17.6.1988

Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

Työvoimaministeriö on Suomen Yritysrahoitus Oy:lle 30.8.1985 tiedoksi annetun haasteen nojalla ajamassaan kanteessa vaatinut raastuvanoikeutta vahvistamaan, että ministeriöllä oli 14.6.1984 meripanttioikeus 42.642,70 markan suuruisen saatavansa vakuudeksi alukseen m/s Tainio, ja velvoittamaan yhtiön korvaamaan ministeriön oikeudenkäyntikulut.

Ministeriö on perustanut vaatimuksensa siihen, että eräät merimiehet olivat olleet Akiship Oy:n työssä työskennellen samana lomanmääräytymiskautena ensin Akiship Oy:n omistamalla aluksella m/s Akitrans ja sen jälkeen saman yhtiön Suomen Yritysrahoitus Oy:ltä leasing-sopimuksin vuokraamalla aluksella m/s Tainio. Merimiesten ollessa työssä m/s Tainiolla Akiship Oy oli 8.2.1984 asetettu konkurssiin, mitä seuranneen irtisanomisajan kuluttua merimiesten työsuhteet olivat päättyneet ja heidän Akiship Oy:ltä olevat vuosilomakorvauksensa olivat erääntyneet maksettaviksi. Merimiesten mainitut lomakorvaukset oli maksettu valtion varoista merimiesten palkkaturvalain nojalla. Ministeriö oli katsonut, että sille merimiesten palkkaturvalain 5 §:n nojalla siirtyneellä regressisaatavalla oli meripanttioikeus koko lomakorvaussaatavan osalta molempiin mainittuihin aluksiin. Suomen Yritysrahoitus Oy oli katsonut, että kokonaislomakorvaussaatavat 42.642,70 markkaa kohdistuivat meripanttioikeudella yksin m/s Akitrans alukseen eikä m/s Tainio siten voinut olla meripanttioikeuden perusteella niistä osaksikaan vastuussa. Tämän erimielisyyden johdosta ministeriö ja yhtiö olivat 14.6.1984 tehneet sopimuksen, jossa muun muassa todettiin, että kanteet meripanttioikeuden laajuuden vahvistamiseksi oli puolin ja toisin pantava haasteitse vireille raastuvanoikeudessa 31.12.1985 mennessä.

Ministeriö on ensisijaisesti perustanut vaatimuksensa siihen, että merimiehet olivat tehneet työtä molemmilla aluksilla ja että kanteessa tarkoitetulla saatavalla siten oli merilain 223 §:n 1 momentin nojalla meripanttioikeus molempiin aluksiin niiden ollessa yhteisvastuullisesti vastuussa saatavasta.

Ministeriö on lisäksi ilmoittanut, että yhtiö oli maksanut kaikki ne merimiesten vuosilomakorvaukset lisineen, jotka olivat perustuneet m/s Tainiolla tehtyyn työhön.

Ministeriö on perustanut vaatimuksensa toissijaisesti siihen, että merimiesten vuosilomakorvaukset olivat erääntyneet merimiesten työsuhteen päättyessä. Oikeudenkäynnin aikana ministeriö on luopunut toissijaisesta vaatimuksestaan siltä osin, kuin se ylitti 25.843,18 markkaa vähentäen alkuperäisestä vaatimuksestaan erään merimiehen m/s Akitrans aluksella ansaitun 16.799,52 markan määräisen lomakorvauksen, kun ministeriölle oli käynyt selville, että tuo merimies ei ollut ollut työssä m/s Tainiolla hänen työsuhteensa päättyessä.

Ministeriö on kertonut myös, että yhtiö oli luovuttanut m/s Tainion ulkomaille m/s Airi nimisenä. Meripanttioikeuden rauettua aluksen luovutuksen johdosta vastaaja oli merilain 214 §:n 2 momentin säännösten nojalla aluksen entisenä omistajana joutunut henkilökohtaiseen vastuuseen vaaditusta määrästä.

Vastine raastuvanoikeudessa

Suomen Yritysrahoitus Oy, joka on vahvistanut tehneensä edellä selostetun sopimuksen ja myyneensä m/s Tainion ulkomaille, on vastustanut ministeriön vaatimuksia ja vaatinut kanteen hylkäämistä sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Raastuvanoikeuden päätös 6.5.1986

Raastuvanoikeus on katsonut, että merimiesten vuosilomakorvaus oli laivanisäntään kohdistuvaan ja alukseen liittyvään palkkasaatavaan verrattavaa hyvitystä merimiespalvelusta, jollaisella saatavalla merilain 212 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan oli meripanttioikeus alukseen.

Raastuvanoikeus on todennut asianosaisten olevan yksimielisiä siitä, että Suomen Yritysrahoitus Oy oli maksanut ministeriölle kaikki ne merimiesten vuosilomakorvaukset lisineen, jotka olivat perustuneet m/s Tainiolla tehtyyn työhön, ja katsonut, että m/s Akitransilla tehtyyn työhön perustuvat saatavat erääntymisajankohdastaan riippumatta liittyivät ainoastaan m/s Akitransiin, eivätkä näin ollen perustaneet meripanttioikeutta m/s Tainioon.

Sen vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt kanteen. Asian laadun vuoksi raastuvanoikeus on määrännyt, että asianosaiset saivat pitää oikeudenkäyntikulut omana vahinkonaan.

Helsingin hovioikeuden tuomio 8.7.1987

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi sekä ministeriö että yhtiö olivat saattaneet jutun, on pysyttänyt raastuvanoikeuden päätöksen perusteluineen. Ministeriö on velvoitettu maksamaan yhtiölle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 1.500 markkaa.

Perustelut

Merimiesten saatavat laivanisännältä muodostavat työoikeudellisesti yhden kokonaisuuden riippumatta siitä, onko asianomaisen merimiehen palvelu tapahtunut saman laivanisännän eri aluksilla. Merimiesten vuosilomakorvaussaatavat nauttivat merilain 212 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla meripanttioikeutta alukseen. Merimiehen palvellessa saman laivanisännän eri aluksilla meripanttioikeuden ulottuvuus rajoittuu kuitenkin siten, että merimiehen saatavien meripanttioikeus kohdistuu vain siihen alukseen, missä vastaava palvelukin on suoritettu. Kysymyksessä olevien merimiesten korvaussaatavilla on siten ollut m/s Akitransilla ansaituilta osin meripanttioikeus vain tähän alukseen ja vastaavasti m/s Tainiolla ansaituilla määrillä ainoastaan tuohon alukseen. Vaadituilla ja erääntyneillä vuosilomakorvaussaatavilla ei näin ollen miltään osin ole samanaikaisesti ollut meripanttioikeutta sekä m/s Akitransiin että m/s Tainioon. Tämän vuoksi m/s Tainio merilain 223 §:n 1 momentin nojalla ei vastaa merimiesten vuosilomakorvaussaatavista siltä osin kuin ne perustuvat näiden palveluun m/s Akitransilla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Työvoimaministeriö velvoitetaan maksamaan Suomen Yritysrahoitus Oy:lle korvaukseksi vastineen antamisesta täällä 2.000 markkaa 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.