20.6.1984

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

A oli C:tä vastaan ajamassaan kanteessa ja sitä oikeudessa käsiteltäessä Espoon KO:ssa kertonut, että hän oli 12.5.1973 osamaksusopimuksella ostanut B:ltä henkilöauton 15.200 markan kauppahinnalla, jonka suorittamisesta oli sovittu siten, että 8.600 markkaa kuitattiin maksetuksi A:n entisen auton luovutuksella B:lle, 4.000 markkaa maksettiin heti käteisellä ja loput 2.600 markkaa osamaksulisineen eli yhteensä 2.806 markkaa tuli suorittaa 15.6.1973 alkaen kahdeksassa 351 markan suuruisessa erässä. B oli ilmoittanut auton olevan hyväkuntoisen ja sitoutunut korjaamaan kustannuksellaan autossa ennen kauppaa havaitut viat ennen auton luovutusta. B:n luovutettua auton 17.5.1973 A:lle oli pian käynyt ilmi, ettei autoa oltu korjattu sopimuksen edellyttämään kuntoon, vaan siinä oli ollut keskeisiä vikoja. Auto oli muun muassa kuluttanut polttoainetta 30 - 35 litraa ja öljyä yhden litran sadalla kilometrillä. Myyjä oli kolme kertaa korjannut autoa, mutta viat eivät olleet kuitenkaan poistuneet. Auton vikojen vuoksi sitä ei ollut voinut käyttää liikenteessä, minkä vuoksi A oli joutunut ammattinsa harjoittamiseksi vuokraamaan auton. A:n kanteesta Espoon KO oli sitten 16.10.1973 julistamallaan lainvoiman saaneella päätöksellä velvoittanut B:n suorittamaan A:lle niistä korjauskuluista, jotka tarvittiin auton saattamiseksi sopimuksen mukaiseen kuntoon, 3.500 markkaa 5 prosentin korkoineen 7.8.1973 lukien ja toisen auton vuokraamisesta aiheutuneista kustannuksista 2.000 markkaa. Ulosmittausyrityksessä 19.4.1974 B oli todettu varattomaksi ja toimintansa lopettaneeksi. 18.2.1975 B oli asetettu konkurssiin.

15.5.1973 B oli rajoituksitta siirtänyt sopimuksen C:lle, joka oli ennen edellä mainittua KO:n päätöstä ja sen jälkeenkin velkonut A:lta osamaksueriä siitä huolimatta, että A oli ilmoittanut katsovansa, ettei hän korvausjuttu huomioon ottaen ollut enää maksuvelvollinen. Koska B oli ilmoittanut, ettei se sopimuksen siirron vuoksi voinut antaa autosta luovutustodistusta ja kun C oli kieltäytynyt antamasta luovutustodistusta ennen kuin kaikki osamaksuerät oli maksettu. A oli maksanut C:lle osamaksuerät ilmoittaen kuitenkin tulevansa myöhemmin vaatimaan maksamansa määrät kokonaisuudessaan takaisin.

A:n mukaan C oli sopimuksen siirrolla tullut B:n seuraajana sopimussuhteeseen hänen kanssaan. A oli katsonut, ettei hän ollut ollut velvollinen suorittamaan alkuperäisen osamaksusopimuksen edellyttämää kauppahintaa ja että hän oli oikeutettu vetoamaan KO:n lainvoimaiseen päätökseen jokaista häneen osamaksusopimuksen perusteella oikeussuhteessa olevaa B:n seuraajaa vastaan. Sen yleisen oikeusperiaatteen nojalla, ettei luovutuksensaaja voi saada parempaa oikeutta kuin luovuttajalla oli, A oli katsonut C:n olevan vastuussa osamaksusopimuksen täyttämättä jättämisestä johtuvista korvauksista. Jos sopimuksen siirto oli tarkoittanut vakuusluovutusta, oli siirto joko pätemätön siten, ettei C ollut tullut laillisesti saamisen haltijaksi eikä ollut ollut oikeutettu perimään kauppahintaa tai sitten pätevä panttaus. Viimeksi mainitussa tapauksessa C oli vastuussa sopimusrikkomuksista edellä mainittujen oikeusperiaatteiden mukaisesti. A oli myös vedonnut siihen, että auton viallisuudesta hänelle tullut vastasaatava oli ollut kuittauskelpoinen kauppahintaa vastaan, koska vastasaatava oli syntynyt jo auton myyntihetkellä.

Edellä kerrotun vuoksi A oli vaatinut C:n velvoittamista suorittamaan hänelle auton korjaamisesta sopimuksen edellyttämään kuntoon aiheutuneista kuluista 3.500 markkaa 5 prosentin korkoineen 7.8.1973 lukien ja toisen auton vuokraamisesta aiheutuneista kustannuksista 2.000 markkaa 5 prosentin korkoineen 19.8.1976 lukien sekä oikeudenkäyntikulujen korvausta.

Kanteesta kuultuna C oli ilmoittanut B:n saaneen siltä lainan ja siirtäneen osamaksusopimuksen C:lle lainan maksamisen turvaamiseksi. Siirto ei ollut tarkoittanut saamisen siirtoa lainan maksuksi vaan vakuusluovutusta, joka oli käsittänyt B:n autoon pidättämän omistusoikeuden tai takaisinotto-oikeuden luovuttamisen C:lle. Siirto ei ollut tarkoittanut B:n oikeusaseman siirtämistä C:lle, vaan kaupan täyttämisvastuu ja vastuu virheistä olivat jääneet edelleen B:lle C oli toiminut vain ko. kaupan rahoittajana. C:n antaman lainan tultua sille osamaksuerien suorituksilla kokonaan maksetuksi. C ei ollut enää missään oikeussuhteessa B:hen eikä A:han eikä C:hen voitu kohdistaa enää mitään osamaksusopimukseen perustuvia väitteitä. Ennen kaikkien osamaksuerien suoritusta A:lla oli ollut oikeus C:n kauppahintasaamista vastaan tehdä väite muun muassa B:ltä olevan vastasaatavansa perusteella. Koska A kuitenkin oli maksanut kaikki osamaksuerät C:lle ja hänen oli siten katsottava luopuneen kuittausoikeudestaan, kuittaus jälkikäteen ei ollut enää mahdollista. C ei ollut saanut asiassa mitään perusteettomasti eikä ollut hyötynyt asiassa. Koska osamaksusopimusta ei ollut purettu, A oli ollut velvollinen suorittamaan sopimuksen edellyttämän kauppahinnan. Koska C:n viaksi ei voitu asiassa lukea tuottamusta, C oli katsonut, ettei se ollut A:lle vahingonkorvausvelvollinen.

C oli katsonut kohtuuttomaksi, jos C useiden vuosien kuluttua sen jälkeen, kun auto oli maksettu ja käytetty sekä C oli luovuttanut vakuuden hallustaan eikä sillä ollut enää teoreettistakaan mahdollisuutta käyttää takautumisoikeutta B:tä vastaan, joutuisi suorittamaan korvausta autossa olleiden vikojen vuoksi. C oli kiistänyt kanteen kokonaan ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

KO p. 4.11.1980 oli lausunut selvitetyksi, että A oli kanteessa kerrotuin ehdoin ostanut B:ltä auton B:n sitoutuessa korjaamaan autossa ennen kaupantekoa havaitut viat. B:n luovutettua auton 17.5.1973 A:lle oli pian ilmennyt, ettei B ollut korjannut autoa sopimuksen edellyttämään kuntoon. Muun muassa polttoaineen ja öljyn kulutus olivat nousseet kohtuuttoman suureksi. Kaupan jälkeisenä kesänä myyjä oli useita kertoja yrittänyt korjata autoa sopimuksen edellyttämään kuntoon, mutta kaikkia vikoja ei ollut saatu korjatuksi. Auton liikenteeseen kelpaamattomuuden vuoksi A oli kuljetustensa hoitamiseksi joutunut vuokraamaan toista autoa. 15.5.1973 B oli panttaustarkoituksessa tai muutoin siirtänyt kaikki osamaksusopimukseen perustuvat oikeutensa C:lle, joka sitten oli perinyt A:lta maksamatta olleen kauppahinnan osan 2.808 markkaa. C:n 24.9.1973 A:lle lähettämästä kirjeestä oli pääteltävissä, että A oli ilmoittanut auton vioista C:lle ja tarkoituksestaan kuitata kaikki osamaksuerät auton vioista johtuvilla mahdollisilla saatavillaan. 16.10.1973 Espoon KO oli julistanut kanteessa kerrotun sisältöisen lainvoiman saaneen päätöksen, jossa tuomituista korvauksista A ei kuitenkaan ollut B:n varattomuuden ja konkurssiin joutumisen vuoksi saanut suoritusta.

Koska B ei ollut korjannut autoa sopimuksen edellyttämään kuntoon ja A oli kohtuullisessa ajassa ilmoittanut vioista B:lle ja myös C:lle sekä esittänyt niille vaatimuksia vikojen perusteella ja kun C siirronsaajana, vaikka kysymys olisikin panttauksesta, ei ollut voinut saada itselleen parempaa oikeutta kuin B:llä myyjänä oli, C oli velvollinen korvaamaan A:lle auton vioista johtuneen vahingon. Siitä, että B ei ollut korjannut autoa sopimuksen edellyttämään kuntoon, oli arvioitava aiheutuneen A:lle vahinkoa auton korjauskuluina 3.500 markkaa. Auton vuokraamisesta A:lle oli näytetty aiheutuneen kuluja 1.582 markkaa 50 penniä.

Sen vuoksi KO, hyläten kanteen enemmälti, oli velvoittanut C:n heti suorittamaan A:lle edellä mainitut, yhteensä 5.082 markkaa 5 prosentin korkoineen 19.8.1976 lukien, jolloin C:lle oli annettu tiedoksi vaatimuksiltaan saman sisältöinen A:n haaste kuin nyt oli kysymyksessä kanteen kuitenkin jäädessä silloin sillensä. C oli velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 3.200 markalla.

A ja C olivat saattaneet jutun HO:n tutkittavaksi. HO:ssa A oli toistanut vaatimuksensa C:n velvoittamisesta suorittamaan hänelle vuokrauskustannuksista 2.000 markkaa ja korkoa 3.500 markalle 7.8.1973 lukien sekä lisäksi C:n hänelle maksettavaksi tuomitun korvauksen oikeudenkäyntikuluista korottamista. C oli vaatinut kanteen hylkäämistä ja A:n velvoittamista korvaamaan C:n oikeudenkäyntikulut.

Helsingin HO t. 23.3.1983 oli todennut, että B oli 15.5.1973 siirtänyt kaikki kysymyksessä olevaan osamaksusopimukseen perustuvat oikeutensa C:lle ja ettei A:n vahingonkorvaussaatava B:ltä, koska se oli syntynyt vasta sen jälkeen, voinut vaikuttaa C:n ja A:n väliseen oikeussuhteeseen. Sen vuoksi HO, kumoten KO:n päätöksen, oli hylännyt kanteen ja vapauttanut C:n velvollisuudesta suorittaa A:lle tuomitut määrät korkoineen. Asian laatuun nähden C sai kuitenkin itse kärsiä sillä asiassa olleet oikeudenkäyntikulut.

Pyytäen valituslupa A haki muutosta HO:n tuomioon. Lupa myönnettiin ja C antoi pyydetyn vastauksen muutoksenhakemukseen.