6.3.1984

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Teknisten ja Erikoisammattien Liitto r.y. oli A Oy:lle toimitetun haasteen nojalla Helsingin RO:ssa vaatinut yhtiön velvoittamista suorittamaan sen tehtaalle työskennelleiden 18 työntekijän yhdistykselle siirtämät palkkasaatavat ajalta 14. - 19.4.1977 yhteensä 5.937,60 markkaa 6 prosentin korkoineen 30.4.1977 lukien sekä ilmoittanut, että saatavat perustuivat työnteon estymisestä aiheutuneisiin ansionmenetyksiin keväällä 1977 toimeenpannun STTK:n voimalalakon seurauksena ja että kysymys oli kunkin työntekijän osalta neljän päivän palkasta.

RO p. 24.2.1982 oli todennut, että KKO:n tuomiosta (KKO:1980-II-108) ilmenevän periaatteen mukaan työnantaja oli velvollinen suorittamaan kullekin työtä vaille jääneelle työntekijälle hänen työnsä ensimmäisestä keskeytymisestä lukien palkan kahden viikon ajanjaksoon sisältyviltä työpäiviltä. Kun tässä jutussa kysymyksessä olevien työntekijöiden työnteko estyi ensimmäisen kerran 24.3.1977 ja heille oli maksettu palkka sitä seuraavilta kahden viikon ajalta eli ajalta 24.3. - 7.4.1977, 7.4.1977 jälkeiseltä ajalta esitettyjä vaatimuksia ei voitu pitää työsopimuslain 27 §:n 2 momentin nojalla perusteltuina.

RO oli vielä todennut, että yhdistyksen esittämä tulkinta, jonka mukaan mainitun lainkohdan tarkoittama kahden viikon aika olisi ymmärrettävä siten, että toistuvien lyhytaikaisten esteiden osalta palkanmaksuvelvollisuus jatkuisi kymmenen työttömyyspäivää eli olisi määrällisesti kahden viikon palkka kalenteriajasta riippumatta, oli myös KKO:n tuomiosta (KKO 1980 II 109) ilmenevän periaatteen vastainen, kun KKO oli korostanut tilannetta sen taloudellisen edun kannalta, joka esteen alkaessa oli todettavissa.

Edellä esitetyillä perusteilla RO oli hylännyt kanteen ja velvoittanut kantajan korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut 2.500 markalla.

Helsingin HO, jonka tutkittavaksi yhdistys oli saattanut jutun, t. 2.3.1983 oli katsonut selvitetyksi, että yhtiön työntekijät olivat 24.3. ja 19.4.1977 välisenä aikana olleet voimalalakon johdosta estyneet suorittamasta työtään kukin 6 - 7 päivää. Vaikka työntekijöiden sanottu työttömyysaika olikin ajoittunut yli kahden viikon ajanjaksolle, he olivat työsopimuslain 27 §:n 2 momentin nojalla oikeutettuja saamaan palkkansa koko mainitulta ajalta, kun esteen ajalta maksettava palkka ei työpäivien lukumäärän osalta ylittänyt kahdelta viikolta maksettavaa palkkaa.

Sen vuoksi HO, kumoten RO:n päätöksen ja vapauttaen yhdistyksen velvollisuudesta korvata yhtiön oikeudenkäyntikuluja, oli velvoittanut yhtiön suorittamaan yhdistykselle sille siirretyt yhtiön 18 työntekijän palkkasaatavat kunkin osalta 4 työpäivältä ajalta 14. - 19.4.1977 yhteensä 5.937 markkaa 60 penniä 5 prosentin korkoineen haastepäivästä 14.9.1981 lukien sekä korvaamaan yhdistyksen oikeudenkäyntikulut 3.000 markalla.

Oikeusneuvos Ailio, joka oli eri mieltä, lausui: Katson, että työnantaja on velvollinen suorittamaan kullekin työtä vaille jääneelle työntekijälle työn ensimmäisestä keskeytymisestä lukien palkkaa kahden kalenteriviikon ajanjaksoon sisältyviltä työpäiviltä. Tämän vuoksi harkitsen oikeaksi, kumoten HO:n tuomion, jättää asian RO:n päätöksen lopputuloksen varaan. Yhdistyksen vastauskulujen osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö.