Finlex - Etusivulle
Ennakkopäätökset

24.3.1987

Ennakkopäätökset

Korkeimman oikeuden verkkosivuilla ja vuosikirjassa julkaistut ratkaisut kokoteksteinä vuodesta 1980 alkaen. Vuosilta 1926–1979 näkyvissä on ainoastaan otsikko tai hakemistoteksti

KKO:1987:35

Asiasanat
Osamaksukauppa - Takaisinsaanti osamaksukauppalain - 13 §:n 3 momentin nojalla
Määräaika
Tapausvuosi
1987
Antopäivä
Diaarinumero
S 86/774
Taltio
963
Esittelypäivä

Ulosottomies oli kirjeitse ilmoittanut ostajalle myyjän pyytäneen virka-apua osamaksulla myydyn auton takaisin ottamiseksi ja kehottanut ostajaa maksamaan velan jäännöserän ensi tilassa uhalla, että toimitus tuli muutoin tapahtumaan velallisen poissaolosta huolimatta milloin tahansa. Tilitys oli myöhemmin suoritettu ostajan poissaollessa tilityksen ajasta ja paikasta hänelle tarkemmin ilmoittamatta.

Määräaika takaisinsaantikanteen nostamiseen alkoi vasta siitä, kun ostaja sittemmin sai tiedon suoritetusta tilityksestä.

L osamaksukaupasta 13 § 3 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa

A on Turengin Kestovoima Ky:lle 19.11.1984 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla lausunut, että Hämeenlinnan kaupunginvouti oli 18.5.1984 toimittanut yhtiön hakemuksesta A:n ja yhtiön välillä osamaksukaupasta annetussa laissa säädetyn tilityksen, jossa hakijan hyväksi oli luettu 5.740 markkaa 75 penniä ja A:n hyväksi takaisinotetun Ford Cortina merkkisen henkilöauton arvona 1.000 markkaa. A:lle ei ollut ilmoitettu ennen tilityksen toimittamista toimituksen aikaa eikä paikkaa. Tilityksen kohteena olleen auton arvo oli lisäksi tilityksessä arvioitu aivan liian alhaiseksi. Sen vuoksi ja koska auton arvoksi oli katsottava 4.000 markkaa, A on vaatinut, että tilitys julistettaisiin mitättömäksi, koska hänelle ei ollut varattu tilaisuutta osallistua siihen, tai että tilitystä oikaistaisiin siten, että auton arvo korotettaisiin 4.000 markaksi.

Vastaus

Yhtiö on vaatinut kanteen jättämistä tutkimatta liian myöhään nostettuna tai toissijaisesti sen hylkäämistä, koska tilitysarvo 1.000 markkaa oli oikea, sekä oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Raastuvanoikeuden päätös 16.4.1985

Raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että Hämeenlinnan kaupunginvouti oli 18.5.1984 toimittanut A:n ja yhtiön välillä kanteessa tarkoitetun tilityksen, joka oli koskenut A:n 5.12.1983 päivätyllä osamaksusopimuksella yhtiöltä ostamaa Ford Cortina merkkistä henkilöautoa.

A oli valittanut tilityksestä ulosotonhaltijalle Hämeenlinnan maistraatille, joka oli 17.8.1984 antamallaan päätöksellä jättänyt valituksen myöhään tehtynä tutkittavaksi ottamatta. Sen jälkeen A oli tässä jutussa hakenut takaisinsaantia tilityksen johdosta. Haaste oli annettu tiedoksi yhtiölle 19.11.1984 eli myöhemmin kuin osamaksukaupasta annetun lain 13 §:n 3 momentissa säädetyn kuuden kuukauden määräajan kuluessa toimituspäivästä 18.5.1984 lukien.

Sen vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt kanteen myöhään nostettuna ja velvoittanut A:n korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut 3.500 markalla.

Turun hovioikeuden tuomio 18.4.1986

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on katsonut, että raastuvanoikeuden ei olisi tullut ottaa kannetta tutkittavakseen, minkä vuoksi hovioikeus on poistanut raastuvanoikeuden antaman lausunnon ja jättänyt kanteen myöhään nostettuna tutkimatta. A on velvoitettu suorittamaan yhtiölle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 700 markkaa.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A on pyytänyt valituslupaa sekä vaatinut raastuvanoikeuden päätöksen ja hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteensa hyväksymistä. Valituslupa on myönnetty 28.10.1986. Yhtiö on antanut siltä pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Ennen kysymyksessä olevaa tilitystä ulosottomies on 17.4.1984 päivätyllä kirjeellään ilmoittanut A:lle ainoastaan, että Turengin Kestovoima Ky oli pyytänyt virka-apua A:lle 5.12.1983 myymänsä auton takaisin ottamiseksi, sekä vaatinut laskelman mukaista velan ilmoitetun jäännöksen suorittamista ensi tilassa uhalla, että toimitus tuli muutoin tapahtumaan A:n poissaolosta huolimatta milloin tahansa. Ulosottomies ei ole ilmoittanut etukäteen A:lle tilityksen toimittamisen aikaa ja paikkaa. Näin ollen A:lla, joka ei ole ollut saapuvilla ulosottomiehen 18.5.1984 suorittamassa tilityksessä, on ollut oikeus hakea sen johdosta takaisinsaantia kuuden kuukauden kuluessa tilityksestä tiedon saatuaan. Yhtiö ei ole vastoin A:n kiistämistä näyttänyt, että hän olisi saanut tällaisen tiedon aikaisemmin kuin sanottuna määräaikana ennen 19.11.1984 tapahtunutta haasteen tiedoksi antamista. Takaisinsaantikanne on siten nostettu ajoissa eivätkä alemmat oikeudet olisi mainitsemillaan perusteilla saaneet jättää sitä asiallisesti ratkaisematta.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös kumotaan ja juttu palautetaan raastuvanoikeuteen ilmoituksesta uudelleen käsiteltäväksi.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Grönqvist, Takala, Mörä, af Hällström ja Kilpeläinen

Sivun alkuun