29.3.1989

Raastuvanoikeuden päätös 22.9.1986

Raastuvanoikeus on kuultuaan vakuutusyhtiötä kanteesta katsonut A:n ja B:n esitutkinnassa antamien kertomusten, jotka vakuutusyhtiön puolesta oli myönnetty oikeiksi, sekä esitutkintapöytäkirjaan liitetyn liikennevahinkopaikalta laaditun piirroksen perusteella selvitetyksi, että A oli 3.9.1985 kuljettaessaan omistamaansa henkilöautoa Oulunkylän torin paikoitusalueella kohden Torivoudintietä ja saapuessaan sen ja paikoitusalueella olevan toisen tien risteykseen törmännyt risteykseen samanaikaisesti A:n ajosuunnassa oikealta saapuneeseen B:n kuljettamaan henkilöautoon seurauksin, että ajoneuvot olivat vaurioituneet.

Oikeudelle jätettyjen karttapiirrosten perusteella raastuvanoikeus on edelleen katsonut selvitetyksi, että A ja B olivat kuljettaneet henkilöautojaan teillä, joita oli pidettävä samanarvoisina, koska sekä A:n että B:n käyttämiä teitä voitiin liikennöidä kumpaankin suuntaan ja koska molemmat tiet sijaitsivat pysäköintialueeksi katsottavalla alueella ja palvelivat vain liikennöintiä pysäköintiruutuihin tai niistä pois. Koska tällainen pysäköintialue oli yleisesti liikenteeseen käytetty, oli siellä noudatettava tieliikennelain säännöksiä soveltuvin osin. Huomioon ottaen teiden samanarvoisuus oli tieliikennelain 14 §:n 1 momentista ilmikäyvän oikeusohjeen nojalla katsottava tällaisten teiden risteykseen tulevan olevan velvollinen väistämään oikealta tulevaa liikennettä. Näin ollen A:n väitettä siitä, että B olisi ollut tieliikennelain 14 §:n 3 momentin nojalla väistämisvelvollinen, ei ollut pidettävä oikeana.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt A:n kanteen ja velvoittanut hänet korvaamaan vakuutusyhtiön oikeudenkäyntikulut 3.000 markalla 16 prosentin korkoineen 22.9.1986 lukien.

Helsingin hovioikeuden tuomio 27.4.1988

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on lausunut asiassa raastuvanoikeuden toteamin tavoin selvitetyn, että A:n kuljettama auto ja B:n vakuutusyhtiössä liikennevahingon varalta vakuutettu auto olivat raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotuin tavoin törmänneet toisiinsa mainituin seurauksin. Yhteenajo oli tapahtunut Oulunkylän torin paikoitusalueella. A:n käyttämä ajoväylä oli ollut paikoitusalueella sijaitsevan Torivoudintien jatke, joka oli johtanut pysäköintialueelta pois. B:n käyttämä ajoväylä oli johtanut vain pysäköintialueella oleville pysäköintiruuduille eikä sitä asiassa esitetyn selvityksen mukaan ollut käytetty muuhun liikennöimiseen kuin ajamiseen pysäköintiruuduille. Tällä perusteella hovioikeus on katsonut, että A:n ja B:n käyttämät ajoväylät olivat olleet luonteeltaan erilaiset ja että B olisi ollut velvollinen väistämään pysäköintialueelta ulosjohtaneella väylällä kulkevaa A:n autoa. Tämän velvollisuutensa B oli laiminlyönyt. Siten B oli liikennevakuutuslain 8 §:n 1 momentin tarkoittamalla tuottamuksella aiheuttanut mainitun liikennevahingon.

Koska yllä selostettu hovioikeuden kanta pysäköintialueilla noudatettavista väistämissäännöistä perustui nykyisin vakiintuneena pidettävään oikeuskäytäntöön, hovioikeus on katsonut, että asiassa oli olemassa sellaisia erityisiä seikkoja, joiden vuoksi vakuutusyhtiön oli korvattava A:n oikeudenkäyntikulut asiassa.

Lausumansa perusteella hovioikeus on kumonnut raastuvanoikeuden päätöksen ja vapauttanut A:n velvollisuudesta korvata vakuutusyhtiön oikeudenkäyntikuluja raastuvanoikeudessa sekä velvoittanut vakuutusyhtiön suorittamaan A:lle vakuutuskorvaukseksi vahingoista 8.500 markkaa 16 prosentin korkoineen 17.2.1986 lukien ja korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista asiassa 6.000 markkaa.

Perustelut

Tieliikennelain 14 §:n 1 momentissa olevan pääsäännön mukaan risteystä lähestyvän kuljettajan on väistettävä samanaikaisesti muuta tietä oikealta lähestyvää ajoneuvoa. Saman pykälän 3 momentin mukaan kuljettajan on kuitenkin aina väistettävä muuta liikennettä, jos hän on tulossa tielle pihasta, pysäköintipaikalta, huoltoasemalta tai muulta vastaavalta alueelta taikka polulta, tilustieltä tai muulta vähäiseltä tieltä. Pysäköintialueella liikenne saattaa olla järjestetty siten, että siellä olevat ajoväylät ovat eriarvoiset. Jotta tieliikennelain 14 §:n 3 momentista ilmenevää oikeusohjetta voitaisiin soveltaa pysäköintialueella tapahtuvaan liikenteeseen on kuitenkin edellytettävä, että ajoväylien eriarvoisuus on yhtä ilmeinen kuin lainkohdassa mainittujen alueiden tai vähäisten teiden eriarvoisuus on suhteessa varsinaiseen tiehen. Tällaista ilmeistä eriarvoisuutta ei ole B:n ja A:n käyttämien ajoväylien välillä. B ei siten tieliikennelain 14 §:n 1 momentissa olevan pääsäännön mukaisesti ole ollut velvollinen väistämään A:n ajoneuvoa kanteessa esitetyin tavoin. A:lla ei näin ollen ole oikeutta saada korvausta B:n auton vakuutuksesta.

Koska raastuvanoikeus ja hovioikeus ovat eri tavoin arvioineet jutun pääasiakysymystä, vakuutusyhtiö ei saa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen, sellaisena kuin se oli 13.3.1964 annetussa laissa, mukaan korvausta oikeudenkäyntikuluistaan alemmissa oikeuksissa. Asian laadun vuoksi vakuutusyhtiön on itse vastattava sillä täällä olleista kuluista.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. A:n ajama kanne hylätään ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Varma vapautetaan hovioikeuden tuomitsemasta korvausvelvollisuudesta.