24.9.1985

Kanne Lohtajan kihlakunnanoikeudessa

A on B:lle ja C:lle toimitetun haasteen nojalla lausunut, että hän oli 25.10.1979 vahvistetulla kauppakirjalla myynyt B:lle omistamastaan Kälviän kunnan Ruotsalon kylässä sijaitsevasta Salmelan tilasta RN:o 4:11 järven rantaan rajoittuvan 2.000 neliömetrin määräalan. A:n ja B:n keskinäisissä neuvotteluissa oli kauppahinnaksi sovittu 30.000 markkaa. B oli sopimusneuvotteluissa esittänyt, että kauppakirjaan merkittäisiin kauppahinnaksi vain 5.000 markkaa. A:n suostuttua tähän B:n esitykseen kauppakirjaan olikin tehty merkintä 5.000 markan määräisestä kauppahinnasta, joka oli kuitattu maksetuksi kauppakirjan allekirjoittamisella. Kaupantekotilaisuudessa B oli kuitenkin maksanut suullisesti sovitusta 30.000 markan kauppahinnasta shekillä vain 10.000 markkaa. Sovitusta mustasta kauppahinnasta oli täten edelleen maksamatta 20.000 markkaa, mitä määrää B ei ollut myöhemminkään suostunut suorittamaan. A ja B olivat sopineet kauppaa tehtäessä edelleen siitä, että mikäli B myöhemmin halusi myydä ostamansa määräalan. A:lla olisi etuosto-oikeus. A:n saaman tiedon mukaan B oli myynyt ilmeisesti 18.7.1983 vahvistetulla kauppakirjalla puheena olevan määräalan C:lle. B ei ollut määräalan myydessään varannut A:lle tilaisuutta etuosto-oikeuden käyttämiseen.

B ei ollut joutunut vastuuseen sovitusta kauppahinnasta siltä osin kuin se ylitti kaupanvahvistajan vahvistamaan kiinteistön kauppakirjaan merkityn hinnan. A ei ollut myöskään voinut vedota kiinteistönkaupassa sovittuun etuosto-oikeuteen, kun B sanotusta sopimusehdosta piittaamatta oli luovuttanut määräalan edelleen C:lle. Koska B:n oli täytynyt tietää, että A ei olisi mainituista seikoista tietoisena luovuttanut määräalaan B:lle, B:n oli kunnian vastaista ja arvotonta vedota puheena olevaan oikeustoimeen.

Tämän vuoksi A on varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 33 §:n nojalla vaatinut, että hänen ja B:n välinen määräalan kauppa samoin kuin sen jälkeen B:n ja C:n kesken tehty, samaa määräalaa koskeva kauppa julistettaisiin mitättömäksi ja määräala määrättäisiin palautettavaksi A:n hallintaan ja että C lisäksi velvoitettaisiin korvaamaan A:lle C:n toimesta määräalalta kaadettujen puiden arvo 1.500 markkaa. Vielä A on vaatinut, että B ja C velvoitettaisiin korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Vastaukset

B ja C ovat vastustaneet kannetta ja vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. B lausunut, että määräalan kauppahinnaksi oli sovittu 20.000 markkaa, mutta että A:n vaatimuksesta kauppakirjaan oli merkitty kauppahinnaksi 5.000 markkaa. B oli heinäkuussa 1979 maksanut shekillä kauppahinnasta 10.000 markkaa ja loppuosa kauppahinnasta B:n oli pitänyt maksaa sen jälkeen, kun määräalalle oli saatu rakennuslupa. Tästä syystä kauppakirjaan oli otettu ehto, jonka mukaan myyjä sitoutui luovuttamaan ostajalle rakentamista koskevan poikkeusluvan heti, kun se oli myönnetty. Lääninhallitus oli kuitenkin 6.11.1979 hylännyt poikkeuslupahakemuksen. A ei ollut myöskään suostunut siihen, että kauppakirjaan merkittiin todellinen kauppahinta. Tämän vuoksi B ei ollut maksanut loppukauppahintaa 10.000 markkaa. B oli tarjonnut määräalaa takaisin A:lle, ennen kuin hän oli myynyt sen C:lle. C on puolestaan lausunut, että hän oli ollut määräalan ostaessaan vilpittömässä mielessä.

Kihlakunnanoikeuden päätös 9.2.1984

Kihlakunnanoikeus on lausunut, että A oli 25.10.1979 myynyt puheena olevan määräalan B:lle, joka puolestaan oli myynyt sen C:lle. A:n ja B:n väliseen kauppakirjaan oli A:n vaatimuksesta merkitty todellista kauppahintaa alempi kauppahinta 5.000 markkaa. A:n oli katsottava olleen selvillä, ottane erityisesti huomioon hänen aikaisemmat kiinteistönkauppansa ja olosuhteet kokonaisuudessaan, siitä että hänellä ei ollut oikeussuojaa kauppakirjaan merkittyä kauppahintaa ylittävältä osalta. Lisäksi B:n, joka oli vaatinut todellisen kauppahinnan merkitsemistä kauppakirjaan, oli katsottava toimineen kauppahinnan maksamisen suhteen vilpittömässä mielessä, eikä hänellä ollut katsottava olleen epätietoisuutta siitä, etteikö kauppahinta sitoisi häntä myös kauppakirjaan merkityn hinnan ylittävältä osalta. Kihlakunnanoikeus on katsonut, että vallinneet olosuhteet huomioon ottaen B oli uskonut A:lla olevan oikeussuoja kauppahintaan kokonaisuudessaan, kun muutakaan ei ollut näytetty. Lisäksi kihlakunnanoikeus on katsonut, että B oli täyttänyt kauppakirjan ehdon tarjoamalla määräalan A:n ostettavaksi.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen kokonaisuudessaan ja velvoittanut A:n suorittamaan B:lle ja C:lle yhteiseksi korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 3.801 markkaa 60 penniä.

Vaasan hovioikeuden tuomio 24.1.1985

Hovioikeus ei ole A:n valituksesta muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä. A on velvoitettu korvaamaan B:n ja C:n yhteiset vastinekulut hovioikeudessa 700 markalla.

Perustelu

A:n ja B:n välisessä määräalan kaupassa on kauppakirjaan merkitty A:n vaatimuksesta kauppahinnaksi 5.000 markkaa, vaikka kauppahinnaksi oli sovittu ainakin B:n myöntämät 20.000 markkaa. Kauppahinnasta B on ennen kaupan vahvistamista suorittanut 10.000 markkaa. Kauppakirjassa koko 5.000 markan kauppahinta on kuitattu maksetuksi, mutta B:n on pitänyt maksaa suullisesti sovittu loppukauppahinta sen jälkeen kun määräalalle oli myönnetty rakennuslupa. Kauppakirjassakin edellytetty rakentamista koskeva poikkeuslupahakemus on kuitenkin 6.11.1979 hylätty eikä B ole maksanut loppukauppahintaa. B on myynyt määräalan 19.7.83 C:lle.

A ja B ovat mainituin tavoin sopineet kauppakirjaan merkittyä hintaa suuremman kauppahinnan maksamisesta. Kauppaa tehtäessä valinneet olosuhteet eivät kuitenkaan ole olleet sellaiset, että B:n niistä tietoisena olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota kauppaan vaikka häntä ei voida saattaa maksamaan suullisesti sovittua kauppahintaa. Kauppa ei myöskään saata käydä mitättömäksi eikä pätemättömäksi sen johdosta että B sen jälkeen ilmenneistä syistä olisi rikkonut mainittua ehtoa.

B:n on näytetty tarjonneet A:lle ostettavaksi määräalan takaisin, ennen kuin hän myynyt sen C:lle.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. A velvoitetaan suorittamaan B:lle ja C:lle yhteisesti korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista Korkeimmassa oikeudessa 1.200 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.