16.12.1988

Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

A ja B Vanto ovat Willtrade Oy:lle 19.9.1985 tiedoksi annetun haasteen nojalla kanteenaan kertoneet, että Willtrade Oy markkinoi Suomessa käymäläjärjestelmää käyttäen tavaramerkkinä ilman heidän suostumustaan heidän nimeään muodossa Wanto. Koska tällaisen täysin heidän sukunimensä kaltaisen sanan käyttö tavaramerkkinä aiheutti heille haittaa ja vahinkoa, ja koska he eivät missään olosuhteissa halunneet sukunimeään käytettävän mainittujen laitteiden yhteydessä, Vantot ovat vaatineet Wanto-tavaramerkin käyttämisen kieltämistä, vastaajan velvoittamista poistamaan Wanto-tavaramerkki markkinoimistaan tavaroista, niiden päällyksistä, mainoslehtisistä ja liikeasiakirjoista tai omaisuuden hävittämistä ja muuttamista, ellei kieltoa muutoin voinut toteuttaa. Lisäksi he ovat vaatineet yhtiön velvoittamista suorittamaan korvaukseksi kaikesta kärsimästään vahingosta, nimikunniansa tahallisesta loukkaamisesta ja nimensä käyttämisestä markkinoidun tuotteen tunnusmerkkinä 100.000 markkaa sekä korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa 16 prosentin viivästyskorkoineen.

Willtrade Oy:n vastine

Kiistäessään kanteen ja vaatiessaan sen kumoamista ynnä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan Willtrade Oy on ensinnäkin katsonut, ettei tunnusmerkki Wanto käsittänyt kantajien nimeä, koska tunnusmerkki Wanto ja sukunimi Vanto sekä kirjoittamis- että ääntämistavaltaan olennaisesti erosivat toisistaan. Lisäksi yhtiö on katsonut oikeutensa Wanto-tavaramerkkiin perustuvan vakiinnuttamiseen ja siihen, ettei laissa tarkoitettua sekaantumisvaaraa tunnusmerkin ja sukunimen välillä ollut.

Raastuvanoikeuden päätös 29.4.1986

Raastuvanoikeus on etenkin todistajana kuullun C:n kertomuksen perusteella katsonut näytetyksi, että Wanto-käymäläjärjestelmää oli Suomessa markkinoitu vuodesta 1978 lähtien lisääntyvässä määrin ja että tunnusmerkki Wanto huomiota ansaitsevassa osassa asianomaisia elinkeino- ja kuluttajapiirejä oli tunnettu merkinhaltijan tavaroiden erityisenä merkkinä. Näin ollen raastuvanoikeus on katsonut, että yhtiö oli vakiinnuttamisella saanut tavaramerkkilain 2 §:ssä tarkoitetun yksinoikeuden tunnusmerkkiin Wanto.

Mitä tuli sanojen Wanto ja Vanto sekoitettavuuteen, raastuvanoikeus on katsonut jutussa esitetyn selvityksen osoittavan, että ruotsalaisperäinen Wanto-tunnus asianomaisissa elinkeino- ja kuluttajapiireissä äännettiin ruotsalaisittain eli ikään kuin t-kirjain muodostaisi kaksoiskerakkeen, eli "vantto".

Sen vuoksi ja kun sanat Wanto ja Vanto, joilla ei sinänsä ollut semanttista sisältöä, kirjoitettiin silmiinpistävän eri tavoin eli tavaramerkki suomen kielessä harvoin käytettävällä kaksinkertaisella v-kirjaimella eli w-kirjaimella, ja sukunimi tavallisella yksinkertaisella v-kirjaimella, niin ettei erehtymistä asianomaisten elinkeinoja kuluttajapiirien ulkopuolisten keskuudessakaan voitu pitää todennäköisenä, raastuvanoikeus lähtien siitä patentti- ja rekisterihallituksen varsin tiukkaa sukunimisuojaa noudattavasta tavaramerkkikäytännön esimerkistä, jossa tavaramerkin Ecco katsottiin yhdenmukaisesta ääntämisestä huolimatta kuitenkin rekisteröintiä silmälläpitäen riittävästi eroavan sukunimestä Ekko, ja siihen nähden, ettei vastaajan vakiinnutettu tavaramerkki Wanto ollut siten harhaanjohtava kuin tavaramerkkilain 36 §:ssä tarkoitettiin eikä muuta laillista perustetta vaatimuksen tueksi ollut osoitettu, on hylännyt kanteen ja velvoittanut A ja B Vanton yhteisvastuullisesti korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut 6.000 markalla.

Helsingin hovioikeuden tuomio 2.12.1987

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B Vanto olivat saattaneet jutun, on lausunut, ettei ollut syytä muuttaa raastuvanoikeuden päätöstä. Vantot on velvoitettu yhteisvastuullisesti suorittamaan Willtrade Oy:lle korvaukseksi vastauskuluista 1.000 markkaa.

Perustelut

Willtrade Oy on esittänyt näytöksi tavaramerkin Wanto vakiintumisesta vain kahden yhtiön omassa myyntitoiminnassa mukana olleen henkilön kertomukset. Vantojen todistajaksi nimeämä Espoon kaupungin vesi- ja viemärilaitoksen tarkastustoimintaa johtava henkilö ei ollut lainkaan tuntenut tavaramerkkiä Wanto ennen tätä oikeudenkäyntiä, vaikka käymäläjärjestelmää väitettiin markkinoidun nimenomaan kunnille. Lisäksi hänen kertomuksestaan käy ilmi, etteivät eräitten muittenkaan suurten kaupunkien vastaavissa tehtävissä toimivat virkamiehet tunteneet tavaramerkkiä Wanto.

Tämän johdosta Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että Willtrade Oy:n tavaramerkki Wanto olisi tavaramerkkilain tarkoittamin tavoin vakiinnutettu.

Willtrade Oy:n käyttöön ottama rekisteröimätön ja vakiinnuttamaton tavaramerkki Wanto ja sukunimi Vanto eroavat toisistaan vain v-kirjaimen kirjoitustavan suhteen. On sattumanvaraista, kirjoitetaanko sukunimi Suomessa yksin- vai kaksinkertaisella v-kirjaimella. Suullisessa suomenkielisessä esityksessä tämä eroavuus ei tule lainkaan esille. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että Willtrade Oy on oikeudetta ottanut tavaramerkkiinsä toisen nimen.

Tavaramerkkilaissa ei ole säädetty korvausseuraamusta toisen nimen käyttämisestä tavaramerkissä. Sellaista säännöstä ei ollut myöskään 23.12.1920 sukunimestä annetussa laissa. Vanton puolisoiden korvausvaatimus on siten ratkaistava vahingonkorvauslain säännösten nojalla. Lain 5 luvun 1 §:n mukaan sukunimen käytöstä käymäläjärjestelmän nimenä mahdollisesti aiheutunut kärsimys ei ole korvattavissa, koska kysymys ei ole rangaistavaksi säädetyllä teolla aiheutetusta vahingosta. Saman lainkohdan mukaan hyvitys sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai varallisuusvahinkoon, edellyttää, kun kysymys ei ole vahingon aiheuttamisesta rangaistavaksi säädetyllä teolla eikä julkista valtaa käytettäessä, erittäin painavia syitä. Koska Willtrade Oy, jonka tavaramerkki Wanto on rekisteröity Ruotsissa, ei ottaessaan merkin käyttöön myös Suomessa ole tiennyt, että Vanto on sukunimi, Korkein oikeus katsoo, ettei erittäin painavia syitä tällaiseen hyvitykseen ole.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisestä virkkeestä, sellaisena kuin se oli 13.3.1964 annetussa laissa, ilmenevän periaatteen mukaan Vantot eivät saa korvausta oikeudenkäyntikuluistaan alemmissa oikeuksissa.

Lainkohdat

Tavaramerkkilaki 2 § 1 momentti ja 3 momentti, 3 § 3 momentti Vahingonkorvauslaki 5 luku 1 §

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Willtrade Oy:tä kielletään käyttämästä sanaa Wanto käymäläjärjestelmänsä tavaramerkkinä.

A ja B Vanto vapautetaan korvaamasta Willtrade Oy:n oikeudenkäyntikuluja alemmissa oikeuksissa.

Vahingonkorvausta koskevalta osalta hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi.

Willtrade Oy velvoitetaan korvaamaan Vantojen oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa 1.500 markalla. Vantojen vaatimus saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan alemmissa oikeuksissa hylätään.