14.3.1988

Kanne Turun raastuvanoikeudessa

A:t ovat B:lle ja Lounais-Suomen Osuusteurastamolle tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla raastuvanoikeudessa lausuneet, että he olivat 18.12.1982 ostaneet B:ltä siitoseläimiksi seitsemän Ayrshire ja Hereford -rotujen risteytystä olevaa astutettua hiehoa ja että kaupassa oli asiantuntijana ja välittäjänä toiminut Lounais-Suomen Osuusteurastamo, jonka kanssa A:t olivat solmineet eläinvälitys- ja kasvatussopimuksen. Eläinten vakuutettiin olevan terveitä.

A:t olivat pitäneet ostettuja eläimiä talvikauden 1983 tilallaan navetassa omana ryhmänä. Toukokuun lopulla samana vuonna ne oli päästetty laitumelle ja sijoitettu 28 lehmää ja vasikkaa ja yhden Hereford-sonnin käsittävään ryhmään. Erillään toisella laitumella oli ollut 40 lehmää ja vasikkaa sekä yhden siitossonnin käsittävä talon muu karja.

Sen ryhmän eläimet, johon ostetut hiehot oli sijoitettu, olivat elokuun alkupuolella 1983 sairastuneet keuhkomatotautiin. Yksi lehmä oli saman elokuun 14 päivänä kuollut laitumelle, minkä lisäksi A:t olivat kahta päivää myöhemmin Lounais-Suomen Osuusteurastamon eläinlääkärin kehotuksesta toimittaneet teurastamolle 27 lehmää ja Hereford-sonnin. Teurastamolla kaikissa eläimissä oli todettu eriasteinen keuhkomatotauti. Sairastuneitten eläinten ryhmään kuuluneet vasikat oli siirretty sisäruokintaan ja niille oli annettu keuhkomatolääkitys, mistä huolimatta kaksi vasikkaa oli kuollut.

Syyskuun lopulla 1983 oli käynyt ilmi, että tartunta oli levinnyt myös erillään toisella laitumella olleeseen karjaan, mikä oli tapahtunut todennäköisesti tähän ryhmään karanneen sairastuneen hiehon välityksellä. Kyseinen hieho oli poistettu teurastamalla laitumelta ja muut eläimet oli lääkitty ja siirretty syyskuussa 1983 sisäruokintaan. Eräs eläinlääkäri oli kieltänyt eläinten myynnin jatkokasvatukseen keuhkomatotaudin leviämisen estämiseksi.

Kesällä 1984 oli 34 lehmää, 32 vasikkaa ja 19 hiehoa käsittävä tilan jäljellä oleva karja laskettu laitumelle ja niiden tilaa oli seurattu tarkoin lääkintäasiantuntijoiden ohjeiden mukaisesti ja aikaisempien kokemusten perusteella. Keuhkomatotaudin oireet olivat tulleet ilmi neljän viikon kuluttua laitumelle päästämisestä. Suoritettu lääkintä oli aluksi tehonnut, mutta noin kolmen viikon kuluttua oli ollut havaittavissa entistä rajumpi tartunta. Koska karjalle ei ollut kehittynyt immuniteettia ja koska tilan kaikki laitumet olivat saastuneet, ei ollut ollut muuta vaihtoehtoa kuin toimittaa karja teurastamoon. Kyseisen tuotantomuodon kannattavuus perustui täysin laiduntamiseen. Kun sisätilat olivat riittämättömät kesällä, jolloin karjan pääluku oli talveen verrattuna kaksinkertainen, oli karjan kasvatus pelkästään navetassa ollut mahdotonta.

Asiaan perehtyneiden eläinlääkäreiden mukaan keuhkomatotauti saattoi esiintyä lääkityissä eläimissä piilevänä ja tarttua niistä laitumien välityksellä tartunnan tuottamaa immuniteettia vailla oleviin terveisiin eläimiin. Koska keuhkomatoa oli esiintynyt B:n tilalla ja myytyjä eläimiä oli lääkitty, juuri näin oli A:iden kohdalla käynyt. Lounais-Suomen Osuusteurastamon välityksellä oli myyty taudin kantajina olleita eläimiä, jolloin tuhoisa tauti oli päässyt leviämään.

Selostetun karjataudin johdosta A:t olivat kärsineet suoranaista vahinkoa yhteensä 197.427 markkaa, mikä määrä oli muodostunut vuosina 1983 ja 1984 teurastettujen lehmien, siitossonnien, hiehon ja vasikoiden uushankintaarvosta vähennettynä eläimistä saadulla teurasarvolla sekä 4.380 markan suuruisista eläinlääkintäkuluista ja 23.800 markan suuruisesta tuotantosopimuspalkkion menetyksestä.

Näiden suoranaisten vahinkojen lisäksi A:ille oli aiheutunut tappiota menetetystä laitumien tuotosta, vasikoiden kasvun hidastumisesta, lääkityksestä ja sisäruokinnasta aiheutuneesta lisätyöstä, suunnitellun tuotantotoiminnan keskeyttämisestä ja tuotantosuunnan muuttamisesta arviolta kaikkiaan 150.000 markkaa.

Koska B:n oli ollut tietoinen tilallaan esiintyneestä keuhkomatotartunnasta ja siitä, että A:ille myydyt eläimet olivat olleet taudin kantajia, ja kun myös välittäjänä toiminut Lounais-Suomen Osuusteurastamo, jonka asiantuntemukseen A:t olivat luottaneet, oli ollut selvillä mainituista seikoista, myyjän sekä olosuhteet huomioon ottaen myös välittäjän tuli vastata toisaalta myydyissä eläimissä olleesta virheestä ja toisaalta kaupan kohteen vahinkoa tuottavista ominaisuuksista. Tämän vuoksi A:t ovat vaatineet, että B:n ja Lounais-Suomen Osuusteurastamo velvoitettaisiin yhteisvastuullisesti suorittamaan A:ille vahingonkorvauksena 347.427 markkaa korkoineen haasteen tiedoksiannosta lukien sekä korvaamaan A:iden oikeudenkäyntikulut.

B:n ja Lounais-Suomen Osuusteurastamo ovat vaatineet kanteen hylkäämistä ja A:iden velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa.

Raastuvanoikeuden päätös 27.2.1986

Perustelut

B:hen kohdistettu kanne

Sen lisäksi mitä kanteessa oli hiehojen kauppaan ja A:iden karjan sairastumiseen liittyvistä tapahtumatiedoista esitetty, raastuvanoikeus on todennut asiakirjoista ilmenneen, että keuhkomatosairautta oli kesällä ja syksyllä 1981 esiintynyt B:n tilan karjassa, joka asianmukaisella lääkityksellä ja seuraavana kesänä suoritetulla laitumien vaihdolla oli saatu kokonaisuudessaan parantumaan. Todistajina kuultujen ja asiantuntijoina pidettävien eläinlääkäreiden lausumilla oli lisäksi selvitetty, että keuhkomatotaudista kliinisesti parantuneessa ja siis päältä päin täysin terveeltä näyttävässä eläimessä mainittu sairaus saattoi säilyä piilevänä, koska eläin oli lääkityksen vuoksi saavuttanut immuniteetin. Myös sen perusteella, mitä edellä mainitut todistajina kuullut eläinlääkärit olivat kertoneet taudin tartuntatavasta, sen itämisajasta ja oireiden ilmenemisestä, raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A:iden tilan karja oli saanut kanteessa kerrotun tartunnan B:ltä ostettujen ja taudin kantajina toimineiden hiehojen välityksellä.

Tämä piilevä sairaus oli virhe nyt puheena olevassa erityisesineen kaupassa.

Raastuvanoikeus on edelleen katsonut selvitetyksi, että A:t olivat 8.11.1982 ennen hiehojen kauppaa LounaisSuomen Osuusteurastamon eläinvälityksestä huolehtivan nautatalousneuvojan kanssa käyneet B:n tilalla tarkastamassa myytävinä olleita hiehoja. Tässä tilaisuudessa B:n oli kertonut A:ille karjassaan esiintyneestä keuhkomatotaudista ja siitä että tuo tauti ilmeni muun muassa eläimen yskimisenä. A:ille oli lisäksi selvitetty B:n sairastuneisiin eläimiin käyttämää lääkitys- ja hoitomenetelmää ja myös, että ostetut hiehot olivat olleet vuoden 1982 kesällä sijoitettuina laitumelle, jolla ei useaan vuoteen ollut laidunnettu karjaa ja joka ei siis saattanut olla keuhkomadon saastuttama. B oli myös näyttänyt, että myydyt hiehot oli kesällä 1981 käsitelty sellaisella keuhkomatoihin tehoavalla matolääkkeellä kuin maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintäosaston 15.1.1981 nro 47 antamassa asiaa koskeneessa päätöksessä tarkoitettiin.

Näillä perusteilla ja ottaen huomioon myös sen, että keuhkomatotaudin mahdollisuus levitä lääkittyjen eläinten välityksellä ei vielä kaupantekoaikana ollut Suomen eläinlääkärikunnankaan tiedossa, raastuvanoikeus on katsonut, ettei B ollut tiennyt eikä hänen ollut pitänytkään tietää A:ille myymiensä hiehojen toimineen keuhkomatotaudin kantajina, minkä vuoksi edellä mainittua virhettä oli pidettävä salaisena. Liioin ei B ollut tuottamuksellaan aiheuttanut A:ille syntynyttä vahinkoa.

Tämän vuoksi ja kun lisäksi jutussa kuultujen todistajien lausumista oli pääteltävissä, etteivät A:t kesällä 1983 ensimmäisten taudinoireiden ilmaantuessa ja päästäessään seuranneena kesänä jäljellä olleen karjansa edellisenä kesänä käytetylle laitumelle olleet riittävällä vakavuudella suhtautuneet taudin hoitoon ja sen ehkäisyyn, raastuvanoikeus on katsonut, ettei B myymiensä hiehojen kauppahinnan ja niiden teurasarvon erotuksen sekä vuonna 1983 aiheutuneiden eläinlääkintäkulujen lisäksi ollut velvollinen suorittamaan A:ille korvausta kaupan kohteen vahinkoa tuottaneista ominaisuuksista.

Lounais-Suomen Osuusteurastamoon kohdistettu kanne

Lounais-Suomen Osuusteurastamon oli näytetty toimineen jäseniensä B:n ja A:iden välisessä kaupassa välittäjänä siten, että sen toimesta oli ainoastaan rahdista perittyä korvausta vastaan saatettu B ja A:t yhteyteen keskenään, laadittu B:lle ostosopimukseksi ja A:ille kasvatussopimukseksi nimetyt asiakirjat sekä huolehdittu kaupan kohteena olleiden hiehojen kuljetuksesta A:iden tilalle. Lounais-Suomen Osuusteurastamon ei ollut näytetty toimineen kaupassa asiantuntijana eikä osapuolilla ollut näytetty olleen tarkoituskaan, että välitystoimeen olisi kuulunut LounaisSuomen Osuusteurastamon toimesta suoritettava kaupan kohteen terveydellinen tarkastus. Samoin oli jäänyt näyttämättä, että Lounais-Suomen Osuusteurastamo olisi antanut kaupan kohteesta takuun.

Kasvatussopimuksen ja ostosopimuksen sopimusehtojen mukaan Lounais-Suomen Osuusteurastamo oli toimiessaan välittäjänä vapaa korvausvelvollisuudesta sekä ostajaan että myyjään nähden.

Näillä perusteilla ja ottamalla lisäksi huomioon mitä edellä oli lausuttu keuhkomatotaudin tuntemuksesta kaupantekoaikana Suomessa yleensä, raastuvanoikeus on katsonut, ettei Lounais-Suomen Osuusteurastamo ollut osaksikaan vastuussa A:ille aiheutuneen vahingon korvaamisesta.

Tuomiolauselma

B velvoitettiin suorittamaan A:ille yhteisesti, kanne tältä osin enemmälti hyläten, myymiensä seitsemän hiehon kauppahinnan ja siihen sisältyvän rahdin, yhteensä 43.550 markan ja niistä saadun 25.000 markaksi arvioidun teurasarvon erotuksena 18.550 markkaa ja korvauksena eläinlääkintäkuluista 2.397 markkaa, eli kaikkiaan 20.947 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 15.3.1985 lukien.

Lounais-Suomen Osuusteurastamoon kohdistettu kanne hylättiin.

Kun asia oli ollut niin sekava ja epätietoinen, että oikeudenkäyntiin oli ollut perusteltua aihetta, asianosaiset saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Turun hovioikeuden tuomio 20.3.1987

Hovioikeus, jossa A:t, B ja Lounais-Suomen Osuusteurastamo ovat hakeneet muutosta, on todennut, että kauppakaaren 1 luvun 4 §:stä ilmenevän periaatteen mukaan kauppa oli myydyssä tavarassa ilmenneen salaisen virheen johdosta purettava ja tilanne palautettava sellaiseksi kuin se oli ollut ennen kauppaa. A:t olivat ilmoittaneet, etteivät myydyt eläimet 8.12.1982 tehdyn kaupan jälkeen olleet saaneet keuhkomatotaudin oireita. Ottaen kuitenkin huomioon vallinneet olosuhteet ja taudin oireiden ilmaantuessa vallinnut heikko tietämys taudin luonteesta, hovioikeus on katsonut, että A:illa oli ollut perusteltu syy myydä myös B:ltä ostamansa eläimet teuraiksi. Kun oli ilmeistä, ettei kysymyksessä olevia eläimiä taudinkantajina olisi voitu myydä uudelleen siitoseläimiksi, oli kauppaa edeltänyt tilanne palautettavissa vain siten, että B velvoitettiin maksamaan A:ille eläinten kauppahinnan ja teurasarvon erotus.

Kun B:n syyksi ei voitu lukea tuottamusta, häntä ei voitu velvoittaa korvaamaan lääkintäkustannuksia. Näillä ja raastuvanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus on katsonut, ettei ollut syytä muulla tavoin muuttaa raastuvanoikeuden päätöstä kuin että B:tä vastaan ajettu kanne eläinlääkintäkustannusten osalta hylättiin ja hänet vapautettiin maksamasta näiltä osin tuomittua korvausta 2.397 markkaa. B:n maksettavaksi jäi siten 18.550 markkaa raastuvanoikeuden määräämine korkoineen.

Koska asia kaikkien asianosaisten kohdalla oli ollut niin sekava ja epätietoinen, että myös muutoksenhakemiseen oli ollut perusteltua aihetta, asianosaiset saivat pitää vahinkonaan myös hovioikeudessa olleet kulunsa.

Perustelut

Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tavoin näytetyksi, että A:iden karja oli saanut keuhkomatotartunnan B:ltä 18.12.1982 ostettujen ja taudin kantajina toimineiden seitsemän hiehon välityksellä. Jutussa todistajina kuultujen eläinlääkäreiden lausunnoista on ilmennyt, että tauti oli kaupanteon aikana Suomessa harvinainen ja huonosti tunnettu. Eläinlääkärikunnan piirissä oli vallinnut käsitys, että keuhkomato saatiin lääkityksellä täysin poistetuksi myös siinä suhteessa, ettei eläin tämän jälkeen toiminut edes taudin kantajana. Mahdollisuus taudin leviämisestä lääkittyjen eläinten välityksellä oli tullut eläinlääkärikunnan tietoon varsinaisesti vasta A:iden karjan sairastumisen jälkeen.

Jutussa on selvitetty, että A:iden käydessä 8.11.1982 B:n tilalla katsomassa ostettavaksi suunniteltuja hiehoja B oli kertonut karjassaan esiintyneen edellisenä kesänä keuhkomatotautia. A:ille oli kerrottu siitä, miten tauti oli ilmennyt, puhuttu eläinten yskästä sekä siitä, miten lääkitys oli tapahtunut. Edelleen heille oli kerrottu, että tarjotut hiehot olivat vuoden 1982 kesällä olleet puhtaalla laitumella ja että lääkityksen jälkeen ei mitään taudin oireita ollut näkynyt. Ottaen huomioon silloisen tietämyksen taudin leviämisestä B:n ei ole näytetty tuottamuksellaan aiheuttaneen A:ille taudin johdosta syntynyttä vahinkoa.

Lounais-Suomen Osuusteurastamon osalta Korkein oikeus katsoo, että osuusteurastamo on toiminut B:n ja A:iden välisessä kaupassa välittäjänä raastuvanoikeuden mainitsemin tavoin. Kun osuusteurastamon ei, ottaen huomioon myös keuhkomatotaudin luonteen tunnettuisuus kaupantekohetkellä Suomessa, ole näytetty kaupan yhteydessä menetelleen tuottamuksellisesti, osuusteurastamo ei ole vastuussa A:ille aiheutuneesta vahingosta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. A:t velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan B:lle ja Lounais-Suomen Osuusteurastamolle vastauksen antamisesta täällä aiheutuneista kuluista, B:lle 1.200 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien ja Lounais-Suomen Osuusteurastamolle 1.200 markkaa.