12.8.1988

Ulvilan kihlakunnanoikeuden päätös 11.6.1986

Kihlakunnanoikeus on virallisen syyttäjän sekä asianomistajien B:n ja D:n ajamasta syytteestä, varattuaan E:lle, F:lle, G:lle, H:lle, I:lle sekä Karkun, Säämingin, Uudenkaupungin, Kempeleen, Lempäälän, Jalasjärven, Keiteleen, Kannuksen, Somerniemen, Pelkosenniemen ja Merimaskun seurakunnille tilaisuuden tulla asianomistajina kuulluiksi, lausunut selvitetyksi 1), että A oli 25.11.1985 vahingoittamistarkoituksessa postittanut laatimansa valheellisen asiakirjan B:lle, joka oli vastaanottanut postilähetyksen Siikaisissa. Asiakirjassa oli pidättämisen uhalla kehotettu B:tä selvittämään Merikarvian piirin nimismiehelle hänen edesmenneen aviopuolisonsa tekemiksi väitettyjä rikoksia sekä oma osuutensa niihin. A oli asiakirjan allekirjoittajaksi luvattomasti siirtänyt hallussaan olleesta Ulvilan kihlakunnanoikeuden pöytäkirjanotteesta valokopiointitekniikkaa hyväksi käyttäen Turun ja Porin lääninhallituksen poliisitarkastajan D:n nimikirjoitusjäljennöksen. Asiakirjan saatuaan B oli ryhtynyt asiakirjassa kehotettuihin toimenpiteisiin.

Kihlakunnanoikeus on edelleen katsonut selvitetyksi 2), että A ja C olivat marraskuun lopulla 1985 Siikaisissa hyötymistarkoituksessa yksissä tuumin saattaneet postitettavaan kuntoon 469 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnalle A:n laatiman valheellisen asiakirjan, jossa seurakuntia pyydettiin osallistumaan yleisradion sävellahjan välityksellä rahankeräykseen tulipalon johdosta taloudelliseen ahdinkoon joutuneelle C:n puolisolle E:lle, jonka pankkitilille rahat pyydettiin lähettämään. A oli luvattomasti siirtänyt asiakirjan allekirjoittajaksi hallussaan olleesta kirjeestä valokopiointitekniikkaa hyväksi käyttäen sävellahjan juontajana toimineen F:n nimikirjoituksen sekä liittänyt mukaan toisen asiakirjan, jossa valheellisesti todistettiin E:n omaisuutta kohdannut tulipalo ja hänen heikko taloudellinen asemansa sekä kehotettiin kaikkia kirjeen saavia seurakuntia antamaan rahallista apua. A oli todistuksen ja kehotuksen allekirjoittajiksi siirtänyt hallussaan olleista lehdestä ja kirjeestä valokopiointitekniikkaa hyväksi käyttäen luvattomasti arkkipiispa G:n ja piispa H:n nimikirjoitukset. Saatuaan kerrotun asiakirjan E:n tilille olivat lähettäneet rahaa Karkun seurakunta 500, Säämingin seurakunta 140, Uudenkaupungin seurakunta 1.500, I 50, Kempeleen seurakunta 70, Lempäälän seurakunta 500, Jalasjärven seurakunta 506,85, Keiteleen seurakunta 146,25, Kannuksen seurakunta 100, Somerniemen seurakunta 500, Pelkosenniemen seurakunta 500 ja Merimaskun seurakunta 60 markkaa. Rahat oli palautettu niiden lähettäjille. Rahankeräyksen A ja C olivat järjestäneet ilman lupaa.

Kihlakunnanoikeus on edelleen katsonut, että A:n tehtyä tahallisesti edellä mainitut teot hän oli sopimaton toimimaan virkamiehenä ja että A oli teot tehdessään ollut täyttä ymmärrystä vailla.

Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on tuominnut A:n täyttä ymmärrystä vailla olevana kohdassa 1 rikoslain 36 luvun 4 §:n 1 momentin ja 3 luvun 4 §:n nojalla väärän yleisen asiakirjan valmistamisesta 1 vuodeksi 2 kuukaudeksi vankeuteen ja kohdassa 2 rahankeräyslain 3 §:n ja 12 §:n 1 momentin sekä rikoslain 36 luvun 5 §:n, 3 luvun 4 §:n ja 7 luvun 1 ja 2 §:n nojalla jatketusta, yhdellä teolla tehdyistä väärän yksityisen asiakirjan valmistamisesta ja rahankeräysrikoksesta 9 kuukaudeksi vankeuteen. Rangaistukset on yhdistetty 1 vuodeksi 5 kuukaudeksi vankeutta, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla on vähennetty vapaudenmenetysaikaa 4.-8.12.1985 vastaavat 5 päivää. A on määrätty rikoslain 2 luvun 10 §:n 2 momentin ja 12 §:n nojalla pantavaksi viralta K:n seurakunnan kanttorin virasta. A on velvoitettu maksamaan B:lle korvaukseksi matkakustannuksista 72 ja työansion menetyksestä 200 eli yhteensä 272 markkaa.

C:n kihlakunnanoikeus on tuominnut rahankeräyslain 3 §:n ja 12 §:n 1 momentin sekä rikoslain 36 luvun 5 §:n ja 7 luvun 1 ja 2 §:n nojalla jatketusta yhdellä teolla tehdyistä väärän yksityisen asiakirjan valmistamisesta ja rahankeräysrikoksesta 7 kuukaudeksi vankeuteen, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla on vähennetty vapaudenmenetysaikaa 3.-4.12.1985 vastaavat 2 päivää.

Turun hovioikeuden päätös 17.8.1987

Hovioikeus, jossa virallinen syyttäjä, A ja C olivat hakeneet muutosta ja joka on jättänyt tutkimatta A:n hovioikeudelle 29.7.1986 vastauksen antamiselle säädetyn määräajan jälkeen toimittaman kirjoituksen, koskei sen huomioon ottamiseen ole ollut erityistä syytä, on päätöksensä perusteluissa lausunut, että kohdassa 1 mainitussa väärässä asiakirjassa oli yläosassa tekstinä "Turun ja Porin lääninhallitus", D:n nimen vieressä tekstinä "Turun ja Porin lääninsyyttäjä, poliisitarkastaja" sekä alaosassa lääninhallituksen postiosoite, käyntiosoite ja puhelinnumero, jotka jäljennetyt tekstit ja D:n nimikirjoituksen jäljentäminen tekivät asiakirjasta D:n antaman yleisen asiakirjan kaltaisen. Kohdassa 2 mainituissa väärissä asiakirjoissa oli G:n nimen alla teksti "arkkipiispa" ja H:n nimen alla teksti "piispa" sekä F:n nimen vieressä teksti "sävellahjaterveisin", jotka tekstit ja väärennetyt nimikirjoitukset tekivät asiakirjoista G:n, H:n ja F:n laatimien yksityisten asiakirjojen luonteisia.

Hovioikeus on muutoin jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan paitsi että A:lle kohdassa 1 tuomittu rangaistus alennettiin 9 kuukaudeksi vankeutta. A:lle tuomitut vankeusrangaistukset yhdistettiin 1 vuodeksi vankeutta, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettiin kihlakunnanoikeuden vähennettäviksi määräämät 5 päivää.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Kohdassa 1 mainitussa väärässä asiakirjassa olevat hovioikeuden päätöksessä mainitut tiedot on siirretty asiakirjaan lääninhallituksen kirjelomakkeesta valokopiointitekniikkaa käyttäen. B:llä on ollut aihetta luottaa siihen, että asiakirja oli D:n allekirjoittama lääninhallituksen kirje.

Kohdassa 2 mainittu kirje on ollut usealle vastaanottajalle valokopiona toimitettu keräyskirje. Ottaen huomioon kirjeen tarkoitus ja sisältö saajilla on ollut aihetta uskoa, että alkuperäinen asiakirja on ollut olemassa.

Näillä ja alempien oikeuksien lausumilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden päätöksen lopputulosta.

A velvoitetaan suorittamaan D:lle korvaukseksi hänelle vastauksen antamisesta täällä aiheutuneista kuluista 700 markkaa.