28.12.1984

Kanne ja vastine Mynämäen KO:ssa

Raimo A oli Eila A:lle tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla KO:ssa, vaatiessaan asianosaisten 21.12.1963 solmitun avioliiton purkamista, myös vaatinut, että Eila A julistettaisiin menettäneeksi oikeuden saada osituksessa avio-oikeuden nojalla Raimo A:n omaisuutta ja että hänet velvoitettaisiin suorittamaan Raimo A:lle vahingonkorvausta 10.000 markkaa. Eila A hänelle määrätyn uskotun miehen edustamana oli kanteesta kuultuna, suostuessaan avioerovaatimukseen, vastustanut tasinko-oikeuden menetystä ja vahingonkorvausta koskevia vaatimuksia.

KO:n päätös 25.2.1983

KO oli päätöksessään, lausuessaan selvitetyksi, että Eila A oli 4.5.1982 törkeästi pahoinpidellyt Raimo A:ta ja että suoritetun mielentilatutkimuksen mukaan Eila A oli teon tehdessään ollut ymmärrystä vailla, ja tuomitessaan sen vuoksi avioliittolain 72 §:n ja 75 §:n 2 momentin nojalla A:n puolisot avioeroon, saman lain 78 §:n nojalla, hyläten kanteen enemmälti, velvoittanut avioeroon pääasiallisesti syypääksi katsomansa Eila A:n suorittamaan Raimo A:lle vahingonkorvauksena 2.000 markkaa ja, koska Eila A oli kysymyksessä olevalla käyttäytymisellään syvästi loukannut Raimo A:ta, rajoittanut Eila A:n oikeuden saada osituksessa avio-oikeuden nojalla Raimo A:n omaisuutta puoleen siitä, mitä hänelle lain mukaan muutoin olisi tuleva.

Turun HO

Raimo A ja Eila A uskotun miehensä edustamana, jotka olivat puolin ja toisin saattaneet jutun HO:n tutkittavaksi, olivat muutoksenhakemuksissaan, Raimo A uudistanut KO:ssa esittämänsä tasinko-oikeuden menettämistä ja vahingonkorvausta koskevat vaatimukset sekä Eila A vaatinut, että hänet vapautettaisiin velvollisuudesta suorittaa KO:n hänen maksettavakseen tuomitsemaa vahingonkorvausta Raimo A:lle ja että KO:n määräys hänen tasinko-oikeutensa rajoittamisesta kumottaisiin.

HO:n tuomio 23.9.1983

HO oli jättänyt jutun kysymyksessä olevilta osin KO:n päätöksen varaan.

KORKEIN OIKEUS

Eila A uskotun miehensä edustamana pyysi valituslupaa ja haki muutosta HO:n tuomioon uudistaen HO:ssa esittämänsä vaatimukset. Lupa myönnettiin ja Raimo A vastasi muutoksenhakemukseen.

KKO t. lausui perusteluinaan:

Eila A on kysymyksessä olevan pahoinpitelyteon tehdessään ollut ymmärrystä vailla ja siis syyntakeeton. KO on kuitenkin tuominnut puolisot avioeroon, paitsi Eila A:n mielisairauden vuoksi, myös pahoinpitelyn perusteella. Tämänkin perusteen osalta KO:n avioeroratkaisu jää kuitenkin pysyväksi, kun siihen ei ole haettu muutosta.

Sitä vastoin KKO Eila A:n muutoksenhakemuksesta, koska häntä ei mielisairautensa eikä myöskään syyntakeettomana suorittamansa pahoinpitelyn johdosta voida pitää avioliittolain 78 §:n 1 ja 3 momentissa tarkoitetuin tavoin vastuullisena avioerosta tai siitä, että hänen menettelynsä ehkä on henkisestikin loukannut Raimo A:ta, on vahingonkorvauksen ja tasinko-oikeuden rajoittamisen osalta muuttanut alempien oikeuksien ratkaisuja tuomiolauselmastaan ilmenevällä tavalla.

Edellä lausumillaan perusteilla KKO kumosi HO:n tuomion ja KO:n päätöksen niiltä osin kuin Eila A oli niillä velvoitettu suorittamaan Raimo A:lle vahingonkorvausta ja rajoitettu hänen oikeuttaan saada osituksessa avio-oikeuden nojalla Raimo A:n omaisuutta. Raimo A:n kanne sanotuilta osilta hylättiin.