2.6.1987

Kanne Porvoon raastuvanoikeudessa

A on kiinteistönvälittäjä B:lle 6.3.1984 tiedoksi annetun haasteen nojalla kanteessaan kertonut B:n myyneen 3.12.1982 hänen valtuuttamanaan Asunto Oy Nuottapuiston osakkeet nrot 4702-4849, jotka oikeuttivat huoneiston C 19 hallintaan yhtiön omistamassa talossa Porvoon kaupungissa Lohentien varrella, 110.000 markan kauppahinnasta. Toimeksiannosta ei tehty kiinteistönvälittäjäasetuksen edellyttämää kirjallista toimeksiantosopimusta. B:n ilmoitettua, että asuntohallituksen laina ja niinsanottu ensisijaislaina pankille piti maksaa, jotta kauppa voitaisiin tehdä, sovittiin, että B maksaa ne kauppahinnasta. B:n tilitettyä kauppahinnan ilmeni, että hän oli maksanut myös huoneistoon kohdistuvan osuuden taloyhtiön lainasta 16.242 markkaa 53 penniä, vaikkei se kuulunut A:n maksettavaksi eikä sen maksamisesta ollut sovittu. B oli näin aiheuttanut A:lle aiheettomasti maksetun lainaosuuden suuruisen vahingon. Tämän vuoksi A on vaatinut B:n velvoittamista suorittamaan hänelle vahingonkorvaukseksi 16.242 markkaa 53 penniä 5 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiannosta 6.3.1984 lukien sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Vastaus

B on katsonut, että kanneoikeus oli vanhentunut, koska kannetta ei ollut kauppakaaren 18 luvun 9 §:n mukaisesti nostettu yön ja vuoden kuluessa siitä, kun B oli 3.12.1982 tehnyt tilin asiamiestoimestaan. B oli myös kiistänyt kanteen perusteeltaan ja määrältään sekä vaatinut A:n velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Raastuvanoikeuden päätös 30.10.1984

Vanhentumisväitteestä raastuvanoikeus on todennut, että A:n kanne ei kohdistunut mihinkään toimitukseen. Toisaalta oli katsottava tili annetuksi vasta 7.8.1984. Kanne oli kohdistunut siihen, että B ilman A:n lupaa oli suorittanut osakkeiden yhtiölainaosuuden. Tällä perusteella ei mainittu kauppakaaren säännös tullut sovellettavaksi, vaan tapaukseen oli sovellettava yleistä kymmenen vuoden vanhentumisaikaa. Raastuvanoikeus on hylännyt väitteen vanhentumisesta.

Raastuvanoikeus on todennut, että A:n kertomus tapahtumien kulusta oli oikea. Kiistakysymyksenä oli ainoastaan, oliko sovittu yhtiölainaosuuden suorittamisesta kauppahinnasta vai ei. B oli katsonut, että A:n kanssa oli sovittu yhtiölainaosuuden suorittamisesta kauppahinnasta eli että osakkeet myytäisiin velattomina. A oli katsonut, että näin ei ollut sovittu. Varsinaista näyttöä kummankaan väitteen puolesta tai sitä vastaan ei ollut esitetty. Ratkaisevaksi jäi näin ollen todistustaakan jako eli kenellä oli näyttövelvollisuus ja kuka kärsi seuraukset siitä, ettei väitettä näytetty toteen. Raastuvanoikeus on katsonut, että yhtiölainaosuuden maksaminen oli siinä määrin poikkeuksellinen ehto ja menettely, että näyttövelvollisuus B:n väittämän ehdon olemassaolosta oli hänellä. B oli myös laiminlyönyt kiinteistönvälittäjäasetuksen 16 §:n mukaisesti laatia välitystehtävästä kirjallisen toimeksiantosopimuksen, jossa kaikki ehdot olisivat tulleet asianmukaisesti määritellyiksi. Tästä laillisen menettelyn laiminlyönnistä aiheutuvat haitalliset seuraamukset tuli B:n itse kärsiä eikä hän saanut tuon laiminlyönnin avulla päästä parempaan asemaan kuin jos hän olisi noudattanut mainitun asetuksen säännöksiä. Ottaen vielä huomioon asetuksen 21 §:ssä säädetyn yleisvelvoitteen, jonka mukaan kiinteistönvälittäjän tuli valvoa molempien osapuolten etua hyvän liiketavan mukaisesti, raastuvanoikeus on päätynyt siihen, että näytön puute yhtiölainaosuuden suorittamista koskevasta, sopimusehdosta jäi B:n vahingoksi. Myös vahingon määrän osalta raastuvanoikeus on hyväksynyt A:n kanteen.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on velvoittanut B:n suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena 16.242 markkaa 53 penniä 5 prosentin korkoineen 6.3.1984 lukien sekä korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 6.000 markkaa.

Helsingin hovioikeuden tuomio 11.6.1986

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi B oli saattanut jutun, on todennut, että B oli, myytyään A:n toimeksiannosta kysymyksessä olevat osakkeet, tehnyt 3.12.1982 tilin asiamiestoimestaan. A oli nostanut kanteen vasta 6.3.1984 eli myöhemmin kuin vuoden kuluttua siitä, kun B oli eronnut sanotusta toimestaan. A:n kanne oli kauppakaaren 18 luvun 9 §:n mukaan nostettu myöhään. Tämän vuoksi hovioikeus on, kumoten raastuvanoikeuden päätöksen, hylännyt kanteen myöhään nostettuna ja vapauttanut B:n maksamasta A:lle korvausta vahingosta ja oikeudenkäyntikuluista. A on velvoitettu korvaamaan B:lle oikeudenkäyntikulut asiassa 9.000 markalla.

Perustelut

Kanteessa vaaditaan B:ltä korvausta siitä, että hän on käyttänyt A:n valtuuttamana asiamiehenä myymistään osakkeista A:n puolesta vastaanottamastaan kauppahinnasta 16.242 markkaa 53 penniä vastoin A:n toimeksiantoa. Kanne tarkoitta siten B:n toimintaa asiamiehenä ja siihen on sovellettava kauppakaaren 18 luvun säännöksiä. Erotakseen asiamiehen toimesta B on 3.12.1982 A:lle lähettämässään pankkisiirtotiedotuksessa tehnyt tilin, josta ei ole ilmennyt B:n kauppahinnan käsirahasuorituksena vastaanottama 10.000 markan määrä ja sen käyttö, mutta josta on ilmennyt kaikki muut asiamiestoimen tuotot ja kulut, muun muassa kanteen korvausperusteena oleva 16.242 markan 53 pennin suoritus. A ei ole vuoden kuluessa siitä, kun hän on saanut tuon tilin, nostanut kannetta B:n asiamiestoimesta eikä myöskään vaatinut tilityksen täydentämistä. Kanne on siten kauppakaaren 18 luvun 9 §:n nojalla nostettu liian myöhään.

A on voitettuaan jutun raastuvanoikeudessa hävinnyt sen hovioikeudessa. Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan hänet voidaan velvoittaa korvaamaan B:llä asiassa raastuvanoikeudessa ja hovioikeudessa olleet kulut vain, milloin siihen on olemassa erityisiä seikkoja. Tällaisia seikkoja ei ole.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A vapautetaan korvaamasta B:n oikeudenkäyntikulut asiassa. Muutoin hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi.

Asian laadun vuoksi B saa pitää hänellä täällä olleet vastauskulunsa vahinkonaan.