10.12.1985

Vaatimukset Uudenkaupungin raastuvanoikeudessa

C:n ja D:n vaatiessa A:lle ja B:lle toimitetun haasteen nojalla saada lunastaa A:n ja B:n 3.10.1983 vahvistetulla kauppakirjalla ostaman osan talosta ja tontista n:o 2 Uudenkaupungin I kaupunginosan 13. korttelissa talletettuaan kauppahinnan 36.000 markkaa raastuvanoikeuteen ja vaatiessa myös oikeudenkäyntikulujensa korvaamista A ja B ovat haastetta ottamatta vaatineet, paitsi mainittua kauppahintaa, että C ja D yhteisvastuullisesti velvoitettaisiin suorittamaan A:lle ja B:lle katumaksusta 32 markkaa, rasitetodistuksesta 72,50 markkaa, pankin periminä kuluina lainhuudon ja kiinnityksen hakemisesta 1.218,80 markkaa, leimaveroennakkona 1.800 markkaa, kartoista 118 markkaa, lainan koroista 217,75 markkaa ja kaupantekokuluista 350 markkaa sekä korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 1.200 markkaa.

Raastuvanoikeuden päätös 12.12.1983

Raastuvanoikeus on, velvoittaessaan maakaaren 7 luvun 1 ja 2 §:n ja lunastustarjousvelvollisuuden lakkauttamisesta 28.2.1930 annetun lain 2 §:n nojalla A ja B talletettua rahamäärää vastaan C:lle ja D:lle luovuttamaan kysymyksessä olevan osan talosta ja tontista n:o 2 velvoittanut C:n ja D:n yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle ja B:lle, heidän vaatimuksensa enemmälti näyttämättöminä hyläten, näytetyn määrän yhteensä 1.699 markkaa 80 penniä. Raastuvanoikeus on hylännyt C:n ja D:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen, koska A:n ja B:n ei ollut katsottava hävinneen juttua.

Vaatimukset hovioikeudessa

Asianosaiset ovat hakeneet muutosta, C:n ja D:n uudistaessa oikeudenkäyntikulujensa korvaamista koskevan vaatimuksen. A ja B ovat muutoksenhakemuksessaan uudistaneet raastuvanoikeudessa esittämänsä vaatimukset siltä osin kuin ne oli hylätty ja vaatineet lisäksi, että C ja D velvoitettaisiin suorittamaan heille korvaukseksi raastuvanoikeudessa esitettyjen vaatimusten lisäksi 990 markkaa 35 penniä.

Turun hovioikeuden tuomio 30.11.1984

Hovioikeus käsitteli jutun. Mitä ensiksi tuli A:n ja B:n raastuvanoikeudessa esittämiin lunastusoikeuden käyttämisestä heille aiheutuneiden vahinkojen korvaamista koskeviin vaatimuksiin, niin koska A ja B eivät olleet haastaneet C:tä ja D:tä vastaajiksi juttuun eikä heillä siten oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan ollut ollut oikeutta esittää näitä korvausvaatimuksia eikä raastuvanoikeuden niin ollen olisi pitänyt ottaa A:n ja B:n sanottuja vaatimuksia tutkittavakseen, hovioikeus, kumoten ja poistaen raastuvanoikeuden sanotuista vaatimuksista antaman lausunnon, on jättänyt tutkimatta, mitä A ja B mainittujen vaatimusten osalta ovat muutoksenhakemuksessaan esittäneet ja vapauttanut C:n ja D:n kaikesta korvausvelvollisuudesta jutussa. Mitä sitten tuli A:n ja B:n muutoksenhakemuksessaan esittämään 990 markan 35 pennin lisäkorvausvaatimukseen, hovioikeus on jättänyt tuon vaatimuksen vasta hovioikeudessa tehtynä tutkimatta.

Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevilta osin hovioikeus ei ole muuttanut raastuvanoikeuden päätöksen lopputulosta.

Käsittelyratkaisu

A:n ja B:n hovioikeudessa tekemän 990 markan 35 pennin lisäkorvausvaatimuksen osalta hovioikeuden tuomiota ei muuteta. Maakaaren 7 luvun 1 §:ään perustuvan lunastusoikeuden käyttäminen edellyttää lunastushinnan maksamista. Lunastushinnan määrään vaikuttavat ei vain tontinosasta maksettu kauppahinta vaan myös eräät kauppaan liittyvät muut kustannukset. Velvoittaessaan A ja B luovuttamaan osan talosta ja tontista C:lle ja D:lle raastuvanoikeus on näin ollen voinut lausua myös A:lle ja B:lle kaupasta olleiden kulujen korvaamista. Näin ollen hovioikeuden ei olisi tullut mainitsemallaan perusteella kumota ja poistaa raastuvanoikeuden lausuntoa A:n ja B:n raastuvanoikeudessa tekemistä korvausvaatimuksista ja jättää tutkimatta tältä osin heidän muutoksenhakumustaan hovioikeudessa. Kun on ilmeistä, ettei ratkaisuun vaikuttava oikeudenkäyntiaineisto muuttuisi, vaikka juttu palautettaisiin hovioikeuteen, Korkein oikeus ottaa viivytyksen välttämiseksi asian välittömästi tutkittavakseen.

Pääasiaratkaisun perustelut

Osatalokkaalla, jonka tontinosa lunastetaan, on oikeus lainhuudatusvelvollisuudesta johtuen saada korvaus tontinosan lainhuudatuskustannuksista. C ja D ovat mainittuina kustannuksina velvolliset maksamaan A:lle ja B:lle lainhuutoa haettaessa tarpeellisten leimaveron ja leimamerkkien sekä lainhuudatuspöytäkirjasta annetun otteen leimaveron määrän eli yhteensä 1.699 markkaa 80 penniä ja lainhuudon hakemisesta aiheutuneet kulut, joiden määräksi Korkein oikeus arvioi 300 markkaa. Tämän lisäksi osatalokkaalla on oikeus saada korvaus niistä muista tarpeellisista ja hyödyllisistä kustannuksista, jotka hän on tontinosan ostamisesta johtuen joutunut suorittamaan. Tällaiseksi kustannukseksi Korkein oikeus katsoo A:n ja B:n maksaman katumaksun 32 markkaa. Sitä vastoin A:n ja B:n esittämien muiden korvausvaatimusten osalta ei ole kysymys sellaisista kustannuksista, joiden johdosta C ja D olisivat korvausvelvollisia. Lisäksi C ja D ovat velvolliset korvaamaan A:n ja B:n oikeudenkäyntikulut raastuvanoikeudessa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin on kysymys A:n ja B:n raastuvanoikeudessa tekemistä korvausvaatimuksista. C ja D velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle ja B:lle yhteisesti osatalokkaan lunastuskorvaukseksi 2.031 markkaa 80 penniä ja korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista raastuvanoikeuden osalta 1.200 markkaa.