KKO:1985-I-2
- Asiasanat
- Liikennelupa - Polttoöljyn kuljetusErehdysÄänestäminen oikeudessa
- Tapausvuosi
- 1985
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R 82/842
- Taltio
- 4021/84
- Esittelypäivä
Huoltoasemaliikettä harjoittanut A, jolla ei ollut ollut liikennelupaa, oli öljy-yhtiön B:n kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella suorittanut polttoöljyn kuljetus- ja markkinointitoimintaa toimittaen säiliöautoillaan suurimmaksi osaksi suoraan B:n varastolta polttoöljyä sitä hänen huoltoasemaltaan tilanneille kuluttajille. Toimitukset olivat tapahtuneet B:n määräämillä ehdoilla ja luottokaupoilla asiakkaiden B:lle maksettavia laskuja vastaan. Pääpaino A:n sanotussa toiminnassa oli ollut kuljetuksen järjestämisessä. Kun toiminnan yhdistäminen huoltoasemaliikkeeseen ei antanut aihetta pitää öljyn kuljettamista muuna kuin ammattimaisen moottoriajoneuvoliikenteen harjoittamisena, A olisi tarvinnut kuljetustoimintaansa liikenneluvan. Oli kuitenkin ilmeistä, että A oli sanotun toiminnan järjestelyssä luottanut B:n, jolla oli vastaavanlaisia kauppa-asiamiessopimuksia muidenkin alan yrittäjien kanssa, asiantuntemukseen ja että hän oli uskonut menettelevänsä lainmukaisesti kuljettaessaan polttoöljyä kerrotulla tavalla. A:n virheellistä käsitystä lain sisällöstä pidettiin anteeksiannettavana erehdyksenä ja syyte luvattomasta ammattimaisen moottoriajoneuvoliikenteen harjoittamisesta hylättiin.
Ään.
Ks. KKO:1986-II-37
Jutun ratkaisemiseen osallistuvista yhdestätoista jäsenestä kahdeksan katsoi, että A:ta ei ole tuomittava rangaistukseen. Kun kuusi jäsentä eli enemmistö katsoi, että A olisi tarvinnut kuljetustoimintaansa liikenneluvan ja että hän harjoittamalla tätä toimintaa ilman liikennelupaa oli rikkonut ammattimaisesta moottoriajoneuvoliikenteestä annetun asetuksen säännöksiä, annetut äänet voitiin parhaiten sovittaa toisiinsa päätymällä niiden kolmen jäsenen lausunnoista ilmenevään ratkaisuun, jotka perustelujen osalta kannattivat viimeksi mainitun enemmistön ja lopputuloksen osalta aiemmin mainitun kahdeksan jäsentä käsittävän enemmistön kantaa.
II-jaosto (vahvennettu jaosto)
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Syyte Ylivieskan kihlakunnanoikeudessa
Virallinen syyttäjä on vaatinut liikkeenharjoittaja A:n tuomitsemista rangaistukseen siitä, että A oli tehtyään 17.9.1976 Oy Esso Ab:n kanssa kirjallisen edustussopimuksen, jonka perusteella hän kauppa-asiamiehenä hoiti mainitun yhtiön tuotteiden Essoheat-polttoöljyn 1:n ja Essolene-polttoöljyn markkinoinnin Alavieskan, Kalajoen, Himangan, Merijärven ja Pyhäjoen kuntien alueella, ja jo ennen sanotun sopimuksen tekemistä 30.4.1976 alkaen ilman tarvittavaa liikennelupaa huhtikuuhun 1980 saakka suorittanut polttoöljyn kuljetuksia yhtiön Kokkolan varastolta kahdella yksityisrekisteriin merkityllä kuorma-autolla ja yhdellä varsinaisella perävaunulla saaden toiminnastaan yhtiöltä erillisen korvauksen kuljetuksista ja myynnistä. Lisäksi syyttäjä on vaatinut, että rikoksen A:lle tuottama taloudellinen hyöty tuomittaisiin valtiolle menetetyksi.
Kihlakunnanoikeuden päätös 22.4.1980
Kuultuaan A:ta häneen kohdistetuista vaatimuksista kihlakunnanoikeus on lausunut selvitetyksi, että A:n liikkeensä vaihto-omaisuudeksi hankkiman polttoöljyn omistusoikeus oli siirtynyt A:lle Oy Esso Ab:n Kokkolan varastolla. Mainitun polttoöljyn kuljettaminen oli muodostanut liitännäisen ja vain vähäisen osan A:n harjoittamasta liiketoiminnasta eikä sitä ollut erotettava sanotusta liiketoiminnasta erilliseksi ammattitoiminnaksi, jonka harjoittamiseksi olisi ollut tarpeen ammattimaisesta moottoriajoneuvoliikenteestä 16.10.1970 annetun asetuksen 2 §:ssä tarkoitettu lupa. Sen vuoksi ja koska ei ollut näytetty muitakaan seikkoja, joiden nojalla kerrottuun toimintaan olisi tarvittu liikennelupa, eikä sopimusta myöskään ollut tehty sanotun asetuksen kiertämiseksi, kihlakunnanoikeus on hylännyt syytteen.
Vaasan hovioikeuden päätös 26.10.1982
Hovioikeus, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä oli saattanut jutun, on päätöksessään lausunut selvitetyksi, että A oli 30.4.1976 ja huhtikuun 1980 välisenä aikana ostanut autokuormittain polttoöljyä erään öljy-yhtiön Kokkolan varastolta sekä sen jälkeen kuljettanut polttoöljyn omistamillaan öljy-yhtiön tunnuksin varustetuilla säiliöautoilla Kokkolasta Alavieskan, Kalajoen, Himangan, Merijärven ja Pyhäjoen kuntien alueille, missä A oli asiakkailtaan saamiensa tilausten perusteella toimittanut polttoöljyn heidän käyttöönsä. Öljy-yhtiö oli A:n kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti maksanut A:lle korvausta muun muassa kuljetuksista. A:n edellä kerrotuin tavoin harjoittamassa toiminnassa pääpaino oli ollut kuljetuksen järjestämisessä eikä polttoöljyn kuljettaminen ollut ollut vain hänen myyntitoimintansa tai huoltoasematoimintansa liitännäinen osa, joten hänellä olisi tullut olla tällaisen, ammattimaiseksi tilausliikenteeksi katsottavan toiminnan harjoittamiseen oikeuttava liikennelupa. Sen vuoksi hovioikeus on 29.3.1957 annetun tieliikennelain 5 §:n 3 momentin ja 9 §:n, ammattimaisesta moottoriajoneuvoliikenteestä annetun asetuksen 2 ja 23 §:n sekä rikoslain 7 luvun 2 §:n nojalla tuominnut A:n jatketusta ammattimaisen moottoriajoneuvoliikenteen harjoittamisesta ilman lupaa 50:een 70 markan päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 3.500 markkaa ja menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 40.000 markkaa.
VAATIMUKSET, VALITUSLUVAN MYÖNTÄMINEN JA VÄLITOIMET
A on vaatinut häntä vastaan ajetun syytteen hylkäämistä.
Korkein oikeus on myöntänyt A:lle valitusluvan 7.10.1983. Samalla Korkein oikeus on määrännyt, että hovioikeuden päätöstä ei toistaiseksi ollut pantava täytäntöön tai, jos täytäntöönpano oli jo alkanut, sitä ei ollut jatkettava. Virallinen syyttäjä on antanut hakemuksen johdosta vastauksen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Perustelut
Kalajoella huoltoasemaliikettä harjoittanut A on hovioikeuden päätöksessä sanottuna aikana, 17.9.1976 alkaen syytteessä mainitun edustussopimuksen perusteella suorittanut poltto-öljyn kuljetus- ja markkinointitoimintaa syytteessä luetelluissa kunnissa. Öljy on noudettu A:n säiliöautoilla Oy Esso Ab:n Kokkolan varastolta ja kuljetettu suurimmaksi osaksi suoraan sitä A:n liikkeestä tilanneille asiakkaille. Öljyä on kuitenkin varastoitu myös A:n huoltoasemalle sikäli kuin se kulloisellakin jakelumatkalla ei ole mennyt öljyä ostaneiden asiakkaiden säiliöihin. Kun öljy on haettu Kokkolasta, yhtiö on veloittanut siitä sopimuksen mukaisesti A:n pankkitiliä. Öljy on toimitettu A:n asiakkaille yhtiön määräämästä hinnasta ja yhtiön määräämillä ehdoilla suurimmaksi osaksi luottokaupoilla vastaanottokuittausta ja yhtiölle maksettavaa laskua vastaan. Jos luottomyynti ei ole ollut mahdollista, A:lla on ollut oikeus myydä öljyä käteismaksua vastaan antamalla asiakkaalle kuittaus omalla toiminimellään. Yhtiön on tullut tarvittaessa saada tietoja tällaisesta suorasta myynnistä. A on sitten lähettänyt luottomyynnistä yhtiölle laskujäljennöksen ja oman tilityksensä, jonka jälkeen yhtiö on hyvittänyt A:ta hänen saatavallaan. Tilityksessä on A:n hyväksi luettu häneltä öljystä veloitetun hinnan lisäksi vain mainitun sopimuksen mukaiset kuljetus- ja myyntipalkkiot. Sopimusta tehtäessä kuljetuspalkkio on määritelty 2,2 penniksi ja myyntipalkkio 0,6 penniksi litralta. Siinä on sovittu kuljetuspalkkio sidottavaksi viranomaisten vahvistamaan säiliöautojen rahtitasoon. Yhtiö on sitoutunut vastaamaan sopimuksenmukaisesti tapahtuneesta myynnistä ehkä aiheutuvista luottotappioista.
Kuten edellä sanotusta selviää, A:n edustussopimuksen mukaiseen toimintaan on sisältynyt sekä kuljetusta että markkinointia. Toimintaan tarvitun kaluston pääosan on muodostanut kuljetuskalusto ja toiminnasta aiheutuneet kustannukset ovat olleet suurimmaksi osaksi kuljetuskustannuksia. Jo sopimuksesta ilmenee, että toiminnan tuotto on muodostunut suurimmalta osaltaan kuljetuksesta. Kun polttoöljyn myynti on tapahtunut yhtiön määräämillä ehdoilla mahdollisten luottotappioiden jäädessä yhtiön vastattaviksi, yhtiön ja A:n välille edustussopimuksen perusteella syntynyt oikeussuhde on pääosaltaan ollut verrattavissa tavaran lähettäjän ja rahdinkuljettajan väliseen oikeussuhteeseen. Näin ollen puheena olevan sopimuksen mukaisessa toiminnassa on pääpaino ollut kuljetuksen järjestämisessä.
Polttoöljyn kuljetus ja markkinointi on ollut vain osa A:n liiketoimintaa. Sekä yhtiön että A:n liikevoiton kannalta on saattanut olla tarkoituksenmukaista liittää huoltoasemaliikkeeseen myös edustussopimukseen perustunut toiminta. Näitä molempia olisi kuitenkin voitu harjoittaa myös erikseen. Laista ei ole saatavissa perustetta sille, että näiden toimintojen yhdistäminen antaisi aiheen pitää mainituin tavoin tapahtunutta polttoöljyn kuljettamista muuna kuin ammattimaisen moottoriajoneuvoliikenteen harjoittamisena.
Edellä olevan perusteella Korkein oikeus katsoo, että A olisi tarvinnut kysymyksessä olevaan kuljetustoimintaansa liikenneluvan.
Se, milloin tavaran kuljettamista moottoriajoneuvolla on pidettävä ammattimaisen moottoriajoneuvoliikenteen harjoittamisena, on joissakin tapauksissa varsin tulkinnanvarainen kysymys. Tässäkin ja vastaavanlaista toimintaa koskevissa jutuissa on eri tuomioistuimissa annettu asiasta eri suuntaisia ratkaisuja. Asiakirjoista ilmenee, että Oy Esso Ab:llä on ollut vastaavanlaisia kauppa-asiamiessopimuksia muidenkin alan yrittäjien kanssa. On ilmeistä, että A on kauppa-asiamiestoiminnan järjestelyssä luottanut Oy Esso Ab:n asiantuntemukseen ja että hän on uskonut menettelevänsä lainmukaisesti kuljettaessaan polttoöljyä kerrotulla tavalla. Näissä olosuhteissa A:n virheellistä käsitystä lain sisällöstä on pidettävä anteeksiannettavana erehdyksenä.
Päätöslauselma
Hovioikeuden päätös kumotaan ja juttu jää kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.
Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Esittelijän mietintö: A, joka vuodesta 1973 alkaen on Kalajoella itsenäisenä yrittäjänä harjoittanut Oy Esso Ab:n myyntiverkostoon kuuluvaa huoltoasematoimintaa, on yhtiön kanssa tekemänsä kauppa-asiamiessopimuksen perusteella huhtikuun 30 päivästä 1976 huhtikuuhun 1980 muun huoltoasematoiminnan yhteydessä myynyt yhtiön polttoöljyä. Pääosan öljystä hän on noutanut yhtiön varastolta Kokkolasta ja kuljettanut hovioikeuden päätöksessä mainitulla toimialueellaan olleille asiakkailleen heiltä saamiensa tilausten perusteella. Osan öljystä hän on kuljettanut huoltoasemallaan olleeseen varastoon. Myös yhtiö on sopimuksen mukaan saattanut kuljettaa öljyä suoraan A:n asiakkaille.
Yhtiö on määrännyt öljyn jälleenmyyntihinnan, jota A ei saanut ylittää, ja veloittanut A:lta hänelle myymästään ja A:n yhtiön varastolta noutamasta ja sieltä asiakkailleen kuljettamasta ja myymästä öljystä nettohinnan vapaasti yhtiön varastolla. Yhtiö on kauppa-asiamiessopimuksen mukaan suorittanut A:lle säiliöautojen rahtitasoa vastaavaksi tarkoitetun kuljetuspalkkion, jonka suuruus on määräytynyt kuljetetun ja myydyn öljymäärän, mutta ei kuljetusmatkan pituuden perusteella. Asiakkailtaan A:lla ei ole ollut oikeutta periä kuljetuspalkkiota.
Yhtiön ja A:n välisessä liikesuhteessa noudatettu hinnoittelumenettely, jonka mukaan A:lta veloitettuun nettohintaan sisältyi korvaus yhtiön toimesta tapahtuneesta kuljetuksesta A:n varastoon ja A:lle myönnettiin kuljetuskustannuksia vastaava alennus hänen yhtiön varastolta noutamastaan öljystä, ei liiketaloudellisesti ole eronnut sellaisesta hinnoittelumenettelystä, jonka mukaan kuljetuskustannuksia ei olisi sisällytetty nettohintaan vaan ne olisi veloitettu erikseen ja A olisi noutamalla öljyn yhtiön varastolta vapautunut suorittamasta yhtiölle näitä kuljetuskustannuksia. Viimeksi mainitussa tapauksessa olisi ollut riidatonta, ettei A ole saanut kuljetuksesta erillistä korvausta.
Edellä selostetuilla perusteilla ja kun myydyn polttoöljyn ostajille kuljettaminen riippumatta siitä, kuljetettiinko öljy heille öljy-yhtiön vai huoltoaseman varastosta, tavaran laadun vuoksi on ollut tavanmukaista asiakaspalvelua, joka on kiinteästi liittynyt A:n huoltoasemalla harjoitettuun muuhun liiketoimintaan, Korkein oikeus katsonee, ettei A hovioikeuden hänen syykseen lukemalla menettelyllä ole ammattimaisesta moottoriajoneuvoliikenteestä annetun asetuksen 2 §:ssä tarkoitetuin tavoin korvausta vastaan palvellut yleisöä tai määrättyä toimeksiantajaa kuljettamalla moottoriajoneuvolla tavaraa. Sen vuoksi Korkein oikeus kumonnee hovioikeuden päätöksen ja jättänee jutun kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.
Oikeusneuvos Ketola: Hyväksyn mietinnön.
Oikeusneuvos af Hällström: Olen Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteluista ilmenevällä kannalla siinä, että A olisi tarvinnut kuljetustoimintaansa liikenneluvan.
Rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä A on tuomittava menettämään valtiolle ammattimaisen moottoriajoneuvoliikenteen luvattoman harjoittamisen tuotto vähennettynä siitä aiheutuneilla kuluilla. Jutun asiakirjoista selviää, että yhtiön Kokkolan varastolta on noudettu A:n toimesta polttoöljyä vuonna 1977 3.442 kuutiometriä. Alunperin 2,2 penniksi litralta sovittu kuljetuspalkkio on vuoden 1979 lopulla ollut 3,24 penniä litralta. Jutussa todistajana kuultu yhtiön varastopäällikkö on kertonut, että puheena olevana aikana oli A:n myyntialueella myynnin volyymi kolminkertaistunut.
Näillä perusteilla ja kun A:lla ei ole ollut lupaa harjoittaa ammattimaista moottoriajoneuvoliikennettä, katson, ettei ole esitetty syytä muuttaa hovioikeuden päätöksen lopputulosta, jonka siis jätän pysyväksi.
Oikeusneuvokset Riihelä ja Hämäläinen, kumpikin vuorollaan, olivat samaa mieltä kuin oikeusneuvos af Hällström.
Oikeusneuvokset Portin, Jalanko, Ailio ja Leivonen, kukin vuorollaan, olivat samaa mieltä kuin oikeusneuvos Ketola.
Kun oli ilmennyt erimielisyyttä siitä, minkä mielipiteen mukaan päätös oli laadittava, lausuivat:
Oikeusneuvos Ketola: Oikeudenkäymiskaaren 23 luvun 4 §:ssä säädetään: "Jos rikosasioissa oikeudenjäsenillä on useampia eriäviä mielipiteitä, niin voittakoot ne äänet, jotka voidaan paraiten toisiinsa sovittaa ja tarkoittavat sitä, mikä on lievin." Kun jutun ratkaisemiseen osallistuvista yhdestätoista jäsenestä kahdeksan katsoo, että A:ta ei ole tuomittava rangaistukseen, on selvää, että tämä tulee Korkeimman oikeuden ratkaisun lopputulokseksi. Perustelujen osalta on keskeisin se laintulkintaa koskeva kysymys, olisiko A tarvinnut kuljetustoimintaansa liikenneluvan ja onko hän harjoittamalla tätä toimintaa ilman liikennelupaa rikkonut ammattimaisesta moottoriajoneuvoliikenteestä annetun asetuksen säännöksiä. Kun jutun ratkaisemiseen osallistuvista jäsenistä kuusi ja siis enemmistö katsoo, että näin on asianlaita, annetut äänet voidaan parhaiten sovittaa toisiinsa päätymällä oikeusneuvosten Miettisen, Nyberghin ja Lindholmin lausunnoista ilmenevään ratkaisuun, joka perustelujen osalta vastaa viimeksi mainitun enemmistön ja lopputuloksen osalta aiemmin mainitun kahdeksan jäsentä käsittävän enemmistön kantaa. Korkeimman oikeuden ratkaisu on näin ollen sekä perustelujen että lopputuloksen osalta kirjoitettava mainittujen kolmen jäsenen lausunnon mukaisesti.
Oikeusneuvokset Lindholm, af Hällström, Riihelä, Nybergh, Hämäläinen ja Portin olivat kukin vuorollaan samaa mieltä kuin oikeusneuvos Ketola.
Oikeusneuvos Jalanko: Jutun ratkaisemiseen osallistuneista 11 jäsenestä kahdeksan katsoo, että syyte on hylättävä ja ettei A:ta ole tuomittava rangaistukseen. Tämä on Korkeimman oikeuden päätöksen lopputulos. Mainituista kahdeksasta jäsenestä viiden mielestä A ei ole syyllistynyt rikokseen ja kolme katsoo, että syyte on A:n anteeksi annettavan erehdyksen vuoksi hylättävä. Niiden kolmen jäsenen, jotka tuomitsevat A:n rangaistukseen hänen syykseen luetusta rikoksesta, perusteluja ei voida ottaa huomioon, joten perustelut on laadittava sanottujen viiden jäsenen lausunnon mukaisesti.
Oikeusneuvokset Ailio ja Miettinen yhtyivät kumpikin vuorollaan oikeusneuvos Jalangon lausuntoon.
Oikeusneuvos Leivonen oli samaa mieltä kuin oikeusneuvos Ketola.
Asia on ratkaistu vahvennetussa jaostossa, johon ovat kuuluneet oikeusneuvokset Leivonen, Miettinen, Ailio, Jalanko, Portin, Hämäläinen, Nybergh, Riihelä, af Hällström, Lindholm ja Ketola