5.11.1985

Kanne Espoon kihlakunnanoikeudessa

W.R. Grace Oy on kertonut, että A oli 13.2.1974 Espoossa allekirjoitetun työsopimuksen perusteella ollut 11.2.1974 lukien sen palveluksessa myyntiedustajana tehtävänään osakeyhtiön paperiteollisuuden apukemikaalien markkinointi ja myynti. Osakeyhtiö oli antanut A:lle jatkuvan perusteellisen koulutuksen paljastaen hänelle tietämyksensä ja osaamisensa sekä asettaen koko taitotietonsa hänen käytettäväkseen. Osakeyhtiölle oli ollut erityisen tärkeätä estää liikesalaisuuksiensa, esimerkiksi tuote-, asiakas-, hinnasto-, myyntistrategia- ja markkinointitietojen oikeudeton leviäminen kilpailijoille. Tämän vuoksi osakeyhtiö oli sopinut myyntimiestensä, myös A:n kanssa varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 38 §:ssä tarkoitetusta kilpailukiellosta. Työsopimuksessa A oli sitoutunut sen voimassaoloaikana ja kahden vuoden ajan työsuhteen päättymisen jälkeen olemaan antamatta ulkopuolisille osakeyhtiön liiketoimintaa vahingoittavia tietoja. Edelleen A oli sitoutunut olemaan menemättä kahden vuoden aikana työsuhteensa päättymisen jälkeen ilman osakeyhtiön kirjallista suostumusta sellaisen kilpailevan yrityksen palvelukseen, joka valmistaa tai myy samantapaisia tuotteita, joiden valmistusta A oli valvonut tai joita hän oli suunnitellut tai myynyt työsuhteen aikana, sekä olemaan antamatta neuvoja sanotunlaiselle yritykselle. Kilpailukielto ei ollut voimassa työsuhteen päättyessä sellaisen osakeyhtiön sopimusrikkomuksen johdosta, joka lain mukaan oikeutti A:n purkamaan työsopimuksen. Yhtiön oli kahden viikon kuluessa työsuhteen päättymisestä kirjallisesti ilmoitettava A:lle, jäikö kilpailukielto voimaan. Sen varalta, että rikkoisi kerrottuja velvoitteita, A oli sitoutunut suorittamaan yhtiölle vahingonkorvauksena yhtiöltä viimeksi saamansa kuukausipalkan 24 kertaisen määrän. Mikäli kilpailukielto jäi voimaan, osakeyhtiö puolestaan sitoutui suorittamaan A:lle korvauksena kilpailukiellon noudattamisesta kuukausittain jälkikäteen korvauksen, joka vuositasolla oli hänen osakeyhtiön palveluksessa viimeksi saamansa ansion ja hänen toisesta työstään saamansa mahdollisesti pienemmän ansion erotus, kuitenkin enintään 60 prosenttia mainitusta viimeksi saadusta ansiosta.

A oli 24.5.1982 ilmoittanut purkavansa työsopimuksensa. Seuraavana päivänä pidetyssä neuvottelussa A oli muuttanut purkamisen irtisanomiseksi, minkä johdosta hänen työsuhteensa on päättynyt 6.6.1982. Osakeyhtiö ei ollut rikkonut työsopimusta, ja se oli 17.6.1982 ilmoittanut A:lle työsopimuksen kilpailukiellon jäävän sellaisenaan voimaan.

7.6.1982 A oli mennyt Kouvolasta olevan Cellpap Ky:n palvelukseen. Kommandiittiyhtiö, jonka toimialana oli muun muassa puunjalostusteollisuuden tarvikkeiden kauppa, markkinoi ja myi Suomessa useita samanlaisia paperiteollisuudelle tarkoitettuja tuotteita kuin osakeyhtiö. Kommandiittiyhtiö oli osakeyhtiön kanssa kilpaileva yritys ja useat sen tuotteet olivat samalle asiakasryhmälle tarkoitettuaja, osakeyhtiön tuotteiden kanssa kilpailevia tuotteita. A oli uudessa toimessaan hoitanut täsmälleen samoja tehtäviä kuin osakeyhtiön palveluksessa ollessaan.

Kommandiittiyhtiö oli A:n ollessa sen palveluksessa myynyt osakeyhtiön erästä tuotetta vastaavaa limantorjunta-ainetta, jonka myyntiä hoitamaan A oli palkattu kommandiittiyhtiöön, viidelle eri asiakkaalle noin 1.030.000 arvosta. Kahta lukuunottamatta nämä asiakkaat olivat olleet osakeyhtiön pitkäaikaisia asiakkaita, joille A osakeyhtiön palveluksessa ollessaan oli myynyt sen vastaavaa tuotetta. A:n kerrottu kilpailutoiminta oli aiheuttanut osakeyhtiölle alalla yleisen 35 prosentin myyntikatteen mukaan laskettuna ainakin noin 360.000 markan vahingon. A:n toiminta osoitti, että hän jatkuvasti antoi kommandiittiyhtiölle tämän liiketoimintaa hyödyttäviä ja osakeyhtiön liiketoimintaa vahingoittavia tietoja.

Koska A oli näin ollen rikkonut työsopimuksensa edellä kerrottuja ehtoja, osakeyhtiö on nyt kysymyksessä olevalta osalta vaatinut A:n velvoittamista suorittamaan osakeyhtiölle työsopimuksen mukaisena vahingonkorvauksena hänen viimeksi saamansa 8.000 markan kuukausipalkan mukaan laskien 192.000 markkaa sekä korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut. Juttua kihlakunnanoikeudessa käsiteltäessä osakeyhtiö on vaatinut A:n velvoittamista korvamaan osakeyhtiölle aiheuttamansa edellä mainitun 360.000 markan suuruisen vahingon.

Vastaus

A on vaatinut kanteen jättämistä 192.000 markan ylittävältä osalta tutkimatta, koska kysymyksessä oli kielletty kanteen muutos, sekä muutoin vastustanut kannetta vaatien sen hylkäämistä ja osakeyhtiön velvoittamista korvamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa. A:lla oli ollut oikeus purkaa työsopimus, koska osakeyhtiö oli yksipuolisesti alentanut hänen palkkaansa ja siten jättänyt suorittamatta työsopimuksen mukaisen palkan. Joka tapauksessa työsopimuksen kysymyksessä olevat ehdot olivat oikeustoimilain 38 §:n mukaan A:n toimintavapautta kohtuuttomasti rajoittavina häntä sitomattomia. Työsopimus, jota ei ollut tehty sen päiväyksen osoittamaan aikaan vuonna 1974 vaan A:n työsuhteen jo kestettyä useista vuosia ja hänen ollessaan työnantajasta riippuvassa asemassa, oli tältä kohden myös sanotun lain 36 §:ssä tarkoitetuin tavoin kohtuuton.

Kihlakunnanoikeuden päätös 24.10.1983

Kihlakunnanoikeus on tutkinut jutun myös siltä osin kuin yhtiö on vaatinut vahingonkorvausta yli alkuperäisessä kanteessa vaaditun määrän, koska uusi vaatimus johtui olennaisesti samasta perusteesta kuin alkuperäinenkin vaatimus.

A:n oikeudesta purkaa työsopimuksensa kihlakunnanoikeus on todennut, että sopimuksen mukaan A:lla oli ollut kiinteä kuukausipalkka. Sen lisäksi hänelle oli vuodesta 1980 lähtien maksettu myynnin lisääntyneen arvon perusteella niin sanottua bonusta, jonka maksamisesta myyntimiehille oli päätetty vuosittain kunkin vuoden osalta erikseen. Koska bonusta oli suoritettu toistuvasti perättäisinä vuosina ja se oli muodostunut olennaisen osan A:n kokonaistulosta, se oli katsottavaksi osaksi hänen sopimuksen mukaista pakkaansa. Bonuksen prosentuaalisesta suuruudesta oli päätetty vuodeksi kerrallaan eikä yhtiö ollut sitoutunut vuosittain korottamaan korvausta tai pitämään sen laskuperusteita muuttumattomina. Alentamalla bonuksen prosentuaalista määrää vuodelle 1982 edelliseen vuoteen verrattuna jossakin määrin, ei osakeyhtiö ollut laiminlyönyt suorittaa A:lle palkkaa sopimuksen mukaisesti.

Kihlakunnanoikeus on todennut edelleen, että A oli hänen osakeyhtiön välisen työsuhteen päättymistä seuranneena päivänä mennyt kommandiittiyhtiön palvelukseen työtehtävänään muun muassa erään puunjalostusteollisuudessa käytettävän apukemikaalin markkinointi. Tämä tuote oli koostumukseltaan ja käyttötarkoitukseltaan ollut samantyyppinen kuin A:n osakeyhtiön palveluksessa markkinoima tuote. Uuden työnantajan palveluksessa ollessaan A oli myynyt mainittua tuotetta kolmelle sellaiselle asiakkaalle, joille hän osakeyhtiön palveluksessa ollessaan oli myynyt sen vastaavaa tuotetta. Osakeyhtiön puheena olevan tuotteen myynti oli tämän jälkeen vähentynyt ja osaksi kokonaan loppunut. A oli siten siirtynyt osakeyhtiön kanssa kilpailevan yrityksen palvelukseen välittömästi hänen ja osakeyhtiön välisen työsuhteen päätyttyä.

Kihlakunnanoikeus on katsonut, että ne tiedot, jotka A:lla oli ollut osakeyhtiön asiakkaista sekä näiden välisistä tavarantoimituksiin liittyvistä sopimuksista olivat olleet liikesalaisuuksia. A:n toiminnasta esitetty selvitys osoitti, että A oli ilmaissut näitä tietoja kommandiittiyhtiölle ja käyttänyt toiminnassaan niitä sen hyväksi. Osakeyhtiöllä oli ollut oikeutettu ja todellinen tarve kilpailukieltoehdon liittämiseen A:n työsopimukseen. Sen sijaan osakeyhtiö ei ollut näyttänyt, että A:lla yhtiöstä erotessaan olisi ollut hallussaan yhtiön tuotteisiin liittyviä teknisiä liikesalaisuuksina pidettäviä seikkoja.

Mitä kilpailukieltoehdon kohtuullisuuteen A:n kannalta tuli, A ei ollut näyttänyt, että hänen kirjallinen työsopimuksensa olisi allekirjoitettu vasta useita vuosia työsuhteen alkamisen jälkeen ja että kilpailukieltoehto vasta tuolloin olisi sisällytetty hänen työsopimukseensa.

Työsopimuksen mukainen kahden vuoden aika ei ollut tarpeen A:n käyttämien osakeyhtiön taloudellisten liikesalaisuuksien suojaamiseksi, vaan asiakkaiden siirtyminen myyntimiehen mukana, jota tällaisten salaisuuksien ilmaisemiskiellolla pyrittiin estämään, voitiin estää lyhyemmälläkin kiellolla. Lisäksi sopimuksen kohtuullisuutta arvosteltaessa oli otettava huomioon, että siinä korvauksessa, jonka osakeyhtiö oli A:lle sitoutunut maksamaan, jos hän noudatti kilpailukieltoa, oli jätetty huomiotta A:lle maksettu bonus. Tämän vuoksi kielto rajoitti A:n toimintavapautta kohtuuttomasti siltä osin kuin se ajallisesti ylitti yhden vuoden.

Edelleen kihlakunnanoikeus on katsonut, ettei osakeyhtiö ollut luotettavasti selvittänyt väittänsä 360.000 markan vahingon määrää eikä myöskään sitä, että väitetty vahinko olisi aiheutunut yksinomaan A:n sopimusrikkomuksen seurauksena.

Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on nyt kysymyksessä olevalta osalta todennut, että A oli menettelyllään rikkonut työsopimuksensa edellä kerrottuja määräyksiä sekä, ottaen tuomittavan vahingonkorvauksen määrän osalta huomioon sanotun kohtuulliseksi katsotun kilpailukiellon kestoajan, hyläten kanteen enemmälti, velvoittanut hänet suorittamaan osakeyhtiölle vahingonkorvaukseksi kohtuullisiksi harkitut 96.000 markkaa sekä korvaamaan osakeyhtiön oikeudenkäyntikulut 12.000 markalla.

Helsingin hovioikeuden tuomio 28.11.1984

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi asianosaiset puolin ja toisin olivat saattaneet jutun, on tuomiossaan lausunut, etteivät puheenaolevat vaitiolovelvollisuuden ja kilpailukiellon kestoa koskevat työsopimuksen ehdot olleet kohtuuttomasti rajoittaneet A:n toimintavapautta. Sen sijaan vahingonkorvausta koskevan ehdon soveltaminen sellaisenaan johti kohtuuttomuuteen. Huomioon ottaen osapuolten asema sopimusta tehtäessä, kilpailukiellon noudattamisesta luvattu hyvitys, A:n taloudelliset olot ja sopimusrikkomusten tapahtuma-ajankohta hovioikeus on, alentaen korvausvelvollisuutta, katsonut, että kohtuullisena vahingonkorvauksen määränä oli pidettävä puolta sovitusta korvauksesta eli 96.000 markkaa. Sen vuoksi hovioikeus on nyt kysymyksessä olevalta osalta jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Hovioikeuden tuomiota ei muuteta. Näin ollen täytäntöönpanokielto kumotaan.