KKO:1984-II-74
- Asiasanat
- Vekseli
- Tapausvuosi
- 1984
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S 83/641
- Taltio
- 4572/83
- Esittelypäivä
A:n asettaman vekselin maksunsaajaksi oli merkitty B. Vekselin kääntöpuolella olivat vain A:n ja C:n avoimet siirtomerkinnät. B, jonka hallussa vekseli oli, vaati vekselin määrän suorittamista C:ltä. Koska B ei ollut maksunsaajana siirtänyt vekseliä edelleen vekseliin merkityllä siirrolla eikä B näin ollen ollut vekselilain 16 §:n 1 momentin edellyttämällä katkeamattomalla siirtosarjalla todistanut oikeuttaan vekseliin siirronsaajana ja kun B ei ollut näyttänyt, että C olisi siirtänyt vekselin B:lle, B ei voinut esittää vekseliin perustuvia vaatimuksia C:tä vastaan.
Siirtosarjan katkeaminen otettiin huomioon viran puolesta.
IV-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Avoimen yhtiön B:n A:ta ja C:tä vastaan ajamasta kanteesta Oulun RO p. 20.7.1982 oli lausunut selvitetyksi, että A ja C olivat kirjoittaneet sittemmin konkurssiin asetetun X Oy:n hyväksymään asettamis- ja erääntymispäivänä sekä vekselinsaajan osalta avoimeen vekseliin nimensä, A asettajaksi ja siirtäjäksi sekä C siirtäjäksi, kummankaan saamatta vekselistä rahaa itselleen, ja että vekselin asettaminen oli tapahtunut vastaajien ja kantajayhtiössä määräävässä asemassa olevan Viljo B:n omistaman edellä mainitun X Oy:n rahoituksen järjestämiseksi sekä että A:n edustaman tahon osuus yhtiössä oli 50 ja Rajakaltion osuus 25 prosenttia.
Sen vuoksi ja kun A ja C eivät olleet näyttäneet, että vastuun jakautumisesta olisi asianosaisten kesken toisin sovittu, RO, hyläten vaatimuksen koron tuomitsemisesta vekselin pääomalle sen asettamis- ja eräpäivien väliseltä ajalta lakiin perustumattomana ja vaatimukset muutoinkin enemmälti, oli vekselilain 47 ja 48 §:n nojalla velvoittanut A:n ja C:n heti alkuperäiselle vekselille tehtävää kuittausta vastaan suorittamaan avoimelle yhtiölle B:lle.
A:n 150.000 markkaa 6 prosentin vuotuisine korkoineen lukien vekselin erääntymispäivästä 31.12.1981 täyden maksun tapahtumiseen saakka ja 1/3 prosenttia maksettavaksi tuomitusta pääomasta provisiota sekä korvaukseksi protestikulusta 12 markkaa 80 penniä ja oikeudenkäyntikuluista 5.500 markkaa ja
C:n 75.000 markkaa 6 prosentin vuotuisine korkoineen lukien vekselin erääntymispäivästä 31.12.1981 täyden maksun tapahtumiseen saakka ja 1/3 prosenttia maksettavaksi tuomitusta pääomasta provisiota sekä korvaukseksi protestikuluista 6 markkaa 40 penniä ja oikeudenkäyntikuluista 2.750 markkaa.
Rovaniemen HO:ssa, jonka tutkittavaksi asianosaiset olivat saattaneet jutun, avoin yhtiö B oli toistanut RO:ssa esittämänsä vaatimukset, että A ja C velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan yhtiölle RO:n päätöksessä mainitun vekselin pääoma 300.000 markkaa 6 prosentin korkoineen vekselin asettamispäivästä 2.1.1981 lukien 1.000 markan määräisine vekseliprovisioineen ja 25 markan 60 pennin määräisine protestikuluineen. A ja C olivat vaatineet kanteen hylkäämistä.
HO t. 20.4.1983 oli todennut, että avoin yhtiö B oli merkitty vekseliin siksi, jolle maksu oli suoritettava. Yhtiö ei ollut siirtänyt edelleen vekseliä, vaan ensimmäisenä siirtäjänä vekselissä oli A ja toisena C. Yhtiö ei siten vekselin haltijana voinut vaatia vekselin perusteella C:ltä suoritusta. Sen vuoksi HO oli tältä osin kumonnut RO:n päätöksen ja hylännyt yhtiön C:tä vastaan ajaman kanteen ja vapauttanut C:n suorittamasta RO:n hänen maksettavakseen tuomitsemia vekselin määrää korkoineen, provisiota ja protestikuluja sekä oikeudenkäyntikuluja. Yhtiö velvoitettiin korvaamaan C:n oikeudenkäyntikulut jutussa 2.000 markalla.
Koska yhtiön kanne A:ta vastaan perustui sanottuun yhtiöön hallussa olevaan maksamatta jättämisen vuoksi protestoituun vekseliin, jossa A oli asettajana ja yhtiö maksun saajana, ja A asettajana oli vastuussa vekselin maksamisesta yhtiölle eikä hän ollut näyttänyt sellaisia seikkoja, joiden perusteella hän olisi tuosta vastuusta vapaa, HO, muuttaen tältä osin RO:n päätöstä, oli velvoittanut A:n vekseliä vastaan suorittamaan yhtiölle vekselin määrän 300.000 markkaa 6 prosentin korkoineen vekselin erääntymispäivästä 31.12.1981 lukien, provisiota 1.000 markkaa sekä korvaamaan yhtiön protestikulut 25 markkaa 60 penniä. A velvoitettiin korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut jutussa RO:n tuomitseman määrän asemesta 10.000 markalla.
KORKEIN OIKEUS
Avoin yhtiö B pyysi valituslupaa ja haki muutosta HO:n tuomioon C:tä koskevalta osalta. Lupa myönnettiin ja C antoi häneltä vaaditun vastauksen.
KKO t. tutki jutun ja lausui perusteluinaan:
Vekselin saajaksi merkitty avoin yhtiö B voi suoraan vekselin perusteella siirronsaajana esittää vaatimuksia siirtosarjassa viimeiseksi siirtäjäksi avoimin siirroin merkittyä C:tä vastaan vain, jos yhtiö voi haltijana todistaa oikeutensa vekseliin vekselilain 16 §:n 1 momentin edellyttämällä katkeamattomalla siirtosarjalla alkaen yhtiöstä itsestään. Yhtiö ei kuitenkaan ole siirtänyt vekseliä siihen merkityllä siirrolla. Sen vuoksi ja kun yhtiö ei ole näyttänyt, että C olisi siirtänyt vekselin yhtiölle, yhtiö ei voi esittää vekseliin perustuvia vaatimuksia C:tä vastaan.
Näillä perusteilla KKO katsoi, ettei ollut syytä muuttaa HO:n tuomion lopputulosta. Yhtiö velvoitettiin suorittamaan C:lle korvaukseksi hänellä vastauksen antamisesta KKO:ssa olleista kuluista 700 markkaa.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Ådahl, Nybergh ja af Hällström sekä ylimääräinen oikeusneuvos Rosokivi