19.9.1988

Kanne Nivalan kihlakunnanoikeudessa

B on A:lle 1.8.1984 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että sen jälkeen kun asianosaisten vuonna 1965 solmima avioliitto oli vuonna 1970 A:n syystä julistettu puretuksi he olivat noin puolen vuoden kuluttua avioerosta siirtyneet uudelleen asumaan yhteen. Asianosaisten asuttua tässä avoliitossa ensin Ruotsissa he olivat vuonna 1974 palanneet Suomeen asuen aluksi puolen vuoden ajan yhdessä A:n vanhempien kotitalossa Nivalassa. Tämän jälkeen he olivat 19.5.1975 vahvistetulla kauppakirjalla ostaneet yhteiseksi kodikseen Paavolan tilan RN:o 27:61 Nivalan kunnan Nivalan kylässä.

Tilalla oli ollut huonokuntoinen asuinrakennus, jossa B ja A olivat aluksi asuneet. Yhdessä asuen he olivat sen jälkeen rakentaneet tilalle rakennusalaltaan 167 neliömetrin suuruisen omakotitalon, joka oli valmistunut vuonna 1981. Talo oli tarkoitettu asianosaisten yhteisesti omistettavaksi ja koko perheen tarvetta varten yhdessä asuttavaksi. Talo oli rakennettu pääasiallisesti yhteisin lainavaroin, tekemällä yhdessä työtä rakentamisen ja perheen hyväksi niin talon varsinaisessa rakennustyössä kuin kodin ulkopuolella rahavaroja hankkien. Asianosaisten lisäksi perheeseen oli kuulunut viisi lasta, joista kolme oli syntynyt avioliiton aikana Ruotsissa ja kaksi avoliiton aikana, toinen vuonna 1971 Ruotsissa ja toinen vuonna 1975 Suomessa.

B:n osuus omakotitaloa rakennettaessa oli ollut hyvin merkittävä, sillä hän oli rakennustöiden ajan käytännöllisesti katsoen yksin huoltanut ja elättänyt koko perheen. Lisäksi B oli ansiotöistä saamillaan palkkatuloilla osallistunut rakentamista varten otettujen lainojen hoitokuluihin ja rakennustarvikkeiden ostoon sekä hankkinut asuntoon tarvittavaa kalustoa, muun muassa liesituulettimen, astianpesukoneen, sähkölieden ja jääkaappiyhdistelmän. B oli osallistunut omakotitalon rahoitukseen myös ottamalla A:n kanssa yhteistä velkaa. Näiden velkojen lyhennykset tosin eivät olleet vielä alkaneet, mutta B oli osallistunut niiden hoitamiseen maksamalla niille suoritettavia korkoja. Lisäksi B oli osallistunut omakotitalon rakennustöihin, muun muassa siivoustöihin lähes päivittäin. Näillä perusteilla B on katsonut, että yhteisomistusoikeus asianosaisten kesken oli syntynyt omakotitalon osalta.

Tämän vuoksi B on, paitsi vaatinut sen vahvistamista, että hän omisti A:n kanssa yhteisesti yhtä suurin osuuksin Paavolan tilan, ja A:lle tilaan yksin annetun lainhuudon julistamista mitättömäksi, vaatinut joka tapauksessa vahvistettavaksi, että hän omisti A:n kanssa yhteisesti yhtä suurin osuuksin mainitun tilalle rakennetun omakotitalon.

A:n vastaus

A on kiistänyt kanteen ja lausunut, ettei hän ollut ostanut Paavolan tilaa asianosaisille yhteiseksi. Tarkoituksena ei myöskään ollut ollut, että tilalle rakennettu omakotitalo oli B:n ja A:n yhteisesti omistama, koska asianosaiset olivat eronneet ja ositus heidän välillään oli jo toimitettu. Asianosaiset eivät myöskään olleet rakentaneet omakotitaloa yhdessä, vaan sen oli osaksi rakentanut, osaksi rakennuttanut A yksin isänsä kanssa. B oli ollut rakennustyössä mukana ainoastaan parina päivänä toimimalla muurarin apulaisena. Omakotitalon rakennustöiden rahoittamiseksi otettujen lainojen velkakirjoissa oli tosin ollut B:n allekirjoitukset, mutta ne oli velkakirjoihin merkitty vain varmentamaan A:n lainansaantimahdollisuuksia. Kun B oli 2.7.1981 poistunut Paavolan tilalta, alkuperäiset rakennuslainasuhdetta tarkoittavat velkakirjat oli mitätöity ja niiden sijaan oli laadittu uusi velkakirja, jossa velallisena oli vain A. Näin ollen B oli vapautettu rakennuslainavastuusta ja vastuuseen oli jäänyt yksin A. Tämän ohessa A oli rakentamista varten ottanut eräitä muitakin vekseli- ja velkakirjaluottoja, joissa velallisena oli ollut vain A. B:n varoja ei ollut lainkaan käytetty rakennuksen tarvikkeisiin tai työmiesten palkkoihin eikä B ollut osaksikaan hoitanut luottojen lyhennyksiä tai korkoja, vaan kaikki rakentamiskustannukset oli hoitanut A. B oli osallistunut asianosaisten yhteisten lasten elatukseen toimimalla näiden hyväksi niin kodissa kuin kodin ulkopuolella, mutta siihen B:llä oli ollut jo lakisääteinen velvollisuus. B:lle ei ollut syntynyt omistusoikeutta rakennukseen, vaan A:n tarkoituksena oli ollut ainoastaan tarjota koti asianosaisten yhteisille lapsille samoin kuin B:lle.

Kihlakunnanoikeuden päätös 13.3.1985

Kihlakunnanoikeus, joka on myöntänyt B:lle maksuttoman oikeudenkäynnin korvausvelvollisuudetta valtiolle ja määrännyt varatuomari X:n hänen oikeudenkäyntiavustajakseen ja jossa A on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan, on lausunut, että B ja A oli vuonna 1965 vihitty avioliittoon, joka oli vuonna 1970 purettu. Myöhemmin B ja A olivat asuneet avoliitossa ensin Ruotsissa ja myöhemmin Suomessa kesään 1981 saakka. B:n muutto Suomeen A:n luokse oli todistajien ja B:n kertomusten mukaan tapahtunut lähinnä lasten vuoksi ja näiden toivomuksesta. Avioliitostaan asianosaisilla oli kolme lasta ja avoliiton aikana oli syntynyt kaksi lasta.

A oli 19.5.1975 ostanut 20.000 markan kauppahinnasta Paavolan tilan RN:o 27:61 Nivalan kunnan Nivalan kylässä. A:lle oli yksin annettu lainhuuto mainittuun tilaan. A:n esittämän ja B:n taholta kiistämättä jääneen väitteen mukaan rahat kauppahinnan maksuun oli antanut A:n isä.

Vuosina 1980-1981 tilalle oli rakennettu omakotitalo. Rakennuslupa mainitun talon rakentamiseen oli myönnetty yksin A:lle. A:n oli selvitetty osallistuneen rakentamiseen suurelta osalta ja B:n vähäisessä määrin. Rakentamisen aikaan B oli työskennellyt kodin ulkopuolella ja näillä ansioilla oli suoritettu perheen elantomenoja. Lisäksi B:n oli selvitetty rahoittaneen kotiin hankitut liesituulettimen, pölynimurin, jääkaappiyhdistelmän, astianpesukoneen, pakastimen, sähköhellan ja rumpupesukoneen. Mainituista tavaroista B oli myöhemmin noutanut pois ainakin jääkaapin, pakastimen, liesituulettimen ja pölynimurin.

Talon rakentaminen oli saatujen selvitysten mukaan rahoitettu pääasiassa lainavaroin. Velkakirjoissa, 98.000 markan määräisessä asunto- ja lisälainavelkakirjassa sekä kahdessa, yhteensä 52.000 markan määräisessä velkakirjassa velallisina olivat olleet sekä B että A. Viimeksi mainitut kaksi velkakirjaa ja A:n yksin tunnustama 11.000 markan määräinen velkakirja oli myöhemmin mitätöity ja A oli 3.9.1982 tunnustanut pääomaltaan 65.000 markan määräisen velkakirjan. B:n ei ollut näytetty suorittaneen mitään edellä mainituista lainoista.

Todistaja Y:n kertomuksen mukaan talo oli rakennettu yhteiseksi kodiksi.

Ottaen huomioon, että Paavolan tilan kauppakirja oli tehty yksin A:n nimiin, jolle myös lainhuuto oli annettu, ja että rakennuslupa oli myös myönnetty yksin A:lle, kiinteistöä tai rakennusta ei ollut tarkoitettu B:n ja A:n yhteiseen omistukseen. Sillä, että asunto oli tarkoitettu perheen yhteisesti asuttavaksi, että B oli rakentamisen aikana suurelta osin suorittanut perheen elantomenot ja rahoittanut kotiin hankittuja esineitä ja että B oli merkitty velkakirjoihin velalliseksi, ei ollut katsottava muodostetun yhteisomistussuhdetta B:n ja A:n kesken puheena olevaan tilaan ja rakennukseen tai rakennukseen.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen.

Vaasan hovioikeuden tuomio 23.4.1987

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi B oli saattanut jutun, on lausunut, että sen jälkeen, kun asianosaiset olivat yhdessä muuttaneet asumaan Paavolan tilalle siellä olleeseen huonokuntoiseen asuinrakennukseen, heidän uudelleen alkanut yhteiselämänsä oli jatkunut jo noin viiden vuoden ajan ennen kuin kysymyksessä olevaa omakotitaloa vuonna 1980 oli alettu rakentaa. Asianosaiset olivat asuneet siinä keskenään avioliitonomaisissa olosuhteissa ja heille oli tänä aikana syntynyt vielä yksi lapsi. B oli työllään kodissa sekä käymällä ansiotyössä osaltaan kartuttanut asianosaisten varallisuutta rakentamisen hyväksi. B oli mahdollisuuksiensa mukaan osallistunut myös omakotitalon rakennustöihin. Lisäksi B oli ottanut rakentamista varten yhdessä A:n kanssa arava- ja pankkilainoja. Näin omakotitalo oli tullut yhteiseksi ja B omisti siitä puolet.

Tämän vuoksi hovioikeus on, hyläten esittämillään perusteilla B:n muut vaatimukset, vahvistanut, että B omisti puolet mainitusta Paavolan tilalla RN:o 27:61 olevasta omakotitalosta.

Perustelut

B ja A ovat olleet vuodesta 1965 vuoteen 1970 avioliitossa ja heille on tuona aikana syntynyt kolme lasta. Ruotsissa tuomitun avioeron jälkeen on heidän välillään toimitettu omaisuuden ositus. B ja A ovat noin puolen vuoden kuluttua avioerotuomiosta jatkaneet yhteiselämäänsä niin sanotussa avoliitossa. A on keväällä 1973 muuttanut Ruotsista asumaan vanhempiensa luokse Nivalaan, jonne myös B ja lapset ovat seuraavana vuonna muuttaneet. A:n ostettua 19.5.1975 Paavolan tilan asianosaiset ovat muuttaneet asumaan tilan huonokuntoiseen asuinrakennukseen. B:lle on 29.5.1971 ja 30.12.1975 syntynyt lapset, jotka A on tunnustanut. Asianosaisten yhteiselämä on kesällä 1981 päättynyt, kun B on muuttanut Paavolan tilalta. B on 27.6.1982 solminut uuden avioliiton.

Omakotitalon rakentaminen on alkanut kesäkuun puolivälissä 1980. Rakennuslupa sen rakentamiseen on myönnetty 8.4.1980 yksin A:lle. Rakentaminen on tapahtunut suurelta osin A:n toimesta. B on myös osallistunut rakennustöihin, mutta hänen työpanoksensa ei ole ollut merkityksellinen. Asianosaiset lapsineen ovat ennen joulua 1980 muuttaneet omakotitaloon, jonka rakentaminen lopulliseen kuntoonsa on jatkunut vielä vuonna 1981.

B ja A ovat olleet avoliittonsa aikana ansiotyössä, mutta A on kesäkuussa 1980 jäänyt työpaikastaan pois omakotitalon rakentamisen vuoksi. A on 26.3.1981 alkaen ollut levyseppähitsaajan kurssilla saaden sen ajalta koulutustukea. Omakotitalon rakentaminen on rahoitettu pääosin niin sanotulla aravalainalla ja pankkilainoilla. B on yhdessä A:n kanssa ollut useimmissa lainoissa lainanottajana. B ei ole kuitenkaan osoittanut, että hän olisi maksanut lainojen korkoja tai lyhennyksiä. B:n muutettua pois tilalta pankkilainat on siirretty A:n nimiin ja B on vapautunut vastaamasta niistä.

B on lokakuussa 1981 irrottanut ja vienyt pois omakotitaloon asennetut liesituulettimen, jääkaappiyhdistelmän, astianpesukoneen, pakastekaapin ja sähkölieden sekä muita esineitä, joiden hän on katsonut kuuluvan omistukseensa. B on vuoden 1983 lopussa pyytänyt Nivalan asuntolautakunnalta, että hänet vapautettaisiin vastaamasta omakotitalon rakentamista varten saadusta aravalainasta.

Kun B:n ja A:n omaisuus avioeron jälkeen on osituksella jaettu, molemmat ovat olleet tietoisia siitä, ettei toisella sen jälkeen ollut oikeutta toisen omaisuuteen. Paavolan tilan ostaminen, tilalle myönnetty lainhuuto ja rakennusluvan myöntäminen A:lle sekä hänen työpanoksensa rakentamisen hyväksi ovat osoituksena siitä, että paitsi itse tilan, myös omakotitalon on tarkoitettu kuuluvan yksin A:n omistukseen. Edellä selostetut yhteiselämän päättymisen jälkeiset tapahtumat antavat myös tukea tälle päätelmälle. Vaikka B onkin ollut rakentamista varten otetuissa lainoissa A:n kanssa velallisena, ei tällä seikalla asianosaisten yhteiselämän kohta päätyttyä ja A:n vastattua lainoista ole ollut tosiasiallista merkitystä rakentamisen rahoituksen kannalta. B on tosin työllään kodissa ja käymällä ansiotyössä osaltaan kartuttanut asianosaisten varallisuutta ja hän on kerrotuin tavoin osallistunut rakennustyöhön, mutta nämäkään seikat eivät osoita, että asianosaiset olisivat tarkoittaneet myös B:n omistavan osan omakotitalosta.

Edellä esitettyyn nähden B ei ole näyttänyt, että olisi tarkoitettu hänen ja A:n yhteisesti omistavan Paavolan tilalle rakennetun omakotitalon.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla maksetaan valtion varoista X:lle B:n avustamisesta täällä kulujen korvaukseksi 27,50 markkaa ja palkkioksi 1.000 markkaa eli yhteensä 1.027,50 markkaa, mikä määrä jää valtion vahingoksi. Asian laadun vuoksi A:n on itse vastattava kuluistaan Korkeimmassa oikeudessa.