heille asiassa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Suomen valtiolle 03.05.1985 tiedoksi annetulla lisähaasteella A ja B ovat vaatineet, että Suomen valtio velvoitettaisiin korvaamaan heille edellä mainitun työvoimaneuvojan virkatoimessaan heille aiheuttaman vahingon, saamatta jääneet ansiot, A:lle yhteensä 5.572 markkaa ja B:lle 12.901,15 markkaa.

A ja B ovat oikeudenkäynnin kestäessä korjanneet Suomen markan määräistä vaatimustaan siten, että se on ollut määrältään 36.368 markkaa. Lisäksi he ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujen korvaukselle 16 prosentin vuotuisen koron.

Kannetta kehitellessään A ja B ovat todenneet, että he ovat muuttaneet Suomesta Kanadaan, A vuonna 1958 ja B vuonna 1964. Heidän lapsensa X on syntynyt 11.12.1967 ja Y O2.08.1975. He ovat kaikki Kanadan kansalaisia.

Työvoimaministeriölle 26.01.1983 lähettämässään kirjeessä he ovat tiedustelleet mahdollisuuksia paluumuuttoon Suomeen. He ovat saaneet vastauskirjeen, jonka Helsingin työvoimatoimiston Pohjoismaisen työnvälityksen puolesta on allekirjoittanut työvoimaneuvoja S. Tämän kirjeen ohessa A ja B ovat saaneet kirjeessä mainittua muuta materiaalia. Kirjeessä on ilmoitettu, että A ja B eivät tarvitse työlupaa. Lisäksi kirjeessä on lähetetty Suomeen palaavan opas-niminen kirjanen. Kirjeessä on sanottu, että oppaassa olevat tiedot pätevät myös muualta kuin Ruotsista Suomeen palaavien kohdalla. A ja B ovat kanteen kehittelyssä todenneet, että he ovat saaneet työluvan vasta 14.06.1984, joka on omiaan ollut heikentämään heidän asemaansa työmarkkinoilla. Suomen kansalaisuutta A ja B eivät ole saaneet huolimatta Suomeen palaavan oppaan tiedoista. Myös A ja B ovat luulleet saavansa työttömyyskassa-avustuksia, jotka ovat suurempia kuin valtion työttömyyskorvaukset. Suomeen palaavan oppaassa on lisäksi ollut virheellisiä tietoja lapsilisistä ja ajokortin saamisesta. A:n ja B:n mielestä heidän kärsimänsä vahinko on johtunut suoraan ja ainoastaan heidän saamistaan vääristä tiedoista. He ovat käyneet Suomessa kesällä 1983 ja ovat ottaneet silloin asioista selvää.

Oikeudelle annetussa vastineessa työvoimaministeriö Suomen valtion edustajana on vaatinut A:n ja B:n kanteen hylkäämistä. Vastinekirjelmässä on katsottu, että kysymys ei ole ollut julkista valtaa käytettäessä aiheutetusta vahingosta. Myöskään ei ole esitetty sellaisia erittäin painavia syitä, joiden vuoksi varallisuusvahinko on korvattava. Johtopäätöksenä on todettu, että vahingonkorvauslain mukaisia edellytyksiä ei vaaditun puhtaan varallisuusvahingon korvaamiselle ole olemassa. Lisäksi työvoimaministeriö on kiistänyt sen, että työvoimaneuvoja S:n toiminnan ja vaaditun vahingonkorvauksen välillä olisi sellainen syy-yhteys, että korvausvastuu voisi syntyä. Työvoimaministeriön vastineessa on pitkälti kosketeltu tapahtumien kulkua sekä työvoimaneuvojan antamia tietoja. Lisäksi on katsottu, että korvauksen vaatiminen valtiolta on täysin perusteetonta. A:n ja B:n lisähaasteessa vaatiman ansionmenetyskorvauksen osalta työvoimaministeriö on katsonut, että vaatimus on perusteeton. Kausaaliyhteys puuttuu S:n ilmoituksen ja vaaditun vahingonkorvauksen väliltä.

Työvoimaneuvoja S on haastettu vahingonkorvauslain 7 luvun 5 §:n perusteella kuultavaksi oikeudenkäynnissä 27.05.1985. Tällöin S on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Suomen valtio ei ole vaatinut A:lta ja B:ltä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Tapahtumatiedot Thunder Bayssä Kanadassa 26.01.1983 päivätyssä työvoimaministeriölle osoitetussa kirjeessä A on ilmoittanut, että hän, hänen vaimonsa B sekä lapsensa, poika ja tytär ovat kaikki Kanadan kansalaisia. Tässä kirjeessään hän toteaa, että perhe on ajatellut muuttaa takaisin asumaan Suomeen. He ovat pyytäneet informaatiota työvoimaministeriöltä kirjeessä mainittuihin kysymyksiin.

Työvoimaneuvoja S on 21.02.1983 päivätyssä kirjeessä maininnut, että A:n kirjeestä ei käy ilmi, onko perhe Suomen vai Kanadan kansalainen, vaikka tuo seikka on täysin selvästi ilmoitettu A:n kirjeessä. S:n kirjeessä todetaan, "joka tapauksessa ette tarvitse työlupaa". Lisäksi kirjeessä kerrotaan lähetetyn kopioita A:n kirjeestä eri liitoille. Työvoimatoimiston tietopalvelu on vastannut S:n kirjeen oheen liitetyssä kirjeessä ja esitteessä lasten koulunkäyntiä koskeviin kysymyksiin. S on kirjeessä ilmoittanut, että asuntotilanne on Etelä-Suomessa huono ja lähettänyt asuntohallituksen esitteitä A:lle. Kirjeen lopussa S lausuu seuraavaa "oheisessa Suomeen palaavan oppaassa on tietoja paluumuuttajille. Ne pätevät myös muualta kuin Ruotsista Suomeen palaavien kohdalla."

A:n ja B:n passeihin tehdyistä merkinnöistä käy ilmi, että he ovat saapuneet Suomeen 14.07.1983 sekä lähteneet Suomesta 31.08.1983. Suomessa tuolloin ollessaan, he ovat käyneet S:n luona sekä asiakirjoissa olevien merkintöjen mukaan 31.08.1983 ilmoittautuneet työvoimatoimistoon työnhakijoiksi. Suomen valtion puolesta on väitetty, että he tuolloin olisivat saaneet uuden painoksen Suomeen palaavan oppaasta. Raastuvanoikeus toteaa valtion antamasta Suomeen palaavan oppaan uudesta painoksesta, että oppaassa olevat numerotiedot ovat vuoden 1983 loppupuolelta. Näin ollen raastuvanoikeus ei pidä uskottavana, että A ja B ovat 31.08.1983 saaneet uuden painoksen Suomeen palaavan oppaasta. Sen sijaan raastuvanoikeus pitää uskottavana sitä valtion puolesta esitettyä toteamusta, että A:lle ja B:lle on heidän Kanadan osoitteeseen lähetetty Työmarkkinat- ja Uudenmaan työpaikat -lehtiä kerran viikossa. Raastuvanoikeus toteaa vielä, että A:n ja B:n käytyä kesällä 1983 Suomessa työvoimaneuvoja S:n luona ei ole näytetty olleen keskustelua siitä, minkälaisia vaikutuksia on siitä, että kaikki A:n ja B:n perheen jäsenet ovat olleet Kanadan kansalaisia.

A ja B ovat saapuneet Suomeen 12.05.1984. Heille on myönnetty oleskelulupa Suomessa sekä työlupa rajoituksitta 14.06.1984. A ja B ovat 17.10.1984 palanneet Suomesta Kanadaan.

Suomeen saavuttuaan A ja B ovat kumpainenkin 14.05.1984 ilmoittautuneet Pohjoismaisessa työnvälityksessä. S on tällä käyntikerralla varannut A:lle 17.05.1984 ajan rakennusjaostolle ja B:lle 17.05.1984 palvelualojen jaostolle.

A:lle on 17.05.1984 tarjottu kirvesmiehen paikkoja. Sen lisäksi hänelle on tarjottu 05.06.1984, 07.06.1984 ja 18.06.1984 erilaisia työpaikkoja.

B:n työnhakijakortista on lähetetty kopio Hämeenlinnan työvoimatoimistoon, jossa on lukuisia merkintöjä 21.05.1984 lähtien.

Oikeudelle annettujen todistusten mukaan A:n ja B:n perhe on muuttanut Suomeen 12.05.1984 vailla vakinaista asuntoa olevaksi. Heidän tilapäinen osoitteensa on maahantulon jälkeen ollut Tapiolantie 21 as. 4, Helsinki 60. He ovat muuttaneet 10.06.1984 osoitteeseen Rahkoilankatu 32, Hämeenlinna.

A on hakenut Hämeenlinnan kaupungin asuntotoimiston kautta asuntoa. Asuntolautakunta on kokouksessaan 05.06.1984 hyväksynyt A:n asuntohakemuksen ja päättänyt varata hänelle 30.06.1984 vapautuvan vuokratalohuoneiston. A ei ole ottanut tarjottua asuntoa vastaan, koska hän oli hankkinut jo itse asunnon.

A on ollut Valtion rautatiellä Hämeenlinnan rautatieaseman korjaustöissä 11.06.1984 lukien. Kirvesmiehen työ on päättynyt 28.09.1984 A:n omasta pyynnöstä. B on ollut kauppias P:n omistaman liikkeen palveluksessa 29.08.03.09.1984 välisenä aikana myyjänä. Hän on eronnut omasta pyynnöstään maasta muuton johdosta.

B on anonut työttömyyskorvausta, joka hänelle on myönnetty 21.05.-08.06.1984 väliseksi ajaksi molemmat mainitut päivät mukaan luettuina. Hänelle on maksettu työttömyyskorvausta yhteensä 1.012,50 markkaa. Työttömyyskorvauksen maksaminen on lakkautettu, koska puolison tulot ovat ylittäneet tulorajan 3.900 markkaa.

Julkisen vallan käyttäminen Vahingonkorvauslaista käy ilmi, että viranomaisen harjoittama tarkastus- ja neuvontatoiminta on katsottava kuuluvan julkisen vallan käyttämiseen. Kun työvoimaneuvoja S on A:lle lähettänyt 21.02.1983 päivätyn kirjeen, on hän käyttänyt julkista valtaa. Ei ole näytetty, että S olisi A:n ja B:n käydessä kesällä 1983 Suomessa esittänyt A:lle ja B:lle edellä mainitusta lähettämästään kirjeestä poikkeavia tietoja. S:n toiminnan ja A:n ja B:n kärsimän vahingon välillä on syy-yhteys. Julkista valtaa käytettäessä aiheutetusta vahingosta syntyy siten Suomen valtiolle korvausvastuu.

Työlupa S on ilmoittanut, että A ja B eivät tarvitse työlupaa mikäli he ovat joskus olleet Suomen kansalaisia.

Ulkomaalaislain 14 §:n mukaan ulkomaalaisella, joka aikoo Suomessa ryhtyä ansiotyöhön, on oltava maahan saapuessaan työlupa. Samasisältöinen säännös on ollut 25.04.1958 annetussa ulkomaalaisasetuksessa. Mainitun lain 16 §:ssä on säädelty työnantajan velvollisuudet. Työnantajan on ennen ulkomaalaisen työsuhteen alkamista varmistauduttava, että ulkomaalaisella on vaadittava työlupa.

A ja B eivät mainittujen pakottavien säännösten perusteella ole voineet vastaanottaa työtä Suomessa ennen 14.06.1984, josta päivästä heille työlupa on myönnetty. S on tullut tietää A:n lähettämästä kirjeestä, että A:n ja B:n perhe on kokonaisuudessaan Kanadan kansalainen ja hänen on tullut myös tietää ulkomaalaislain ja -asetuksen edellä mainitut säännökset. Menettelyllään S on aiheuttanut A:lle ja B:lle vahinkoa, joka valtion on heille korvattava. Korvauksesta on kuitenkin vähennettävä, mitä B:n on työttömyyskorvauksena saanut.

Muuttokustannukset Suomeen Koska A ja B ovat luottaen S:n edellä mainittuun kirjeeseen ja häneltä saamaansa materiaaliin muuttaneet Suomeen, on katsottava, että muuttokustannuksista Suomeen aiheutunut vahinko on syyyhteydessä heidän saamansa informaation puutteellisuuteen. Tämän vuoksi Suomen valtio on korvausvelvollinen A:n ja B:n muuttokustannuksista Kanadasta Suomeen.

A työpaikat Koska A ei olisi ennen työluvan saamista voinut ottaa vastaan hänelle tarjottua työtä, raastuvanoikeus jättää huomiotta, mitä työvoimaministeriön taholta on esitetty A:lle tarjotuista työpaikoista 17.05.14.06.1984 väliseltä ajalta.

Esitetyn selvityksen mukaan A on saanut kirvesmiehen työtä Hämeenlinnan rautatieaseman korjauksessa. Työ on alkanut 11.06.1984, siis ennen kuin A on saanut työluvan. A on väittänyt, että tämä työsuhde olisi ollut määräaikainen, kolmen kuukauden pituinen. Oikeuteen annetusta työsopimuksesta kuitenkin käy ilmi, että työsopimus ei ole ollut määräaikainen vaan että irtisanomisaika alkaa työsuhteen kestettyä kolme kuukautta, eli 11.09.1984. A onkin ollut työssä 28.09.1984 saakka, jolloin syynä työsuhteen päättymiseen on ollut A:n oma pyyntö. Raastuvanoikeus toteaa, että A ei ole näyttänyt, etteikö hänellä olisi ollut mahdollisuus jatkaa työsuhdetta edellä mainitun 28.09.1984 jälkeen.

B:n työnhakijakortista käy ilmi, että hänelle on Hämeenlinnan City-Marketissa osoitettu työtä kassana noin 01.06.1984. Kortissa on kuitenkin merkintä "peruuntunut toist.". 13.06.1984 on merkintä, että ei mennytkään vielä City-Market, koska tytön hoito on peruuntunut. Asia on toistaiseksi kesken. Samoin kortissa on merkintä 13.08.1984, että tytölle on hoito järjestyksessä.

Raastuvanoikeus toteaa B:lle annetussa Suomeen palaavan oppaassa sivulla 23 mainittavan, että jo ennen muuttoa kannattaa selvittää, minkälaiset mahdollisuudet on saada lapset päivähoitoon. Tässä mielessä on syytä ottaa yhteys kunnan sosiaalitoimistoon. Raastuvanoikeus toteaa, että ei ole näytetty B:n etukäteen ottaneen selvää päivähoitopaikoista. Näin ollen raastuvanoikeus katsoo, että B:n laiminlyönnin johdosta hän olisi ollut tilaisuudessa ottaa työtä vastaan sen jälkeen kun työlupa on hänelle myönnetty eli 14.06.1984 lukien. Esitetyn selvityksen mukaan B on ollut työssä 29.08.-03.09.1984 välisenä aikana ja että hän on eronnut omasta pyynnöstään.

Kansalaisuus, työttömyyskorvaus, lapsilisät ja ajokortti S on ollut tietoinen tai hänen olisi pitänyt B:n 26.1.1983 lähettämästä kirjeestä havaita, että A ja B ovat kaikki Kanadan kansalaisia. Tämä seikka olisi edellyttänyt S:ltä tarkempaa informaatiota A:lle ja B:lle kuin maininnan, että hänen lähettämässään oppaassa mainitut tiedot pätevät myös muualta kuin Ruotsista Suomeen palaavien osalta. Koska kuitenkin oppaassa todetaan, että toiseen Pohjoismaahan muuttanut suomalainen, joka on saanut asuinmaansa kansalaisuuden, voi halutessaan saada takaisin Suomen kansalaisuuden muutettuaan pysyvästi asumaan Suomeen, olisi ohjeen sanamuodon huomioon ottaen pitänyt A:lta ja B:ltä edellyttää suurempaa huolellisuutta Suomen kansalaisuuskysymyksen selvittämisessä, koska he ovat olleet tietoisia siitä, että he eivät muuta toisesta Pohjoismaasta Suomeen, vaan Kanadan kansalaisina muuttavat Suomeen.

Suomeen palaavan oppaassa on sivulla 11 kerrottu, mitä Suomeen muuttavan olisi tehtävä, että ammattiyhdistysedut säilyisivät Suomeen muutettua. Koska kuitenkin kappaleen alussa todetaan, että Pohjoismaiden ammatillisilla järjestöillä on olemassa sopimus, olisi A:n ja B:n, joilla on ollut aikaa tutustua oppaaseen, ollut tarpeen ottaa tarkempi selko siitä, minkälaiset mahdollisuudet Kanadan kansalaisilla on ammattiyhdistysetujen säilymisen suhteen Suomessa. Valtakunnallisista työttömyyskassoista annetussa laissa on tarkat säännökset siitä, millä edellytyksillä työttömyysavustuksia voidaan myöntää. Näistä seikoista A:n ja B:n olisi tullut ottaa selvää ennen Suomeen muuttoaan.

Valtion taholta on myönnetty, että oppaan sivulla 22 lapsilisistä annetut tiedot ovat epätäsmällisiä, koska siinä ei erikseen mainita Suomen kansalaisuuden vaikutusta. Koska S on tiennyt, että A ja B ovat Kanadan kansalaisia, olisi hänen julkista valtaa käyttäessään tullut antaa tältä osin tarpeelliset tiedot A:lle ja B:lle. A:kin ja B:kin ovat laiminlyöneet pyytää lisätietoja Suomessa olevien kuntien sosiaalitoimistoista.

Ajokortin osalta on oppaassa sivulla 32 maininta, että kun muutat vakinaisesti asumaan Suomeen, sinun on vaihdettava ajokorttisi suomalaiseen. Koska oppaan alkulehdellä todetaan, että tämä opas on ensisijaisesti tarkoitettu Ruotsissa asuville Suomeen muuttoa suunnitteleville henkilöille, olisi A:n ja B:n Kanadan kansalaisina kuitenkin ollut oma-aloitteisesti otettava tarkempi selko ajokortin saamisen ja vaihtamisen edellytyksistä Suomessa. Raastuvanoikeus katsoo kuitenkin myös S:n laiminlyöneen tältä osin neuvontavelvollisuutensa.

Oman asunnon hankkiminen Oppaassa sivulla 9 on selvästi mainittu, että henkilö, joka ei ole Suomen kansalainen, tarvitsee valtioneuvoston luvan voidakseen hankkia kiinteää omaisuutta Suomessa. Raastuvanoikeus katsoo, että A:n ja B:n, joilla on ollut aikaa tutustua oppaaseen, olisi tullut tietää näistä määräyksistä. Tämän vuoksi A:n ja B:n väitteille tässä suhteessa ei voida antaa arvoa.

Työvoimaministeriön vastineesta Työvoimaministeriö on sanonut, että A ja B eivät ole hakeneet paluumuuttajille kuuluvia alku- ja liikkuvuusavustuksia eikä muuttokustannusten korvausta. Raastuvanoikeus toteaa, että asetuksessa työvoiman liikkuvuuden edistämisestä lausutaan, että asetuksen säädöksiä sovelletaan myös ulkomailta Suomeen palaavaan Suomen kansalaiseen ja entiseen Suomen kansalaiseen ottaen huomioon kuitenkin 10 §:n säännöksestä aiheutuvat rajoitukset. A ja B olisivat saaneet matkakustannusten korvausta ja muuttokustannusten korvausta vain niistä kustannuksista, jotka ovat syntyneet Suomen valtakunnan maa-alueella. Muuttokustannusten korvausta työnhakijalle asetuksen mukaan voidaan myöntää vain, jos työnhakija tekee vähintään kuusi kuukautta kestävän työsopimuksen. Alkuavustusta voidaan asetuksen mukaan myöntää työnhakijalle, joka on muuttanut toiselle paikkakunnalle ja aloittanut siellä työvoimatoimiston osoittaman vähintään kuusi kuukautta kestävän työn. Näitä avustuksia A ja B eivät olisi voineet saada. Myös matkakustannusten korvauksessa heidän osaltaan olisi ollut rajoituksia.

A ja B ovat näyttäneet, että he asuttuaan Suomessa tilapäisessä asunnossa ovat oma-aloitteisesti hankkineet itselleen vuokra-asunnon Hämeenlinnasta. A ja B eivät kuitenkaan ole näyttäneet, että he olisivat ryhtyneet hankkimaan valtioneuvoston lupaa kiinteän omaisuuden hankkimiseksi Suomessa.

A on ollut työssä 11.06.-28.09.1984 välisen ajan. A ei ole näyttänyt, etteikö hän olisi voinut jatkaa työntekoa Suomessa.

B on laiminlyönyt ennen Suomeen muuttoa varmistautua lapsensa päivähoidon järjestelystä. Raastuvanoikeus katsoo, että B olisi voinut työluvan saatuaan järjestää itselleen Suomessa työpaikan. Hän on ollut työssä 29.08.-03.09.1984 välisen ajan. B ei ole näyttänyt, etteikö hän olisi voinut jatkaa työtekoa Suomessa.

A ja B eivät ole näyttäneet ryhtyneensä toimenpiteisiin saadakseen Suomen kansalaisuuden.

A ja B eivät ole esittäneet vaatimuksia saamatta jääneistä lapsilisistä.

A ja B eivät myöskään ole näyttäneet, olisivatko he mahdollisesti ryhtyneet toimenpiteisiin suomalaisen ajokortin saamiseksi.

Raastuvanoikeus katsoo, että A:n ja B:n muuttopäätös Suomeen on syntynyt Helsingin työvoimatoimiston työvoimaneuvojan S:n heille antamien tietojen perusteella. S on tässä neuvonta- ja tiedotustoiminnassaan käyttänyt julkista valtaa. A:lla ja B:llä on ollut perusteltu syy uskoa S:n heille antamiin tietoihin. Raastuvanoikeus katsoo lisäksi, että S ei ole työvoimaneuvojan toimessaan noudattanut hänelle kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Tällä perusteella raastuvanoikeus katsoo Suomen valtion olevan korvausvelvollinen A:lle ja B:lle heidän muuttokustannuksistaan Suomeen sekä heille aiheutuneesta työansion menetyksestä työluvan saamiseen 14.06.1984 saakka. A on kuitenkin saanut työtä jo 11.06.1984. B on saanut työttömyyskorvausta.

Työvoimaministeriö Suomen valtion edustajana on näyttänyt, että A:n ja B:n työolot ja asunto-olot ovat kesän 1984 kuluessa olleet siinä määrin järjestyksessä, että paluumuutto Kanadaan ei ole ollut välttämätön.

A ja B ovat Kanadan kansalaisina edellä kerrotuin tavoin laiminlyöneet ryhtyä jo ennen Suomeen muuttamistaan toimenpiteisiin joita huolellinen, muuttoon liittyviin seikoihin perehtyminen olisi vaatinut. Lisäksi A ja B ovat Suomessa ollessaan laiminlyöneet ryhtyä edellä kerrotuihin toimenpiteisiin. Tämän vuoksi raastuvanoikeus katsoo, että A:lle ja B:lle ei ole tuleva korvausta välttämättömistä kuluista Suomessa eikä korvausta kustannuksista Kanadaan muuttamisesta.

Raastuvanoikeus pitää A:n esittämää vaatimusta työansion menetyksestä 10.06.1984 saakka kohtuullisena. B:lle ei ole tuleva korvausta työansion menetyksestä työluvan saamisen 14.06.1984 ylimenevältä ajalta.

A ja B ovat vaatineet korvausta junamatkasta Helsingistä Hämeenlinnaan 06.06.1984 57 markkaa. Tämä vaatimus hylätään.

Edellä mainituilla perusteilla raastuvanoikeus harkitsee oikeaksi velvoittaa Suomen valtion heti kuitin saadessaan korvaamaan A:lle ja B:lle yhteisesti kustannukset Suomeen muuttamisesta viisituhatta kolmesataakolmekymmentäyhdeksän (5.339) Kanadan dollaria 75 centtiä, joka sanottuna rahalajina tai maksupäivän virallisen myyntikurssin mukaan Suomen rahassa laskettuna sekä lisäksi muuttokustannuksia Suomessa kaksisataakaksikymmentäneljä (224) markkaa 40 penniä,

A:lle saamatta jääneestä ansiosta 14.05.-10.06.1984 väliseltä ajalta viisituhattaviisisataaseitsemänkymmentäkaksi (5.572) markkaa,

B:lle saamatta jääneestä ansiosta 14.05.13.06.1984 väliseltä ajalta 3.660 markkaa, josta on vähennettävä B:n saama työttömyyskorvaus 1.012,15 markkaa eli kaksituhatta kuusisataaneljäkymmentäseitsemän (2.647) markkaa 50 penniä,

kuudentoista (16) prosentin vuotuisine korkoineen 5.339,75 Kanadan dollarin määrälle ja 224,40 Suomen markan määrälle 12.02.1985 lukien sekä 5.572 markan ja 2.647,50 markan määrille 03.05.1985 lukien.

A:lla ja B:llä on ollut perusteltu aihe oikeudenkäyntiin Suomen valtiota vastaan. Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan A:n ja B:n yhteiset oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen asiakirjojen käännöksestä aiheutuneet kulut 1.699 markkaa, seitsemällätuhannella (7.000) markalla kuudentoista (16) prosentin vuotuisine korkoineen 21.10.1985 lukien."

Helsingin hovioikeuden tuomio 23.12.1987

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B ja työvoimaministeriö olivat saattaneet jutun, on todennut, että työvoimaministeriön alaisen Helsingin työvoimatoimiston työvoimaneuvoja oli toimensa ja tehtävänsä mukaisesti antanut muun muassa kirjeitse sellaista tietoa Suomeen muuttavia koskevista säännöksistä ja määräyksistä, että sanottua toimintaa oli sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen pidettävä julkisen vallan käyttämisenä. Näillä ja muutoin raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotuilla perusteilla hovioikeus, samalla kun se on mainitsemallaan perusteella vapauttanut työvoimaministeriön velvollisuudesta suorittaa korkoa saamatta jääneestä ansiosta maksettaville korvauksille, on muuten jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen varaan ja velvoittanut valtion korvaamaan A:n ja B:n vastauskulut hovioikeudessa 700 markalla 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Korkein oikeus on 10.3.1988 myöntänyt työvoimaministeriölle valitusluvan ja määrännyt, ettei hovioikeuden tuomiota ole toistaiseksi pantava täytäntöön tai, jos täytäntöönpano on jo alkanut, ettei sitä ole jatkettava.

Työvoimaministeriö on liittäen kirjelmänsä oheen S:n kirjoituksen, vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteen hylkäämistä koska työvoimaneuvoja ei ollut käyttänyt julkista valtaa sekä koska A:n ja B:n muuttokustannukset ja työansion menetys ei ollut työvoimaneuvojan menettelyn seurausta.

A ja B ovat antaneet heiltä pyydetyn vastauksen ja vaatineet vastauskulujensa korvaamista korkoineen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Julkisen vallan käyttö

A on kirjeitse mahdollista paluumuuttoa varten pyytänyt työvoimaministeriöltä tietoja työstä ja työlupahakemuksista ja niihin liittyvistä asioista, eräiden alojen palkoista ja vaatimuksista, lasten koulutuksesta, asuntojen vuokrista ja omakotitalojen hinnoista. Kirjeessä hän on myös ilmoittanut, että hänen perheensä kaikki jäsenet olivat Kanadan kansalaisia.

Vastauksessaan asianomainen työvoimaneuvoja on ilmoittanut, että A ja hänen vaimonsa eivät tarvinneet työlupaa Suomessa mikäli he joskus olivat olleet Suomen kansalaisia. Vastauksena työvoimaneuvoja on lisäksi lähettänyt Suomeen palaavan oppaan ja ilmoittanut, että siinä olevat tiedot paluumuuttajille pätivät myös muualta kuin Ruotsista Suomeen palaavien kohdalla. Oppaassa oli tietoja muun muassa ammattiyhdistysetujen säilymisestä, lapsilisän maksamisesta sekä Suomen kansalaisuuden saamisesta ja ajokortin vaihtamisesta suomalaiseen ajokorttiin. Kaikki nämä kirjeessä ja oppaassa annetut tiedot ovat koskeneet paluumuuttajalle tärkeiden ja häneen pakottavina sovellettavien säännösten ja määräysten sisältöä. Niiden antaminen on myös ollut olennainen osa työvoimatoimiston pohjoismaisessa työnvälityksessä palvelevan työvoimaneuvojan virkatehtävistä. A:n ja B:n tiedot ovat ilmenneet sitovina ohjeina paluumuuttoa varten. Tietojen laadun ja tarkoituksen perusteella Korkein oikeus katsoo, että työvoimaneuvoja antaessaan ne puolisoille A ja B on käyttänyt julkista valtaa.

Annetuille tiedoille kohtuudella asetettavat vaatimukset

Työvoimaneuvojan tehtävänä hänen antaessaan edellä mainitut tiedot on ollut osaltaan turvata, että puolisot A ja B saattoivat perustaa harkintansa paluumuutosta Suomeen oikeisiin tietoihin etenkin sellaisista virallismääräyksistä, jotka olivat omiaan vaikeuttamaan paluuta ja asettumista Suomeen. Paluumatkan pituus on edellyttänyt työvoimaneuvojalta erityistä tarkkaavaisuutta tietojen oikeellisuudesta. Tästä huolimatta työvoimaneuvoja on antanut perusteettoman tiedon työluvan tarpeettomuudesta ja siitä, että oppaassa olevat tiedot pätivät myös puolisoihin A ja B. Korkein oikeus katsoo, että työvoimaneuvojan kysymyksessä olevalle tiedotustehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu.

Virheellisistä tiedoista aiheutunut vahinko

Ennen paluumuuttoaan Suomeen 12.5.1984 puolisot A ja B ovat pyrkineet tarkoin perehtymään muuton edellytyksiin. Jo alkuvuodesta 1983 A on tehnyt edellä kerrotun tiedustelun työvoimaministeriölle. Kesällä 1983 molemmat puolisot ovat käyneet Suomessa tutustuakseen itse paikan päällä maan oloihin ja saadakseen mahdollisimman paljon lisätietoa muuttoa koskevan ratkaisunsa perusteeksi. Työvoimaneuvojalta saadut tiedot ovat olleet omiaan vaikuttamaan siihen, että puolisot A ja B tekivät myönteisen ratkaisun muuttamisesta, kun nuo tiedot ovat antaneet sen kuvan, että he heti Suomeen tultuaan saisivat olennaisilta osin samat tai lähes samat etuudet kuin Suomen kansalaiset ja että myös vieraasta kansalaisuudesta johtuvat rajoitukset, kuten heidän suunnittelemassaan omakotitalon hankinnassa, olivat vaikeuksitta poistettavissa, kun he halutessaan saisivat pelkän ilmoituksen perusteella Suomen kansalaisuuden muutettuaan tänne pysyvästi. Puolisot A ja B ovat ilmoittaneet, että he eivät olisi palanneet Suomeen, jos he olisivat saaneet oikeat tiedot työluvan tarpeellisuudesta ja siitä, että he myös työttömyysavustusten, lapsilisien sekä Suomen kansalaisuuden ja ajokortin saamisen osalta joutuisivat huonompaan asemaan kuin Suomen kansalaiset tai Ruotsista Suomeen palaavat. Korkein oikeus pitää ilmoitusta uskottavana. Siten puolisoille A ja B on työvoimaneuvojan virheen johdosta aiheutunut raastuvanoikeuden päätöksestä ilmenevä vahinko muuttokustannuksina Suomeen.

Työvoimaneuvojan kirjoittaessa 21.2.1983 A:lle soveltui puolisoihin A ja B 25.4.1958 annetun ulkomaalaisasetuksen (187/58) 28 §:n 1 momentti, jonka mukaan ulkomaalaisella, joka halusi saapua maahan ansiotyöhön, tuli maahan saapuessaan olla työlupa. Työvoimaneuvojan työluvan tarpeettomuudesta antaman virheellisen tiedon johdosta puolisot A ja B eivät ole ennen muuttoaan jättäneet työlupahakemusta Kanadassa olevalle Suomen diplomaattiselle tai kaupalliselle edustustolle taikka konsulinvirastolle. Näin ollen heille ei ole voitu myöntää työlupaa ennen heidän saapumistaan Suomeen. Tästä on 26.4.1983 annetun, 1.3.1984 voimaantulleen ulkomaalaislain (400/83) 14 §:n 1 momentin mukaan seurannut, että A 14.5.-10.6.1984 ja B 14.5.-13.6.1984 eivät ole voineet ryhtyä Suomessa heille tarjona olleeseen ansiotyöhön. Siten työvoimaneuvojan työlupaa koskeneen virheellisen tiedon johdosta on aiheutunut A:lle ja B:lle myös raastuvanoikeuden päätöksestä ilmenevä ansionmenetys.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Jutun näin päättyessä hovioikeuden tuomion täytäntöönpanon kieltämistä koskenut määräys kumotaan. Työvoimaministeriö velvoitetaan suorittamaan A:lle ja B:lle korvaukseksi vastauksen antamisesta täällä olleista yhteisistä kuluista 1.500 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ådahl, Mörä, Roos, Rintala ja Huopaniemi