14.9.1989

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 1.2.1988

Raastuvanoikeus on nyt kysymyksessä olevalta osalta A:n kanteesta, jota Helsingin kaupunki on vastustanut, lausunut selvitetyn, että kaupunki oli tehnyt A:n kanssa kuusi määräaikaista työsopimusta olemaan voimassa 1.4.-31.5.1985, 28.5.-30.8.1985, 29.8.-2.10.1985, 3.10.1985-16.5.1986, 19.5.-30.8.1986 ja 26.8.-29.11.1986. A oli sopimusten nojalla työskennellyt 1.4.1985-29.11.1986 kaupungin rakennusviraston puisto-osastolla erilaisissa puistotöissä sekä talvikaudella sen katuosastolla. A:n tekemä työ oli ollut luonteeltaan kausiluontoista.

Raastuvanoikeus on lausunut, ettei työn luonne kuitenkaan tässä tapauksessa ollut ollut perusteltu syy määräaikaisten työsopimusten tekemiseen näin pitkäksi ajaksi, koska A:n ollessa kaupungin palveluksessa lähes kahden vuoden ajan eri vuodenajoille tyypilliset työt olivat toistuneet. Kaupunki ei ollut näyttänyt muutakaan pätevää syytä solmia toistuvasti peräkkäin useita määräaikaisia työsopimuksia. A:n ja kaupungin välinen sopimus oli siten työsopimuslain 2 §:n 2 momentin mukaan toistaiseksi voimassa oleva työsopimus.

Kaupunki ei ollut näyttänyt, että sillä olisi ollut työsopimuslain 43 §:ssä tarkoitettu tärkeä syy purkaa tai edes sanotun lain 37 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen painava syy irtisanoa A:n työsopimus.

Sen vuoksi raastuvanoikeus on velvoittanut kaupungin suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkkaa 8.926 markkaa 70 penniä sekä lomakorvausta ja lomarahaa irtisanomisajalta 822 markkaa, kumpikin erä 16 prosentin korkoineen 29.11.1986 lukien, korvaukseksi työsopimuksen laittomasta päättämisestä, ottaen korvauksen määrää harkitessaan huomioon työsuhteen lyhyen kestoajan ja sen, että A oli työsuhteen päättymisestä lähtien ollut työttömänä, kuuden kuukauden palkkaa vastaavat 25.863 markkaa 16 prosentin korkoineen haastepäivästä 27.7.1987 lukien sekä korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 4.000 markalla 16 prosentin korkoineen raastuvanoikeuden päätöksen julistamispäivästä 1.2.1988 lukien.

Helsingin hovioikeuden tuomio 30.11.1988

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi kaupunki oli saattanut jutun vaatien kanteen hylkäämistä, on jättänyt jutun raastuvanoikeuden päätöksen varaan sekä velvoittanut kaupungin suorittamaan A:lle korvaukseksi vastauksen antamisesta hovioikeudessa olleista kuluista 800 markkaa.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 14.9.1989

Hovioikeuden tuomiota ei muuteta.