KKO:1984-II-24
- Asiasanat
- Konkurssi - Takaisinsaanti konkurssipesään - KS 46 §:n d-kohta
- Tapausvuosi
- 1984
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S82/546
- Taltio
- 3730/83
- Esittelypäivä
A, jonka omaisuus oli erään velkojan 10.10.1980 tekemästä hakemuksesta luovutettu 30.10.1980 konkurssiin, lyhensi 27.10.1980 B:lle ollutta velkaansa. Kun velka oli erääntynyt maksettavaksi 25.10.1980 ja A oli konkurssihakemuksen tekemisestä huolimatta KS 45 §:n 1 momentin säännökset huomioon ottaen ollut kelpoinen sanotun lyhennysmaksun ennen konkurssiin asettamispäätöstä suorittamaan, A:n konkurssipesän KS 46 §:n d kohdan nojalla ajama takaisinsaantikanne hylättiin.
I-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
A:n konkurssipesän pankki B:lle 8.6.1981 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla ajamasta kanteesta Parkanon KO p. 2.11.1981 oli lausunut selvitetyksi, että A oli erään velkojan KO:lle 10.10.1980 antamasta hakemuksesta 30.10.1980 asetettu konkurssiin, jossa saamisten valvonta oli toimitettu 17.3.1981. A oli 27.10.1980 maksanut B:lle hyväksymänsä 25.10.1980 maksettavaksi erääntyneen 79.000 markan määräisen vekselin lyhennyksenä, korkoina ja muina maksuina yhteensä 6.754 markkaa 20 penniä. Sen vuoksi ja kun kysymyksessä oleva velan maksu oli koskenut velkaa, joka oli erääntynyt maksettavaksi vasta A:n konkurssin konkurssisäännön 9 §:n mukaan määräytyvän alkuhetken jälkeen, KO oli, hyläten konkurssipesän kanteen siltä osin kuin se oli perustettu konkurssisäännön 46 §:n a ja b kohtaan, sanotun pykälän d kohdan nojalla julistanut mainitun 6.754 markan 20 pennin velan maksun peräytyneeksi ja velvoittanut B:n suorittamaan konkurssipesälle sanotut 6.754 markkaa 20 penniä 5 prosentin korkoineen 8.6.1981 lukien.
Turun HO, jonka tutkittavaksi B oli saattanut jutun, t. 26.3.1982 oli jättänyt asian KO:n päätöksen varaan ja lisäksi määrännyt että B:llä oli oikeus valvoa takaisinsaantikanteen johdosta syntynyt saamisensa KO:ssa kolmen kuukauden kuluessa HO:n tuomion antopäivästä.
KORKEIN OIKEUS
Pyytäen valituslupaa B haki muutosta HO:n tuomioon ja vaati, että alempien oikeuksien ratkaisut kumottaisiin siltä osin kuin B oli velvoitettu palauttamaan konkurssipesälle puheena olevat 6.754 markkaa 20 penniä, että konkurssipesän tältä osin ajama kanne hylättäisiin ja että konkurssipesä velvoitettaisiin korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut. Valituslupa myönnettiin ja konkurssipesä antoi siltä hakemuksen johdosta pyydetyn vastauksen.
KKO t. tutki jutun ja lausui perusteluinaan:
KKO katsoo selvitetyksi, että A oli 27.10.1980 lyhentänyt B:lle ollutta 25.10.1980 maksettavaksi erääntynyttä vekselivelkaansa 4.000 markalla ja suorittanut pankille maksun viivästymisen johdosta ylipäiväkorkoa kahdelta päivältä 50 markkaa 45 penniä. Samalla mainitun vekselivelan jäljelle jääneestä pääomasta B:lle oli diskontattu 75.000 markan määräinen uusi vekseli. Diskonttaamisen yhteydessä A oli lisäksi maksanut B:lle näin uudistetun vekselin diskonttokoron 90 päivältä etukäteen eli 2.156 markkaa 25 penniä, provision 262 markkaa 50 penniä, toimitusmaksun 60 markkaa ja leimaveron 225 markkaa.
Mainittujen diskonttokoron, provision, toimitusmaksun ja leimaveron suorittaminen ei ole käsittänyt A:n B:lle olleen velan maksamista. Nuo maksut ovat olleet vekselivelan uudistamisen yhteydessä syntyneitä kulunluonteisia eriä. Kun A on konkurssisäännön 45 §:n säännös huomioon ottaen ollut kelpoinen määräämään omaisuudestaan siihen saakka, kun hänet on KO:n 30.10.1980 julistamalla päätöksellä asetettu konkurssiin, hänellä on velan uudistamisen yhteydessä ollut oikeus suorittaa kysymyksessä olevat maksut.
Muut mainitut erät ovat sitä vastoin käsittäneet B:lle olleen velan maksua. Maksu on tosin tapahtunut sen jälkeen, kun A:n koskeva velkojen konkurssihakemus oli 10.10.1980 jätetty KO:lle mutta ennenkuin A oli siitä asetettu konkurssiin. Myös tänä aikana tapahtuneet velan maksut voidaan konkurssisäännön 46 §:n d kohdan nojalla peräyttää. Koska mainittu rahavaroin suoritettu maksu on koskenut velkaa, joka oli maksuhetkellä joutunut mainitussa lainkohdassa edellytetyin tavoin maksettavaksi, maksua ei tuon lainkohdan nojalla, ottaen myös huomioon konkurssisäännön 45 §:stä ilmenevä oikeusohje, voida peräyttää konkurssipesään. Konkurssipesä ei ole näyttänyt muitakaan seikkoja, joiden vuoksi kysymyksessä oleva velan maksu olisi takaisinsaantia konkurssipesään koskevien säännösten nojalla julistettava peräytyneeksi.
Edellä mainituilla perusteilla KKO, kumoten HO:n tuomion ja KO:n päätöksen siltä osin kuin B oli velvoitettu palauttamaan A:n konkurssipesälle puheena olevat 6.754 markkaa 20 penniä, hylkäisi konkurssipesän kanteen sanotulta osin ja vapautti B:n maksamasta mainittua määrää korkoineen. Asian laadun vuoksi B:n oli kuitenkin itse vastattava sillä jutussa olleista oikeudenkäyntikuluista.
Kun B ei ollut hakenut muutosta HO:n tuomioon sen kaikilta osin ja B:lle oli alempien oikeuksien näiltä osin lainvoimaiseksi jääneiden ratkaisujen johdosta syntynyt A:n konkurssissa valvottavaa saatavaa. KKO lisäksi määräsi, että HO:n tuomiossa mainittu kolmen kuukauden aika jälkivalvonnan suorittamiselle mainittujen saamisten osalta oli luettavaa KKO:n tuomion antopäivästä.
Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Olsson, oikeusneuvokset Nybergh ja Roos sekä ylimääräiset oikeusneuvokset Paasikoski ja Virolainen