KKO:1986-II-158
- Asiasanat
- Panttaus - Panttauksen pätevyysVelkakirja - Kiinnitetty haltijavelkakirja
- Tapausvuosi
- 1986
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S85/1292
- Taltio
- 3683
- Esittelypäivä
Aviopuolisoiden A:n ja B:n allekirjoittaman haltijavelkakirjan vakuudeksi oli vahvistettu kiinnitys tilaan, johon heillä oli yhteinen lainhuuto. A oli yleispanttaussitoumuksella omasta ja B:n puolesta luovuttanut haltijavelkakirjan pankille. B kiisti suostuneensa velkakirjan luovuttamiseen ja ilmoitti nimensä väärennetyn panttaussitoumukseen.
Pankin vaatimus saada panttivelkakirjan nojalla maksu tilan arvosta hylättiin, koska pankki ei ollut näyttänyt, että velkakirja olisi panttioikeutta varten luovutettu sille B:n toimesta tai hänen suostumuksellaan, eikä A ollut voinut yksin antaa pankille panttioikeutta tilaan.
III-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Kanne Tampereen raastuvanoikeudessa
Pohjois-Savon Säästöpankki on B:lle 10.8.1984 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla kertonut, että eläketurvakeskus oli antanut Agentur M. Ylönen Oy Ltd nimiselle yhtiölle lainaksi 300.000 markkaa. Pankki oli antanut lainasta omavelkaisen takauksen ja joutunut sen perusteella 13.5.1981 maksamaan lainan korkoineen eli 326.019 markkaa 15 penniä.
B ja hänen silloinen aviopuolisonsa A olivat 15.4.1980 allekirjoitetulla yleispanttaussitoumuksella luovuttaneet pankille kaikkien Agentur M. Ylönen Oy Ltd:n sitoumusten vakuudeksi 3.3.1979 allekirjoitetun 50.000 markan määräisen haltijavelkakirjan numero 1, jonka pääoman ja 14 prosentin koron sekä enintään 1.000 markan perimiskulujen maksamisen vakuudeksi oli vahvistettu kiinnitys A:n ja B:n omistamaan Yli-Vattulan tilaan RN:o 6:18 Tampereen kaupungin Vattulan kylässä.
Kun pankki oli näin syntyneestä saamisestaan saanut vain osasuorituksen, se oli lainhakuhakemuksella vaatinut Tampereen maistraatilta lainhakupäätöstä kiinteistön ulosmittaamiseksi ja myymiseksi. Maistraatti oli 7.6.1984 antamassaan päätöksessä lausunut selvitetyksi, että A ja B olivat 4.3.1980 tehneet kiinteistönkaupan esisopimuksen, jossa A oli sitoutunut myymään B:lle silloin vielä omistamansa 3/13 osaa Yli-Vattulan tilasta. Raastuvanoikeuden 21.2.1984 julistaman päätöksen nojalla tilanosa oli esisopimuksen mukaisesti siirtynyt B:lle. Eläketurvakeskuksen ja Agentur M. Ylönen Oy Ltd:n välinen velkakirja oli allekirjoitettu esisopimuksen jälkeen eli 8.9.1980 ja yleispanttaussitoumus 15.4.1980. B:n nyttemmin yksin omistamaan Yli-Vattulan tilaan kohdistettu hakemus oli katsottava riitaiseksi. Sen vuoksi maistraatti oli lykännyt asian asianomaiseen tuomioistuimeen.
Pankki on kertonut, että lainhuutorekisterikortin mukaan lainhuuto Yli-Vattulan tilaan oli ollut yhteisesti A:lla ja B:lla. A oli siten ollut oikeutettu luovuttamaan tilaan kiinnitetyn haltijavelkakirjan edellä mainitun käärevelkakirjan maksamisen vakuudeksi. Pankki oli saanut haltijavelkakirjan haltuunsa vilpittömässä mielessä.
Sen vuoksi pankki on vaatinut B:n velvoittamista suorittamaan kiinnitetyn haltijavelkakirjan nojalla tilan arvosta pankin jäljellä olleen saatavan 25.000 markkaa 14 prosentin korkoineen 1.7.1982 lukien ja korvaamaan pankin oikeudenkäyntikulut ulosotonhaltijan luona 1.550 markalla sekä oikeudenkäyntikulut tässä jutussa.
Vastaus: B on kiistänyt kanteen perusteeltaan ja vaatinut sen hylkäämistä. B on kertonut, että hänen nimensä oli väärennetty yleispanttaussitoumukseen. Hän ei ollut sitoutunut panttaamaan haltijavelkakirjaa eikä antanut A:lle lupaa panttaukseen.
Raastuvanoikeuden päätös 18.12.1984
Raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että B ja hänen silloinen aviopuolisonsa A olivat 24.10.1974 ostaneet Yli-Vattulan tilan RN:o 6:12, nyttemmin 6:20, Tampereen kaupungin Vattulan kylässä. Heille oli 16.1.1975 myönnetty yhteinen lainhuuto tilaan. A ja B olivat 4.3.1980 tehneet sopimuksen, jonka mukaan B omisti tilasta 10/13 ja A 3/13 osaa. Saman sopimuksen perusteella A:n osa oli raastuvanoikeuden 21.2.1984 julistamalla päätöksellä siirtynyt B:lle. Sopimuksella ja omistusoikeuden siirtymisellä ei ollut merkitystä ratkaistaessa pankin kannetta. A ja B olivat 3.3.1979 allekirjoittaneet kanteessa tarkoitetun haltijavelkakirjan, minkä pääoman, koron ja kulujen maksamisen vakuudeksi oli 22.3.1979 vahvistettu kiinnitys Yli-Vattulan tilaan. A oli omasta ja B:n puolesta 15.4.1980 allekirjoitetun yleispanttaussitoumuksen nojalla luovuttanut haltijavelkakirjan pankille. Yleispanttaussitoumukseen oli allekirjoittajiksi merkitty A ja B.
Raastuvanoikeus on katsonut, että kiinteistön omistajan kiinnitettyä haltijavelkakirjan vasta haltijavelkakirjan nimenomainen panttaus muodostaa panttioikeuden kiinnitettyyn kiinteistöön.
Kun A ja B olivat kiinnityksen vahvistamishetkellä ja silloin kun velkakirja oli luovutettu pankille, yhteisesti omistaneet Yli-Vattulan tilan, kiinnitetyn velkakirjan panttaus olisi edellyttänyt myös B:n suostumusta panttaukseen, jotta panttaus olisi tullut häntä sitovaksi. Kun B oli kiistänyt allekirjoittaneensa yleispanttaussitoumuksen väittäen nimikirjoitustaan väärennetyksi ja kiistänyt muutoinkaan antaneensa suostumustaan panttaamiseen, pankin olisi pitänyt näyttää nimikirjoitus oikeaksi. Pankki ei ollut tätä näyttänyt eikä muutoinkaan selvittänyt, että B olisi suostunut panttaukseen. Velkakirjalain 10 ja 17 §:n nojalla pankki ei saanut väärennysväitteen kysymyksessä ollen vilpittömän mielen suojaa saannolleen.
Sen vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt pankin kanteen B:hen kohdistettuna toteennäyttämättömänä.
Turun hovioikeuden tuomio 11.10.1985
Hovioikeus on pankin muutoksenhakemuksesta jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen varaan.
VAATIMUKSET, VALITUSLUVAN MYÖNTÄMINEN JA VÄLITOIMI
Pankki on pyytänyt valituslupaa ja vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista sekä kanteensa hyväksymistä ja korvausta sille jutusta aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista. Valituslupa on myönnetty 5.2.1986. B on antanut pyydetyn vastauksen ja vaatinut korvausta vastauskuluistaan.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Perustelut
Panttioikeuden perustaminen kiinteistöön edellyttää sekä kiinnityksen vahvistamista pantin rahamäärälle asetetun velkakirjan vakuudeksi että tuon velkakirjan luovuttamista kiinteistönomistajan toimesta tai hänen suostumuksellaan pantinsaajalle. Tällaiseen luovutukseen eivät sovellu velkakirjalain säännökset velkakirjan siirrosta ja uuden velkojan oikeusasemasta.
B on Yli-Vattulan tilan omistajana suostunut raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotun kiinnityksen vahvistamiseen. Sitä vastoin hän on kiistänyt, että velkakirja olisi hänen suostumuksellaan luovutettu Pohjois-Savon Säästöpankille, ja ilmoittanut, että hänen nimikirjoituksensa panttaussitoumuksessa oli väärennetty.
Pankki ei ole näyttänyt, että velkakirja olisi panttioikeutta varten luovutettu sille B:n toimesta tai hänen suostumuksellaan. Kun A:lla ja B:llä on ollut tilaan yhteinen lainhuuto ja kiinnitys on sen mukaisesti vahvistettu koko tilaan, A ei ole voinut yksin antaa pankille panttioikeutta tilaan eikä hän myöskään ole voinut kiinnityksen perusteella antaa panttioikeutta osaan tilasta. Näin ollen pankki ei ole saanut velkakirjan osoittamaa panttioikeutta Yli-Vattulan tilaan.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Pohjois-Savon Säästöpankki velvoitetaan suorittamaan B:lle korvaukseksi hänellä vastauksen antamisesta olleista kuluista 1.200 markkaa.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Portin, Hiltunen, Aro ja Roos