31.3.1983

Asianomistajan vaatimus

Ompelija Seija A oli toimittaja Leena B:lle, päätoimittaja Eero C:lle ja liikkeenharjoittaja Allan D:lle tiedoksi annetun haasteen nojalla Hämeenlinnan RO:ssa kertonut, että Karkkilan kaupungissa ilmestyvässä Karkkilan Tienoo nimisessä sanomalehdessä, jonka päätoimittajiksi oli merkitty Eero C ja D, oli 25.2.1977 ilmestyneessä numerossa 15/1977 julkaistu kirjoittajan nimellä varustamaton, B:n kirjoittama, otsikolla "A kavalsi lakkoavustuksia" varustettu artikkeli, joka oli ollut näkyvästi lehdessä esillä ja jossa oli todettu, että Tol-Ma Oy:n entinen, irtisanottu pääluottamusmies Seija A on kavaltanut lähes 7 500 markkaa Tol-Man työntekijöiden lakkoavustusrahoja". Eero C:n 3.3.1977 allekirjoittaman poliisitutkintapyynnön johdosta asiaa oli tutkittu ja sitä oli käsitelty myös Lohjan KO:ssa, joka 19.9.1978 julistamassaan päätöksessä oli lausunut, että A:n "sen nojalla mitä jutussa on käynyt ilmi ei ole katsottava ilman laillista oikeutta anastaneen sanottuja varoja itselleen tai muutoinkaan syyllistyneen niiden suhteen rangaistavaan menettelyyn", ja hylännyt syytteen kavaltamisesta toteen näyttämättömänä. Mainitun lehden 27.1.1978 ilmestyneessä numerossa 8/1978 oli samasta asiasta julkaistu kirjoittajan nimellä varustamaton, B:n kirjoittama, otsikolla "Näyttö puuttui A:n jutussa" varustettu artikkeli. Kirjoituksessa oli muun muassa kerrottu edellä mainitun syytteen tulleen hylätyksi, "koska näyttöä kavalluksesta ei saatu todistusaineiston puuttuessa", ja edelleen seuraavasti: "Oikeus ei sen enempää todennut syytettä perättömäksi kuin paikkansapitäväksikään. Oikeus vain hylkäsi syytteen näytön puuttuessa." Kirjoituksessa siis annettiin selvästi ymmärtää, että A olisi tosiasiassa syyllistynyt kavallukseen, mutta siitä ei vain ollut saatu todistusaineistoa. KO:ssa oli kuitenkin kuultu yhteensä kahdeksaa todistajaa ja KO oli katsonut "esitetyn näytön perusteella" jääneen näyttämättä, ettei A:lla olisi ollut laillista oikeutta rahojen saantiin. Sen vuoksi ja kun B kyseisissä kirjoituksissa oli tahallisesti ja ainakin osittain vastoin parempaa tietoa väittänyt A:n syyllistyneen rikokseen, jota hän ei ollut tehnyt, ja muutoinkin saattanut A:n oikeudettomasti halveksimisen alaiseksi sekä koska Eero C ja D olivat päätoimittajina sallineet mainittujen kirjoitusten julkaisemisen, vaikka heidän olisi tullut käsittää niiden virheellisyys ja perättömyys sekä herjaava sisältö, A oli vaatinut, että B, Eero C ja D rikoslain 27 luvun 1, 2 ja 7 §:n sekä painovapauslain 32, 39 ja 49 §:n ynnä muiden säännösten nojalla tuomittiin rangaistukseen, B ainakin osittain vastoin parempaa tietoa tehdyistä julkisista herjauksista sekä Eero C ja D painovapauden tuottamuksellisesta väärinkäyttämisestä, että B, Eero C ja D velvoitettaisiin yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle korvaukseksi kirjoitusten aiheuttamasta taloudellisesta vahingosta 50 000 markkaa ja kirjoitusten aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä 20 000 markkaa sekä että B velvoitettaisiin korvaamaan kulut tässä asiassa annetun päätöksen painattamisesta johonkin paikkakunnan sanomalehteen.

Ratkaisut raastuvanoikeuden alueellisesta toimivallasta

Kouvolan HO:n ratkaisu

HO, jonka tutkittavaksi A oli saattanut kysymyksen RO:n toimivallasta, oli 7.11.1978 antamallaan päätöksellä todennut, että tosiasiallinen etäisyys Karkkilasta Hämeenlinnaan oli lyhyempi kuin Karkkilasta Helsinkiin ja että Hämeenlinnan RO:ta siten voitiin siinä mielessä kuin painovapauslain 49 §:ssä tarkoitettiin pitää yhtä perustellusti kuin Helsingin RO:ta Karkkilan lähimpänä RO:na. HO oli sen vuoksi kumonnut RO:n väitepäätöksen ja palauttanut jutun Hämeenlinnan RO:een ilmoituksesta uudelleen käsiteltäväksi.

KKO:n päätös

B ja Eero C olivat oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 kohdan nojalla, sellaisena kuin se oli 14.6.1958 annetussa laissa, anoneet lupaa hakea muutosta HO:n päätökseen. KKO oli päätöksellään 19.10.1979 jättänyt anomuksen tutkimatta, koska HO:n päätös, jolla HO hyläten B:n ja Eero C:n tekemän väitteen siitä, ettei Hämeenlinnan RO ollut painovapauslain 49 §:n mukaan toimivaltainen käsittelemään juttua, ja kumoten RO:n päätöksen oli palauttanut jutun RO:een, käsitti sellaisen ratkaisun, johon oikeudenkäymiskaaren 16 luvun 3 §:n 1 momentin sisältämän oikeusohjeen mukaan saatiin hakea muutosta ainoastaan pääasian yhteydessä.

Raastuvanoikeuden pääasiaratkaisu

A:n ilmoituksesta Hämeenlinnan RO oli ottanut jutun uudelleen käsiteltäväksi. A oli tällöin uudistanut rangaistus- ja vahingonkorvausvaatimuksensa. Kuultuaan B:tä, Eero C:tä ja D:tä vaatimuksista RO, jossa virallinen syyttäjä jutussa kuultuna ei ollut esittänyt rangaistusvaatimusta, p. 19.5.1980 oli lausunut selvitetyksi, että Karkkilan Tienoo -nimisessä lehdessä, jonka päätoimittajiksi oikeusministeriön pitämään rekisteriin oli merkitty Eero C ja D, oli 25.2.1977 ilmestyneessä numerossa 15/1977 ja 27.1.1978 ilmestyneessä numerossa 8/1978 julkaistu B:n kirjoittamat edellä mainitut artikkelit. Ensiksi mainitussa A:n oli sanottu kavaltaneen lakkoavustuksia. Syyte tästä oli kuitenkin hylätty. Koska myös virallinen syyttäjä oli nostanut A:ta vastaan kavalluksesta syytteen, B:n, Eero C:n ja D:n ei ollut katsottava esittäneen väitettään vastoin parempaa tietoaan, vaan he olivat sen tueksi tuoneet esiin todennäköisiä syitä. Viimeksi mainittu artikkeli oli selostus oikeudenkäynnistä, eikä sitä voitu pitää sisällöltään A:ta loukkaavana. RO oli sen vuoksi hylännyt A:n syytteen ja muut vaatimukset sekä velvoittanut hänet korvaamaan B:n ja Eero C:n kummankin oikeudenkäyntikulut 2 000 markalla ja D:n oikeudenkäyntikulut 3 700 markalla.

Hovioikeuden ratkaisut pääasiassa

A oli saattanut jutun Kouvolan HO:n tutkittavaksi.

Asianomistajan puhevalta

HO p. 23.4.1981 oli lausunut, ettei A ollut painovapausrikoksella välittömästi loukatun oikeushyvän haltija eikä hänellä siten ollut puhevaltaa jutussa siltä osin kuin hän oli vaatinut Eero C:n ja D:n tuomitsemista rangaistukseen painovapauden tuottamuksellisesta väärinkäyttämisestä. RO:n ei näin ollet olisi pitänyt tutkia A:n Eero C:hen ja D:hen kohdistamia vaatimuksia. HO oli sen vuoksi näiltä osin kumonnut RO:n päätöksen ja jättänyt tutkimatta A:n Eero C:hen ja D:hen kohdistamat rangaistus- ja vahingonkorvausvaatimukset. HO oli myös velvoittanut A:n suorittamaan korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista RO:n määräämien korvausten lisäksi Eero C:lle 200 ja D:lle 300 markkaa.

Asiaratkaisu

HO oli katsonut jutussa käyneen ilmi, että A oli hänen työnantajanaan ollessa Tol-Ma Oy:ssä 20.4.1976 alkaneen lakon aikana toiminut yhtiön työntekijöiden lakkotoimikunnan rahastonhoitajana, jolloin rahastonhoidossa oli ilmennyt epäselvyyksiä ja A:n menettely rahastonhoitajana oli ollut lakkotoimikunnan 16. ja 19.2.1977 pidetyissä kokouksissa keskustelun kohteena. RO:n päätöksessä mainitun ensimmäisen artikkelin julkaisemisen jälkeen Eero C:n toimesta vireille pannut tutkimukset asiassa olivat sittemmin johtaneet Lohjan KO:ssa kavallussyytteeseen, muuta syyte oli KO:n 19.1.1978 julistamalla päätöksellä hylätty, koska A:n sen nojalla, mitä jutussa oli käynyt ilmi, ei ollut katsottava ilman laillista oikeutta anastaneen syytteessä tarkoitettuja varoja itselleen tai muutoinkaan syyllistyneen niiden suhteen rangaistavaan menettelyyn. Virallisen syyttäjän haettua muutosta päätökseen Helsingin HO oli 22.5.1979 antamallaan päätöksellä pysyttänyt KO:n päätöksen. RO:n päätöksessä mainittu ensimmäinen artikkeli oli julkaistu ennen kuin asiaa oli viranomaisten toimesta millään tavoin tutkittu. Pelkästään sitä, että B oli ilmoituksensa mukaan saanut artikkelissa mainitut tiedot lakkotoimikunnan kokouksissa läsnä olleilta henkilöiltä, ei voitu pitää rikoslain 27 luvun 2 §:n 1 momentin tarkoittamina todennäköisinä syinä. Sillä seikalla, että virallinen syyttäjä oli sittemmin nostanut syytteen A:ta vastaan, ei ollut merkitystä sinänsä arvioitaessa, oliko väitteen tueksi esitetty todennäköisiä syitä. Edellä olevan perusteella HO oli katsonut selvitetyksi, että B oli mainitun artikkelin kautta tahallansa, ei kuitenkaan vastoin parempaa tietoansa, sanonut A:n syypääksi kavallukseen. Jälkimmäisessä artikkelissa B oli selostaessaan oikeuden päätöstä ja sanomalla tuolloin "Oikeus ei sen enempää todennut syytettyä perättömäksi kuin paikkansapitäväksikään. Oikeus vain hylkäsi syytteen näytön puuttuessa.", vihjannut siihen, että A olisi oikeuden päätöksestä riippumatta mahdollisesti syyllistynyt kavallukseen, ja siten tarkoittanut tuolla lausumalla loukata A:ta. Vielä HO oli todennut, että edellä mainitut teot olivat saman rikoksen jatkamista ja ettei rikoksen ollut näytetty aiheuttaneen A:lle taloudellista vahinkoa.

Näillä perusteilla HO oli rikoslain 27 luvun 2 ja 3 §:n sekä 7 luvun 2 §:n nojalla tuominnut B:n jatketusta rikoksesta, joka käsitti painotuotteen kautta tehdyt herjauksen ja solvauksen, 60 :een 25 markan määräiseen päiväsakkoon ei maksamaan sakkoa 1 500 markkaa, vapauttanut A:n velvollisuudesta korvata B:n oikeudenkäyntikuluja ja velvoittanut B:n suorittamaan A:lle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 5 000 markkaa. Lisäksi HO oli rikoslain 27 luvun 7 §:n nojalla velvoittanut B:n korvaamaan A:n kulut siitä, että HO:n päätöksestä julkaistiin Karkkilan Tienoo -nimisessä sanomalehdessä HO:n määräämä ja päätökseensä sisällyttämä tiedote.

Vaatimus

Muutoksenhakemuksessaan A vaati, että HO:n päätös painovapauden tuottamuksellista väärinkäyttämistä koskevalta osalta kumottaisiin ja että Eero C ja D tuomittaisiin rangaistukseen ja velvoitettaisiin suorittamaan hänen vaatimansa vahingonkorvaukset sekä että hänet vapautettaisiin velvollisuudesta korvata heidän oikeudenkäyntikulunsa.

Muutoksenhakemuksessaan B uudisti RO:ssa 3.7.1978 tekemänsä väitteen siitä, ettei Hämeenlinnan RO painovapauslain 49 §:n mukaan ollut toimivaltainen käsittelemään juttua, ja vaati toissijaisesti että HO:n päätös kumottaisiin ja juttu jätettäisiin RO:n 19.5.1980 julistaman päätöksen varaan. Lisäksi B vaati A:lta korvausta oikeudenkäyntikuluistaan KKO:ssa.

Perustelut

Asiamiehen esteellisyys

Lohjan tuomiokunnan käräjätuomari Kirsti C oli toiminut jutussa paitsi puolisonsa Eero C:n myös B:n asiamiehenä. RO:n ja HO:n ei olisi pitänyt sallia tätä ilman selvitystä sellaisesta Kirsti C:n ja B:n välisestä sukulaisuussuhteesta, joka oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 3 §:n mukaan oikeutti Kirsti C:n puhumaan myös B:n puolesta.

Enemmän viivytyksen välttämiseksi jutussa KKO kuitenkin tutki jutun myös B:n osalta ja otti huomioon sen, minkä Kirsti C oli asiamiehenä esittänyt myös B:n puolesta lausuttuna.

Raastuvanoikeuden toimivalta

Karkkilassa ei ollut RO:ta. Etäisyys Karkkilasta Hämeenlinnaan oli lyhyempi kuin Karkkilasta Helsinkiin. Tällä perusteella Hämeenlinnan RO oli painovapauslain 49 §:n mukaan laillinen tuomioistuin käsittelemään syytettä rikoksesta, jonka rangaistavuus perustui Karkkilassa julkaistuun painokirjoituksen sisällykseen.

A:n puhevalta

A oli jutussa väittänyt, että Karkkilan Tienoossa, jonka julkaisemisen valvonta ja sisällyksen määrääminen oli kuulunut sen päätoimittajille Eero C:lle ja D:lle, oli julkaistu kirjoituksia, joiden sisällys loukkasi häntä. Tällaisesta päätoimittajien lainvastaisesta toimenpiteestä tai laiminlyönnistä johtuneesta oikeudenloukkauksesta A oli oikeutettu vaatimaan Eero C:tä ja D:tä tuomittavaksi rangaistukseen ja korvaamaan hänen vahinkonsa.

Jutun selvitettyyn tilaan nähden ja enemmän viivytyksen välttämiseksi ei ollut aihetta Eero C:n ja D:n osalta palauttaa juttua HO:een, vaan se voitiin heidänkin osaltaan tutkia heti KKO:ssa.

Pääasia

Karkkilan Tienoossa 25.2.1977 ja 19.1.1978 julkaistujen kirjoitusten sisällys oli ollut HO:n mainitsemin tavoin rikollinen. Lehden päätoimittajiksi oli oikeusministeriön pitämään luetteloon ilmoitettu Eero C ja D. Ilmoituksessa ei ollut mainittu, mitä lehden osastoa kummankin heistä oli valvottava. He olivat sen vuoksi molemmat vastuunalaisia kysymyksessä olevien kirjoitusten julkaisemisesta. He eivät olleet näyttäneet julkaisemisen estämiseksi noudattaneensa kaikkea asiaan ollutta varovaisuutta. Laiminlyönnillään he olivat syyllistyneet jatkettuun painovapauden tuottamukselliseen väärinkäyttämiseen.

Rangaistuksia mitattaessa KKO oli ottanut huomioon, että molemmat kirjoitukset oli julkaistu sellaisessa lehden numerossa, jonka julkaisemisen valvonta ja sisällyksen määrääminen päätoimittajien keskenään sopiman työnjaon mukaan oli ensi sijassa kuulunut Eero C:lle.

Eero C:n ja D:n rikos ei ollut aiheuttanut A:lle taloudellista vahinkoa.

B:n osalta HO:n perustelut jäivät pysyviksi.

Raastuvanoikeuden toimivalta

HO:n päätöksen lopputulosta ei muutettu.

A:n puhevalta

KKO tutki välittömästi myös A:n Eero C:hen ja D:hen kohdistamat rangaistus- ja vahingonkorvausvaatimukset.

Pääasia

B:n osalta HO:n päätöslauselmaa ei muutettu.

Eero C ja D tuomittiin kumpikin jatketusta painovapauden tuottamuksellisesta väärinkäyttämisestä, Eero C 40:een ja D 20:een 50 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa, Eero C 2 000 ja D 1000 markkaa.

Eero C ja D velvoitettiin yhteisvastuullisesti B:n kanssa suorittamaan A:lle vahingonkorvaukseksi henkisestä kärsimyksestä HO:n päätöksessä mainitut 5 000 markkaa.

HO:n määräys sen päätökseen sisältyvän tiedotteen julkaisemisesta poistettiin. B velvoitettiin korvaamaan A:n siitä, että Karkkilan Tienoossa tai muussa paikkakunnan sanomalehdessä julkaistiin KKO:n päätöksen alkukappale ynnä seuraavat otsikot ja kappaleet: Hakija, Vastapuoli, Muutoksenhaun kohde, Asianomistajan vaatimus, Raastuvanoikeuden pääratkaisu, Hovioikeuden ratkaisut pääasiassa Asiaratkaisu, Valitusluvan myöntäminen ja välitoimi, Vaatimus, Korkeimman oikeuden ratkaisut Perustelut A:n puhevalta, Pääasia sekä Päätöslauselmat A:n puhevalta, Pääasia.

Lainkohdat

Painovapauslaki 32, 39 ja 49 §

Rikoslaki 7 luku 2 §

Maksuton oikeudenkäynti

Maksuttoman oikeudenkäynnin myöntäminen ja A:n oikeudenkäyntiavustajat

HO oli 7.11.1978 antamallaan päätöksellä myöntänyt A:lle maksuttoman oikeudenkäynnin ilman korvausvelvollisuutta valtiolle ja määrännyt oikeustieteen kandidaatti X:n hänen oikeudenkäyntiavustajakseen.

RO oli 9.4.1979 määrännyt oikeustieteen kandidaatti Y:n A:n oikeudenkäyntiavustajaksi. KKO:ssa oli A:n avustajana toiminut oikeustieteen kandidaatti Z, jolle tästä avustajantehtävästä oli pyydetty kohtuullinen palkkio valtion varoista.

Korvausvelvollisuus

HO oli 23.4.1981 antamallaan päätöksellä velvoittanut B:n korvaamaan valtiolle sen varoista jutussa maksetut avustajanpalkkiot ja -korvaukset yhteensä 3 778 markkaa 30 penniä. Samalla HO oli määrännyt, että A:lle palautetut maksut pöytäkirjanotteesta ja leimamerkeistä, yhteensä 92 markkaa 50 penniä, jäivät valtion vahingoksi.

KKO:n ratkaisun perustelu

Pätevää syytä ei ollut esitetty Y:lle annetun avustajanmääräyksen peruuttamiseksi ja Z:n määräämiseksi avustajaksi Y:n tilalle.

Päätöslauselma

Eero C ja D velvoitettiin yhteisvastuullisesti B:n kanssa korvaamaan valtiolle edellä mainitut suoritukset yhteensä 3 778 markkaa 30 penniä.

Z:lle ei määrätty valtion varoista palkkiota A:n avustamisesta KKO:ssa.

Päätöslauselmat

Asiamiehen esteellisyys

KKO päätti antaa päätöksensä tiedoksi valtioneuvoston oikeuskanslerille.